Heippa! Joko olette kuulleet ilouutiset? Wet n Wild on tulossa Stockmannille vielä lokakuun loppuun mennessä. Tätä uutista on odotettu pitkään, tai ainakin minä olen. Mahtavaa, että merkin saatavuus paranee ja näitä pääsee hypistelemään taas ihan liikkeeseen. Ainakin Helsingissä asuvat, sillä ensimmäisenä merkki rantautuu Helsingin Stockmann tavarataloon ja verkkokauppaan. Ollaan sormet ristissä, että saadaan Wettikset myös Turkuun ja Tampereelle :). Pääsin suureksi ilokseni testailemaan Wet n Wild meikkejä, joista puhellaan hieman tänään.
Postauksen tuotteet saatu pr näytteinä.
Aloitetaan vaikka kasvomeikeistä. Wet n Wild Cover All concealer palette on oikea klassikkotuote, muistan tämän jo ajoilta kun merkkiä myytiin Seppälä vaatekaupoissa. Tai ainakin joku vastaavanlainen paletti oli silloin jo. Paletista löytyy kaksi color correcting sävyä, tavallinen nude peitevoidesävy ja vaalea highlighter, kaikki voidemaisina.
Itse olin ehkä eniten innoissani megaglo highlighting powderista, sillä olen halunnut testata näitä jo pidemmän aikaa. Tätä highlighteria on kehuttu kovasti youtubessa ja ihan hyvästä syystä. Sain omani sävyssä Blossom Glow, joka on todella kaunis vaalea, hieman pinkkiin taittava jäinen highlighter. Näyttää kasvoilla aivan ihanalta! Haluan ehdottomasti lisää näitä :).
Sain myös kokeiluun nestemäisen hello halo highlighterin sävyssä Guilded glow. Tämä yllätti mut todella positiivisesti! Sävy on kaunis shampanjakultainen, ja kasvoilla näyttää hehkuvalta ja metalliselta, mutta ei yhtään glitteriseltä. Tämä ei myöskään rikkonut meikkivoidetta allaan vaan levittyi kauniisti meikin päälle.
Photofocus foundation oli myös mielenkiintoinen tuote, sillä tätä on kehuttu kovasti. Kokeilen innolla aina uusia meikkivoiteita ja tästäkin sain yllättyä iloisesti. Meikkivoide oli hyvin peittävä, helposti levittyvä ja jätti ihon semimattaiseksi. Tämän pitäisi sopia myös salamavalokuvaukseen, sitä en itse testannut. Saamani sävy Soft ivory on mulle hieman liian vaalea, mutta sekoittamalla vähän tummepaan meikkivoiteeseen voin käyttää tätä oikein hyvin. Ainoa mistä en niin tykännyt, on tämän applikaattori. Suosin itse pumppuja hygieniasyistä, tässä on ns. spaatteli jolla meikkivoidetta otetaan pullosta ja levitetään kasvoille.
Silmämeikit on aina mun suuri heikkous, joten olinkin tosi innoissani kun paketista löytyi myös herkkuja silmille. Liquid catsuit nestemäinen luomiväri sävyssä Shells & Whistles on kaunis ruusukultainen metallinen luomiväri, joka pysyi luomella todella hyvin. Tällä saa tehtyä näyttävän metallinhohtoisen meikin vaivatta. Luomivärin käyttö oli todella helppoa ja kuivuttuaan se ei liikkunut mihinkään koko päivänä. Tämä ei sisällä mitään glitterhippusia, joten se ei lähtenyt murenemaan luomelta, kuten monet muut nestemäiset luomivärit.
Wet n Wild luomiväripaletit uusittiin joskus vuosi sitten (?) ja uusi pakkaus on selkeästi nykyaikaisempi ja miellyttää mun silmää kovasti. Kädessä paletti tuntuu kevyeltä ja edulliselta, mutta edullinen se onkin! Luomivärien laadussa ei sen sijaan ole moitteen sijaa, sävyt ovat pigmenttisiä ja ne blendaantuvat hyvin luomelle. Olin ehkä jopa vähän yllättynyt näiden laadusta. Paletin takaata löytyy myös vähän vinkkejä paletin käyttöön, jos kaipaa inspiraatiota meikkaamiseen. Oma palettini on muuten sävyssä Rosé in the air.
Olen törmännyt näihin irtoglitter nappeihin joskus aikaisemminkin, muistan lukeneeni näistä jossain. Sain kokeiluun sävyn Groupie, joka on kirkas pinkki. Tässä on jännä voidemainen koostumus, eikä mitään pohjaväriä vaan ihan pelkkää glitteriä jossain "geelissä". Voidemaisuuden avulla glitter tarttuu hyvin luomelle ilman glitterliimaakin, mutta suosittelen silti glitterliiman käyttöä, sillä se parantaa glitterin pysyvyyttä. Tätä en ole vielä meikissä käyttänyt, mutta eiköhän ainakin pikkujouluaikaan tule testattua tämän toimivuutta.
Lopuksi sain vielä muutaman huulimeikin, kaksi rajauskynää ja kaksi erilaista huulipunaa. Gel lip liner rajauskynät ovat kierrettäviä, niitä ei siis tarvitse teroittaa, mistä tykkään itse kovasti. Nämä ovat koostumukseltaan melko pehmeitä ja pigmenttisiä, mutta kuitenkin sellaisia, että pystyy tekemään tarkkaakin rajaa. Sain sävyt Never petal down ja Got the juice.
Mä en millään löydä näistä huulipunista muuta kun sävyjen nimet, eli en tiedä mitä sarjaa nämä ovat. Sain kuitenkin kaksi erilaista huulipunaa, joista toinen on metallinhohtoinen ja siitä lähtee kevyempi pigmentti ja toinen on mattainen ja hyvin pigmenttinen huulipuna. Näissä on molemmissa vähän eri tavalla muotoiltu kärki, tuo mattapuna on pyöreäpäinen ja metallinen muistuttaa enemmän perinteistä huulipunaa. Sävyltään metallinen on Dark pink frost ja mattainen Rose the matter.
Kaikenkaikkiaan Wet n Wild osoittautui todella laadukkaaksi, mä tykkäsin kaikista testaamistani tuotteista, mikä on aika harvinaista. Vähiten mua innosti peiteainepaletti ja glitterluomivärinappi, muuten kaikki oli odotukset ylittäviä. Huomisessa meikki-keskiviikossa pääsette näkemään näillä tuotteilla tehdyn meikin, joka ainakin mun mielestä onnistui tosi kivasti! :)
Onko Wet n Wild tuttu merkki?
Love, Mari