torstai 21. joulukuuta 2017

Marraskuun Ipsy

Heippa vaan! Tänään päästään vihdoin kurkistamaan marraskuun Ipsyyn. Tälläkertaa pussukalla kesti todella pitkään matkallaan, sain sen käsiini vasta maanantaina, kun yleensä Ipsyt on tulleet joskus siinä kuun vaihteessa. No parempi myöhään kun ei milloinkaan, mutta pakko sanoa että olin jo vähän huolissani. Varsinkin kun tiesin, että tämä on aika huippu Ipsy, jonka todella halusin saada käsiini.


Marraskuun pussi on aika kivan näköinen, yläosa tuollaista mustaa vähän keinonahan tuntuista materiaalia ja alaosa petroolinsinistä kangasta. Nämä pussukat on tosi käteviä meikkipusseina ja matkoilla käytän näitä aina kaikkien pienten tilpehöörien säilytykseen.


Ensimmäisenä pussista paljastui Too Faced HangoverX meikinkiinnityssuihke näytekoossa. Olen pitkään jo halunnut kokeilla tätä, joten tämä mini tuli todella hyvään saumaan, nyt voin kokeilla tätä jo ennen ostopäätöstä. Mä rakastan muutenkin kaikkia suihkeita, joten tämä oli todella mieluisa juttu.


Seuraavaksi pussukasta löytyi Em cosmetics nestemäinen huulipuna sävyssä Rose nude. En ole tästä brändistä ennen kuullut, mutta pakkaus on tyylikkään näköinen. Ehdin tätä jo kokeilla huulille ja sävy on aivan ihana nude! Tykkäsin myös kovasti tämän koostumuksesta, vähän saman tapainen kuin Ofran nestemäisissä huulipunissa ja tämä tuntui huulilla todella miellyttävältä, ei yhtään kuivattanut.


Seuraava löytö oli puikkomainen highlighter ilmeisesti 'Tini beauty -brändiltä. En ole tästäkään koskaan kuullut, mutta vitsit miten upealta tämä näyttä swatchattuna! Sävy on nimeltään Candlelit ja tämä on upea vaalea metallinhohtoinen korostusväri, joka tuntui pehmeältä ja hyvin blendaantuvalta. 


Lisäksi pussista löytyi tarten Amazonian clay poskipuna sävyssä feisty. Tämä on niitä deluxe kokoja, mutta mun mielestä täysin riittävä, kuka saa muka täysikokoisen poskipunan kulumaan loppuun? Nämä tarten poskipunat on yksiä mun suosikkeja, ne on todella kauniita iholla ja pysyvät hyvin. Mä en saanut tätä nyt kuvattua niin, että sävy olisi välittynyt oikein, mutta tämä on vähän sellainen luonnollinen, persikkaisen roosa ja nude. Jotain sellaista :D


Viimeisenä varsinaisena tuotteena mukana oli Glamour Dolls x Lisa Frank aurinkopuuteri, joka on saanut paljon huomiota osakseen tässä kuukauden aikana. Enkä yhtään ihmettele, vaikka mä en tiedä kuka Lisa Frank on, arvostan silti kaunista aurinkopuuteria. Tässä on todella hyvä pigmentti ja kaunis sävy. 


Mun pussista löytyi vielä lisäksi pixi:n lower lash mascara, jonka ostin pisteillä Ipsyn palkintojen joukosta. Olen halunnut kokeilla vastaavia jo jonkin aikaa ja nyt sattui olemaan hyvä mahdollisuus. Pixi on muutenkin tosi kiinnostava brändi, joten kiva päästä kokeilemaan tätäkin.

Miltä marraskuun Ipsy vaikutti?

Love, Mari

12 kommenttia:

  1. Mä tykkäisin kaikista noista tuotteista:) Ja uusiin merkkeihin on aina kiva tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli tosi hyvä kuukausi, kaikki tuotteet oli kiinnostavia :)

      Poista
  2. Söpö pussukka ja kivoja juttuja pussukassa :)

    VastaaPoista
  3. Olipa söötti tuo pussukka. Ihana tuo poskipunan paketti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää on kyllä kivoja :) Ja tarten poskipunat aivan ihania!

      Poista
  4. Olipas kiva sisältö:) Kiva kun sisältää merkkejä joihin ei pääse tutustuun päivittäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se näissä on parasta, tulee uutta kokeiltavaa tällaiselle meikkihamstraajallekin :D

      Poista
  5. Kivoja juttuja ja minulle kaikki olivat uusia tuttavuuksia :)

    VastaaPoista
  6. Siis tosi kiva sisältö tässä! Monet ipsyt on olleet mun makuun vähän meh, mutta tämä kolahti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää oli kaikinpuolin onnistunut kokonaisuus :) Usein on mukana tuotteita, jotka ei niin kolahda, mutta pääsääntöisesti jokaisessa on ollut mun mielestä ainakin jotain kivaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...