Ihanaa perjantaita kaikille! Tänään on taas aika palata blogin pariin, melkein viikon blogiloman jälkeen. Viime lauantaina lähdin kahden ystävän kanssa minilomalle Kaunasiin Liettuaan ja tänään ajattelin jakaa teille hieman matkamuistoja. Matkan ideana oli päästä rentoutumaan ystävien kanssa ja juhlia samalla minun ja ystäväni kolmekymppisiä, joita vietettiin jo keväällä.
Kaunasiin lennettiin suoraan Turusta ja lentoaika oli noin tunnin, eli perille pääsee todella näppärästi. Menomatkalla meillä oli vaan vähän huonoa tuuria matkassa ja lento myöhästyi 7 tuntia. Lopulta päästiin kuitenkin perille ja ehdittiin vielä ihanalle illalliselle.
Olimme varanneet ensimmäiseksi illaksi pöydän Uoksas ravintolasta, jonne menimme syömään maistelumenun. Menuun kuului kuusi eri ruokalajia plus leipä ja alkumalja. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta fine dining ravintolassa ja alkuun vähän jännitin tätä maistelumenua, itse kun satun olemaan aika nirso. Lähdin kuitenkin ennakkoluulottomasti mukaan ja voin sanoa, että kokemus oli unohtumaton.
Ruoka oli äärimmäisen herkullista, tuoreista raaka-aineista valmistettua. Olimme etukäteen ilmoittaneet ravintolaan raskaudestani ja se oli huomioitu hyvin annoksien suunnittelussa, sain siis vaihtoehtoiset annokset niiden tilalle, mitä en pystynyt syömään.
Palvelu ravintolassa oli moitteetonta ja erittäin ystävällistä ja joka annoksen yhteydessä kokki tuli itse kertomaan meille annoksesta. Suosittelen lämpimästi käymään Uoksas ravintolassa, jos Kaunasissa piipahdat.
Hotellimme sijaitsi noin parin kilometrin päässä Kaunasin keskustasta ja vanhasta kaupungista. Kävelyreitti oli helppo, suoraa tietä mäkeä alas, eli kävellenkin matka taittui sujuvasti. Olin kuitenkin tämän mahani kanssa sen verran väsynyt ja yritin säästellä voimia, että liikuimme pääasiassa bolt taksilla.
Liikkuminen Liettuassa on erittäin edullista, matka boltilla hotellilta keskustaan maksoi noin kolme euroa. Suosittelenkin lataamaan bolt sovelluksen puhelimeen jo valmiiksi, se kun oli erittäin suuri helpotus. Auton sai tilattua sijainnin perusteella minne tahansa ja pääsit ovelta ovelle.
Tulomatkalla lentokentällä emme vielä tienneet sovelluksesta ja hyppäsimme lentokenttätaksin kyytiin, loppusummaksi tuli 35 euroa. Paluumatkan hoidimme boltin avulla ja maksoimme kyydistä 7 euroa, eli hintaero oli tosiaan suuri.
Kaunasin vanha kaupunki oli kaunis, mutta melko pieni. Kaupunki onkin nopeasti käyty läpi ja sopii hyvin viikonloppumatkoille. Kauniita vanhoja rakennuksia oli kuitenkin mukava katsella ja kadut olivat täynnä ravintoloita ja kahviloita, joihin pysähtyä katselemaan ohikulkevaa ihmisvilinää.
Kaunasissa virtaa myös iso joki, mutta joenvarsi oli itselle pieni "pettymys". Olin kuvitellut sen olevan vastaava kuin esimerkiksi Turun jokiranta, eli ravintoloita ja kuppiloita ja kauniita maisemia. Joen varrelta löytyi kirkko, mutta muuten alue oli lähes autiota. Hyvät pyöräily- ja lenkkeilytiet siellä kulki, mutta muuten alue oli aika lailla pelkkää tietä ja jokea.
Kaunasin parasta antia olikin omasta mielestäni hyvä ja edullinen ruoka. Muutamalla eurolla sai ravintola-annoksen ja herkkuja oli joka kulmalla. Toki törmättiin myös ei-niin-hyvään ravintolaan, mutta se kuuluu kokemukseen, aina ei voi mennä nappiin edes tripadvisor arvosteluja lukemalla. Omia suosikkeja oli ensimmäisen illan Uoksas ja vanhasta kaupungista löytynyt ihana vohvelikahvila.
Viimeisenä iltana tutustuttiin myös paikalliseen eläimistöön, kun valitettavan vahingossa törmäsimme jättihämähäkkeihin. Näiltä olisin halunnut välttyä. Hämähäkit olivat valtavia, noin viiden sentin mittaisia ja roikkuivat kaupan sisääntulon yläpuolella. Jäi kauppareissu tekemättä.
Oletko sinä käynyt Kaunasissa tai Liettuassa?
Love, Mari