Näytetään tekstit, joissa on tunniste signe seebid. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste signe seebid. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. elokuuta 2018

Heinäkuun roskat

Moi kaikille! Heinäkuun lopusta on vierähtänyt jo reilu viikko, nyt alkaa olla jo korkea aika käydä läpi heinäkuun roskapussia. Viime kuussa tuotteita tyhjeni jonkin verran, mutta mihinkään ennätyslukemiin ei päästy, ei lähellekään. Eniten kului aurinkotuotteita, muuta ihonhoitoa sitten vähän vähemmän kuin normaalisti. Katsotaan nyt kuitenkin mitä kaikkea roskapussiin päätyi pienten miniarvostelujen kera.



ColourPop aquamarine makeup setting spray päätyi roskiin vaikka tätä oli vielä noin puolet jäljellä. Viime käyttökerralla huomasin tän tuoksun olevan outo ja epämiellyttävä, joten päättelin tän vanhentuneen. Tuote itsessään oli kiva, mutta tän suihke oli ihan liian märkä, joten en tykännyt käyttää tätä meikin päällä. 

Too Faced Better than sex ripsiväri näytekoossa ja violetin sävyisenä oli osa Nikkie Tutorialsin kokoelmaa jo pari vuotta sitten. Kyllä, tää on ollut mulla jo melkeen pari vuotta. En muista kovinkaan montaa kertaa käyttäneeni tätä, sillä harvoin haluan violettia ripsiini. Nyt tämä on kuiva ja ihan liian vanha, joten roskiin vaan.

Roskiin päätyi myös flormar crazy look ripsiväri oranssin sävyisenä, samoista syistä kuin edellinen. Ostin tän edelliseltä Rodoksen reissulta ja siitäkin on jo kaksi vuotta. Tämä oli kyllä kiva, sävy tosiaan erottui ripsistä ja peitti hyvin mustan värin alleen.

essence forbidden volume top coat oli vähän turhake. Ostin tämän, koska tykkäsin sarjan ripsiväristä kovasti, mutta tämä kuitujuttu ei kauheasti tehnyt mitään lisää enkä sen vuoksi muistanut tätä kovinkaan usein käyttää.


Signe Seebid mansikka-vanilia kasvonaamio oli mukana mun ihonhoito pannuprojektissa ja ensimmäinen (?) loppuunkulunut, jos en väärin muista. Tämä oli todella kiva naamio ja monipuolinen, sillä jauhetta sai oman mielensä mukaan sekoittaa veteen, maitoon, jogurttiin yms. jolloin koostumus oli aina erilainen. Voisin kuvitella ostavani myös uudestaan!

Signe Seebid jalajahutaja* oli ihana virkistys jaloille. Mä en tiedä mikä jalajahutaja on suomeksi, mutta jotain tekemistä sillä on jalkojen ja virkistyksen kanssa. Tässä oli käytetty kookosrasvaa ja tuoksuna ihana raikastava minttu. Tykkäsin! Käytin tätä lähinnä jalkojen kosteutukseen ja hemmotteluun.


Biozell intensive hydrating conditioner* ajoi asiansa kosteuttavana hoitoaineena todella hyvin. Oon käyttänyt tätä lähinnä kuivattavien sydäpuhdistavien shampoiden kanssa ja tämä antaa hiuksille elinvoimaa ja kosteutta, auttaa myös takkujen selvittelyssä.

Redken 25 one united hoitosuihke hiuksille oli myös kiva uusi tuttavuus. Käytin tätä iltaisin ennen nukkumaanmenoa kosteisiin hiuksiin ja annoin vaikuttaa yön yli. En tiedä tekikö tämä oikeasti mitään mullistavaa, mutta tykkäsin tän helppoudesta ja vaivattomuudesta.


Aurinkotuotteita loppui heinäkuussa useampia, ensimmäisenä Be3 sun protection progressive spray. Tämä monitoimisuihke antaa spf20, 30 tai 50 suojakertoimen riippuen siitä montako kerrosta suihketta suihkuttaa. Tämä tuoksui aivan ihanalle, se oli ehkä paras asia tässä helppouden lisäksi. Mä arvostin kovasti sitä, että tän kanssa ei tarvinnut sotkea käsiä, sen kun vaan ruiskutti menemään. Ainoa huono puoli minkä keksin on se, että tämä loppui tosi nopeasti jos käytti spf50 suojakerrointa.

Pirkka sun aurinkovoide oli hätäostos viime kesänä ja tuli käytettyä nyt loppuun. Tämä ajoi kyllä asiansa aurinkovoiteena siinä mielessä, että en palanut. Mitään muuta hyvää sanottavaa mulla ei tästä ole. Vaikea saada imeytymään ja tässä ei ole mitään tuoksua, mikä on mun mielestä tosi tylsä juttu.

Mimitika face sunscreen näyte tuli käytettyä loppuun nopeasti ja tämä oli oikein toimiva tuote. Korkeasta suojakertoimesta huolimatta voide levittyi hyvin kasvoille ja antoi pysyvän suojan, ei tarvinnut huolehtia kasvojen palamisesta jos ei lisännyt rasvaa tunnin välein.

La Roche-Posay Anthelios 60 oli superkiinnostava tuote, sillä en ole koskaan aikaisemmin törmännyt spf60 suojakertoimeen. Mä oon aina ollut sitä mieltä, että mitä korkeampi suoja sitä parempi, joten tää sai mut innostumaan kunnolla. Koostumus oli lähes täydellinen, kevyt ja hyvin imeytyvä. Jos törmään tähän täysikokoisena niin ostan ehdottomasti.


Lumene Glow reveal kirkastava pikakasvohoito on ikuisuuden vanha ja istunut mun peilikaapissa käyttämättömänä varmaan ainakin vuoden. Tän on siis aika lähteä roskiin. Mä en edes muista kauheasti millainen tuote tämä oli, mutta muistan että mulle jäi ihan positiiviset fiilikset tästä, en oikein tiedä miksi tää on jäänyt käyttämättä. Johtuu ehkä tuosta tylsästä pakkauksesta, joka ei houkuttele tarttumaan.

Sain keväällä testiin benecos natural care happy cleansing wipes* puhdistusliinoja ja tykästyin näihin kovasti. Näissä on ihanan raikas tuoksu, puhdistavat meikin ja kasvot hyvin ja liinat jättää ihon raikkaan tuntuiseksi. Aion ostaa näitä lisää, kunhan tulee jossain vastaan.

Mossa vitamin oil cocktail* oli myös mukana mun ihonhoitoprojektissa ja tämä loppui yllättävän kivuttomasti. Tykkäsin öljystä kovasti, se auttoi mun ihoani selviytymään talvesta. Öljy oli myös super kiittoisaa ja se imeytyi ihoon kohtalaisen nopeasti. 

Löytyikö roskien joukosta tuttuja tuotteita?

Love, Mari

*Saatu pr näytteenä

lauantai 2. joulukuuta 2017

Marraskuun suosikit

Heippa ystävät! Marraskuu on jäänyt jo taakse, tänään ollaan saatu avata jo toinen luukku joulukalentereista :). Vuoden paras aika on täällä! Meillä on kuitenkin vielä muutama marraskuinen postaus käymättä läpi, joten aloitellaan vaikka suosikeilla, koska no, ne on niitä lemppareita! Marraskuun suosikit koostuu pitkälti ihonhoidosta, mutta mukana on toki myös meikkejä ja vähän jotain muuta. Mukana on aika paljon uusia tuotteita, mutta myös pari vanhempaa tuttua.



Aloitetaan vaikka ecotools makeup brush shampoo*:lla, jonka sain testiin jokin aika sitten. Tämä on ollut todella kätevä, vaikka ensin mietinkin, että miten käyttö oikeen onnistuu. Tipautan shampoota tipan siveltimelle ja pyörittelen sitä pesualustalla (tai kädellä) ja lopputuloksena on puhdas ja raikas sivellin. Aion ehdottomasti jatkaa tämän ostamista tulevaisuudessakin, sen verran edullinen ja hyvä tuote kyseessä. Lue lisää täältä.

Marraskuun suosikkeihin päätyi myös yksi sivellin, joka on ihastuttanut viimeaikoina oikein kunnolla. Morphe R14 on ollut täydellinen sivellin varjostuksiin ja miksei myös bronzerille. Oikeastihan tämä sopisi erinomaisesti lähes mihin tahansa, poskipunalle, puuterille yms. Mä olen kuitenkin tykännyt käyttää tätä varjostuksiin, koska sivellin on sopivan pieni ja pyöreä muoto auttaa häivyttämään varjostuksen rajoja jo levittäessä. Tämä on myös ihan unelmanpehmeä!


BECCA shimmering skin perfector liquid sävyssä Prosecco Pop tuli mulle Boxycharmin mukana ja oon ollut todella tyytyväinen tähän. Nestemäinen highlighter toimii tosi hyvin meikin alla, meikkivoiteeseen sekoitettuna tai meikin päällä kasvojen tarkempaan korostamiseen. Tässä on ihana kultainen sävy ja todella miellyttävä koostumus. 

Instant Effects Instant lip* herätti myös suurta ihastusta marraskuussa. Olen tästä tehnyt ihan oman postauksensakin, jonka voit käydä lukemassa täällä. Happiteknologiaa hyödyntävä huultenpullistaja on todella miellyttävän tuntuinen huulilla eikä aiheuta mitään kihelmöintiä. Tämä saa huulten rajat näyttämään tarkemmilta ja antaa hieman lisää luonnollista puhtia huulille.

ColourPop Supernova shadow sävyssä Moon lit on upea uutuus, jonka sain käsiini vasta vähän aikaa sitten, mutta johon olen jo täysin rakastunut. Nestemäinen hohtava glitterinen luomiväri näyttää upealta yksinään tai toisten luomivärien kaverina. Näistäkin kirjoittelin jo vähän aikaa sitten enemmän, lue postaus täältä.

Jeffree Star velour liquid lipstick sävyssä Nathan kuuluu kohtalaisen uuteen Star Family -kokoelmaan. Nathan on mun mielestä upea persikkainen nudesävy, joka sopii arkeen ja juhlaan. Tämä ja muut kokoelman tuotteet esiteltynä täällä.


Sain kesällä testattavaksi MOA The green balm* voiteen, joka on tehokas jokapaikan voide. Tämä luonnollinen balmi sopii lähes kaikkeen iholla; hyttysen puremiin, naarmuihin, kuiviin kohtiin yms. Mun ihoni on ollut super kuiva nyt talven tultua, joten olen tykännyt käyttää tätä niihin kuiva-läiskiin, joita on ilmestynyt esimerkiksi kyynerpäihin. Toimii loistavasti pehmentäen niitä! Lue lisää täältä.

Weleda Skin food on tällä listalla samasta syystä kuin edellinenkin, mun kuiva ihoni on suorastaan janonnut tätä voidetta. Oon käyttänyt tätä täsmähoitona kuiviin ja halkeileviin sormiin, käntäpäille, kyynerpäille, polville yms. Etenkin yöaikaan tämä tekee ihmeitä. 

I love me -messuilta ostin Signe Seebid kasvoöljyn, joka ihastutti heti ensi kokeilulla. Tämän ihana kukkaistuoksu on tosi rauhoittava ja öljy tuntuu iholla tosi hoitavalta ja kosteuttavalta. Jälleen ihan ehdoton must talvi-iholle! Tästäkin kirjoittelin jo aikaisemmin täällä

Oliko mukana sun suosikkeja tai inhokkeja? :)

Love, Mari

*Saatu pr näytteenä


maanantai 13. marraskuuta 2017

Signe Seebid face oil

Ihanaa maanantaita ystävät! Uusi viikko on taas täällä ja enää kuusi viikkoa jouluun :D. Tämä viikko käynnistetään ihanan luonnoskosmetiikan parissa. Sain I love me -messuilta testiin Signe Seebidin jasmiinin tuoksuisen kasvoöljyn. Öljy on tarkoitettu kuivalle iholle, joten mun talvinassu on ollut erittäin tyytyväinen kun oon ottanut tämän käyttöön. Talvi ja kylmä ilma kuivattaa mun ihoa aina todella paljon, joten otan aina mahdollisimman ajoissa käyttöön kaikki tehoaineet ennaltaehkäisyyn. Signe Seebid tuotteisiin ollaan täällä blogissa tutustuttu aikaisemminkin, mm. kesällä kun kävin heidän tehtaallaan Tallinnassa. Kaikki vanhat postaukset löydät Signe Seebid tunnisteen kautta. 


Suomessa tuotteita maahantuo Bona Valere, jonka verkkokaupasta pääset tuotteita tilaamaan ja löydät myös kaikki muut jälleenmyyjät Suomessa. Näitä on alkanut ilmestyä myös Prismoihin! Tuotteet on kaikki melko edullisia ja ne tehdään käsityönä Tallinnassa luonnollisista raaka-aineista. Tuotteissa ihastuttaa myös pakkaukset, ne ovat ihanan romanttisia ja hempeitä. Tätä kasvoöljyä en löytänyt vielä Bona Valeren verkkokaupasta, mutta toivottavasti se tulee sinne pian, sillä tarvitsen itsekin täydennystä varastoon!


Öljy on pakattu lasiseen pumppupulloon, josta sitä on helppo annostella kädelle. Mun öljyn etiketti on eestinkielinen, mutta Bona Valeren tuotteissa on suomennokset teksteistä, joten ei tarvitse olla kielitaituri osatakseen käyttää näitä. Messuilla oli muistaakseni myös muita tuoksuja saatavilla, mutta en nyt millään muista, että mitä kaikkia. 


Tässä on aivan ihana rentouttava kukkaistuoksu, joka sopii mun mielestä täydellisesti kasvoöljyyn. Tykkään käyttää tätä erityisesti iltaisin, sillä tuoksu rauhoittaa mielen ja antaa hyvän valmiuden nukkumaanmenolle. Tämä on hoitavuudeltaan ihan huippuluokkaa, toimii tosi hyvin ainakin mun iholla ja sopii käytettäväksi myös päivävoiteen alle, eli ihan oman maun mukaan voi käyttää öin ja päivin. Yön aikana tämä saa vaan rauhassa tehdä ihmeitään ja aamulla kasvot on ihanan pehmeät ja terveen näköiset.


Koostumukseltaan tämä on kirkasta öljyä, joka levittyy kasvoille tasaisesti ja imeytyy melko nopeasti ollakseen öljyä. Käytän yleensä 1-2 pumppausta, riippuen siitä käytänkö yöllä vai päivällä, mutta tätä ei tosiaankaan tarvitse laittaa kovinkaan paljoa. Kasvoöljyjen ystävänä mä ihastuin tähän täysin ja himoitsen jo lisää niitä toisia tuoksuja tämän kaveriksi. 

Käytätkö sinä kasvoöljyjä?

Love, Mari

*Saatu pr näytteenä

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Roskaa!


Tänään olisi aika hypätä heinäkuun roskakasan sekaan! Ei huolta, nämä roskat sentään tuoksuvat hyvälle eivätkä aiheuta yökkäysrefleksejä. Kosmetiikkaroskista siis kyse tietenkin ja tällä kertaa mun kasani jäi yllättävän pieneksi. Tuotteita ei tosiaan kertynyt Sephora kassin pohjalle kuin kourallinen, mikä johtuu varmaan pääasiassa siitä, että otin heinäkuussa käyttöön paljon uusia tuotteita. Jokunen juttu tuonne kassiin kuitenkin päätyi, joten käydään ne nyt läpi pienen arvostelun kera.



TonyMoly I'm real Pomegranate mask sheet oli heinäkuun ainoa kangasnaamio. En tiedä miksi niitä ei tullut käytettyä useampaa, mä kun kuitenkin aina sanon tykkääväni niistä kovasti. Mulla on kyllä paha tapa säästellä niitä, koska kun sen kerran naamalleen laittaa, se on siinä. Tämä yksilö ei ollut mun lempparini, mutta ihan ok kuitenkin. Elastisuus ei ehkä ole se juttu, jota mun ihoni eniten kaipaa, joten tämä ei senkään puolesta ollut ideaali.

Signe Seebid Viilentävä minttu vartalokuorinta* oli yksinkertaisesti sanottuna ihana. Signe Seebidiin pääsin tutustumaan kesällä paremminkin kun käytiin bloggaajaporukalla Bona Valeren järjestämällä retkellä Tallinnassa Signen tehtaalla. Oon ihan totaalisen ihastunut brändiin ja sen tuotteisiin. Tämän yksilön sain kuitenkin käsiini jo vuosi sitten bloggaajamiitistä ja oikeastaan vasta tänä keväänä otin tän käyttöön ja rakastuin. Oon käyttänyt tätä sekä käsien-, että vartalonkuorintaan ja toimii molemmissa tapauksissa ideaalisti.

Madara SOS Hydra repair intensive serum* on mun ensimmäinen luonnonkosmetiikka seerumini ja tykkäsin tästä ihan hurjan paljon. Ainoa miinus tässä on mun mielestä hieman "ruosteinen" tuoksu, mutta siedän sen, koska tämä teki mun iholle taikoja, etenkin yhdessä saman sarjan kasvovoiteen kanssa. 

Bloom and blossom revitalizing leg and foot spray tuli Lookfantastic beautyboxin mukana jokunen kuukausi sitten, ehkä alkuvuodesta. Tämä on ollut mun jalkojen pelastus keväällä ja kesällä, ihanan raikastava ja virkistävä tuote. Tuoksu ei ollut mikään paras mahdollinen, mutta ideana tää oli niin kiva, että ostin uuden jalkasprayn paremmassa tuoksussa (joka nähtiin juuri mun suosikeissa).


Hawaiian Tropic satin protection sun lotion SPF 50 oli viime kesän jäännös, joka tuli nyt vihdoin tiensä päähän. Mä en kesällä lähde ovesta ulos ilman aurinkosuojaa, ja mieluiten mahdollisimman korkeaa suojaa. Käytän pääasiassa 50 suojakerrointa, joskus myös 30 menee Suomessa. Tästä oon tykännyt kovasti, ensinnäkin ihanan tuoksun vuoksi. Tämä tuoksuu kesälle ja lomamatkoille! Se myös imeytyy ihoon melko nopeasti eikä jätä tahmaista tunnetta tai valkoisia raitoja.

Queen Helene Cocoa butter hand + body lotion on yksi mun kaikkien aikojen suosikki käsivoiteista ja tämä onkin jo varmaan kolmas mun tyhjentämä tuubi. Ensimmäisen sain toissajouluna bloggaajakollegan tekemästä joulukalenterista ja ihastuin niin, että tilasin näitä paljon lisää iHerbistä. Hintaakaan ei ollut kuin muutama euro, suosittelen!

this works sleep plus pillow spray tuli myöskin Lookfantastic boksista ja tää oli vaan outo? Tyynysuihke, jonka tarkoitus on ilmeisesti rauhoittaa ja parantaa näin unen laatua. No suihkin tätä kyllä tyynylle, mutta en voi sanoa huomanneeni mitään vaikutusta. 


Meikkituotteita lähtee tällä kertaa roskiin isompi kasa. Mukana on yksi oikein kunnolla loppuunkäytetty, eli mun suosikki puuterini itCosmetics Bye bye pores pressed powder. Paras kivipuuteri, jota ikinä olen kokeillut, ihan heittämällä ja uusi on pakko saada!

ColourPop ultra matte ja ultra satin lip nestemäiset huulipunat on yksiä mun suosikkeja ja mun kokoelma onkin jo merkittävän suuri. Näissä on vaan se huono puoli, että ne eivät säily yhtä kauan kuin perinteiset huulipunat. Näiden koostumus on muuttunut selkeästi paksummaksi ja halkeilevammaksi eikä tuoksukaan ole enää samanlainen, joten näiden oli aika lähteä. Roskiin päätyvät sävyt ovat: Solow, Donut, Bumble, Tulle, Bianca ja Shimmy. Bumble ja Solow on mun suosikkeja, joten harmittaa luopua niistä, mutta ehkä vielä joskus tapaamme.

OFRA long lasting liquid lipstick huulipunien kanssa kävi sama juttu ja joudun hävittämään kaksi sävyä. Nämä ovat tosi vanhoja, vielä vanhassa pakkauksessakin. Pois lähtevät sävyt ovat Laguna Beach ja New Orleans.

Löytyikö mun roskien joukosta tuttuja tuotteita? :)

Love, Mari

*Saatu pr näytteinä

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kesäkuun suosikit

Heinäkuu on päässyt hyvään alkuun ja viikonloppuna saatiin jopa nauttia auringosta ja kohtalaisesta lämmöstä, olisikohan se kesä sittenkin vihdoin tulossa? Nyt onkin hyvä aika kurkata, mitkä tuotteet ihastuttivat kesäkuussa. Tällä kertaa mukana on meikkejä, ihonhoitoa ja hiustenhoitoa ja kaikki ovat tulleet mulle kesäkuun aikana, paitsi yksi, jonka vaan korkkasin käyttöön kesäkuussa. En muista, että koskaan aikaisemmin mun suosikit olisi olleet kaikki näin "tuoreita", yleensä mukana on edes joku vanhempi tuote. 



TonyMoly Haeyo Mayo hair nutrition pack on kuiville ja vaurioituneille hiuksille tarkoitettu hoitava naamio. Tän pakkaus on ensinnäkin tosi hauska, kuka nyt ei majoneesista tykkäisi? Tän kun laittaisi jääkaappiin niin ainakin mun mieheni menisi lankaan 6-0 :D. Toiseksi, tässä on aivan ihana vaniljainen tuoksu ja koostumus on paksua ja majoneesimaista. Tämä levitetään hiuksiin pesun jälkeen ja annetaan vaikuttaa kolme minuuttia ennen huuhtelua. Helppoa ja vaivatonta, juuri niinkuin tykkään. Käsittelyn jälkeen hiukset tuntuvat ihanan pehmeiltä ja hoidetuilta. 

The Ordinary Caffeine solution 5% + EGCG on silmänympärysiholle tarkoitettu kosteuttava ja virkistävä tiiviste, joka on tosiaan tehnyt ihmeitä mun silmänympärysiholle. Tämä vähentää selvästi turvotusta ja tummuutta silmien alla ja mä olen huomannut myös juonteiden tasoittumista. Silmienalusiho tuntuu sileältä ja peiteaine näyttää tän päällä todella kauniilta. Ehdottomasti yksi parhaita silmänympärystuotteita, joita olen kokeillut!

Signe Seebid mandariini ja greippi huulivoide löytyi Signen tarjoamasta goodie bagista Tallinnan vierailullamme. Tämä huulivoide on saanut mut addiktoitumaan ihan täysin, tällä hetkellä en muita käytäkään. Tässä on ensinnäkin ihana raikas sitruksinen makea tuoksu, jota voisin vaan nuuhkia ja nuuhkia. Koostumus on paksua, ensi alkuun se tuntuu hieman kovaltakin, mutta voide sulaa sormien lämmöstä ja levittyy huulille vaivattomasti. Tämä tuntuu huulilla niin uskomattoman miellyttävältä ja hoitavalta, jättäen huulet pehmeiksi ja sileiksi. Etenkin nestemäiset mattapunat tuntuu tämän jälkeen todella miellyttäviltä.
  

Smashbox Spotlight palette sävyssä Gold on toinen Casey Holmesin korostuspuuteripaleteista. Mulla on nämä molemmat ja tykkään kummastakin tosi paljon, mutta tämä kultaisen sävyinen on ollut täydellinen nyt kesällä kun iho on jo hieman päivettynyt. Tässä on upeat sävyt ja todella kaunis hehku ja kuulto, jonka saa halutessaan todella näyttäväksi korostukseksi. 

The Ordinary Coverage foundation on noussut nopeasti yhdeksi mun suosikki meikkivoiteeksi. Olisin voinut ottaa tähän mukaan myös sen seerumimeikkivoiteen, koska tykkään molemmista tosi paljon ja yhdessä ne on lähes täydelliset. Tämä saa nyt kuitenkin edustaa molempia. Tässä on mun tarpeisiini ainakin todella hyvä peittävyys, se ei ota kiinni mahdollisiin kuiviin kohtiin, vaan levittyy tasaisesti ja kauniisti ja pysyy paikoillaan koko päivän. 


Glamglow Glowsetter makeup setting spray on ollut alkukesän suosikki mitä suihkeisiin tulee. Tässä on todella kevyt ja hento suihke, se ei jää kasvoille märäksi eikä ruiki mitään pisaroita. Miellyttävä suihkaisu tuoksuu makealle ja vitsit mä tykkään tän tuoksusta, aivan ihana! Tämä sulauttaa meikin yhteen, poistaen ylimääräistä puuteria ja myös selkeästi pidentää meikin kestoa, tämä oli mulla käytössä Tallinnan reissulla ja meikki oli voimissaan vielä kahden aikaan yöllä kun pääsin kotiin. 

Ecotools full powder puuterisivellin* on ollut mulla käytössä nyt lähes kuukauden ja olen tykännyt tästä ihan älyttömästi. Ihanan pehmeä ja muhkea puuterisivellin levittää puuterin nopeasti ja vaivattomasti ja se tuntuu iholla todella miellyttävältä, tässä ei ole yhtään raapivaa tai ärsyttävää karvaa. Uudistunut ecotools on muutenkin ollut todella vakuuttava, suosittelen tutustumaan uudistuneisiin siveltimiin ja meikkisieniin, jos ne ei vielä ole tuttuja. 

Mistä tuotteista te olette innostuneet kesäkuussa?

Love, Mari

*Saatu blogin kautta, affiliate linkki

torstai 22. kesäkuuta 2017

Signe Seebid luonnonkosmetiikka

Kirjoittelin teille eilen meidän kauneusbloggaajien vierailusta Tallinnaan Signe Seebidin tehtaalle (jos et ole vielä kurkannut eilistä postausta, käy ihmeessä lukemassa se nyt). Reissun aikana pääsimme tutustumaan paikan päällä moniin Signe Seebid luonnonkosmetiikkatuotteisiin ja pois lähtiessämme saimme vielä mukaan pienet goodie bagit, joiden sisältöön tutustumme tänään. Mä olen suurinta osaa näistä ehtinyt jo testaillakin, joten osaan antaa myös pienen ensivaikutelma arvioinnin tuotteista.


Saamastamme goodie bagista löytyi kiinnostava uutuus, eli kristalli deodorantti. Deodorantin lisäksi pussissa oli huulivoide, jalkavoide ja palasaippua. Eivätkö nämä pakkaukset ole ihan yltiökauniita ja romanttisia? Näistä tulee aina hyvälle mielelle ihan vaan jo katselusta :)


Aloitetaan vaikka siitä deodorantista. Näitä oli ainakin kolme eri versiota; täysin tuoksuton, laventelin tuoksuinen ja tämä ruusun tuoksuinen. Valitsin itselleni ruusun, koska se miellytti minua eniten tuoksuna. Kristallideodorantti on täysin luonnonmukainen suihkutettava deodorantti, joka pitää hienhajun loitolla. Tämä ei siis ehkäise hikoilua, mutta kontrolloi hyvin hajuja. Itse olen käyttänyt tätä nyt muutaman päivän ja ollut positiivisesti yllättynyt. En tosin ole vielä tehnyt mitään kovin hikoiluttavaa tämän kanssa, joten tositoimiin se ei ole ehtinyt.


Jalajahutaja Kookosmünt aiheutti mulle hieman päänvaivaa. Tämä kun on ilmeisesti jonkinlainen näytekoko, ei pakkauksessa ole suomennoksia. Mun huikealla päättelykyvyllä ja eestinkielen taidolla päättelin tämän kuitenkin olevan jonkinlainen viilentävä jalkavoide tai öljy. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä! Tässä on käytetty oletettavasti kookosöljyä pohjana, koska koostumus tuntuu samalta kun koskisi kookosöljyä. Tuoksu on ihanan raikas minttuinen ja tämä onkin ollut yksi mun suosikeista nyt. Voin kuvitella miten ihana tämä on kuumana kesäpäivänä kun jalat kaipaa hieman piristystä. 


Toinen mun lemppareista on ollut mandariinin ja greipin tuoksuinen huulivoide. Tässä on todella miellyttävä koostumus, joka ikäänkuin sulaa huulille hoitavaksi peitoksi :D. Tuoksu on myös aivan ihana, jos satut pitämään sitrustuoksuista kuten minä. Tästä tuli mun ehdoton luottotuote!


Viimeinen kassista löytynyt tuote oli silkkisaippua. Tässä palasaippuassa on käytetty luonnollisia, ihoa hoitavia raaka-aineita ja se tuntuu jo kädellä koskettaessa ihanan silkkisen pehmeältä. Tässä tuoksuu aromaattinen ylang-ylang. Olen yleensä melko huono käyttämään palasaippuoita, mutta tälle annan ehdottomasti mahdollisuuden. Voisikohan tällä muuten pestä myös meikkisiveltimiä? Pitää ottaa kokeiluun. 


Viimeinen tuote ei tullut kassista, vaan ostin sen Kaubamajan kosmetiikkaosastolta. Näimme siellä hyllyllisen Signe Seebid tuotteita ja luonnollisesti piti päästä tutkimaan mitä kaikkea sieltä löytyi. Mansikka-vanilja kasvonaamio on kiinnostanut mua jo pitkään, koska oon lukenut tästä muista blogeista. Nyt kun siihen törmäsin ihan livenä, en voinut olla ostamatta. En ole vielä ehtinyt tätä testaamaan, mutta vitsit odotan kyllä innolla!

Suomesta Signe Seebid tuotteita saa tosiaan ostettua Bona Valere verkkokaupasta ja nykyään myös osa Prismoista on ottanut tuotteita valikoimiinsa! 

Onko Signe Seebid tuotteet teille tuttuja?

Love, Mari

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Vierailu Signe Seebidin tehtaalla

Viime lauantaina oli hyvin erityinen päivä, kun lähdettiin kauneusbloggaajaporukalla käymään päiväreissulla Tallinnassa. Matkan oli meille järjestänyt Bona Valere, Lahtelainen verkkokauppa ja Signe Seebid -brändin maahantuoja. Verkkokaupasta löydät näitä ihania Signe Seebid tuotteita, sekä tuotteiden jälleenmyyjät muualla Suomessa. Signe Seebid tuotteiden lisäksi verkkokaupasta löytyy myös muuta luonnonkosmetiikkaa ja mineraalimeikkejä, joten suosittelen ehdottomasti tutustumaan :). 

Matkan tarkoituksena oli vierailla Signe Seebid tehtaalla Tallinnassa. Itse en ole koskaan päässyt "kulissien taakse", joten kun nyt koitti mahdollisuus olin innolla mukana. Meitä lähti siis muistaakseni 15 bloggaajan porukka ja tietysti matkanjohtajamme ihana Cathy Bona Valerelta. Meille oli varattu Tallink Mega Starilta oma lounge tila menomatkalle, jossa saimme rauhassa valmistautua, juoda virvokkeita ja syödä pieniä snackseja. Siinä vasta tapa matkustaa! Paluumatkalla yksityistä tilaa ei ollut jonkun Tallinkin kömmähdyksen vuoksi, mikä pisti matkasta väsyneenä harmittamaan, mutta päästiin kuitenkin comfort alueelle istuskelemaan ja nauttimaan niitä virvokkeita. Onneksi matka Tallinnasta Helsinkiin kestää vain kaksi tuntia.



Perillä Tallinnassa hyppäsimme autojen kyytiin, jotka kuljettivat meidän Mustaanmäkeen Signe Seebid tehtaalle. Tehdas tai tuotantotilat sijaitsi vanhan kenkätehtään tiloissa isossa sokkeloisessa rakennuksessa. Signe Seebid on perheyritys ja kaikki tuotteet tehdään käsityönä luonnonmukaisista raaka-aineista. Pääsimme tutustumaan heidän valmiisiin tuotteisiinsa varastossa. Arvatkaa vaan oliko kosmetiikkabloggaajien porukka innoissaan kaikkien näiden purnukoiden ja tuoksujen keskellä?


Kuulimme myös paljon tuotteiden valmistuksesta ja prosessista niiden takana. Esimerkiksi saippuoiden valmistus ei käy ihan käden käänteessä, vaan se vie aikaa kuukausia. Pääsimme myös näkemään tuotteiden valmistukseen käytettäviä raaka-aineita, jotka lähes kaikki sopivat muuten myös syötäväksi! (Kaikki paitsi savi)
Signe Seebid tuotteiden raaka-aineita

Eräs monia ihastuttanut tuote oli tämä huovutettu saippua. Näitä oli kymmeniä erilaisia, mm. kettuja, leppäkerttu, siili, sammakko ja mitä vielä. Huovutetun pinnan alta paljastuu palasaippua ja varsinainen huovutus tehdään kehitysvammaisten työpajalla, joka oli mun mielestä aivan ihana ajatus. Norsun valitsin kuvaan, koska siskoni rakastaa kaikkea norsuihin liittyvää, tää on siis sulle E! :)

Kuvassa Cathy ja Signe


Vierailun lopuksi pääsimme vielä itse tekemään vartalokuorinnat. JES! Olin tästä niin fiiliksissä, todella kiva kokemus. Pöytä oli täynnä erilaisia tuoksuja, sokeria, suolaa, epsomia, öljyjä ja kaikkea muuta kuorinnan tekemiseen tarvittavaa. Signe kertoi meille tarkat ohjeet mitä tulee laittaa ja minkä verran. Hän kertoi myös mikä kuorinta sopii parhaiten kasvoille ja mikä vartalolle jne, jotta jokainen sai tehtyä juuri itselleen sopivan tuotteen.


Minä valitsin sokerikuorinnan, johon sekoitin myös hieman epsomia ja soodaa. Keltainen väri on peräisin porkkanaöljystä ja tuoksuna käytin greippiä ja appelsiinia. Lisäsin tähän myös hieman kuivattua kehäkukkaa, joka ei kuvassa näy, mutta lopputuloksessa kylläkin. Näiden lisäksi kuorintaan käytin viinirypälesiemenöljyä ja kasviglyseriinia.


Kaikenkaikkiaan meillä oli todella hauska päivä Tallinnassa! Signe Seebid vierailun jälkeen meillä oli vielä muutama tunti aikaa pyöriä Tallinnan keskustassa ja kävimmekin syömässä ja pyörimässä Kaubamajan kosmetiikkaosastolla. Päivä oli toki raskas, minäkin lähdin aamulla Turusta 6.15 bussilla ja olin yöllä takaisin kotona kahden aikaan. Haukotuksia lukuunottamatta sitä jaksoi kuitenkin hyvin, kun oli kivaa puhaa ja kivaa seuraa. Kiitos kaikille mukana olleille ja erityiskiitos Cathylle ja Signelle tämän reissun mahdollistamisesta! :) 

P.S. saimme mukaamme myös pienet goodie bagit, joiden sisältöä pääsette näkemään huomisen postauksessa :)

Love, Mari
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...