Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Zakynthos

Oikein ihanaa perjantaita kaikille! Palattiin miehen kanssa tiistaina Kreikan lomalta ja tänään ajattelin, että voitaisiin vähän fiilistellä yhdessä upeita maisemia ja lomatunnelmia. Vietimme viikon Zakynthoksen saarella, joka on siis aivan manner Kreikan tuntumassa. Vierailimme myös Zakynthoksen naapurisaarella Kefaloniassa. 

Varasimme matkan Apollomatkoilta ja heidän puoleltaan kaikki sujui oikein mallikkaasti. Lentokenttäkuljetus odotti kentällä ja oppaat olivat tarvittaessa tavattavissa hotellilla tai puhelimen välityksellä. Kävimme kahdella järjestetyllä retkellä ja molemmat olivat erittäin onnistuneita ja antoisia.


Yleensä matkoillamme olemme tykänneet majoittua suuriin kaupunkeihin, missä on paljon nähtävää ja tehtävää. Tämä matka oli poikkeus ja varasimme hotellin täysin keskeltä maaseudun rauhaa. 

Hotelli Cavo Orient rakennettiin vasta viime kesänä, eli kyseessä on täysin uusi rakennus. Hotelli sijaitsee meren rannalla ja varasimme itsellemme huoneen meren puolelta, jaetulla uima-altaalla. Tämä oli ensimmäinen kerta kun huoneestamme oli pääsy suoraan uimaan ja voin sanoa, että kyllä kannatti! 

Me olimme erittäin tyytyväisiä Cavo Orient hotelliin. Ruoka oli maistuvaa (täysihoito), paikat siistejä ja henkilökunta ystävällistä. Viimeisenä päivänämme hotellin rannalle rakennettiin laituria, mikä helpottaa varmasti uimista kivisellä rannalla. Muutenkin hotellia päivitetään ja kehitetään vielä tänäkin kesänä, loman aikana tuli mm. paljon uusia aktiviteetteja lapsille.


Zakynthos on todella kaunis saari, mutta historiaa siellä ei juurikaan pääse näkemään, toisin kuin useissa muissa Kreikan saarissa. Zakynthoksella oli 50-luvulla iso maanjäristys, joka tuhosi kaikki historialliset nähtävyydet ja kaupungit kokonaisuudessaan. Sen jälkeen koko saari on jouduttu rakentamaan uudestaan.

Kävimme Apollomatkojen järjestämällä retkellä, jossa kierrettiin saarta, nähtävyyksiä ja kuultiin paljon saaren historiasta. Retken oppaana oli paikallinen opas, joka osasi kertoa saaresta todella mielenkiintoisesti. 


Yksi retkemme pysähdyspaikoista oli tämä upea kieleke keskellä vuoristoa. Ylhäällä oli upea ravintola, josta näkymän alas ja merelle oli henkeäsalpaavat. En vaan ikinä pääse yli siitä, miten upealta tuo kirkas turkoosi meri näyttää. Viivyimme ravintolassa tovin, jotta ehdimme nauttia paikallisista herkuista ja kahvista.



Retken aikana vierailimme myös mm. oliiviöljytehtaalla ja vanhassa luostarissa, joka kumma kyllä oli osittain säilynyt maanjäristyksiltä. Retkemme päättyi pieneen kylään maaseudulla, jossa vierailimme vielä matkamuistomyymälässä ja saimme maistella ihania pähkinä- ja hunajaherkkuja.


Toinen retkemme suuntasi naapurisaarelle Kefaloniaan, joka ihastutti upeilla maisemilla, mielenkiintoisilla nähtävyyksillä ja siisteydellään. Zakynthoksella on aika iso roskaongelma ja roskia on tienposkissa paljonkin. Kefaloniassa oli täysin siistiä ja saari näytti hyvin hoidetulta. 

Vierailimme Melissani järvellä, joka oli todella mielenkiintoinen paikka. Järvi kun sijaitsee maan alla olevassa luolassa. Noin 5000 vuotta sitten luolan katto oli sortunut ja paljasti upean kirkkaan järven, joka nyt on yksi suurimmista turistinähtävyyksistä. Sortuneen katon ansiosta luolaan tulee valoa, joka mahdollistaa kaikki upeat värit luolassa. 

Järvelle mennään soutelemaan pienillä veneillä, joita soutaa paikallinen opas, joka kertoo samalla luolan historiasta. Usein he saattavat myös esittää turisteille pienen laulun, kuten me saimme nauttia "o sole miosta".


Pysähdyimme matkalla myös upealle näköalapaikalle, josta näki kauniin Myrtos rannan ja huikeat näkymät merelle. Jos aikaa olisi ollut, olisin käynyt pulahtamassa tuolla kutsuvan turkoosissa meressä. Kefalonia ihastutti kaikin puolin ja toivonkin pääseväni sinne joskus lomailemaan kunnolla. Suoria matkoja Kefaloniaan ei tehdä Suomesta, mutta omatoimireissaajat pääsevät sinne melko helposti.



Oletko sinä käynyt Zakynthoksella tai muilla Kreikan saarilla?

Love, Mari

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Hairways matkakosmetiikkaa

Ihanaa viikonloppua kaikille! Sain alkukeväästä mahdollisuuden testata uusia Hairways matkakosmetiikkatuotteita ja tänään ajattelin vihdoin esitellä konseptia myös teille. Hairways tuoteperheeseen kuuluu 10 matkailijalle tarkoitettua tuotetta, joista useat sopivat moneen eri käyttötarkoitukseen. 

Tuotteet on pakattu nelikulmaisiin 100ml pakkauksiin, joten ne ovat ideaalisia matkailijaa ajatellen. Ne eivät vie paljoa tilaa laukusta, ne ovat kevyitä ja ne sopivat hyvin mukaan otettavaksi käsimatkatavaroihin.

Hairways

Tuotteet on numeroita 02-11 (miksei 01-10?) ja jokainen tuote on myös värikoodattu oman värisellä tekstillään ja lentokonekuvalla. Yhtenäistä on sama muoto kaikissa ja musta korkki. Tuotteen päältä näkee heti mihin se on tarkoitettu ja mihin tuotetta voi käyttää.

Tuotteiden hinnat pyörii siinä 9,90€ ja 19,90€ välissä, suurin osa maksaa alle 13 euroa ja vain aurinkosuoja lähentelee kahtakymppiä. 

Hairways tuotteita myydään parturi-kampaamoissa, hyvin varustelluissa tavarataloissa ja tax free myymälöissä.

Hairways

02 Wash & shave 3 in 1 on hiuksille ja vartalolle tarkoitettu monitoimipuhdistustuote. Tuotetta voi käyttää kosteuttavana shampoona, vartalon pesuun tai miehille parranajogeelinä. Yhdellä pienellä tuotteella korvaat siis kolme mukana kuljetettavaa tarpeellista tuotetta.

03 Conditioning shampoo on kaikille hiustyypeille tarkoitettu kosteuttava ja väriä suojaava shampoo, joka on tarpeellinen mm. aurinkolomilla, jolloin hiuksilla on tapana vaalentua ja kuivua auringon paahteessa. Shampoo sisältää UV suojan.

04 Hair styling cream on hiusten muotoiluun tarkoitettu monitoimituote, joka antaa hiuksille rakennetta, kiiltoa ja tukea. Muotoilutuote sisältää myös UV suojan ja se sopii käytettäväksi kosteille tai kuiville hiuksille.

Hairways

05 Moisturizer & after sun on käsille, vartalolle ja jaloille tarkoitettu kosteusvoide, joka toimii samalla myös after sun tuotteena auringonoton jälkeen. Tuote hoitaa, pehmentää ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa. Voide sisältää mm. arganöljyä, karitevoita, mentholia ja aloe veraa.

06 Face & after sun cream on syväkosteuttava kasvovoide, joka rauhoittaa, ravitsee ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Kasvovoide soveltuu kaikille ihotyypeille ja se toimii myös after sun tuotteena. Tuote sisältää mm. hyaluronihappoa ja aloe veraa. 

07 Cleansing spray & deo on koko vartalolle tarkoitettu vesipohjainen suihke, joka ehkäisee hienhajua ja sopii myös mm. käsien desinfiointiin, jalkojen raikastamiseen jne. Tuote on hajusteeton, joten se ei lisää iholle mitään tuoksua.

Hairways

08 Beard & after shave lotion  on erityisesti miehille suunnattu raikastava ja kosteuttava partavoide, joka toimii myös after shavena. Voide rauhoittaa ihoa parranajon jälkeen ja pitää ihon kosteutettuna. Se tekee ihosta ja parrasta pehmeän ja hyvinvoivan.

09 Micellar water sopii kasvojen ja silmien nopeaan puhdistukseen ja virkistämiseen. Misellivesi poistaa kasvoilta kevyen meikin ja puhdistaa ihon hellävaraisesti. Misellivesi lupaa myös kosteuttaa ja pehmentää ihoa. Misellivedet on mulle aina must have matkoilla, niille tulee yllättävän paljon käyttöä.

10 Intimate moisturizer toimii liukuvoiteena ja hierontageelinä. Tuote on vesipohjainen ja sopii käytettäväksi kondomien kanssa. Tämä on mulle koko joukon "turhin" tuote, sellainen mitä en itse reissuilla välttämättä kaipaa, mutta miksikäs ei, jos tietää hyppäävänsä vällyihin lomalla. Tai tosiaan, tätä voi käyttää hyvin myös hierontageelinä, tuote peseytyy iholta pois vaivattomasti.

11 Sun protection spray SPF 30 on aika itsestäänselvä tuote, jokainen matkaaja tarvitsee mukaansa aurinkosuojan. Suihkutettava suoja on helppo käyttää ja tuote soveltuu niin kasvoille kuin vartalollekin. Aurinkosuoja on myös vettä hylkivä. 

Mitkä on sun must have tuotteita lomamatkoilla?

Love, Mari

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Reissu-meikit

Hellurei! Ollaan miehen kanssa lähdössä huomenna Prahaan hiihtolomareissulle ja tässä meikkejä pakkaillessani sain idean jakaa myös teidän kanssa mitä mun matkameikkipussista löytyy. Meikkien pakkaaminen on mulle aina tosi haastavaa, koska mistä minä voin tietää mitä tekee mieli käyttää? Niitä tulee aina ihan liikaa mukaan, mutta karsiminen on kuitenkin tosi vaikeeta. Katsotaanpa nyt mitä kaikkea tälle viiden päivän reissulle pakkasin!


Mukaan lähtee kaksi meikkipussia, joista toinen sisältää pääasiassa kaikki meikit ja toisesta löytyy sitten mm. ripsentaivutinta, teroitin ja paletit. Mukaan lähtee myös meikinkiinnityssuihke ja beautyblender, jotka eivät pusseihin mahdu.


Meikkipohjatuotteiden valinta on yleensä melko helppoa. Otan mukaan kaksi eri primeria, kaksi meikkivoidetta ja kaksi puuteria. Nappaan matkakokoiset tuotteet aina kun mahdollista, tilan säästämiseksi. Peiteaineita mukaan lähtee yksi, mun holy grail, joka ei koskaan petä. Tässä kuvassa on mukana luomivärinpohjustaja, mutta se saattaa vielä tippua pois, koska peiteaine ajaa sen tehtävän reissussa oikein hyvin. Mukaan lähtee myös Smashboxin mini contourpaletti, Too Facedin minikokoinen poskipuna ja BECCAn minikokoinen highlighter.


Ripsivärejä otan mukaan kaksi tämän hetken suosikkia. Maybellinen mascara on ihan loistava vesiliukoinen ja Too Facedin Better than sex waterproof on sitten mukana vedenkestävänä. Prahaan on luvattu sadetta, joten tuolle vedenkestävälle on varmasti tarvetta. Rajauskyniä otan mukaan kolme, nude, ruskea ja musta. Mahdollisesti jätän mustan tästä vielä pois, koska en usko sitä ihan välttämättä tarvitsevani. Girlactikin musta rajaustussi lähtee myös mukaan.


Kulmille otan mukaan Anastasian brow definerin ja hätävaraksi IsaDoran uuden precision brow penin* (jos ABH sattuu loppumaan kesken). Pixin brow tamer minikoossa lähtee mukaan ainoana kulmageelinä. 


Huulituotteiden valinta on mulle aina vaikeinta. Tälläkertaa päädyin ottamaan mukaan Kat von D:n huulilakan sävyssä Double dare, ColourPopin ultra satin lipin sävyssä Alyssa, ColourPopin lippie stixin sävyssä Aquarius, PÜRin huulikiillon*, ColourPopin Bumble rajauskynän ja Lime Crimen Coquette huulipunan. 


Ainoana luomiväripalettina mukaan lähtee Pérsona cosmeticsin Identity paletti. Siinä on kaikki tarvittavat sävyt silmämeikin tekoon ja vielä monia eri vaihtoehtoja. Paletista löytyy myös peili, mikä on matkalla aina iso plussa. Kasvopalettina mukaan lähtee vielä ModelsOwnin contour paletti, josta löytyy aurinkopuuteri, highlighter ja poskipuna. Beautyblender ja meikinkiinnityssuihke ovat välttämättömiä, kuten myös ripsentaivuttimet. Otan mukaan myös teroittimen, pienen solid cleanserin ja huulirasvan. Tottakai mukana kulkee myös kaikki tarvittavat siveltimet, mutta niitä en nyt tähän lähtenyt erittelemään. 

Minkä verran te kuljetatte meikkejä matkalla?

Love, Mari


*Tuotteet saatu blogin kautta

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Rodos 2016

Heippa! Aattelin, että tänään muistellaan vähän heinäkuista Rodoksen matkaa, jospa se vaikka vähän piristäisi tuon sateisen ja myrskyävän ilman keskellä. Eipä tosiaan oo kovin elokuinen olo kun katsoo ikkunasta ulos ja taivas on synkkä, vettä tulee jatkuvasti ja puut vaan huojuu. Ollapa taas Rodoksen auringon alla. Me oltiin tosiaan viikko reissussa heinäkuun lopulla ja matka ja matkakohde oli molemmat aivan ihania. T'änään mä näytän teille vaan pienen pintaraapaisun tuosta kaupungista ja saaresta, koska siellä on niin paljon nähtävää ja tehtävää että postauksesta tulisi kilometrin mittainen jos kaiken ottaisi mukaan. Plus, että meiltä jäi viikon aikana näkemättä varmaan 3/4 osaa :D


Vietimme lomamme Rodoksen kaupungissa, aivan saaren pohjois (?) kärjessä. Kaupungissa oli paljon nähtävää ja koettavaa ja shoppailtavaa, se tuntui olevan koko saaren keskus. Löytyy historiaa sitä kaipaavalle, kaksi erilaista isoa rantaa, suuri moderni keskusta-alue ravintoloineen ja kauppoineen ja paljon pikku kujia ja katuja. Ensimmäisenä lomapäivänä kävelimme Rodoksen akropolille ja Apollon temppelin raunioille. Tuonne on vapaa pääsy ja paikka oli kävelymatkan päässä tuuliselta rannalta. Alueelta löytyy vanha stadion, amfiteatteri ja tietysti ne temppelin rauniot, joista oli jäljellä vain pari pylvästä. Vaikuttava paikka kaikki kaikessa ja täältä oli upeat näkymät Rodoksen kaupunkiin ja merelle. Suosittelen ehdottomasti vierailua tänne! Jos kävely ei houkuttele paikalle pääsee myös esim. sightseeing bussilla, joka kulkee puolen tunnin välein.



Me suosittiin kävelyä, joka paikkaan. Kävellessä näki paljon enemmän ja saattoi kääntyillä kujalta toiselle ja ihastella kauniita taloja ja kukkia ja vehreyttä siellä kuivuuden keskellä. Ulkomailla mua aina ihastuttaa kaikki kauniit kukat, joita talojen seinustoilla ja tienvarsilla kasvaa.


Meidän hotelli, Rhodos Horizon Resort, sijaitsi aivan tuulisen rannan päässä ja ylläoleva kuva onkin otettu hotellin ruokasalista. Aika kivat näkymät, eikös? Hotelli oli aivan mahtava! Huoneet on uusittu viime vuonna, joten kaikki oli priimaa. Hotelli oli all inclusive, eli kaikki ruuat ja juomat kuului hintaan ja niitä sai vapaasti käydä hakemassa. Hotellissa oli kolme uima-allasta ja oma yksityinen uimaranta tuulisella rannalla, jonne pääsi kulkemaan tunnelia pitkin tien ali. Rannalla oli myös oma rantabaari josta sai hakea virvokkeita. Tää oli oikeeta luksuslomailua. Hotelli oli myös kävelymatkan päässä keskustasta, joten sijainti oli erinomainen.


Yhtenä päivänä teimme omatoimiretken Seitsemälle lähteelle eli Epta Pigesiin. Paikalle kulki yksi julkinen bussivuoro päivässä ja paikanpäällä oli noin 2-3 tuntia aikaa tutkia lähteitä ja nauttia luonnosta. Lähteet eivät olleet ihan niin vaikuttavia kuin olin odottanut, ne sijoittuivat hyvin pienelle alueelle kaikki vieri vieressä, mutta alue oli kuitenkin vierailun arvoinen ja ennenkaikkea ilmainen. Lähteiltä lähti maanalainen 150m pitkä kapea tunneli, joka vei kukkulan toisella puolella olevalle järvelle. Tää oli jännittävä ja ainutlaatuinen kokemus, jota voin suositella kaikille (paitsi ahtaan ja pimeänpaikan kammoisille). Tunnelissa kuljettiin noin 20cm korkeassa vedessä ja näkyvyys oli olematon. 


Alueelta löytyi myös kaunis vesiputous ja paljon kirkasta vettä. Tää oli kaikenkaikkiaan kaunis paikka ja alueella oli myös ravintola ja matkamuistomyymälä. Varoituksena sanon kuitenkin, että ainakin heinäkuussa oli ihan älyttömän helteistä ja täällä sisämaassa ei ilma vaihtunut juuri lainkaan, joten olo oli hyvin tuskainen. Varatkaa riittävästi vettä mukaan, ja ottakaa rauhallisesti. Itsehän menetin tuolla hetkeksi tajuntani, juuri ennen lähtöä. 


Rodoksella on kaksi "päärantaa", Tuulinen ranta ja Elliranta. Hotellimme sijaitsi tuulisella rannalla, joten siellä me kävimme myös polskimassa. Tuulisen puolen ranta on pikkukivirantaa kun taas Elli on perinteinen hiekkaranta. Tuulisella puolella on aina kova tuuli ja sen myötä iso aallokko ja Ellin puolella meri taas on melkolailla tyyni. Me tykättiin uida aallokossa, vaikka suolavettä menikin aaltojen myötä suuhun, silmiin ja nenään. Tuuli oli pelkkää plussaa tuolla helteessä, mutta se oli myös hämäävää, koska auringon pistävyyttä ei tuntenut. Heti kun käveli pois rannalta keskustaan päin iski se kuumuus todella kasvoihin.



Teimme matkan aikana myös omatoimiretken Lindokselle, joka on kaunis pienehkö perinteisen Kreikkalainen kylä. Täältä löytyy niitä kapeita katuja ja valkoisia taloja. Toki alue on hyvin turistikeskeinen, joten pääkadut ovat täynnä kauppoja ja ravintoloita, mutta kun poikkeaa pois alueelta löytää sitä aitoa Kreikkalaista asumista. Täällä sijaitsi myös Rodoksen suurin akropolis, mutta me päädyimme lopulta ihastelemaan sitä vaan alhaalta päin, vaikka aasikyydillä olisi päässyt ylös asti. Lindoksessa on myös todella kaunis Paavalin lahti, jonka kirkas vesi houkuttelee uimareita. 
Omatoimimatkailu Rodoksella on helppoa, sillä bussiyhteydet ovat todella hyvät ja edukkaat. Lähes kaikkiin matkanjärjestäjien retkikohteisiin pääsee paljon edullisemmin omatoimisesti.


Viimeisenä päivänä kiersimme Rodoksen kaupunkia sightseeing bussin kyydissä. Hop on hop off bussit kulkevat samaa reittiä puolen tunnin välein ja voit nousta kyytiin tai pois millä pysäkillä haluat. Kierros kestää noin tunnin, ja se kiertää kaikki saaren päänähtävyydet. Busseissa on myös ilmainen wifi ja ensimmäisen kierroksen me käytimmekin Pokemon Go pelin pelaamiseen :D. Stoppeja ja pokemoneja löytyi hyvin, niistä kiinnostuneelle! Kiersimme yhteensä 3,5 kierrossa ja välillä jäimme pois mm. vanhassa kaupungissa ja satama-alueella. Bussista saa päivälipun, joten sitä voi huoletta käyttää koko päivän ajan. 

Siinäpä nyt muutamia kuvia ja juttuja matkaltamme, paljon jäi vielä näkemättä ja paljon jäi puuttumaan tästä postauksesta (kuten se vanha kaupunki), mutta eiköhän tälläkin lomafiilikseen pääse. Voisin erittäin mielelläni lomailla Rodoksella uudestaankin, ihastuin kohteeseen todella paljon. Ja kaikille meikkiharrastajille vinkiksi, että löytyypä tuolta myös se Sephora

Hyviä kesätunnelmia!

Love, Mari

maanantai 22. helmikuuta 2016

Mitä meikkejä matkalle?

Viikkoa ennen matkaa se iski. Paniikki, mitä meikkejä täytyy pakata mukaan!?! Viime etelänmatkasta on aikaa sen verran, etten silloin vielä edes käyttänyt meikkiä lainkaan. Mitä ihmettä etelänmatkalle tarvii mukaan? Mulla ei ole hajuakaan, mutta tänään näytän teille mitä kaikkea minä pakkasin meikkipussiini ja toivon niillä pärjääväni. Ongelmana on se, että siellä todennäköisesti on kuuma ja hikinen ilma. Päiväsaikaan en välttämättä tarvitse meikkiä ollenkaan, mutta on kiva kuitenkin varautua vaikka iltamenoihin, jos sellaisia eteen sattuu. Mukaan kannattaa ottaa mahdollisimman vähän ja sellaisia tuotteita, joiden hukkuminen tai rikkoutuminen ei kaada maailmaa, mikä vaikeutti valintaa entisestään. Katsotaanpa sitten mihin päädyin!



Pohjameikkiä varten pakkasin mukaan yhden meikkivoiteen, puuterin, ihon sävyn heleyttäjän ja kaksi peiteainetta (jos toinen vaikka loppuu). Meikkivoiteeksi valikoitui vedenkestävä luottomeikkivoiteeni MACilta, tiedän että se ei petä kuumallakaan. Lumenen ihon sävyn heleyttäjän otin mukaan niitä meikittömiä päiviä ajatellen, tällä saa kuitenkin vähän päivettynyttä ilmettä kasvoille. ItCosmeticsin puuteri lähti mukaan, koska se sopii hyvin sekä peiteaineen kiinnittämiseen, että koko kasvojen puuterointiin ja se on väritön. 



Muita kasvotuotteita halusin ottaa mahdollisimman vähän. Yksi aurinkopuuteri varjostuksiin, yksi highlighter ja yksi poskipuna. Jokerina pakkasin mukaan myös Too Facedin duon, jossa on toinen aurinkopuuteri ja poskipuna.



Silmämeikki olikin se vaikein kategoria. Ainakin luomivärien osalta. Halusin mukaan vain yhden paletin, jolla saan tehtyä mahdollisimman monta eri lookia. Tarten tartelette sisältää sekä mattaa, että shimmeriä ja sävyt ovat monikäyttöisiä ja neutraaleja, uskon pärjääväni sillä hyvin. UD:n pohjustus on ehdoton kuumalla ja vedenkestävä ripsari myös. Otin mukaan nuden ja tumman harmaan kajaalin sekä Lumenen tussilinerin.


Huulimeikit oli myös vaikea valita, varsinkin kun piti miettiä vielä sopivaksi tuon luomiväripaletin kanssa. Päätin ottaa mukaan mahdollisimman helppoja huulimeikkejä. Pinkki Babylips käy jokapäiväiseen käyttöön meikittöminä päivinä, AVONin mattahuulipuna kun haluan kirkasta ja pigmenttistä. Jing Ai huulikynä kauniissa vaaleanpunaisessa sävyssä lähti mukaan villinä korttina, samoin kuin ainoa kiilto Lord and Berrylta. ColourPopin nudensävyinen sheer lippie stix lähti edustamaan nudeperhettä.


Sitten ne muut. Pakollisten siveltimien lisäksi mukaan lähti beautyblender, UD:n setting spray ja virkistävä kasvosuihke Yves Rocherilta. Nestemäinen highlighter meikittömiin päiviin, jos haluaa kuitenkin pientä heleyttä kasvoille. Kaksi minikokoista primeria ja tietysti kulmatuotteet. 

Mitä luulette, pärjäänköhän näillä, onko mukana liikaa vai puuttuuko puolet?

Mikä on sun must-have meikkituote matkalla?

Love, Mari

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...