Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiustenhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiustenhoito. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. maaliskuuta 2019

VIESO mullistavaa hiustenhoitoa

VIESO on ranskalainen 70 -luvulla perustettu hiustenhoitosarja, jonka tuotteet sisältävät luomulaatuisia luonnollisia raaka-aineita. Vieso ei ole luonnonkosmetiikkaa, mutta sarja sijoittuu jonnekin synteettisen ja luonnollisen kosmetiikan välimaastoon. Ainesosat on tarkoin valittuja ja tuotteista on jätetty kaikki turhat aineet pois. Tuotteet eivät sisällä mm. silikooneja, sulfaatteja, parabeeneja, mineraaliöljyjä eikä vaseliinia. 

Sain Lavande -verkkokaupalta kokeiluuni muutaman omiin tarpeisiini sopivan Vieso tuotteen ja tänään puhutaankin näistä mun hiustenhoidon mullistaneista tuotteista.

Postauksen tuotteet saatu pr näytteenä.

Vieso

Sain testattavaksi kolme eri Vieso tuotetta. Syväpuhdistavan shampoon, korjaavan hoitoaineen ja ravitsevan hoitoaineen vahingoittuneille hiuksille. Tuotteet on valittu juuri minun tarpeisiini ja niiden tarkoitus on huolehtia hiuspohjan hyvinvoinnista ja korjata hiusten kuivuutta, mitkä ovat mun suurimmat ongelmat hiustenhoidossa.

Vieso tuotteiden pakkaukset ovat mun mielestä todella kauniita ja ylellisen näköisiä. Näiden voisi hyvin luulla olevan ylellistä luonnonkosmetiikkaa, sillä pakkauksista huokuu luonnollisuus. Etenkin tuo lasipurkkiin pakattu ravitseva hoitoaine tuntuu ja näyttää luxukselta.

Vieso

Perilla Frutescens anti dandruff shampoo on hiuspohjaa elvyyttävä shampoo, joka on tarkoitettu rasvoittuvalle ja hilseilevälle hiuspohjalle, mutta toimii hyvin myös kuivaankin hiuspohjaan. Tuotetta suositeltiin minulle päänahan psoriasin vuoksi, tämä kun myös kuorii hiuspohjaa kevyesti ja kosteuttaa sitä. Shampoo sisältää verigreippi-, minttu- ja rosmariiniuutetta, joiden tarkoitus on puhdistaa hiuksia ja hiuspohjaa tehokkaasti ja poistaa ylimääräistä talia. 

Shampoo on ollut todella hyvä käytössä. Tykkään ensinnäkin tästä pumppupakkauksesta tosi paljon, tuotteen annostelu on helppoa. Shampoo vaahtoaa nopeasti ja riittävästi ja hiukset ja päänahka tuntuvat pesun jälkeen ihanan raikkailta. 

Argan Oil extreme repair conditioner on jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettu hoitoaine, jota käytetään hiusten pesun yhteydessä. Hoitoaine sisältää arganöljyä ja laventelin ainesosia ja siinä on runsaasti A- ja E-vitamiineja. Hoitoaine syväkosteuttaa hiuksia ja antaa niille suojaa mm. auringon säteilyltä. 

Hoitoaineessa on ihana tuoksu, josta tulee mieleen aina kylpylät ja spa hoidot. Tämä tekee hiuksista silkkisen sileät ja pehmeät, eron tuntee heti. Hiukset näyttävät kiiltäviltä ja terveiltä ja harjaaminen on kivutonta ilman takkuja. 

Vieso

Honey nourishing cream on koko kolmikon kuningatar, tuote, joka on mullistanut mun hiusten laadun ja joka sai mut koukutettua ekasta kokeilusta lähtien. Tämä geelimäinen hoitovoide sisältää hunajaa, eteeristä ruusuöljyä, laventelia ja mm. sheaa. Tuotetta levitetään joko kosteisiin tai kuiviin hiuksiin ja sitä ei huuhdella pois. 

Tämä on auttanut mun hiusten kuivuuteen ihan huimasti, käytön jäljiltä mun hiukset ovat liukkaat ja sileät, terveen näköiset. Hiukset ovat saaneet taas luonnollista kiiltoa ja ne eivät katkeile enää yhtä herkästi kuin ennen. 

Vieso sarjan tuotteet toimivat yhteen todella hyvin. Tämä kolmikko on ollut mulle mullistava kokemus, sillä mun hiukset eivät ole vielä koskaan näyttäneet yhtä hyviltä, mitä ne näyttää näiden tuotteiden kanssa. Enkä edes liioittele! Mä olen aikaisemminkin luullut tykänneeni erilaisista hiustenhoitotuotteista, mutta nyt mentiin ihan uudelle tasolle. 

Onko Vieso tuotteet sulle tuttuja?

Love, Mari

lauantai 16. helmikuuta 2019

OGX Bonding 'Plex

Iloista viikonloppua kaikille! Tänään jutellaan hetki uusista hiustenhoitotuotteista, jotka sain testiin tammikuussa. Verkkokauppakeskus Stoorla lähetti ihanan paketillisen uusia OGX hiustenhoitotuotteita ja olen näitä nyt testaillut useamman viikon. 

OGX on muuten Yhdysvalloissa 5. suurin hiustenhoitobrändi, sitä en itsekään tiennyt. Mulle merkki oli ennen tätä vielä kohtalaisen vieras, vaikka nimen olen kyllä kuullutkin. Sarja tarjoaa korkealaatuisia tuotteita kaikenlaisille hiustyypeille ja erilaisiin tarpeisiin.

Postauksen tuotteet saatu pr näytteenä.

OGX restoring bonding 'plex

Sain kokeiltavaksi merkin uuden restoring+ bonding 'Plex -sarjan shampoon, hoitoaineen ja bonding cream -syvähoitoaineen. Shampoo- ja hoitoainepullot ovat valtavia pakkauksiltaan, 385ml kummassakin. Nämä jättiläiset eivät kyllä mihinkään reissukassiin mahdu, mutta näistä riittää käytettäväksi kotioloissa pitkäksi aikaa. Kaikilla bonding 'Plex tuotteilla on hintaa 11,90€ eli varsin edullisista tuotteista kyse.

Bonding 'Plex sarjan tuotteet ovat barabeenittomia ja sulfaatittomia ja pakkaukset on valmistettu kierrätetystä muovista.
OGX restoring bonding 'plex

Bonding 'Plex shampoo on rakennepaikkaava ja hellävarainen käyttää. Shampoo vaahtoutuu runsaasti ja nopeasti ja se tuntuukin ihanan ylelliseltä. Mä rakastan hyvin vaahtoutuvia shampoita, tuntuu kuin ne pesisivät hiukset tehokkaammin. Shampoo lupaa myös pehmentää, vahvistaa ja silottaa hiuksia ja mä kyllä allekirjoitan väittämät, etenkin tuon vahvistamisen. Pesun jälkeen mun hiukset tuntuvat myös jotenkin tuuheammilta ja ilmavilta.

Shampoo myös ehkäisee hiusten värjäyksen ja käsittelyn huonoja vaikutuksia käyttämällä tehoaineena hyväkuntoisissa hiuksissa luonnostaan esiintyvää kystiinia, joka muodostaa hiusten pinnalle suojaavan kalvon.

OGX restoring bonding 'plex

Bonding 'Plex hoitoaine toimii erinomaisesti yhteen sarjan shampoon kanssa ja tehostaa shampoon vaikutusta. Hoitoaine vahvistaa kuivia hiuksia ja kosteuttaa hiusta. Hoitoaine auttaa myös rakentamaan uusia sidoksia hiussuomujen välille. Tämän käyttö on ollut todella miellyttävää, pieni määrä riittää pitkälle ja vaikutusaika on riittävän lyhyt, 3-5 minuuttia. Käytön jälkeen hiukset tuntuvat silkkisen pehmeiltä ja tämä antaa hiuksille myös hieman kiiltoa.

OGX restoring bonding 'plex

Bonding 'Plex bonding cream hoitovoide on ehkä mun suosikkini koko joukosta. Tätä käytetään pyyhekuiviin hiuksiin ja voidetta ei huuhdella pois. Super helppoa eli juuri mun käyttöön sopivaa! Voide silottaa ja korjaa hiusta ja antaa hiuksille suojaavan "kalvon", joka suojaa hiusta mm. auringolta ja tuulelta ja muilta luonnon haittavaikutuksilta. 

Hoitovoide levittyy hiuksiin vaivatta ja jättää jälkeensä sileän pinnan, joka on helposti harjattavissa. Näissä kaikissa on muuten myös miellyttävä mieto tuoksu, en vaan saa päähäni, että mikä se tuoksu oikein on. Sellainen hoitolashampoo tyyppinen. 

Millaisia hiustenhoitotuotteita sinä suosit käytössä?

Love, Mari 

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Syyskuun suosikit

Moi kaikille! Toivottavasti olette saaneet viettää ihanaa rentouttavaa viikonloppua :). Syyskuu lähenee pikkuhiljaa loppuaan, mikä tarkoittaa sitä, että on aika käydä läpi syyskuun aikana ihastuttaneita tuotteita. Mukana on tällä kertaa aika yllättäen pari juttua hiuksille, mä kun en yleensä hiustuotteista niin kauheasti perusta. Näiden lisäksi olen ihastunut myös uusiin siveltimiin, pariin meikkituotteeseen ja ihanaan tuoksuvaan pikkupurnukkaan LUSHilta.


Anastasia Norvina paletti

Jokunen viikko sitten kävin hakemassa jotain Tokmannilta ja satuin kävelemään essence hyllyn ohi. Mun silmiin osui heti Colour Boost mad about matte -huulipunat ja joku tässä viehätti. Mun oli pakko ostaa tämä kokeiluun, eikä noin 3,5 euron hinta tehnyt isoa lovea lompakkoon. Onneksi ostin, sillä olen ollut täysin rakastunut tähän huulipunaan siitä lähtien. Ostin sävyn 04, joka on täydellinen syksysävy, hieman punertava, terracottamainen ja ihan vaan kaunis. Koostumus tässä on yllättävän miellyttävä ja kuivuttuaan puna pysyi huulilla todella hyvin. Haluan lisää näitä!

Luomiväripaletteja mulle tuli elo-syyskuun aikana niin paljon, etten ehtinyt kaikkia käyttämään kuin pari kertaa, mutta tämä Anastasian Norvina paletti on ollut sellainen, johon on tullut tartuttua useammin ja joka ilahduttaa aina uusilla väriyhdistelmillä. Okei, tässä paletissa suurinta rakkautta on nuo violetit sävyt, mutta tämä on tosi kiva paletti siitä syystä, että tällä saa tehtyä myös ihan neutraaleja lookkeja. 


Mä olen vannonut jo vuosia Batisten kuivashampoiden nimeen enkä ole juurikaan muita edes käyttänyt. Nyt mun batiste kuitenkin loppui kuun alkupuolella ja otin kokeiluun allure boksin mukana tulleen Living proof -kuivashampoon. Tämä on ollut äärimmäisen hyvä, vähintään yhtä hyvä kuin Batistet, ellei jopa parempi. Tämä imee hiuksista kaiken rasvaisuuden pois ja jättää hiukset raikkaan näköisiksi ja tuntuviksi. Raikkaus myös pysyy hiuksissa tämän kanssa pidempään ja pesuväliä on voinut harventaa. Tämä on toiminut hyvin myös mun tummilla hiuksilla, kunhan vaan hieroo kunnolla ettei jää valkoisia läikkiä.

Toinen ihastusta herättänyt hiustuote on ollut myöskin alluren mukana tullut Kenra dry oil -kuivaöljy, joka silottaa hiuksia, antaa kevyen pidon ja vähentää pörröisyyttä. Tämä on ollut monen aamun pelastus, kun hiukset on yön jäljiltä pörröiset eivätkä meinaa asettua kunnolla ponnarille. Tällä saan kaikki lyhyet vauvahiukset asettumaan paikoilleen. 

Yksi random suosikki on ollut LUSHin ihana huuliluorinta Sugar plum fairy*. Tämä taitaa olla joulutuoksu, joka toivottavasti tekee paluun taas tänä vuonna. Viilenevien ilmojen ja flunssan myötä mun huulet on olleet todella kuivat tässä viime aikoina ja tämän kuorinnan avulla ne on pysyneet edes jotenkuten voimissaan. Kuorinta jättää huulet pehmeiksi ja tämän jälkeen huulivoide imeytyy huuliin todella hyvin. Tuoksukin on ihana!

Morphe x Jaclyn Hill brushes

Lopuksi haluan vielä mainita Morphe x Jaclyn Hill sivellinkokoelman, joka on osoittautunut todella todella hyväksi. Tässä setissä ei ole yhtäkään sivellintä, josta en tykkäisi ja kaikki on olleet käytössä useaan kertaan. En ole kauheasti muihin siveltimiin edes tarttunut sen jälkeen, kun sain nämä käsiini. 

*Saatu pr näytteenä

Oletteko te jo testanneet mun lemppareita? :)

Love, Mari

torstai 9. elokuuta 2018

Heinäkuun roskat

Moi kaikille! Heinäkuun lopusta on vierähtänyt jo reilu viikko, nyt alkaa olla jo korkea aika käydä läpi heinäkuun roskapussia. Viime kuussa tuotteita tyhjeni jonkin verran, mutta mihinkään ennätyslukemiin ei päästy, ei lähellekään. Eniten kului aurinkotuotteita, muuta ihonhoitoa sitten vähän vähemmän kuin normaalisti. Katsotaan nyt kuitenkin mitä kaikkea roskapussiin päätyi pienten miniarvostelujen kera.



ColourPop aquamarine makeup setting spray päätyi roskiin vaikka tätä oli vielä noin puolet jäljellä. Viime käyttökerralla huomasin tän tuoksun olevan outo ja epämiellyttävä, joten päättelin tän vanhentuneen. Tuote itsessään oli kiva, mutta tän suihke oli ihan liian märkä, joten en tykännyt käyttää tätä meikin päällä. 

Too Faced Better than sex ripsiväri näytekoossa ja violetin sävyisenä oli osa Nikkie Tutorialsin kokoelmaa jo pari vuotta sitten. Kyllä, tää on ollut mulla jo melkeen pari vuotta. En muista kovinkaan montaa kertaa käyttäneeni tätä, sillä harvoin haluan violettia ripsiini. Nyt tämä on kuiva ja ihan liian vanha, joten roskiin vaan.

Roskiin päätyi myös flormar crazy look ripsiväri oranssin sävyisenä, samoista syistä kuin edellinen. Ostin tän edelliseltä Rodoksen reissulta ja siitäkin on jo kaksi vuotta. Tämä oli kyllä kiva, sävy tosiaan erottui ripsistä ja peitti hyvin mustan värin alleen.

essence forbidden volume top coat oli vähän turhake. Ostin tämän, koska tykkäsin sarjan ripsiväristä kovasti, mutta tämä kuitujuttu ei kauheasti tehnyt mitään lisää enkä sen vuoksi muistanut tätä kovinkaan usein käyttää.


Signe Seebid mansikka-vanilia kasvonaamio oli mukana mun ihonhoito pannuprojektissa ja ensimmäinen (?) loppuunkulunut, jos en väärin muista. Tämä oli todella kiva naamio ja monipuolinen, sillä jauhetta sai oman mielensä mukaan sekoittaa veteen, maitoon, jogurttiin yms. jolloin koostumus oli aina erilainen. Voisin kuvitella ostavani myös uudestaan!

Signe Seebid jalajahutaja* oli ihana virkistys jaloille. Mä en tiedä mikä jalajahutaja on suomeksi, mutta jotain tekemistä sillä on jalkojen ja virkistyksen kanssa. Tässä oli käytetty kookosrasvaa ja tuoksuna ihana raikastava minttu. Tykkäsin! Käytin tätä lähinnä jalkojen kosteutukseen ja hemmotteluun.


Biozell intensive hydrating conditioner* ajoi asiansa kosteuttavana hoitoaineena todella hyvin. Oon käyttänyt tätä lähinnä kuivattavien sydäpuhdistavien shampoiden kanssa ja tämä antaa hiuksille elinvoimaa ja kosteutta, auttaa myös takkujen selvittelyssä.

Redken 25 one united hoitosuihke hiuksille oli myös kiva uusi tuttavuus. Käytin tätä iltaisin ennen nukkumaanmenoa kosteisiin hiuksiin ja annoin vaikuttaa yön yli. En tiedä tekikö tämä oikeasti mitään mullistavaa, mutta tykkäsin tän helppoudesta ja vaivattomuudesta.


Aurinkotuotteita loppui heinäkuussa useampia, ensimmäisenä Be3 sun protection progressive spray. Tämä monitoimisuihke antaa spf20, 30 tai 50 suojakertoimen riippuen siitä montako kerrosta suihketta suihkuttaa. Tämä tuoksui aivan ihanalle, se oli ehkä paras asia tässä helppouden lisäksi. Mä arvostin kovasti sitä, että tän kanssa ei tarvinnut sotkea käsiä, sen kun vaan ruiskutti menemään. Ainoa huono puoli minkä keksin on se, että tämä loppui tosi nopeasti jos käytti spf50 suojakerrointa.

Pirkka sun aurinkovoide oli hätäostos viime kesänä ja tuli käytettyä nyt loppuun. Tämä ajoi kyllä asiansa aurinkovoiteena siinä mielessä, että en palanut. Mitään muuta hyvää sanottavaa mulla ei tästä ole. Vaikea saada imeytymään ja tässä ei ole mitään tuoksua, mikä on mun mielestä tosi tylsä juttu.

Mimitika face sunscreen näyte tuli käytettyä loppuun nopeasti ja tämä oli oikein toimiva tuote. Korkeasta suojakertoimesta huolimatta voide levittyi hyvin kasvoille ja antoi pysyvän suojan, ei tarvinnut huolehtia kasvojen palamisesta jos ei lisännyt rasvaa tunnin välein.

La Roche-Posay Anthelios 60 oli superkiinnostava tuote, sillä en ole koskaan aikaisemmin törmännyt spf60 suojakertoimeen. Mä oon aina ollut sitä mieltä, että mitä korkeampi suoja sitä parempi, joten tää sai mut innostumaan kunnolla. Koostumus oli lähes täydellinen, kevyt ja hyvin imeytyvä. Jos törmään tähän täysikokoisena niin ostan ehdottomasti.


Lumene Glow reveal kirkastava pikakasvohoito on ikuisuuden vanha ja istunut mun peilikaapissa käyttämättömänä varmaan ainakin vuoden. Tän on siis aika lähteä roskiin. Mä en edes muista kauheasti millainen tuote tämä oli, mutta muistan että mulle jäi ihan positiiviset fiilikset tästä, en oikein tiedä miksi tää on jäänyt käyttämättä. Johtuu ehkä tuosta tylsästä pakkauksesta, joka ei houkuttele tarttumaan.

Sain keväällä testiin benecos natural care happy cleansing wipes* puhdistusliinoja ja tykästyin näihin kovasti. Näissä on ihanan raikas tuoksu, puhdistavat meikin ja kasvot hyvin ja liinat jättää ihon raikkaan tuntuiseksi. Aion ostaa näitä lisää, kunhan tulee jossain vastaan.

Mossa vitamin oil cocktail* oli myös mukana mun ihonhoitoprojektissa ja tämä loppui yllättävän kivuttomasti. Tykkäsin öljystä kovasti, se auttoi mun ihoani selviytymään talvesta. Öljy oli myös super kiittoisaa ja se imeytyi ihoon kohtalaisen nopeasti. 

Löytyikö roskien joukosta tuttuja tuotteita?

Love, Mari

*Saatu pr näytteenä

maanantai 9. heinäkuuta 2018

LUSH hiustenhoitoa

Moi kaikki! Tänään puhutaan hieman hiustenhoidosta, sillä haluan kertoa teille mun uudesta rakkaus-shampoosta. LUSHin Rehab shampoo* on kuulunut mun suihkurutiiniin nyt noin kuukauden ajan ja mulla on siitä muutama sana sanottavana. Rehabin lisäksi tänään tutustutaan myös Happy Happy Joy Joy -hoitoaineeseen*, joka ei valitettavasti vastannut ihan mun odotuksia. Sain tosiaan kesän alussa ihanan lähetyksen LUSHilta ja nämä molemmat tuotteet löytyivät tuosta paketista, mielipiteet ovat silti ihan mun ikiomia. Mennäänpä sitten asiaan :).



Rehab shampoo on todellinen tehohoito vaurioituneille hiuksille. Nimi on mun mielestä hyvinkin kuvaava. Shampoon ainesosista löytyy mm. tuorepuristettuja hedelmämehuja (papaija, kiivi, ananas ja mango), piparminttua, rosmariinia ja laventelia, sekä jojoba- ja manteliöljyä. Täyden inci listan pääset kurkkaamaan täältä

Shampoo on super riittoisaa, pieni määrä riittää hyvin mun pitkiin hiuksiini ja tämä vaahtoaa todella hyvin. Mulla on usein ongelmana mun päänahkaan käyttämä lääke, joka "rasvoittaa" hiukset oikein kunnolla. Hyvin harvoilla shampoilla sen puhdistus on onnistunut kerralla, mutta Rehabin kanssa mulle riittää yksi vaahdotus ja hiukset ovat raikkaat ja puhtaat. Tämä tuntuu myös jonkin verran rauhoittavan mun päänahkaani. Tämä on sen verran tuhtia tavaraa, että kunnon hoitoaine on ehdottomasti tarpeen pesun jälkeen, mutta rakastan sitä super puhdasta tunnetta minkä tämä jättää mun hiuksiin. 


Happy happy joy joy -hoitoaine lupaa paljon ja kuulostaa esittelyssään erinomaiselta, mutta valitettavasti mä en ole päässyt ihan sinuiksi tämän kanssa. Ensinnäkin, tuoksu on mun mielestä aika epämiellyttävä. Vaikka tämän pitäisi nimenomaan olla sellainen miellyttävä parfymoitu hoitoaine, joka jättää hiuksiin ihanan tuoksun. No, mun nenääni tämä ei miellytä, tulee mieleen sellainen lapsuusajan väkevä saippua. Myöskään tämän hoitavuus ei ole tuntunut ihan riittävältä, hiukset eivät tunnu kovin sileiltä käytön jälkeen ja muutenkin jään kaipaamaan vähän jotain extraa. 

Tässä on kyllä erittäin hyviä ainesosia niinkuin LUSHilla aina, mm. ruusuvesi, appelsiininkukkavesi, mantelimaito, luomujojobaöljy ja greippiöljy. Jos olette käyttäneet tätä ja ihastuneet, niin otan mielelläni vastaan käyttövinkkejä, mitä mä teen väärin?? 

Käy kurkkaamassa täydellinen inci täältä.


Oletteko testanneet näitä hiustenhoitotuotteita? :)

Love, Mari

*Saatu pr näytteenä

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Pannuprojekti / skincare edition


 Hauskaa vappua!! Miten meinaatte vappua juhlistaa tänä vuonna? Itse olen lähdössä pian töihin yökkärit päällä nurinkurinpäivän merkeissä ja illalla niinkin hurjat suunnitelmat, että paistellaan munkkeja ja herkutellaan. Kävin toki ostamassa myös ilmapalloja ja serpentiiniä niin saa vähän tunnelmaa kotiin. Ei muuta kun illalla lakki päähän, simaa ja munkkia ja omalle takapihalle nauttimaan (toivottavasti) aurinkoisesta illasta. 

Blogin puolella tänään pyöräytetään käyntiin uusi pannuprojekti. Kyllä vaan, tammikuussahan aloitin muutamien meikkituotteiden pannuttamisen, mutta nyt vuorossa olisi ihonhoitotuotteet. Päätin ryhtyä tähän projektiin, koska  mulla alkaa olla ihan liikaa ihonhoitotuotteita avattuna enkä tunnu ehtivän niitä käyttää loppuun. Jospa tämä projekti innostaisi mua sitoutumaan paremmin tuotteisiin, joista pidän, mutta jotka jäävät syystä tai toisesta vähän vähemmälle käytölle. Otan tavoitteeksi saada nämä kaikki käytettyä loppuun tämän vuoden puolella, katsotaan miten mun käy.


Aloitetaan vaikka suihkutuotteista. Ensimmäisenä valitsin projektiin mukaan Deep Steep foot polish jalkakuorinnan, jonka ostin jo viime kesänä. Olen käyttänyt tätä muutamia kertoja, mutta en mitenkään kovin ahkerasti. Olisinko käyttänyt ehkä neljäsosan. Tämä on luonnonkosmetiikkaa eikä näinollen kestä ihan hirveän pitkää aikaa avattuna, joten olisi kiva saada käytettyä loppuun ennen pilaantumista. 

Biozell öljyhoito* on ollut myös auki noin vuoden päivät ja muistan, että tämä oli mun lempparini viime kesänä ja käytinkin tätä ahkerasti, melkein puolet pullosta. Tämä kuitenkin jossain vaiheessa hukkui suihkussa muiden tuotteiden taakse enkä muista koska viimeksi olisin käyttänyt tätä. Nyt otan tän taas tehokäyttöön ja toivon saavani tämän kulumaan kesän ja loppuvuoden aikana. 

The Body Shop almond milk & honey vartalokuorinta* löytyi mun kuukauden lemppareista ja ihan hyvästä syystä. Tämä onkin yksi harvoista tuotteista, joita olen käyttänyt melko ahkerasti tässä viimeaikoina. Halusin ottaa mukaan myös tälläisiä ns. helposti kuluvia tuotteita, jotta projekti ei olisi ihan liian hankala. Tästä on jo pohja näkyvillä, mutta käytettävää riittää vielä ainakin muutamiin käyttökertoihin.


The Body Shop body butter* ihanassa vaniljan ja kurpitsan tuoksussa oli viime syksyn limited edition tuoksu ja ihastuin tähän heti ensi nuuhkaisulla. Tää on ollut mulla avattuna jo yli puoli vuotta ja olenkin ison kuopan onnistunut tähän tekemään, mutta vielä on paljon työtä edessä. Mä olen tosi laiska käyttämään vartalovoiteita, ehkä tämä projekti nyt vähän innostaa mua myös tämän käytössä.

Garnier SkinActive refreshing botanical cleansing milk tuli mulle viime kesänä kokeiluun Buzzadorin kautta muiden Garnier tuotteiden kanssa. Tykkäsin tästä tosi paljon testijakson aikana ja tämäkin löytyi kuukauden suosikeista. Sittemmin tämä on hukkunut mun peilikaapin takaosaan muiden putsareiden taakse ja unohtunut kokonaan. Tuossa pullon reunassa näkyy haalea punainen viiva, josta näkee paljonko tätä olen käyttänyt, eli työnsarkaa on vielä paljon jäljellä!


Valitsin projektiin mukaan kaksi luonnonkosmetiikka kasvonaamiota, sillä ne täytyisi saada käytettyä mahdollisimman nopeasti. Beauty Garden kurpitsanaamio oli viime kesänä ja syksynä kaikkien huulilla, tästä kuuli niin paljon hyvää, että mun oli pakko ostaa oma I love me -messuilta. Tästä olenkin tykännyt kovasti ja purkin pohja jo häämöttää, mutta myös tuotteen käyttöikä alkaa tulla vastaan. 

Toinen mukaan valitsemani naamio on Signe Seebid mansikka-vanilia naamio, jonka ostin viime kesänä Tallinnasta. Korkkasin tämän käyttöön nyt huhtikuussa ja tämä säilyy avattuna vain kolme kuukautta, joten mun täytyy yrittää käyttää tämä loppuun aika kiireellä. Toistaiseksi olen käyttänyt tätä vain kerran, joten purkki on vielä lähes täynnä. 


Lopuksi vielä pari öljytuotetta, hiuksille ja kasvoille. Moroccanoil hiusöljy on ollut mulla käytössä ikuisuuden ja en vaan ole saanut sitä loppumaan. Hairahdun aina käyttämään muita öljyjä tän rinnalla, joten kulumisessa on kestänyt pitkään. Voiton puolella ollaan, joten olen aika varma, että onnistun kuluttamaan tämän loppuun ennen vuoden loppua.

Mossa vitamin oil cocktail* oli viime joulun tuttavuus ja tämä olikin yksi mun luottotuotteista talven aikana. Tykkään kovasti tästä kasvoöljystä ja yritän parhaani mukaan saada tämän käytettyä, vaikka jäljellä on vielä melkein 3/4 osaa. 

Löytyykö mun projektista tuttuja tuotteita? 

Love, Mari

*Saatu pr näytteenä

torstai 19. huhtikuuta 2018

Laatikoiden kätköistä osa 1

Moikka! Tänään blogissani alkaa uusi postaussarja; Laatikoiden kätköistä. Tämä on mun versioni Youtubessa pyörivistä "shop my stash" videoista, jotka on yksiä mun lemppareita, niitä on tosi mielenkiintoista katsoa. Ideana on siis käydä ostoksilla omissa laatikoissaan ja löytää sieltä uusia tuotteita kokeiluun. Mun versiossa keskitytään pääasiassa ihon- ja hiustenhoitotuotteisiin, mutta ehkä joskus mukaan eksyy jokunen meikkituotekin. Päätin ryhtyä tähän "projektiin", koska mun ihonhoitolaatikkoni alkaa pursuta yli ja laatikossa on jo tosi vanhojakin avaamattomia tuotteita, jotka on vaan jääneet pyörimään sinne kun on tullut uutta testattavaa. 


Noin kerran kuukaudessa otan nyt tavoitteeksi valita tuolta laatikosta pari kolme tuotetta, joita testaan seuraavan kuukauden ajan. Sen jälkeen tulen kirjoittamaan teille kyseisistä tuotteista pienet arvostelut ja samalla valitsen uudet tuotteet seuraavalle kierrokselle. Toivon mukaan tän projektin avulla pääsen hieman karsimaan mun laatikon sisältöä, löydän kenties uusia ihania tuotteita käyttöön ja saan tuotettua teille hieman uutta ja erilaista sisältöä. Toivottavasti tää vaikuttaa kiinnostavalta :). Ja jos tuossa yllä näkyvässä kuvassa vilahtaa joku tuote, josta haluaisitte kuulla lisää niin toivetta vaan kehiin, otan sen mukaan seuraavalle kierrokselle.


Ensimmäiselle kierrokselle valitsin kaksi tuotetta, jotka molemmat on olleet laatikossa viime kesästä lähtien. Real Chemistry Luminous 3-minute peel tuli Lookfantastic beauty boxin mukana joskus viime kesänä ja mun on ollut tarkoitus testata tätä siitä lähtien. Tuote vaikuttaa tosi kiinnostavalta, toivottavasti toimii myös iholla.

K pour Karité repairing conditioner* on ranskalaista luonnonkosmetiikkaa ja siis hiusnaamio kyseessä. Sain tämän kokeiluun organicyou.fi verkkokaupasta tai oikeastaan heidän viime kesän pop up myymälästä, jossa kävin pyörähtämässä. Tuote on tarkoitettu kuiville ja vaurioituneille hiuksille ja se lupaa antaa hiuksille elinvoimaa, kiiltoa ja pehmeyttä. En ymmärrä miten tämäkin muka unohtui laatikkoon, mutta nyt vihdoin otan tän kunnolla testiin!



Kumpaakaan tuotetta kohtaan mulla ei ole mitään ennakkoasenteita, sillä en ole kuullut näistä mitään mistään. Sen vuoksi onkin tosi jännä päästä itse kokeilemaan ja muodostamaan omaa mielipidettä ilman mitään ulkopuolisia vaikutteita. 

Oletteko te testanneet näitä?

Love, Mari

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Himalaya herbals uutuuksia

Heippa vaan kaikille! Sain jokin aika sitten testiini Himalaya Herbalsin uusia hiustenhoitotuotteita, joista puhutaan tänään. Himalaya Herbals on edullinen markettimerkki, tuotteita myydään ainakin K-Citymarketeissa. Parasta näissä on kuitenkin se, että tuotteiden vaikuttavat aineet ovat 100% kasvipohjaisia. Olen aikaisemminkin käyttänyt muutamia Himalaya Herbals tuotteita ja etenkin Aloe Vera puhdistusgeeli on jäänyt mieleen erittäin toimivana tuotteena. Mulla ei ollut näille sen suurempia odotuksia, varsinkaan kun hiustuotteet ei ole mulle se THE juttu, mutta mielenkiinnolla lähdin testaamaan. 


Himalaya Herbals lanseerasi siis helmikuussa täysin uuden luonnonproteiinia sisältävän hiustenhoitosarjan. Luonnonproteiinit vahvistavat ja korjaavat hiuksen rakennetta, joten sen puoleen nämä kuulostivat lupaavilta, enkä muista aikaisemmin käyttäneeni mitään vastaavia. Hiuksethan koostuvat yli 90 prosenttisesti proteiineista, käy järkeen että proteiinia lisätään myös hoito- ja puhdistustuotteisiin. Proteiinin tarkoitus hiustenhoitotuotteissa on vahvistaa hiusta ja ehkäistä katkeilua ja kuivumista, suojata lämmöltä sekä korjata värikäsiteltyjä hiuksia. 

Sain kokeiluun kaksi shampoota ja kaksi hoitoainetta, jokaisella oma tarkoituksensa. Näiden lisäksi julkaistiin myös Anti-hair fall protein shampoo, joka on suunniteltu erityisesti hennoille ja katkeileville hiuksille.


Volume & bounce protein shampoo on tarkoitettu ohuille ja veltoille hiuksille. Se antaa hiuksille ryhtiä ja vahvuutta antamalla takaisin hiuksen menettämiä proteiineja. Shampoo myös parantaa hiusten käsiteltävyyttä, suojaa uusilta vaurioilta ja ehkäisee hiustenlähtöä. Shampoon aktiiviaineina on saippuamarja, joka antaa rakennetta, kikherne, joka antaa rakennetta ja ehkäisee hiustenlähtöä sekä lakritsi, joka ehkäisee hiustenlähtöä. 

Tässä, kuten näissä kaikissa, on hyvin ominainen Himalaya Herbals tuoksu, sellainen saippuainen ja luonnollinen. Mun hiukset on luonnostaan jo melko vahvat, mutta niitä lähtee aika paljon etenkin pesun ja harjauksen yhteydessä. Olen käyttänyt tätä nyt muutamia viikkoja ja tykännyt kovasti. Shampoo vaahtoaa tosi hyvin, puhdistaa hiukset kunnolla ja jättää ne raikkaiksi. En itselläni ole huomannut eroa hiuksen vahvuudessa, mutta olen pistänyt merkille, että hiustenlähtö on jonkinverran vähäisempää kuin ennen. Saa nähdä mihin suuntaan mennään kun jatkan tämän käyttöä pidempään. 

Softness & shine protein conditioner on hoitoaine hennoille ja elottomille hiuksille. Tämä sopii hyvin kaveriksi yllä puhutulle shampoolle. Hoitoaine antaa hennoille hiuksille niiden tarvitsemaa vahvuutta ja rakennetta, parantaa hiuksen käsiteltävyyttä. Tämäkin ehkäisee hiustenlähtöä. Aktiiviaineina toimii kikherne ja kaura, jotka lisäävät hiuksen kiiltoa sekä kiinanruusu- ja lotusuutetta, jotka vahvistavat ja kosteuttavat hiusta.

Tästäkin olen tykännyt kovasti, vaikka hiukseni eivät sitä extra vahvistusta kaipaakaan. Tykkään tämän jättämästä kiillosta ja pehmoisuudesta, hiukset tuntuvat terveiltä ja vahvoilta. 


Repair & regeneration protein shampoo on tarkoitettu kuiville ja käsitellyille hiuksille. Shampoo on erittäin rakennepaikkaava, se korjaa hiusten rakennetta ja suojaa vaurioilta. Vahvistaa hiuksia tyvestä latvaan. Tämäkin ehkäisee hiustenlähtöä, mikä on mun kohdalla aina iso plussa. Tässä shampoossa aktiiviaineita ovat kikherne ja manteliöljy. Manteliöljy antaa hiuksille suojaa ja korjaa hiusten rakennetta ja kikherne sisältää runsaasti proteiinia, se onkin ainoa ainesosa joka on käytössä kaikissa näissä tuotteissa.

Mun hiukset ovat luonnolliset, eli en värjää tai juurikaan käsittele hiuksiani, joten vaurioita ei kauheasti ole, mutta kuivuutta kylläkin. Tämä tuntuu edellisen shampoon tapaan hoitavan homman tosi tehokkaasti, vaahtoutuu helposti ja runsaasti ja jättää hiukset puhtaiksi kerralla. En ole huomannut mitään suurta kosteuttavuutta tän kanssa yksinään, mutta shampoo ei tunnu myöskään yhtään kuivattavalta, mistä annan ison plussan.

Repair & regeneration protein conditioner on vahingoittuneille ja käsitellyille hiuksille tarkoitettu hoitoaine, joka on tehty saman sarjan shampoon kaveriksi. Ne toimivatkin yhdessä moitteetta, tämä hoitoaine tuo hiuksille sitä kosteutusta mikä jäi shampoosta puuttumaan ja yhdessä olen tykännyt tästä parista tosi paljon. 

Hoitoaine sisältää sitä tuttua kikhernettä, aloe veraa, joka vahvistaa ja kosteuttaa hiusta ja hiuspohjaa sekä kärsämöä, joka hoitaa kuivaa ja vahingoittunutta hiusta. Kaikki aloe veraa sisältävä on aina mun mieleeni, rakastan aloe veran kosteuttavaa tehoa ja viilentävää tunnetta, tämä ei ole poikkeus. 

Kaikki uudet proteiinituotteet maksavat 4 euroa pullo, eli kyseessä on tosiaan hyvin edullinen merkki. Tuotteet ovat nyt saatavilla K-Citymarketeissa. Brändistä voit käydä lukemassa lisää osoitteessa www.himalayaherbals.com.

Oletko testannut Himalaya Herbals tuotteita?

Love, Mari

*Tuotteet saatu pr näytteenä

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Batiste kuivashampoot

Moikka kaikille ja mukavaa pitkää viikonloppua! :) Mainitsin jo mun maaliskuun suosikit -postauksessa, että sain jokin aika sitten testattavaksi kaksi kevään uutuutta Batistelta. Toinen näistä jo vilahti siinä suosikit postauksessa, mutta puhutaan näistä nyt hetki vielä uudestaan. Batiste on jo pitkään ollut mun suosikki kuivashampoo valmistajani ja olenkin käyttänyt eri tuoksuja jo vuosia. Uutuudet innostaa aina, joten olin tosi iloinen saadessani nämä kokeiluun!


Kevään uutuuksiin kuuluu siis tuoksut pink pineapple ja luxe. Näistä pink pineapple oli se mun suosikiksi noussut, mutta luxe ei ole myöskään ollenkaan huono! Batisten kuivashampoot imevät hiuksista kaiken ylimääräisen rasvaisuuden ja ne saavat hiukset näyttämään tuuheammilta ja raikkailta. Mulla on tapana pestät hiukset joka toinen päivä ja aina välipäivänä käytän kuivashampoota. Joskus käytän näitä myös pesun jälkeen tuomaan hiuksille sitä tuuheutta ja volyymia, jos on kovin lättänä hiuspäivä. Batistelta löytyy myös oma versio tummahiuksisille, mutta mä olen ihan tyytyväisenä käyttänyt näitä tavallisiakin, ne häivyttyvät tummaankin  hiukseen hyvin kunhan muistaa pörröttää hiuksia suihkutuksen jälkeen.


Pink pineapple on tuoksultaan ihanan hedelmäinen, kesäinen trooppinen lomamatka. Tästä tulee niin hyvä fiilis aina aamuisin hiuksiin suihkuttaessa, ihan kuin olisi jossain Kreikassa juomassa piña coladaa. Tuoksusta löytyy guavaa, omenaa, appelsiinia, myskiä, ruusua, jasmiinia, granaattiomenaa ja santelipuuta. Nimestään huolimatta varsinaista ananasta ei tähän ole sisällytetty. Tämä on tullut myyntiin tammikuussa Sokos tavarataloihin ja Emotioneihin, hintaa pullolla on 7,90€. Pink pineapple on limited edition -tuoksu, joten jos haluat tätä kokeilla, kannattaa käydä se nappaamassa mahdollisimman pian.


Luxe tuoksuu nimensä mukaan hyvin ylelliselle ja hienostuneelle. Tuoksu on todella miellyttävä myöskin, mutta tämä ei aiheuta mitään välitöntä lomatunnelmaa tai vastaavaa. Toimii kuitenkin hiuksissa yhtä hyvin kuin muutkin Batistet, joten jos olet tälläisten rikkaampien tuoksujen ystävä, voisi luxe olla sun valinta. Tästä löytyy tuoksuna mm. greippiä, mansikkaa, omenapuun kukkaa, nektariinia, lootusta, jasmiinia, orvokin lehtiä ja pihkaa. Luxe tuli myyntiin helmikuun alussa K-Citymarket marketteihin ja kyseessä on myöskin limited edition tuoksu.

Oletko jo kokeillut Batisten kuivashampoita?

Love, Mari

*Tuotteet saatu pr näytteinä

lauantai 24. maaliskuuta 2018

The Body Shop Banana

Moikka kaikki ja mukavaa viikonloppua! Toivottavasti teillä on mukavia juttuja tiedossa :). Tänään me puhutaan hieman hiustenhoidosta, mikä on yleensä ollut aika pienessä osassa mun blogia, ihan vaan koska en itse tiedä tai ymmärrä siitä juuri mitään. Mä oon oikeasti maailman surkein kaikissa hiusjutuissa, mutta oon nyt yrittänyt kovasti tsempata viimeaikoina! Lähiaikoina on luvassa pari muutakin hiustuotejuttua, jos ne kiinnostaa niin pysykää ihmeessä kuulolla. 

Mutta tän päivän aiheeseen. Ostin loppuvuodesta The Body Shopilta banaani -sarjan shampoon ja hoitoaineen, koska olin kuullut niistä paljon kehuja ja banaani vaikutti tuoksuna niin ihanalta, en voinut vastustaa. Tänään käydään vähän läpi mun kokemuksia näistä, mutta sitä ennen haluan vinkata teille tämän päivän alennuksesta.

Eli tänään, 24.3 The Body Shop tarjoaa verkkokaupassaan kesäajan kunniaksi -20% kaikista ostoksista koodilla KESÄAIKA. Klikkaa ostoksille tästä.*



The Body Shop Banana Truly nourishing shampoo on ravitseva shampoo, joka on tarkoitettu normaaleille ja kuiville hiuksille. Shampoo sisältää Ecuadorissa tuotettua banaaniuutetta, joka ravitsee ja pehmentää hiuksia. Shampoosta löytyy myös kosteuttavaa ja hoitavaa hunajaa, sekä pantenolia, joka vahvistaa hiuksia ja ehkäisee katkeilua ja kaksihaaraisia. 

Shampoossa on siis aineet kohdillaan ja tämä tuntuu olevan kuin tehty mun kuiville ja katkeileville hiuksille. Parasta tässä on silti ihana banaanikarkin tai banaanipirtelön tuoksu. Jos olet makean banaanin ystävä, tää on aika vastustamaton. Mun hiukset on tykänneet tästä, etenkin yhdessä tuon hoitoaineen kanssa yhdistelmä on aika lyömätön. Haluaisin kovasti kokeille myös sarjan hiusnaamiota, se onkin mulla seuraavana TBS ostoslistalla.

Ostoksille tästä.*


The Body Shop Banana Truly nourishing conditioner on täydellinen kaveri sarjan shampoolle. Hoitoaine sisältää samat herkulliset ainesosat ja se jättää hiukset ihanan pehmeiksi, kiiltäviksi ja hallittaviksi. Jos mahdollista, tässä on vielä hieman shampoota voimakkaampi ja herkullisempi banaanikarkin tuoksu, joka jää mukavasti leijailemaan hiuksiin hetkeksi. Mä olen yleensä ollut melko laiska hoitoaineiden käyttäjä (minkä vuoksi mun hiukset varmaan onkin niin kuivat :D), mutta tämä on niin herkkua, että käyttö ei ole unohtunut kertaakaan. 


Onko TBS hiustuotteet tuttuja?

Love, Mari

*Postaus sisältää affiliate linkkejä

torstai 9. marraskuuta 2017

O'right vihreää hiustenhoitoa

Heippa kaikille! Tänään puhutaan pitkästä aikaa hiustenhoitotuotteista. O'right on alunperin Taiwanilainen yritys, joka valmistaa vihreitä eli ekologisia ja luonnollisia hiustenhoitotuotteita. Brändi lanseerattiin Suomeen syyskuussa, mutta valitettavasti en silloin työkiireiden vuoksi päässyt tilaisuuteen kuulemaan näistä lisää. Onneksi kuitenkin bongasin heidät I love me -messuilta ja sain ilokseni muutaman tuotteen testattavaksi ja teille esiteltäväksi. Olin näistä ihan super innoissani, varsinkin kun brändin edustajan kanssa valittiin juuri mun tarpeille sopivat tuotteet, odotin näiltä tosi paljon! Pakko vielä kehua tuota messupistettä, sain todella asiantuntevaa ja ystävällistä opastusta tuotteiden valintaan. Ennen kun katsotaan tarkemmin mitä mun kassista sitten lopulta löytyi, niin vinkkaan teille, että kaikki brändin tuotteet on myynnissä heidän omilla suomenkielisillä sivuillaan. Tuotteita myydään myös QHair -kampaamoissa ja jälleenmyyjiä on tulossa lisää. 


Mun kassiini päätyi tuotteita Tea Tree -sarjasta. Kerroin kärsiväni päänahan psoriasiksesta ja brändin edustaja nappasi tuosta heti kiinni ja suositteli mulle näitä tuotteita. Sain siis Tea tree shampoon, Tea tree purifying scalp spray -suihkeen sekä Golden rose hiusöljyn.  Tea tree -sarjan tuotteet sisältävät hiuspohjaa puhdistavaa ja rauhoittavaa teepuuöljyä, joka kuulostaa juuri siltä mitä mun päänahkani tarvitsee. Brändiltä löytyy eri sarjoja jokaisen tarpeisiin, mm. Goji Berry, Golden rose, Camellia, Green tea yms. Jokainen siis varmasti löytää omiin tarpeisiinsa sopivat tuotteet ja samalla pitää huolta luonnosta, hyvä diili jos multa kysytään! O'right:lla on myös todella mielenkiintoisen kuuloinen Recoffee sarja, jonka pakkaukset on kaikki täysin biohajoavia, niissä (kuten myös itse tuotteissa) on hyödynnetty käytettyjä kahvinporoja ja kahvipapujen kuoria. 


Tea Tree shampoo (29€/400ml) on ollut ihan loistotuote! Mä olen täysin rakastunut tähän shampooseen, jos nyt shampooseen voi rakastua. Tässä tuntuu olevan kaikki kohdallaan, se vaahtoaa todella hyvin, jättää hiukset puhtaan tuntuisiksi eikä tunnu kuivattavalta. Parasta tässä kuitenkin on ollut se, että olen oikeasti huomannut tän auttavan mun päänahan ongelmiin ja rauhoittavan kutiavaa päänahkaa. Ihan mahtavaa! Mulla ei riitä ylistyssanoja tämän ja näiden muiden tuotteiden kehumiseen, joten tämä postaus tulee olemaan paljon toistoa ja hypetystä, mutta uskokaa pois, nämä tuotteet ansaitsee sen täysin! 


Tea Tree Purifying scalp spray (16€/50ml) on hilseilevälle ja kutiavalle hiuspohjalle tarkoitettu suihke. Sen sisältämät ainesosat puhdistavat ja rauhoittavat ärtynyttä hiuspohjaa ja se auttaa pitämään hiuspohjan terveenä. Tämä on myös mun uusi suosikkini ja käytän tätä aina suihkun jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin. Tykkään siitä, että tätä ei tarvitse huuhdella pois, vaan suihketta voi vaan suihkia sinne minne tarvitsee. Vaikutuksen tuntee kirjaimellisesti heti, ainakin mun päässäni tämä tuntuu sellaiselta viileän kipristelevältä, mistä tykkään. Ainakin tietää, että tehoa on! 


Golden rose oil (7€/10ml tai 19€/30ml tai 43€/100ml) on tarkoitettu värjätyille ja vaurioituneille hiuksille. Se sisältää damaskonruusu -uutetta ja luonnollista silikonia ja se korjaa ja ravitsee hiuksia tehden niistä pehmeät ja kiiltävät. Mä olen tykännyt käyttää tätä ihan mun luonnollisille värjäämättömille hiuksillekin, koska vauriota ja kuivuutta niistä silti löytyy. Pakkaus tässä (ja koko sarjassa!) on ensinnäkin tosi kivan näköinen ja myös näppärä, tämä kun on pumppupullossa. Öljy levittyy hiuksiin tasaisesti ja nopeasti eikä jätä hiuksia märän tai öljyisen näköiseksi. Tässä on miellyttävä ruusuinen tuoksu, mutta ei liian voimakas kuitenkaan. Mä rakastan hiusöljyjä ihan ylipäätään, mutta tämä on ihan siellä kärkijoukoissa myös. 


Mun hiustenhoitorutiini on näiden myötä uudistunut ja mullistunut ihan täysin ja voin vaan lämmöllä suositella teitäkin tutustumaan sarjaan ja löytämään sieltä ne omat suosikit. Tea Tree tuotteet tulee löytymään jatkossakin mun kokoelmasta, koska ne toivat mulle sitä pitkään kaivattua luonnollista apua eikö mun mielestä näiden tuotteiden hinnoittelukaan ole mitenkään paha. Olikohan siinä nyt riittävästi niitä ylistyssanoja? Mä en vaan rehellisesti sanottuna keksi näistä mitään huonoa sanottavaa, joten en viitsi edes yrittää. Sanotaan vaan, että nää on huikeita, kokeilkaa ihmeessä. 

Oletteko jo tutustuneet O'right tuotteisiin?

Love, Mari


*Tuotteet saatu pr näytteinä

maanantai 18. syyskuuta 2017

LUSH uutuuksia

LUSH toi tänä syksynä markkinoille muutaman uutuustuotteen, joiden parissa vietetään nyt muutama hetki! Sain ilokseni testiin näitä uutuuksia ja olenkin näitä nyt innolla testaillut, jotta pääsin mahdollisimman nopeasti kertomaan näistä myös teille. Olette varmaan saattaneet näihin jo törmätäkin somessa tai LUSHin sivuilla, mutta toivottavasti mulla on tarjota teille vielä vähän lisää jotain uutta näistä :). Kyseessä on siis tietenkin Jelly face mask -kasvonaamiot ja lämpimät hot oil -hiusnaamiot! Molemmat tuotteet kuulostivat niin hauskoilta ja kiinnostavilta, että sormet syyhyten odotin pakettia ja näihin tutustumista.


Hiusnaamioita julkaistiin viisi erilaista hoitamaan erityyppisiä hiuksia. Kaikki hiusnaamiot on yksittäispakattuja, mahdollisimman ekologisesti tietenkin. Kasvonaamioita tuli myös viisi erilaista eri ihotyyppien tarpeisiin. Myös kasvonaamiot ovat yksittäispakattuja ja yhdestä naamiosta riittää noin 3-5 käyttökertaan. Hiusnaamioilla on hintaa 8,95€/kpl ja kasvonaamioilla 13,50€/kpl. 


Sain testiin kolme erilaista naamiota, joiden ajattelin parhaiten sopivan mun ihoni tarpeisiin. Bunny Moon, 1000 Millihelens ja Just to clarify ovat kaikki hyvin erilaisia keskenään, mutta toimivat hyvin toisiaan täydentäen. Jellykasvonaamiot eivät sisällä säilöntäaineita ja ne säilyvät huoneenlämmössä 4kk valmistuksesta. Koostumukseltaan nämä ovat todella hauskoja ja erikoisia, nimensä mukaan kuin hyytelöä. Joku teistä on saattanut Snapchatista nähdä kun kokeilin näitä ensimmäisen kerran ja sormella painettaessa naamio vain hyllyi (onko se sana?). Voin siis sanoa näiden tuoneen ainakin hauskuutta mun ihonhoitorutiiniini :D.


1000 Millihelens sisältää zeoliitti- ja kaoliinisavea sekä vihreää teetä. Sen tarkoitus on syväpuhdistaa ihoa ja tehdä ihosta sileä ja pehmeä sekä kirkastaa kasvojen ihoa. Tuoksusta löytyy neroli, sitruuna ja appelsiini, joiden tarkoitus on kohottaa mielialaa. Mä olen tykännyt tästä naamiosta todella paljon. Kevyenä kerroksena se on pehmentänyt ja silottanut kasvojeni ihoa ja kunnon kerroksella olen huomannut myös syväpuhdistavan vaikutuksen. Tämä on kuitenkin sellainen naamio, jotka jatkossa tulen käyttämään enintään kerran viikossa tai parissa, ettei kasvot pääse ärtymään. 

Bunny Moon on antibakteerinen ja kosteutta sitova naamio, joka tuoksuu ihanan makealle hunajalle ja vaniljalle. Tämä on todellinen hemmottelunaamio ja varmaankin mun suosikkini kaikista kolmesta. Naamio sisältää myös kamomillaa ja samettikukkaa, jotka rauhoittavat ihoa ja mieltä ja tämä sopiikin täydellisesti käytettäväksi raskaan työpäivän jälkeen tai kun iho kaipaa extra huolenpitoa.  

Just to clarify on kirkastava kasvonaamio, joka antaa kasvoille raikkaan tunteen. Naamio sisältää papaijamehua, joka puhdistaa ja kuorii ihoa kemiallisesti ja bambua, joka kuorii ihoa mekaanisesti. Ulkonäöltään naamio muistuttaa papaijaa ja sen siemenet on tehty hiilellä mustaksi värjätyistä agar agar helmistä. Tämän tuoksu on todella hyvä, jos satut pitämään raikkaista ja hedelmäisistä tuoksuista. 


Hot oil -hiusnaamiot on tehty muistuttamaan hieman tikkaria tai jäätelöpuikkoa. Nämä hauskat naamiot on kiinnitetty tikun päähän, ja ne on tarkoitus sulattaa kiehuvaan veteen, jolloin ne sulavat tahnamaiseksi naamioksi. Tämän voi sulattaa kerralla, tai murtaa osiin ja käyttää pienempinä annoksina. Itse sulatin kaiken kerralla ja se riitti sopivasti mun pitkille hiuksille ja miehen lyhyeen tukkaan. 


Hair Doctor tarjoaa ensiapua ärtyneelle päänahalle. Naamio sisältää viilentävää mentolia ja hoitavia yrttejä, jotka rauhoittavat päänahkaa ja vilkastuttavat verenkiertoa. Naamion sisältämä lanoliini hoitaa samalla myös hiuksia tehokkaasti. Itse kärsin päänahan psoriaasista ja mun päänahkani on jatkuvasti kutiava ja ärtynyt, joten ajattelin tämän olevan hyvä apu mun vaivoihin. Tuoksultaan tämä ei ollut ehkä se houkuttelevin, voimakas yrttinen tuoksu kuitenkin lupaili hyvää lopputulosta. Olinkin oikein tyytyväinen tähän ja mun päänahkani oli kiitollinen saamastaan avusta. 

Yuge lupaa tehdä hiuksista hoidetut ja tuuheat. Se sisältää tuuheuttavaa merisuolaa, kiiltoa tuovaa jojobaöljyä sekä hoitavaa Guar-kumia. Kuulostaa lupaavalta! Lisäksi tämä tuoksuu tosi hyvälle, vähän kuin purkkapalloille tai jollekin sellaiselle! En ole tätä vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta odotan innolla ja vitsi tää on myös tosi söpön näköinen. 

Oletteko jo ehtineet tutustua näihin uutuuksiin?

Love, Mari

*Tuotteet saatu pr näytteinä

torstai 24. elokuuta 2017

Puff.Me volumizing cloud mist

Heippa kaikille! Sain vähän aikaa sitten testiin aivan ylisöpön Puff.Me volumizing cloud mist -hiuspuuterisuihkeen, josta puhutaan tänään. Design.Me on tuonut keväällä markkinoille täysin uudenlaisen innovatiivisen hiuspuuterisuihkeen Puff.Me:n, joka ihastuttaa heti suloisella vaaleanpunaisella pakkauksellaan. Puff.Me oli mulle ennestään täysin tuntematon, en ollut koskaan tästä kuullutkaan, joten lähdin innolla testailemaan tätä viime kevään uutuutta. Suomessa tätä saa ostettua parturi-kampaamoista ja IdHair -verkkokaupasta.


Mä olen hiuspuuterien ja kuivashampoiden suurkuluttaja, joten tämä uutuus oli enemmän kuin tervetullut. Kuiva hiuspuuterisuihke tuo hiuksille tuuheutta ja pitoa ja on erityisen helppo käyttää uuden pumpattavan suihkeen ansiosta. Tässä on tosiaan pumppumainen pääliosa, joka tuntuu hieman jousitetulta, se ponnahtaa takaisin ylös painalluksen jälkeen ja suihkauttaa kevyen pilvimäisen suihkauksen hiuspuuteria. Hiuspuuteria suihkutetaan hiusten tyveen, jonka jälkeen hiukset voi muotoilla haluamallaan tavalla. Koostumukseltaan tämä muistuttaa perinteistä hiuspuuteria, se on valkoista kuivaa perunajauhomaista, joka täytyy blendata hiuksiin, etenkin jos sattuu olemaan tummatukkainen.


Puff.Me antaa hiuksille huikeaa volyymia ja rakennetta, olin todella yllättynyt tämän tehosta kun ensimmäisen kerran tätä kokeilin. Yhdellä suihkauksella pääsi jo pitkälle ja hiukset tuntuivat sormin kosketeltaessa selkeästi "rakenteellisemmilta" ja jämäkiltä, tyveen sai myös nostetta helposti. Vaikka tätä ei varsinaisesti kuivashampoona mainosteta, imi tämä myös ylimääräistä rasvaa hiuksista ja sai ne näyttämään freesimmiltä. Perinteiseen hiuspuuteriin verrattuna tämän käyttö on huomattavasti helpompaa eikä niin sotkuista, koska puuteria ei tarvitse ripotella mistään purkista eikä sitä pääse varisemaan vaatteille. Minä tykästyin tähän todenteolla, meni ehdottomasti mun volyymisuihkeiden TOP3 joukkoon.


Oletko jo kokeillut Puff.Me hiuspuuterisuihketta?
Käytätkö hiuspuutereita tai kuivashampoita?

Love, Mari


*Tuote saatu pr näytteenä
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...