Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. joulukuuta 2019

Kauneusbloggaajien joulukalenteri luukku 6

Tervetuloa kauneusbloggaajien joulukalenterin kuudenteen luukkuun! Joulukuun kuudes päivä, Suomen itsenäisyyspäivä on täällä ja joulun odotus hyvällä mallilla. Minun luukustani löydät tänä vuonna inspiraatiota itsenäisyysteemaiseen pikkujoulumeikkiin. Pikkujoulukausi on parhaimmillaan ja tänään kun sattuu vielä olemaan perjantai, uskoisin tiedossa olevan useampiekin juhlien. 

Toivottavasti saat tästä meikistä inspiraatiota itsenäisyyspäivän vastaanottoon, pikkujouluihin tai mihin tahansa muihin illan ja viikonlopun kinkereihin. Muistathan käydä kurkkaamassa myös eilisen päivän luukkuun Beauty by Ida M -blogissa täällä. Huomenna seitsemännen päivän luukku aukeaa Blinger shimmer -blogissa.


1. Pohjusta luomet ja kiinnitä pohjustus puuterilla tai vaalealla luomivärillä. Aloita häivyttämällä keskiruskeaa mattasävyä koko luomivakoon ja ulkonurkan alueelle.

2. Tummenna ulkonurkkaa ja luomivakoa tummemmalla mattaruskealla. Älä vie sävyä yhtä ylös kuin vaaleampaa ruskeaa.

3. Ota vielä astetta tummempi ruskea sävy ja häivytä se kevyesti aivan ulkonurkkaan ja luomivaon reunaan. Häivytä kaikki sävyt yhteen isolla häivytyssiveltimellä.

4. Painele kostealla siveltimellä sininen hohtava (tai mattainen) luomiväri liikkuvalle luomelle. Häivytä rajat ruskealla.

5. Lisää luomelle glitterliimaa ja painele liiman päälle joko hohtavaa sinistä irtoluomiväriä tai sinistä glitteriä. Voit myös skipata tämän kohdan kokonaan!

6. Häivytä ulkonurkkaan hieman mattamustaa luomiväriä. Lisää haluamasi rajaukset (itse käytin valkoista ja hopeaa glitteriä), ripsiväri ja halutessasi irtoripset.

7. Häivytä alaluomelle kostealla siveltimellä hohtavaa hopeaa luomiväriä ja pehmennä rajat mattaruskealla. Aivan alaluomen ulkonurkkaan häivyttele hieman mattamustaa ja yhdistä se yläluomen mustaan sävyyn.

8. Viimeistele kasvo- ja huulimeikki haluamallasi tavalla.


Lämpöistä joulunaikaa kaikille!

Love, Mari

tiistai 25. joulukuuta 2018

Joulukalenterien luukut 19-25

Heippa kaikki ja ihanaa, rauhallista joulupäivää! Tänään saa ottaa rennosti, herkutella ja katsella joululeffoja hyvällä omatunnolla :D. Ja tottakai lukea blogeja! Nyt päästään avaamaan mun joulukalenterien viimeiset luukut, joista löytyikin paljon mukavia yllätyksiä. Jotenkin vähän haikea olo, kun ei ole enää aamuisin luukkuja availtavana, tähän ehti jo tottua. No, ensi joulua odotellessa!


Lookfantastic

19.12 ESPA Overnight hydration therapy on kosteuttava yönaamio ja kuulostaa todella kivalta! Kaikki kosteuttavat tuotteet on aina tervetulleita ja naamioita rakastan myös. Kiva päästä kokeilemaan uutta merkkiä, tästä kun en ole aikaisemmin kuullut.

20.12 thisworks stress check roll-on oli viikon turhin tuote, mä en oikein näistä thisworksin jutuista ole välittänyt. Tätä on tarkoitus levittää pulssipisteille ja tuotteen tehtävä on toimia aromaterapeuttisena rentouttajana, itse en vaan koskaan huomaa näiden tekevän mitään. Tuoksu on aika laventelinen, ihan miellyttävä sellainen.

21.12 The Original mane 'n tale shampoo ja hoitoaine eivät myöskään aiheuttaneet mitään suurta riemua, mutta kyllä nämä ehdottomasti käytettyä tulee. Oon kuullut yllättävän paljon näistä heppashampooista, sen puoleen kiva päästä kokeilemaan.


22.12 luukusta löytyi lookfantastic kaksipäinen sivellin. Tästä tykkäsin kovasti, siveltimet kun on muutenkin aina mieluisia. Toisesta päästä löytyy viuhkasivellin esimerkiksi korostuspuuterin levittämiseen ja toisesta päästä hyvin tiivis sivellin esimerkiksi peiteaineelle tai muille voidemaisille tuotteille.

23.12 Aromatherapy Associates De-stress muscle bath & shower oil kuulostaa mielenkiintoiselta. Suihkuöljyjä en ole testaillut kovinkaan montaa, mutta ne mitä olen kokeillut on olleet tosi kivoja. Öljyt on aina kivoja! Tässä on aika voimakas aromaattinen tuoksu, mutta se on kuitenkin miellyttävä.

24.12 jouluaaton luukusta löytyi Erno Laszlo multi task eye serum mask eli silmänalusnaamio. Merkki on mulle vieras, mutta kokeilen mielelläni. Pakkauksessa on kaksi paria silmänalusnaamioita ja ne lupaavat pehmentää, kirkastaa ja silottaa silmänalusihoa.

25.12 joulupäivälle oli varattu se vuoden "paras" luukku, 25.12 on ollut lookfantastic kalenterissa joka vuosi se kohokohta, minkä vuoksi avaankin luukun itse aina jo jouluaattona :D. Tällä kertaa luukusta löytyi Illamasqua Beyond powder highlighter sävyssä Deity. Vaikuttaa tosi kivalta ja kokeilinkin tätä jo eilen meikissä ja kasvoilla tämä näytti todella kauniilta.


Huulipunamania

19.12 luukusta löytyi peräti kolme tuotetta. Kaksi tuoksunäytettä (Gucci ja Ariana Grande), sekä Lumenen huultenrajauskynä. Kivoja tuotteita kaikki ja nuo tuoksut on molemmat todella hyviä, tulevat varmasti käyttöön heti. 

20.12 YSL Black Opium vartalovoide kuulostaa ihanan ylelliseltä. Black Opium hajuvesi on yksi mun lemppareista, joten jos tämä tuoksuu yhtään niin hyvältä, olen myyty.

21.12 Luukusta löytyi Lumenen kirkas kulmakarvageeli. Tätä olen käyttänyt jo aikaisemmin ja tykkään kovasti, ei siis haittaa yhtään saada varalle uusi odottmaan vuoroaan. Tämä pitää kulmakarvat hyvin paikoillaan.


22.12 luukusta löytyi viininpunainen nestemäinen huulipuna. Sävy on kaunis, mutta en tiedä onko mulla tälle paljoa käyttöä, sillä käytän tälläisiä sävyjä aika harvoin. Jää nähtäväksi :).

23.12 lukusta löytyi kaksi minikokoista Buxom huulikiiltoa sävyissä White Russian ja Hot Toddy. Valitettavasti nämä oli molemmat sellaisia mitä multa löytyi jo. Löysin kuitenkin molemmille uuden kodin, joten pääsivät käyttöön :). Nämä ovat sellaisia pullistavia huulikiiltoja, missä on pieni minttuinen tuoksu ja kihelmöivä koostumus.

24.12 jouluaaton luukkuun Idsu oli pakannut Kevin Murphyn leave-in repair hoituotteet hiuksille, sekä Cailapin Heat resistant mat -silikonialustan muotoiluraudoille. Kevin Murphyn tuotetta kokeilen mielelläni, sillä kaikki hiuksiin jätettävät tuotteet on aina mulle helppoja ja kivoja käyttää. Tuota mattoa en tarvitse, sillä käytän muotoilutuotteita ehkä kerran vuodessa. Sille etsin uuden kodin jostain muualta :).

Mikä oli sun mielestä viikon paras tuote?

Love, Mari


maanantai 24. joulukuuta 2018

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 24


Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterissa ollaan päästy viimeiseen luukkuun. Tänään, jouluaattona luukku aukeaa kaikissa mukana olleissa 23 blogissa. Käy ihmeessä kurkistelemassa myös muiden luukkuihin pukkia odotellessa tai  kinkkua sulatellessa :). Tähän viimeiseen luukkuun päätimme ottaa yhteisen teeman, jota jokainen sitten toteuttaa haluamallaan tavalla. Teemaksi valikoitui joulun väri. Mun luukussa nähdään tänään jouluinen meikkipostaus, jossa yhdistyy mun kaksi joulun suosikkiväriä; vihreä ja punainen. 

Tämän luukun myötä haluan toivottaa teille ihan jokaiselle rauhallista, iloista ja sydämellistä joulua!



Joulun väri voi toki olla ihan mitä tahansa, jokainen kokee sen omalla tavallaan, mutta mulle se on hyvin perinteisesti vihreä ja punainen. Tässä meikissä olen yhdistänyt molemmat, vihreä silmämeikki ja punaiset huulet toimivat yhdessä kivasti tuoden jouluisen juhlafiiliksen. Toki asiansa ajoi myös jouluneule ja tonttulakki. Jouluna meikkipohja saa olla hehkuva  ja mun kasvoilta löytyykin sekä hehkuvaa bronzeria, että ihanaa highlighteria, joka saa poskipäät loistamaan kuin Petteri Punakuonon nenän. 

Silmämeikki on tehty Melt Cosmeticsin Smoke Session paletilla, joka pitää sisällään toinen toistaan upeampia metallinhohtoisia vihreitä sävyjä. Käytin tässä lookissa paria eri vihreää, kirkkaampaa sisänurkassa ja keskellä luomea vähän tummempaa. Ulkonurkasta löytyy mattaista tummaa ruskeanvihreää sävyä. Tein tästä sellaisen puolikkaan cutcrease meikin, jota häivyttelin hieman pehmeämmäksi. Huulille valitsin tottakai punaista ja kokeilinkin uutta Jeffree Starin nestemäistä huulipunaa sävyssä Jeffree Who?. 


Tästä löydät vielä linkit jo avattuihin luukkuihin!

Luukku 1: Purkkisirkus
Luukku 2: Glitz & Glam
Luukku 3: Hannajulia
Luukku 4: Henna V
Luukku 5: Ihastukset
Luukku 6: MissAria
Luukku 7: Viilankantolupa
Luukku 8: Maria Glow
Luukku 9: Strokes of Color
Luukku 10: The Diary of a Shopaholic
Luukku 11: Huulipunamania
Luukku 12: Keyword: Love
Luukku 13: Better nail day
Luukku 14: Wasting Lifestyle
Luukku 15: Ria Gomez
Luukku 16: In this Light
Luukku 17: elämää smykkinä
Luukku 18: Beauty Highlights
Luukku 19: Kerroksia
Luukku 20: Blinger shimmer
Luukku 21: Hannamaria
Luukku 22: Dioriina
Luukku 23: Charming nails


Hyvää joulua kaikille!

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

Illamasqua Hydra Veil rehydrating gel
Estee Lauder Double Wear foundation, Ecru
ColourPop No filter concealer, light 20
RCMA no-color powder
Chanel Soleil tan de Chanel bronzing makeup base
benefit Hoola bronzer
OFRA 3D Pyramid Egyptian clay bronzer
MAC Mineralize blush, Subtle breeze
Too Faced Primer & poreless powder
OFRA highlighter, Pillow talk

Inglot eye makeup base
Too Faced Natural matte palette
Melt Cosmetics Smoke sessions palette
ColourPop Crème gel liner, Maybe
itCosmetics Superhero mascara

benefit Precisely, my brow pencil
The BrowGal Clear eyebrow gel

Jeffree Star Cosmetics Velour liquid lipstick, Jeffree who?

torstai 20. joulukuuta 2018

Joulukalenterien luukut 13-18

Moikka! Vitsit miten nopeasti nämä viikot meneee, nyt on taas aika avata joulukalenterien kuusi seuraavaa luukkua ja musta kun tuntuu, että tein edellisen postauksen ihan äsken. No nyt kuitenkin vuorossa mun kalenterien luukut 13-18, eli jäljelle jää vielä yksi kuuden setti, joka nähdään sitten joulun pyhinä tai välipäivinä. Tähän mennessä oon ollut tosi tyytyväinen mun molempiin kalentereihin, katsotaanpa sitten mitä kaikkea luukuista tällä kertaa paljastui.


Lookfantastic

13.12 balanceme Gradual tanning drops tulee varmasti testattua keväämmällä, kun kaipaan iholle taas vähän väriä. Mä oon yleensä aika laiska käyttämään mitään itseruskettavia, mutta katsotaan miten tän kanssa käy.

14.12 Lipstick Queen huulipuna sävyssä Frog prince on jotenkin jännä. Puikossa tämä näyttää tummanvihreältä, swatchatessa sävyä ei irtoa juuri lainkaan. En ole vielä testannut miltä tämä näyttää huulilla, mutta toistaiseksi en oikein ymmärrä tän huulipunan ideaa?

15.12 Sleek Makeup i-Divine luomiväripaletti oli tosi kiva yllätys, vaikka tämä ei omaan käyttöön jääkään. Sleekin paletteja olen joskus aikoinaan käyttänyt ja muistan, että ne oli oikein hyviä paletteja. Tän sävymaailma ei vaan ole sellainen, mikä mua houkuttelisi, joten etsin paletille uuden kodin.


16.12 doucce fierce & fine graphic pen rajaustussi vaikuttaa tosi lupaavalta. Tässä on todella ohut kärki, jolla saa tehtyä tarkkaa rajaa ja sävy on ihan super musta!

17.12 Caudalíe Vinoperfect radiance serum tulee myös kokeiluun, mä rakastan seerumeita ja niitä on aina kiva testailla. Pakkauksessa ei tästä kauheasti sanota mitään, joten oletan tän olevan vaan ihan perinteinen kirkastava kasvoseerumi.

18.12 First Aid Beauty Ultra repair cream tuli jo viime vuoden kalenterissa ja ihastuin siihen silloin hyvin nopeasti. Käytinkin purkin loppuun pikavauhtia lähinnä käsivoiteena ja mm. kuiville kyynerpäille tämä teki tosi hyvää. Sain vähän aikaa sitten jossain boksissa saman voiteen pienessä näytekoossa, jota olen nyt käyttänyt ja sekin alkaa jo vedellä viimeisiään. Kiva saada uusi purkki käyttöön.


Huulipunamania

13.12 Kicks irtopuuteri on mulle uusi tuttavuus, en tosiaan ole Kicksin meikkejä pahemmin testaillut. Kiva päästä kokeilemaan ja vertaamaan tätä muihin irtopuutereihin.

14.12 Lumene CC color correcting primer on myös täysin uusi tuote mulle, ihanaa kun löytyy niin paljon sellaisia juttuja, mitä en ole kokeillut. Primerit kiinnostaa aina ja tämäkin pääsee kokeiluun heti seuraavassa meikissä.

15.12 Briogeo Don't despair, repair! on tullut tutuksi Boxycharmin kautta ja tykkään kovasti sarjan hiustenhoitotuotteista. Tälläiset hiuksiin jätettävät tuotteet on mun lemppareita, sillä ne on niin helppoja ja vaivattomia.


16.12 Kicks alluring curve ripsiväri kuulostaa nimensä puolesta tosi lupaavalta, mun ripset kun on normaalisti piikkisuorat. Näin tästä mainoksen viimeisessä Kicksin lehdessä ja ajattelin silloin, että olisi kiva kokeilla. Nyt siihen tuli mahdollisuus :).

17.12 Himalaya Herbals setti sisältää kuorinnan ja kasvovoiteen. Aprikoosikuorintaa olen yhden tuubin jo käyttänyt ja muistaakseni tykkäsin siitä, tuo voide on mulle uusi juttu ja se jääkin odottelemaan käyttövuoroaan.

18.12 Flow cosmetics mansikkamaito kasvonaamio oli tosi ihana yllätys! Mä rakastan naamioita ja Flow on mulle melko vieras merkki, en ole ehtinyt heidän tuotteitaan testailla. Kyseessä on kuitenkin luonnonkosmetiikkamerkki. Kiva päästä kokeilemaan onko tämä samanlainen kuin se Signe Seebidin vastaava mansikkanaamio.

Mitä teidän kalentereista on löytynyt? :)

Love, Mari

perjantai 14. joulukuuta 2018

Joulukalenterien luukut 7-12

Tänään on taas aika kurkata mun kosmetiikkajoulukalenterien luukkuihin, vuorossa luukut 7-12. Tähän mennessä olen ollut pääasiassa tyytyväinen mun molempiin kalentereihin ja saanut paljon uutta kokeiltavaa. Innolla odotan mitä kaikkea on vielä tulossa, mutta nyt mennään näihin kuluneen viikon luukkuihin! Mulla on tosiaan sekä Lookfantasticin joulukalenteri, että bloggaajakollegan kokoama kalenteri ja molempia availen tässä postauksessa.


Lookfantastic

7.12 eyeko Black magic mascara oli kiva ylläri, uusia ripsareita on aina kiva testailla ja tälläinen matkakoko käy mulle oikein hyvin, nämä saa jopa käytettyä ennen kuivumistaan yleensä.

8.12 Molton Brown suihkugeeli (tuoksussa Jasmine & sun rose) on tuttu jokaisesta lookfantastic joulukalenterista, näitä on tosiaan nähty vuosi vuoden perään ja itse en koskaan ole ollut fani. Tätä tuoksua en ole tainnut ennen kokeilla, täytyy toivoa, että tämä olisi vähän mieluisampi kuin ne edelliset.

9.12 Regenerate hammastahna oli pettymys, siis mitä ihmettä? Hammastahnaa joulukalenterissa, ei kiitos. Tämä sama tahna on muuten tullut mulle aikoinaan lookfantastic beauty boxin mukana.


10.12 Omorovicza Moor cream cleanser on tosi kiinnostava tuote. Tämäkin brändi on ollut edustettuna kalenterissa viime vuosina, mutta tuote on sentään eri kuin aikaisemmin. Testaan tosi mielelläni uutta putsaria.

11.12 Rituals magic touch body cream aiheutti ihmetystä, sillä muistelen, että tämäkin tuli mulle jo pari vuotta sitten samassa kalenterissa. Tänä vuonna taitaa olla aika paljon tuotteita uudella kierroksella. Eipä se mitään, Rituals on kiinnostava brändi ja eiköhän tämä joskus tule korkattua (vaikka se edellinenkin odottaa vielä vuoroaan).

12.12 Grow gorgeous thickening hair & scalp mask saattoi olla yksi viikon kiinnostavimmista tuotteista. Uusia hiusnaamioita on aina kiva kokeilla ja odotukset on aika korkealla tän suhteen, koska olen kuullut brändistä paljon hyvää.


Huulipunamania

7.12 Origins original skin cleansing makeup removing jelly ja retexturizing mask aloittivat viikon todella vahvasti! Nämä ovat molemmat mulle uusia tuotteita ja tosi kiva päästä kokeilemaan lisää Originsia.

8.12 Biosilk silk therapy jäi mulle vähän mysteeriksi, mutta oletan tämän olevan jonkinlainen hiusöljy? Vaatii vielä vähän selvittelyä :D.

9.12 bang beauty huulipuna kesäisen pinkissä sävyssä taisi olla kalenterien ensimmäinen huulituote. Merkki on mulle nimeltä tuttu, mutta en muista olenko koskaan testannut mitään tuotetta heiltä.


10.12 Murad AHA/BHA exfoliating cleanser ja dermalogica gentle cream exfoliant ovat molemmat mulle entuudestaan tuttuja tuotteita ja molemmista olen tykännyt, joten kiva saada nämä taas käyttöön. Etenkin tuo dermalogica on tosi ihana! Näytekoot sopii hyvin otettavaksi matkalle mukaan.

11.12 Dabba kasvosuihke ja Lumene Lähde kasvosuihke ilahduttivat kovasti, etenkin tuo Dabba on sellainen mitä olen jo pitkään halunnut kokeilla ja melkein ostanutkin. Lumenen lähde suihke on tuttu ennestään, olen sitä yhden pullollisen jo käyttänyt.

12.12 Kicks lip primer tulee varmasti testattua, Kicksin omat tuotteet onkin mulle vielä aika vieraita. Käytän aika harvoin huuliprimereita, pitäisi muistaa tarttua niihin useammin, sillä huomaan kyllä eron kun käytän.

Kumpi kalenteri vei tällä viikolla voiton? :)

Love, Mari

maanantai 10. joulukuuta 2018

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 10

Kuva: Hannamaria

Tervetuloa kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukkuun numero 10. Ihanaa kun olet täällä! Joulu tekee tuloaan kovaa vauhtia ja kahden viikon päästä vietetäänkin jo jouluaattoa. Mun luukusta paljastuu tänään arvonta, tottakai, koska joululahjat nyt vaan kuuluu asiaan mun mielestä ja tämä arvonta on mun lahjani teille rakkaat lukijat ja uudet tulokkaat. 

Ennen kuin mennään siihen arvontaan, haluan myös vinkata teille mun kolme lempparia joulunpunaista huulituotetta. Punaiset huulet kuuluu mun mielestä jouluun yhtä paljon kuin piparkakut ja lanttulaatikko. Tähän postaukseen kokosin yhteen mun suosikit punaiset kolmesta eri koostumuksesta. Mukana on mattahuulilakka, perinteinen huulipuna ja huulikiilto eli koostumuksista löydät varmasti mieluisan itsellesi. Nämä ovat myös kaikki sellaisia, että halutessasi ehdit ne ostamaan vielä ennen joulua :).

Kai olet jo ehtinyt vilkaista eilisen päivän luukkuun, joka löytyi Strokes of Color -blogista. Niniane esitteli ihania jouluisia kynsilakkoja ja olihan postauksessa myös arvontakin, jos ette vielä siis ole käyneet eilistä luukkua kurkkaamassa, käy nyt ihmeessä! Huomenna luukku aukeaa Huulipunamania -blogissa ja luukussa päästään kurkkaamaan Idsun joulukalenterien ensimmäisiin luukkuihin.


Nyt päästään vihdoin itse asiaan kun kaikki alkulöpinät saatiin pois alta. Mun kolme valintaani täydelliselle joulunpunaiselle huulimeikille tulee tässä. Jeffree Star Velour liquid lipstick sävyssä Wifey, MAC huulipuna sävyssä Ruby Woo ja Anastasia Beverly Hills huulikiilto sävyssä Socialite. Jokainen näistä on omalla tavallaan täydellinen, riippuu siitä mitä huulimeikiltäsi toivot ja haet. Alla kerron hieman näiden ominaisuuksista ja kenelle suosittelen mitäkin. 


Jeffree Star Velour liquid lipstick on sinulle, joka haluat näyttävän, mattaisen ja kestävän huulimeikin. Wifey on näistä kaikista tummin sävy ja tämä taitaa olla mun oma valinta tälle vuodelle. Sävy on niin ihanan rikas ja täyteläinen. Huulilakan hyvä puoli on sen pysyvyys, jos sulla on siis tarvetta pitkäkestoiselle punalle, jota ei tarvitse niin paljoa lisäillä päivän mittaan, suosittelen tätä. Rasvaista ruokaa ei toki tämäkään puna kestä täydellisesti ja sitten päästään siihen huulilakan huonoon puoleen; lisääminen on hankalaa. Kerrostaessa huulilakka saattaa murentua tai tuntua epämukavalta huulilla.


MAC retro matte lipstick on sun valinta, jos haluat melko kestävän huulipunan, jossa on täyteläinen sävy ja mattainen koostumus, mutta jota voi kuitenkin huoletta lisäillä pitkin päivää. Ruby Woo on klassikkosävy ja täydellinen puna jouluun. Se pysyy huulilla todella hyvin ollakseen perinteinen huulipuna ja kuluessaan sitä on helppo lisätä ilman pelkoa paakkuuntumisesta. Lisää pysyvyyttä tälle saat lisäämällä alle rajauksen.


Anastasia Beverly Hills lip gloss sopii sinulle jos etsit kaunista sävyä, mutta kärsit kenties kuivista huulista tai et ole tottunut huulipunien käyttäjä. Huulikiilto tuo kaunista kiiltoa huulille ja näissä ABH kiilloissa on todella hyvä pigmentti. Kuivahuuliset nauttivat varmasti enemmän kiillon kosteuttavasta koostumuksesta kuin mattapunan kuivattavasta. Pysyvyys kiillolla on toki näistä kaikista huonoin, mutta sitä on helppo lisätä päivän mittaan niin halutessaan. Huulikiillon alle voit myös levittää rajauksen tai vaikka huulipunan, jonka päälle haluat hieman kiiltoa. Ison plussan tämä kiilto saa siitä, että se ei tunnu huulilla inhottavan tahmaiselta, vaan nimenomaan hoitavalta ja pehmeältä.



Sitten päästään vihdoin siihen arvontaan, jota olette odottaneet. Olen koonnut teille mukavan paketin, josta toivon olevan paljon iloa voittajalleen. Sen voi joko pitää itse omana joululahjanaan tai sen voi jakaa ystäville ja läheisille lahjoiksi, jos itselle ei ole käyttöä. Yritän saada paketin voittajalle hyvissä ajoin ennen joulua, mutta valitettavasti en voi sitä taata posti kun kulkee omia aikojaan. Jos haluat voittaa kuvassa näkyvät tuotteet, lue seuraavat ohjeet huolellisesti!

1. Arvontaan voit osallistua seuraamalla blogiani bloggerissa, bloglovinissa tai facebookissa. Jätä tähän postaukseen kommentti, jossa kerrot mitä kautta seuraat ja millä nimimerkillä.

2. Jätä kommenttiin myös toimiva sähköpostiosoite ja suostumus sähköpostiosoitteesi käyttöön arvontaan liittyvässä tiedottamisessa, jotta saan sinuun yhteyden voiton osuessa kohdallesi. Sähköpostiosoitetta ei käytetä muuhun tarkoitukseen.

Jos et halua jättää sähköpostia näkyville, voit osallistua myös lähettämällä tiedot sähköpostilla osoitteeseen: shopaholicloveletters@gmail.com.

3. Vastaa kysymykseen: Mikä postauksen kolmesta huulituotteesta olisi sun valinta?

4. Arvonta päättyy sunnuntaina 16.12 klo 23.59 ja voittajaan olen yhteydessä seuraavan päivän aikana. Sinulla on kaksi päivää aikaa vastata viestiini, tai arvon uuden voittajan.

5. Postitan palkinnon vain Suomeen.

Onnea arvontaan ja ihanaa joulun odotusta kaikille!

Love, Mari

torstai 6. joulukuuta 2018

Joulukalenterien luukut 1-6

Hei kaikki ystävät ja ihanaa itsenäisyyspäivää! Tänään, kun joulukuuta ollaan edetty jo melkein viikko, on aika ensimmäiselle joulukalenterikoosteelle. Mulla on tänä vuonna kaksi kosmetiikkajoulukalenteria, Lookfantasticin ja Huulipunamania -blogin Idsun kokoama kalenteri. Tehtiin Idsun kanssa kalenterivaihtarit toisillemme ja olinkin tästä ihan super innoissani! Tänään te pääsette näkemään mitä löytyi kuudesta ensimmäisestä luukusta :). Lookfantastic kalenteri mulla on ollut jo useita vuosia ja se ei koskaan ole ollut pettymys, joten sillä mentiin myös tänä vuonna. 


LOOKFANTASTIC

1.12 luukku oli melko iso ja sieltä löytyikin täysikokoinen contourpaletti HD Brows merkiltä. Merkki on mulle vieras, mutta paletti vaikutti tosi kivalta ensi vilkaisulla. Mulla on itselläni tosi paljon kasvopaletteja jo ennestään, joten tämän kohtalo on vielä vähän epäselvä.

2.12 luukusta löytyi Filorga misellivesi kasvoille ja meikinpuhdistukseen. Mielenkiintoinen tuote, jota testaan tosi mielelläni. Filorga on kiinnostava brändi muutenkin, olen joitain testereitä käyttänyt heidän tuotteistaan ja niiden perusteella ollut aika vakuuttunut.

3.12 luukku piti sisällään Percy & Reed Wonder balmin hiuksille. Tämä ei herättänyt mitään suurta riemua tai intoa, hiusjutut harvemmin kiinnostaa mua. Kokeilen silti tämänkin, voihan olla, että tää osoittautuu ihan huippu tuotteeksi.


4.12 luukusta löytyi minikokoinen Glamglow Gravitymud firming treatment. Mä olen käyttänyt muutamia Glamglow naamioita, mutta tämä liila on vielä testaamatta, vaikka se onkin kiinnostanut mua jo pitkään. Kiva päästä kokeilemaan onko tämä yhtä hyvä kuin muut Glamglow namaiot!

5.12 luukku oli pieni ja kapea ja sieltä löytyi BBB London merkin Ultra slim brow definer eli kulmakynä. Tämäkin merkki oli mulle vieras, mutta kulmakynät on aina tervetulleita. Kynän sävy on melko vaalea, mutta uskoisin, että saan sen toimimaan.

6.12 luukku oli myös pikkuruinen ja sieltä löytyi minikokoinen Emma Hardie:n Brilliance facial oil -kasvoöljy. Myöskin täysin vieras merkki, mutta kasvoöljyjä fanitan etenkin talvisin, tämä tulee varmasti käyttöön.


HUULIPUNAMANIA

1.12 luukku oli iloinen yllätys, sieltä paljastui masque BAR:in Rose gold foil peel-off mask. En ole koskaan testannut tätä enkä muitakaan brändin naamioita, vaikka olen niistä kuullut paljon. Tämä vaikuttaa tosi kivalta ja pakkauskin on kaunis. 

2.12 luukusta löytyi kaksi kasvosivellintä, toinen RT:n viime joulun (?) kokoelmasta ja toinen Luxien. Tuo Luxie sivellin mulla on jo entuudestaan Boxycharmin kautta, mutta oon siitä tykännyt, joten tuplakappale ei haittaa lainkaan. 

3.12 luukkuun oli kätketty Kicksin meikkisieni, jota kokeilen mielenkiinnolla. En ole juurikaan käyttänyt muita sieniä kuin BB:tä ja RT:tä, joten tosi kiva päästä kokeilemaan onko tämä mistään kotoisin.


4.12 luukku piti sisällään kaksi naamiota, Kicksin oman kosteuttavan naamion sekä Freemanin renewing cucumber peel-off naamion. Molemmat vaikuttaa kiinnostavilta, kaikki kosteuttava on talviaikaan tosi tervetullutta ja mä tykkään kovasti naamioista.

5.12 luukusta löytyi Emma S. eye makeup remover. En ole tästä merkistä kuullutkaan, mutta silmämeikinpoistoaineelle on aina tarvetta, joten kiva päästä kokeilemaan jotain uutta.

6.12 luukkuun oli kätketty Dove Derma spa goodness käsirasva. Mulla on saman sarjan vartalovoide ollut kaapissa odottelemassa vuoroaan jo pitkän aikaa, nyt olisi sitten käsivoide samaa settiä. Käsivoiteita mulla kuluu nopeaa tahtia, joten tämä pääsee varmasti käyttöön ennen tuota isosiskoaan :D.

Löytyikö luukuista jotain mielenkiintoista? 

Love, Mari

maanantai 26. marraskuuta 2018

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri tulee taas!


Iloisia uutisia! Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri pyörähtää taas käyntiin tulevana lauantaina. Tällä kertaa mukana on 23 upeaa bloggaajaa ja joka päivä aukeaa yksi luukku (lukuunottamatta jouluaattoa, jolloin luukku aukeaa kaikissa blogeissa). Luvassa on jouluisia kauneuteen ja kosmetiikkaan liittyviä postauksia, arvontoja ja muuta kivaa, kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa luukkuihin.

Itse olen mukana kalenterissa nyt neljättä kertaa, jos oikein laskin. Tänä vuonna mun luukkuni aukeaa joulukuun 10. päivä. Listaan tähän alle kaikki osallistuvat blogit, jotta voitte käydä tutustumassa niihin jo etukäteen.

4.12 HENNAV
6.12 Miss Aria
10.12 The Diary of a Shopaholic
19.12 Elina K
21.12 HANNAMARIA
22.12 Dioriina
24.12 Yhteinen luukku


Aiotko seurata kalenteria? Mitä haluaisit nähdä luukuissa? :)

Love, Mari

tiistai 26. joulukuuta 2017

Joulukalenterien luukut 22-25

Hyvää Tapaninpäivää kaikille! Joulu alkaa olla lopuillaan, huomenna koittaa paluu arkeen muutamaksi päiväksi ja uuden vuoden odottelu. Toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihana rentouttava joulu ja olette saaneet vatsat täyteen :). Tänään availlaan vielä viimeisiä joulukalenterien luukkuja ja katsotaan kumpi mun kalentereista vei lopulta voiton, Lookfantastic vai eleven. 


Lookfantastic lopetti viikon ja kalenterin tyylillä.

22.12 luukusta paljastui kaupan oma High definition luomiväripaletti. Paletissa on viisi neutraalia sävyä ja se on nimeltään 002 Foxy. Mulla itselläni ei varsinaisesti ole tälle tarvetta, mutta tämä on juuri sitä mitä näistä kalentereista toivon, ihan huikeeta saada luomiväripaletti :). 

23.12 luukusta löytyi myös meikkituote, nimittäin Doucce Maxlash volumizer mascara näytekoossa. Olen käyttänyt tätä ripsaria aikaisemminkin ja tiedän jo tykkääväni tästä kovasti, joten jes lisää meikkejä ja vieläpä oikein kiva sellainen!

24.12 eli jouluaaton luukusta löytyi dr botanicals Moroccan rose superfood facial oil. Mä rakastan kasvoöljyjä, joten tämä sai myös aikaan innostusta ja jos oikein käsitin, tämä on myös jonkinlaista luonnonkosmetiikkaa. Tosi kiva päästä kokeilemaan uutta kasvoöljyä!

25.12 luukku oli koko kalenterin suurin ja kätki sisälleen pixi by petra lahjasetin. Settiin kuuluu nestemäinen highlighter, poskipuna/highlighter duo ja huulia pullistava huulikiilto. Tämäkin ihan huikea tuote kalenteriin, mahtava loppu tälle. Mulla on ennestään yksi tuollainen poskipunaduo, joten täytyy vielä tarkistaa että onko sama vai eri sävy kyseessä. 


elevenin kalenteri jatkoi aika tuttua linjaa.

22.12 luukusta löytyi Balmain Silk perfume eli ilmeisesti jonkinlainen hiussuihke. Tässä ei ole mitään selitystä tai käyttöohjeita, joten en oikeastaan tiedä mitä tällä kuuluu tehdä. Täytyy vähän googletella. Ihan ok, mutta ei herättänyt mitään suurta riemua, kuten ei hiustuotteet yleensäkään.

23.12 luukusta paljastui Elemis Herbal lavender repair mask. Naamioita on tästä kalenterista tullut ennenkin, mutta niistä kyllä tykkäänkin paljon. Elemis on brändinä mulle vieraampi eikä sen puoleen ollut niin kiinnostava, myös pakkaus näyttää aika tylsältä. Kokeilen kuitenkin mielelläni, kuka tietää, ehkä tästä tulee uusi suosikki.

24.12 eli jouluaaton luukkuun oli kätketty OPI kynsilakka sävyssä Love is in my cards. Kaunis joulunpunainen sävy ei valitettavasti osunut ihan nappiin mun kohdalla, mutta varmasti monet on tästä tykänneet. Mulla ei montaa OPI lakkaa vielä ole, joten kyllä tämä mun kokoelmaani jää ja jos joskus haluan punaiset kynnet niin tämä on nappivalinta.

25.12 luukusta paljastui Efva Attling rannekoru. Jep. Mä en ollut tästä korusuunnittelijasta koskaan kuullutkaan ennen kalenteria, mutta ilmeisesti hän on melko suosittu kuitenkin. Mulle tämä koru on täysin turha, se ei mun silmiin näytä mitenkään erityiseltä, nahkaremmi ja ankkuririipus. Näitä on nähty ja halvalla. Tätä kyseistä korua myydään 180€ hintaan ja kysyn vaan, että mistä ihmeestä se hinta oikein muodostuu?? Olisin mieluummin ottanut jonkun täysikokoisen meikin.

Kaikenkaikkiaan tälläkin kertaa Lookfantastic vei voiton, ei liene kenellekään yllätys? Mä olin kaikinpuolin tyytyväinen LF kalenteriin ihan alusta loppuun saakka, mukana oli vaan muutamia ei niin kiinnostavia tuotteita. elevenin kalenteri oli valitettavasti pieni pettymys, siihen nähden kuinka paljon siltä odotin kaiken hypetyksen jälkeen. Kalenterista löytyi muutamia helmiä, kuten Mario Badescut ja Sensait, mutta ne jäi laskettavaksi yhdellä kädellä. Eniten harmitti ne minikokoiset näytteet ja meikkituotteiden vähyys. 

Mitä mieltä te olitte, kumpi kalenteri vei voiton?

Love, Mari

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 24; kinkunkestävät punahuulet



Ihanaa rauhallista joulua kaikille!

Olet löytänyt tiesi kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin viimeiseen päivään, viimeiseen luukkuun. Tänään luukku aukeaa kaikissa mukana olleissa blogeissa, löydät listan linkkeineen postauksen lopusta. Päätimme tänä vuonna poiketa perinteestä, digijoulurauhanjuhlistus jäi nyt tauolle ja otimme kaikki yhteiseksi teemaksi "jotain punaista", ihan vaan joulun kunniaksi. Itse odotan mielenkiinnolla millaisia punaisia postauksia päästään näkemään! 

Mun luukusta löytyy vinkkejä kestävän ja kauniin punahuulimeikin tekoon. Kuten mun aikaisemmassa luukussakin mainitsin, mun mielestä punaiset huulet vaan kuuluu jouluun. Ne voi kuitenkin aiheuttaa päänvaivaa, sillä jouluna tulee herkuteltua ja sitä toivoisi huulipunan kestävän kauniina ja leviämättä mahdollisimman pitkään. Tässä siis vinkkejä siihen, ettei tarvitse murehtia onko punaa poskilla tai leuassa ja miten punaisen huulipunan saa huulille kauniisti. 


Vaihe 1

Kestävä ja kaunis huulimeikki alkaa tietysti hyvin hoidetuista huulista. Aloita kuorimalla huulet kevyesti, kaikki kuiva iho pois, jotta huulten pinta on sileä ja pehmeä.


Vaihe 2

Huulet tarvitsevat kosteutusta. Levitä huulille huulivoidetta tai huuliöljyä ja anna sen vaikuttaa sen aikaa, kun teet muun meikin valmiiksi.


Vaihe 3

Rajaa huulet punaisella huultenrajauskynällä. Mitä terävämpi kynä, sitä tarkempi raja. Jos kynä on koostumukseltaan tosi pehmeä, voit laittaa sen hetkeksi pakastimeen, jolloin se hieman kovettuu ja rajaaminen on helpompaa. Jos haluat, voit rajata huulet hieman yli omien rajojen, jolloin saat vähän lisää muhkeutta huuliin (etenkin amorinkaaren kohdalta).


Vaihe 4

Täytä huulet kokonaan rajauskynällä. Näin saat punaisen pohjan huulimeikille ja jos huulipuna lähtee kulumaan, alta löytyy vielä kerros punaista väriä eikä ero ole niin huomattava. Tämä vaihe myös lisää huulimeikin pysyvyyttä.


Vaihe 4

Levitä päälle kerros punaista huulipunaa. Itse käytän nestemäisiä huulipunia, sillä ne pysyvät huomattavasti paremmin kuin perinteiset ja kuivuvat mattaisiksi. Tässä käytin ColourPopin ultra matte lip huulipunaa sävyssä Little Weapon. Anna huulipunan kuivua täysin ennen seuraavaa vaihetta.


Vaihe 5

Levisikö huulipuna yli rajojen? Ei huolta, ota ohuella littanalla siveltimellä hieman peiteainetta ja käy läpi huulten rajat tai ne kohdat, joita haluat korjailla, muista häivyttää peiteaine huolella. Näin saat myös tarkemman rajan huulille ja meikki näyttää viimeistellyltä. Tämän vaiheen voit myös skipata kokonaan, jos se tuntuu turhalta.


Vaihe 6

Tässä tulee ehkä se tärkein vaihe viimeistelyn ja pysyvyyden kannalta. Taputtele huulten pinnalle kevyesti väritöntä irtopuuteria. Irtopuuteri kiinnittää huulimeikin paikoilleen ja vie pois tahmaisuutta, se auttaa huulipunaa pysymään paremmin. Lopuksi voit halutessasi levittää hieman korostuspuuteria amorinkaarelle ja varjostuspuuteria alahuulen alle, jolloin huulet näyttävät pulleammilta. 

Näin on kirkkaat, punaiset kinkun ja pusun kestävät punahuulet valmiit!

Iso kiitos kaikille kalenteria seuranneille. Tässä vielä lista mukana olleista blogeista, kurkkaa ihmeessä myös muiden punaiset luukut!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...