Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihonhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihonhoito. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. syyskuuta 2020

Ziaja Jeju - tasapainoa nuorelle iholle

Tuotteet saatu pr näytteenä.

Ziaja julkaisi elokuun alussa uuden Jeju tuoteperheen. Pääsin ilokseni testaamaan näitä uutuus tuotteita heti lanseerauksen aikaan ja nyt olen käyttänyt näitä jo hyvän aikaa osana ihonhoitorutiiniani, eli voin jakaa ajatuksia myös teille.

Jeju -sarja on suunnattu nuorelle epäpuhtaalle ja pintakuivalle iholle ja tuotteet sopivatkin erinomaisesti yläkouluikäisen nuoren muuttuvan ihon tarpeisiin. Itsehän en ihan enää tuohon ryhmään kuulu, mutta olen silti nauttinut näiden käytöstä todella paljon. Tuotteista puuttuu toki anti-age vaikutus, mutta muilta osin nämä käyvät ihan yhtä hyvin myös aikuisen iholle, varsinkin jos iho kaipaa tasapainoa ja virkistystä.

Ziaja Jeju

Jeju -sarjan tuotteet ovat hellävaraisia, kosteuttavia ja rauhoittavia. Sarja perustuu korealaiseen ihonhoitoon ja tuotteissa on käytetty mm. suojaavaa kameliaöljyä, rauhoittavaa ja kosteuttavaa xylitolia, rauhoittavaa kistus-uutetta ja puhdistavaa binchotan -hiiltä. Jeju -sarjan tuotteissa on raikas minttuinen tuoksu, joka ensi nuuhkaisulla muistutti hieman hammastahnaa. Omasta mielestäni tuoksu on oikein miellyttävä, eikä liian voimakas. 

Jeju -sarjan tuotteet tulivat myyntiin elokuun alussa Sokos tavarataloihin ja verkkokauppaan, sekä Ziajaa myyviin kampaamoihin ja kauneushoitoloihin. Tuotteet ovat erittäin edullisia, hinnat vaihtelevat 7,90€-9,90€ välillä.

Sarjaan kuuluu kuusi tuotetta, joista kerron seuraavaksi tarkemmin.

Ziaja Jeju

Jeju micellar water on hajusteeton ja hellävarainen tuote ihon puhdistukseen. Se poistaa kasvoilta meikit (myös silmä-, ja huulimeikin) ja puhdistaa kasvot aamuin illoin. Misellivesi sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti se on suunnattu rasvoittuvalle ja sekaiholle. Misellivedessä on käytetty kosteuttavaa kameliaöljyä ja xylitolia, eli se ei kuivata ja ärsytä ihoa.

Tämä on ollut yksi mun suosikeista koko sarjassa ja olenkin käyttänyt tätä päivittäin aamuin illoin. Misellivesi ei ärsytä yhtään ihoa, ei edes herkkää silmänympärysaluetta ja tämän käyttö on ollut todella miellyttävää. Misellivesi on toiminut mulla hyvin kasvojen puhdistuksen viimeisenä vaiheena, tällä on saanut kaikki meikin rippeet hyvin pois ja iho tuntuu käytön jälkeen raikkaalta.


Jeju face toner kasvovesisuihke on virkistävä ja puhdistava kasvovesi kaikille ihotyypeille. Sen tehtävänä on hillitä ihon rasvoittumista, mutta se ei kuitenkaan kuivata ihoa. Kasvovesi rauhoittaa ihoa ja auttaa ehkäisemään epäpuhtauksia. Tuote ei sovellu silmänympärysiholle.

Tästäkin olen tykännyt, mutta suihke mun mielestä jotenkin hankaloittaa tuotteen käyttöä, kun pitää samalla varoa silmänympärysihoa. Jos tätä voisi huoletta suihkia koko kasvoille, ei minulla olisi mitään valittamista. Itse olen käyttänyt tätä vanulapun kanssa, jolloin lappuun saa käyttää aika monta suihkausta, ennen kuin se kostuu kunnolla. Tuote itsessään on tuntunut miellyttävältä ja tehokkaalta, mutta käyttömuoto ei omasta mielestäni ole kovinkaan toimiva.

Ziaja Jeju

Jeju micro-exfoliating face paste on hellävarainen kuorinta-aine, joka sisältää biohajoavia kuorivia rakeita. Sopii erityisesti rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle, mutta olen tykännyt käyttää tätä myös omalla normaalilla pintakuivalla ihollani. Kuorinta on niin hellävarainen, että se sopii päivittäiseen käyttöön tarvittaessa. Itse olen käyttänyt tätä noin 2 kertaa viikossa ja se on ollut omalle iholleni riittävän usein. Kuorinta tekee ihosta pehmeän ja sileän ja se lupaa ehkäistä epäpuhtauksia ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa.

Tässä on ollut mun makuuni kiva koostumus. Se on nimensä mukaan tahnamainen, mutta levittyy helposti ja huuhtoutuu pois vaivattomasti. Kuorivat rakeet ovat sopivan kokoisia, ei liian hienoa eikä liian karkeaa.

Ziaja Jeju

Jeju black face mask on puhdistava kasvonaamio, joka sopii erityisesti epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle. Geelimäisen koostumuksen ansiosta naamio on helppo levittää kasvoille ja se ei tunnu iholla kiristävältä tai epämukavalta. Naamio sisältää 1% hiiltä, joka imee itseensä epäpuhtauksia ja talia. Oma ihoni ei vastaa tämän naamion kohdeyleisöä, mutta silloin tällöin tykkään kuitenkin käyttää myös tälläistä syväpuhdistavampaa naamiota. En osaa valitettavasti sanoa miten tämä auttaa oikeasti epäpuhtaan ihon hoidossa, mutta omat kokemukseni ovat olleet hyvät. Iho tuntuu naamion jälkeen "uudistuneelta" ja pehmeältä.

Jeju face cream-mousse on sarjan kasvovoide, joka sopii rasvoittuvalle ja sekaiholle. Koostumus on kuin sekoitus perinteistä voidetta ja moussea, pehmeä ja nopeasti imeytyvä. Voide tuntuu kasvoilla kosteuttavalta ja rauhoittavalta ja se sopii hyvin myös meikin alla käytettäväksi. Voiteessa on spf10 eli matala suojakerroin. Tästäkin olen tykännyt, erityistä kiitosta annan todella nopealle imeytymiselle ja koostumus tuntuu aivan ihanalta kasvoilla. 

Jeju no make-up foundation oli mulle kokoelman suurin yllättäjä ja nimenomaan positiivisessa mielessä. Tämä nousi jopa mun suosikiksi kaikista näistä tuotteista. Kyseessä on kevyesti sävyttävä kasvovoide, joka on ollut aivan täydellinen tuote nopeaan arkiehostukseen. Voin hyvin kuvitella, miten loistava tuote tämä on nuorella koululaisella, joka haluaa hieman peittävyyttä iholle, käyttämättä kuitenkaan paksua kerrosta meikkiä. Ihan yhtä loistavasti tämä sopii meille ruuhkavuosia eläville kiireisille (tai laiskoille) kotiäideille. Olen säilyttänyt tätä peilikaapissa ihonhoitotuotteiden joukossa ja käyttänyt viimeisenä askeleena aamuisin. Tuotetta riittää pieni määrä koko kasvoille, se on helppo ja nopea levittää sormin ja se antaa täydellisen luonnollisen näköisen lopputuloksen. Kuin oma iho, mutta parempi!

Siinä on riittävästi peittävyyttä tasoittamaan ihonsävyä ja peittämään punoitusta. Sillä on myös ihoa hoitava rauhoittava ja kosteuttava vaikutus. Päivänmittaan "meikkivoide" tuntuu kasvoilla täysin huomaamattomalta, jopa niin, että sen unohtaa olevan kasvoilla. Välillä käytän tätä ihan yksinään, joinain päivinä käytän päällä puuteria ja toisinaan teen tämän päälle ihan kunnon meikin. Aina se vaan näyttää yhtä hyvältä!

Jeju -sarjan tuotteet yllättivät minut kokonaisuutena erittäin positiivisesti, en ajatellut tykästyväni niihin näin paljoa. Varsinkin kun kyseessä on tosiaan teini-iholle tarkoitettu tuotesarja. Tässä se nähtiin, että aina kannattaa kokeilla. Suosittelen lämpimästi tutustumaan sarjan tuotteisiin, olit sitten teini tai teinin äiti (tai jotain siltä väliltä) ja koet ihosti tarvitsevan tasapainoa, puhdistusta ja kirkkautta. 

Onko Ziajan tuotteet sulle tuttuja?

Love, Mari



 

tiistai 28. tammikuuta 2020

Bernard Cassiere Yuzu perfect glow care

Postauksen tuotteet saatu pr näytteenä.

Bernard Cassiere on tunnettu laadukkaista hoitolatason ihonhoitotuotteistaan. Pääsin tutustumaan merkkiin ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten ja tykästyinkin kovasti kokeilemiini tuotteisiin. Joulun alla sain taas tilaisuuden testata Bernard Cassieren uutuuksia ja tottakai tartuin tilaisuuteen suurella mielenkiinnolla.

Yuzu perfect glow care on merkin uusi tuoteperhe, joka on suunnattu auttamaan mm. ihon epätasaiseen sävyyn, pigmenttimuutoksiin ja harmauteen. Sarjaan kuuluu viisi tuotetta, joista sain testattavaksi kolme. Tänään kerron ajatuksiani noista kolmesta testaamastani tuotteesta noin kuukauden käytön jälkeen.

Bernard Cassiere Yuzu perfect glow care

Sain siis kokeiltavaksi Yuzu perfect glow puhdistusgeelin, väriä korjaavan seerumin sekä kirkastavan ja silottavan voiteen. Näiden lisäksi sarjaan kuuluu vielä kirkastava kasvovesi ja suojaava fluidi, mutta niistä minulla ei ole kokemusta. 

Ulkoasultaan sarjan tuotteet ovat melko yksinkertaisia, mutta sävymaailma on raikas. Tykkään kovasti seerumin huurrelasipullosta pumpulla, se on tyylikäs ja tukeva. Voide ja puhdistusgeeli on pakattu samanlaisiin tuubeihin, joista tuotetta on helppo puristaa käyttöön. Aika tarkkaan saa katsoa kumpi on kumpi, joten olenkin säilyttänyt tuota putsaria suihkussa peilikaapin sijaan, jotta en vahingossa sekoita niitä keskenään uneliaina aamuina.

Bernard Cassiere Yuzu perfect glow care

Yuzu perfect glow care puhdistusgeeli

Puhidstusgeeli sopii kaikille ihotyypeille ja sisä suositellaan käytettäväksi kaksi kertaa viikossa. Putsari sisältää pieniä kuorivia rakeita, joten se toimii samanaikaisesti myös kasvojen kevyenä kuorintana. Pesun jälkeen iho tuntuu puhtaalta ja raikkaalta. Vaikuttavana aineena tässä ja muissa sarjan tuotteissa on orgaaninen yuzu -uute, sekä orgaaninen valkoinen tee uute. Lisäksi tästä putsarista löytyy C-vitamiini rakeita (kuorinta) sekä sitruunan eteeristä öljyä. Sarjan tuotteiden ominaistuoksu onkin sitruksinen ja raikas, herättää kivasti aamuisin.

Bernard Cassiere Yuzu perfect glow care

Yuzu perfect glow care ihon väriä korjaava seerumi

Sarjan seerumi on varmaankin mun suosikkini. Mun ihoni ei niinkään kaipaa apua epätasaisuuden tai pigmenttimuutosten kanssa, mutta tykkään hurjasti siitä miten tämä (ja koko sarja) lisää kasvojen ihon kirkkautta. Seerumi tuntuu myös kosteuttavan kivasti, vaikka se ei olekaan tässä se ykkösjuttu. Olen kuitenkin pärjännyt ilman mitään erillistä kosteuttavaa öljyä tai seerumia oikein hyvin. Seerumia käytetään aamuin illoin yhdessä kasvovoiteen kanssa ja ne toimivat erittäin hyvin yhteen. 

Seerumi on koostumukseltaan melko paksua, mutta se levittyy kasvoille vaivattomasti ja imeytyy nopeasti. Kasvoille jää kuitenkin kevyt "tahmaisuus", mikä sopii hyvin myös meikin alle. Jos jotain miinusta pitää keksiä, niin itseäni harmittaa se, että tämän pakkauskoko on pienempi kuin voiteessa, mikä tarkoittaa sitä, että seerumi myös kuluu loppuun paljon ennen voidetta. Niitä kun käytetään yhdessä ja lähes yhtä paljon aamuin illoin.

Bernard Cassiere Yuzu perfect glow care

Yuzu perfect glow care kirkastava ja silottava voide

Ihonhoitorutiinin viimeinen askel tässä tuotesarjassa on kasvovoide, joka lupaa parantaa ihon rakennetta ja kirkkautta. Voide on melko kevyttä koostumukseltaan ja se levittyy ja imeytyy helposti. Tuoksu on sama kuin koko sarjassa, ihanan sitruksinen. Näistä tulee ihan omassa kylppärissäkin ihana hoitola-fiilis, tuoksussa on mukana joku sellainen hoitoloille ominainen vivahde. Vaikuttavina aineina tässä on yuzun ja valkoisen teen lisäksi mm. macadamiaöljyä ja hyaluronihappoa, sekä B3 ja B5 vitamiineja.

Bernard Cassiere tuotteita on saatavilla kauneushoitoloista ympäri Suomen, listan jälleenmyyjistä löydät täältä.

torstai 1. elokuuta 2019

Huxley

Huxley ihonhoitotuotteet ovat olleet yksiä tämän vuoden puhutuimpia, näitä on kehuttu ja hypetetty ympäri blogeja. Itse kuulin näistä ensimmäisen kerran joskus tammi-helmikuussa Ostolakossa -blogista, sekä Maria Glow -blogista. Luotin näiden naisten arvioon niin paljon, että pakkohan mun oli päästä itsekin näitä kokeilemaan. 

Huxley

Huxley tuotteet ovat melko arvokkaita, mutta halusin silti kokeilla kerralla useampaa, jotta saisin paremman kuvan koko brändistä. Tilasinkin jo helmikuussa itselleni setin tuotteita elevenin verkkokaupasta

Tilaukseen lähti kaksi eri naamiota, kehuttu kasvovesi, seerumi ja päivävoide. Näitä kaikkia olen nyt testaillut jo hyvän aikaa ja pääsen vihdoin kertomaan näistä myös teille. 

Huxley

Secret of Sahara sleep mask on nimensä mukaan yönaamio ja tämä olikin ihan ensimmäinen tuote, jonka klikkasin ostoskoriini Ostolakossa Virven suosituksesta. Tämä onkin ollut yksi mun suosikkini koko setistä ja tulee loppumaan ensimmäisenä, sillä käytän tätä nykyään lähes joka yö. Naamio tuntuu kasvoilla ihanan kosteuttavalta ja tekee yön aikana ihmeitään jättäen kasvot pehmeiksi ja hyvinvoiviksi.

Secret of Sahara healing mask lähti mun ostoskoriini Maria Glow:n suosituksesta ja kyllähän tämä on aivan ihana! Etenkin nyt kesällä kun kasvot on välillä kokeneet kovia paahtavassa auringossa, tämä tuntuu niin ihanalta. Naamio on todella rauhoittava ja sen voi myös viilentää jääkaapissa ennen käyttöä, jolloin vaikutus tehostuu entisestään. Naamion tarkoitus on rauhoittaa ärtynyttä ihoa ja sen se tekee erinomaisesti. Se tuntuu iholla raikkaalta ja kosteuttavalta.

Huxley

Secret of Sahara toner kasvovesi on monien suosittelema ja rakastama. Tästä olin etukäteen todella innoissani. Tonerina tämä oli mun mielestä erittäin hyvä, ajoi asiansa erinomaisesti ja tuntui kasvoilla mukavan kosteuttavalta. Silti sanoisin, että hypetykseen nähden tämä ei vastannut ihan mun odotuksia. Tuote ei missään nimessä ollut pettymys, mutta koen, että saan yhtä hyvän tonerin jostain muualta puolet edullisemmin.

Huxley

Secret of Sahara oil essence seerumi on yhdistelmä kosteuttavaa ja kevyttä hoitonestettä ja ravitsevaa öljyä. Tän koostumus on mun mielestä erityisen miellyttävä nimenomaan keveyden ansiosta. Vaikka tuote sisältää öljyä, se ei tunnu iholla yhtään rasvaiselta. Seerumi imeytyy nopeasti jä jättää kasvot sileiksi antaen kasvoille heleyttä ja kuulautta. 

Secret of Sahara cream; glow awakening on ihoa kirkastava kosteusvoide. Voide kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja antaa kasvoille kauniin heleän pinnan. Koostumukseltaan tämä on melko paksua ja hieman tönkköä, mutta se kuitenkin levittyy kasvoille nopeasti ja vaivattomasti. Tässä on melko imelä tuoksu, mikä ei oikein miellytä, mutta on kuitenkin siedettävä kaikkiin voiteen hyviin ominaisuuksiin nähden.

Onko Huxley tuotteet sinulle tuttuja?

Love, Mari

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Kiehl's Youth dose eye treatment

Kiehl's ihonhoitotuotteet ovat olleet yksiä mun suosikkeja jo useamman vuoden ajan ja merkiltä löytyykin useita tuotteita, joihin palaan aina uudestaan ja uudestaan. Alkuvuodesta tutustuin itselleni uuteen Kiehl's tuotteeseen, johon ihastuin myös heti ensi kokeilulla. Tänään puhutaan siis hetki ihanasta Youth dose eye treatment -silmänympärysvoiteesta.

Kiehl's Youth dose eye treatment

Youth dose eye treatment on Kiehl'sin uusin tulokas silmänympäryshoitotuotteiden perheeseen ja jos multa kysytään, niin tälläistä tuotetta onkin jo odotettu. Mun aikaisempiin suosikkeihin kuuluu mm. Midnight recovery eye, joka onkin aivan ihana yökäyttöön, mutta tässä sille loistava pari päiväkäyttöön tarkoitettuna.

Voiteessa on ihanan kevyt koostumus, joka sopii erittäin hyvin myös meikin alle. Se ei tunnu iholla paksulta eikä rasvaiselta, vaan imeytyy nopeasti ja saa silmänaluset näyttämään kirkkaammilta ja tasaisilta. Voide kosteuttaa ihoa todella hyvin, olematta kuitenkaan liikaa. Mun mielestä tämä sopiikin parhaiten käytettäväksi keväällä ja kesällä, kun ihoa koettelevin talvi on jo takanapäin. 

Kiehl's Youth dose eye treatment

Voide sisältää valoa heijastavaa pigmenttiä, jonka ansiosta silmänympärysiho näyttää huomattavasti kirkkaammalta ja pirteältä. Säännöllisesti käytettynä voide auttaa myös vähentämään silmänympärysihon juonteita. Voide sisältää mm. retinolia, C vitamiinia ja viinirypälesiemenuutetta.

Kiehl's Youth dose eye treatment

Mikä on sun suosikki silmänympärystuote?

Love, Mari

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Skin City - ihonhoitoklinikka netissä

Skin City on vuonna 2011 perustettu ihonhoitoon keskittynyt ihonhoitoklinikka netissä, jonka erikoisuutena on mm. ainutlaatuinen ihonhoitotesti. Skin City lähti liikkeelle Ruotsista ja sittemmin se on levinnyt muihin pohjoismaihin ja nyt myös Suomeen! Tutustuin Skin Cityyn ensimmäisen kerran viime vuoden I love me -messuilla ja konsepti herätti mielenkiintoni.

Tänä keväänä pääsin suureksi ilokseni testaamaan Skin Cityn tarjoamaa ihonhoitotestiä ja sain minulle yksilöllisesti valittuja tuotteita testattavaksi. Ennen kuin mennään niihin tuotteisiin, haluan kertoa vielä hieman enemmän Skin Cityn toiminnasta.

Postauksen tuotteet saatu pr näytteenä.
*Mainoslinkki

Skin City

Skin City on tosiaan aivan kuin mikä tahansa ihonhoitoklinikka, mutta nyt saat palvelut ulottuvillesi vaikka omalta kotisohvalta. Skin City toimii myös verkkokauppana, eli sivuilta saat tilattua omat suosikki ihonhoito- ja meikkituotteesi laajasta ja laadukkaasta merkkivalikoimasta suoraan kotiisi. 

Suosittelen ihan jokaista tutustumaan Skin Cityn sivuihin, sillä sieltä löytyy valtava määrä tietoa ihonhoidosta, josta on varmasti hyötyä jokaiselle. Kannattaa tutustua etenkin ihonhoito-oppaaseen, josta löydät tietoa erilaisista ihotyypeistä ja iho-ongelmista. 


Skin City

Kaikki Skin Cityn asiakaspalvelijat ovat kosmetologeja, joten asiakaspalvelusta saat taatusti asiantuntevaa palvelua ja neuvoja. Mun mielestä kuitenkin ihan parasta koko konseptissa on Skin Cityn tarjoama ilmainen ihonhoitotesti. 

Testi toimii niin, että vastaat tarkoin valittuihin kysymyksiin ihoosi liittyen ja vastausten pohjalta kosmetologi valitsee valikoimasta juuri sinun tarpeille sopivat tuotteet. Testin tekemällä et sitoudu mihinkään, mutta halutessasi voit tilata sinulle suositellut tuotteet itsellesi ja tietenkin ilman postikuluja!

Testiä tehdessäsi voit myös valita oman budjettisi, eli minkä hintaluokan tuotteita toivot itsellesi suositeltavan. Testin mukaan voit myös liittää valokuvan itsestäsi, jotta kosmetologi saa vielä paremman käsityksen ihostasi, mutta se on täysin vapaaehtoista.

Skin City

Testin tehtyäsi saat muutaman päivän kuluessa sähköpostiisi linkin, josta pääset näkemään kaikki sinulle suositellut tuotteet esittelyineen ja hintatietoineen. Listasta löydät tuotteet siinä järjestyksessä, missä niitä käytetään, joten tottumatonkin ihonhoitaja osaa käyttää tuotteita oikein. Osa tuotteista on merkitty tähdellä (*) ja ne tuotteet ovat niitä ihonhoidon kulmakiviä, joista kannattaa aloittaa, mikäli ei halua panostaa kerralla kaikkiin tuotteisiin.

Itselleni suositeltiin NeoStrata ihonhoitosarjaa ja sain kokeiltavaksi neljä mun ihonhoitorutiinin kulmakiveä, joihin tutustutaan kohta tarkemmin. Omassa testissäni olin toivonut mm. tuotteita pintakuivalle iholle ja ikääntymisen ensimerkkejä ehkäiseviä tuotteita. Mainitsin myös sairastamani psoriaasin, sillä se vaikuttaa aina valitsemiini tuotteisiin. Testin tekemisestä on jo sen verran aikaa, että ihan kaikkea kertomaani en muista, mutta nuo taisi olla ne kulmakivet. 

Skin City

NeoStrata on uusi merkki Skin Cityn valikoimissa ja mulle tämä oli täysin uusi tuttavuus. Kyseessä on eksklusiivinen ammattikosmetiikan tuotesarja, joka on saatavilla vain noin parissakymmenessä liikkeessä ympäri Suomen. Verkkokaupoista ainoastaan Skin City myy NeoStrataa Suomessa.

NeoStrata on ihotautilääkäreiden perustama ja perustajat ovat tehneet pitkän uran kosmetiikan parissa ja he löysivät mm. AHA eli hedelmähapot kosmetiikkakäyttöön jo 70-luvulla. NeoStrata tuotteet auttavat solujen uudistumisprosessia, minkä vuoksi ne sopivat hyvin myös psori-iholle. Koko NeoStrata tarinan voit käydä lukemassa täältä*.

Skin City

NeoStrata Facial cleanser* on tehokas ja hellävarainen tuote kasvojen puhdistukseen. Geelimäinen koostumus ei kuivata ihoa vaan jättää ihon raikkaan ja puhtaan tuntuiseksi. Olen tykännyt käyttää tätä meikinpuhdistuksen kakkosvaiheessa tai meikittöminä päivinä ainoana putsarina kasvoilla. Putsari sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle.

NeoStrata Bionic face serumon tehokkaasti kosteuttava seerumi, joka ehkäisee ikääntymisen merkkejä. Seerumi antaa iholle antioksidanttisuojan ja se pehmentää ja vahvistaa ihoa. Seerumi myös suojaa ihoa auringon aiheuttamilta ihovaurioilta. Mä rakastuin tähän heti ensi kokeilulla ja mitä enemmän olen tätä käyttänyt, sitä enemmän olen tästä pitänyt. Seerumissa on melko paksu, geelimäinen koostumus, joka levittyy iholle unelmanpehmeästi ja iho näyttää heti kimmoisalta ja kosteutetulta.

NeoStrata Daytime protection creamon päivävoide kasvoille, joka sisältää spf23 suojakertoimen. Kasvovoide tekee ihosta kirkkaan ja terveen näköisen ja samalla se suojaa ihoa auringon haittavaikutuksilta. Tuote sopii hyvin herkälle tai ärtyneelle iholle. Iho pysyy kimmoisana ja suojattuna. Tämä on ollut myös erittäin mieluisa tuote, etenkin yhdessä tuon seerumin kanssa. Vaikka voide sisältää aurinkosuojan, se levittyy kasvoille vaivattomasti ja imeytyy ihoon nopeasti. 

NeoStrata Ultra moisturizing face creamon tehokkaasti kosteuttava, suojaava ja korjaava yövoide. Tuote sopii hyvin myös atooppiselle tai ärtyneelle iholle hellävaraisuutensa vuoksi. Voiteen vitamiinit ja antioksidantit suojaavat ja kosteuttavat ihoa yön aikana ja aamulla iho näyttää terveeltä ja hyvin kosteutetulta. Mä en oikein tiedä mikä olisi sopiva suomenkielinen sana kuvaamaan sitä, mutta siis iho näyttää kimmoisalta ja raikkaalta. 

Nämä neljä tuotetta toimivat yhdessä kuin unelma, mä voin rehellisesti sanoa, että en muista koska mun kasvojen iho on viimeksi näyttänyt näin hyvältä näin lyhyessä ajassa. Ja se on aika paljon sanottu, sillä mun ihoni on pääsääntöisesti aika hyvässä kunnossa ja olen löytänyt paljon hyviä tuotteita. Näissä on vaan jotain extraa, jotain mikä saa mun ihon hehkumaan ja tuntumaan upealta. Olen myös huomannut, että meikki istuu kasvoille näiden kanssa kauniimmin. 

Skin City

Oletko sinä jo tutustunut Skin Cityyn?

Love, Mari

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Beauty Expert - The vegan edition

Beauty Expert on brittiläinen kauneuden verkkokauppa, joka on osa The Hut Groupia, kuten myös monille tuttu Lookfantastic. Beauty Expert oli mulle täysin vieras juttu, kunnes helmikuussa sain heiltä yllättäen paketin ja pääsin tutustumaan Beauty Expert collection kevätkokoelmaan. 

Kyseessä on vähän kauneusboksin tapainen setti, mutta tuotteet on etukäteen tiedossa ja ne liittyvät aina johonkin teemaan, esimerkiksi tämä mun saamani setti on kevätkokoelmaa ja kaikki mukana tulleet tuotteet on vegaanisia. 

Beauty Expert verkkokauppaan ja tähän settiin pääset tutustumaan täällä.

Tuotteet saatu pr näytteenä.

Beauty Expert

Mä en onnistunut löytämään tästä kauheasti tietoa, eli en tiedä kuinka usein uusi kokoelma julkaistaan tai muuta infoa, mutta tämä kevätkokoelma on vielä myynnissä ja se kustantaa 60 puntaa. Arvoa setin tuotteilla on yhteensä yli 180 puntaa, eli rahalleen saa kyllä oikein hyvin vastinetta. Setistä löytyy seitsemän täysikokoista tuotetta ja kaikki ovat tosiaan vegaanisia.

Beauty Expert toimittaa suoraan Suomeen, eli tilaaminen on helppoa ja vaivatonta.

Beauty Expert

Mä olin erittäin iloinen tästä yllätyksestä, sillä nämä ovat kaikki sellaisia tuotteita, joita en olisi itse osannut etsiä. Nyt pääsen kätevästi tutustumaan isoon kasaan vegaanista kosmetiikkaa ja mukana on mulle täysin vieraitakin merkkejä. Ison plussan annan siitä, että kaikki mukana tulevat tuotteet ovat täysikokoisia.

Tuotteet tulevat muuten pakkattuna tuohon jättikokoiseen tyylikkääseen kosmetiikkapussiin, joka on tekonahkaista jämäkkää materiaalia ja tuntuu todella laadukkaalta. Sille on varmasti käyttöä tulevaisuudessa, sopii erinomaisesti esimerkiksi matkustukseen. Ison kokonsa puolesta sinne mahtuu hyvin kaikki tarvittava.

Mukana tulee lisäksi vielä paksu vihkonen, josta löytyy tuotetiedot ja esittelyt kaikista tuotteista, sekä muutama muu mielenkiintoinen kosmetiikka-artikkeli, mm. avokadon käytöstä kosmetiikassa ja neuvoja koti-spahan. 

Beauty Expert

Pussukasta löytyy tuotteita niin vartalolle, kasvoille kuin hiuksillekin. Ensimmäisenä käsiin tarttui yksi suurimmista tuotteista eli Grow Gorgeous cleansing conditioner. Tämä merkki on tullut tutuksi Lookfantastic joulukalenterin kautta ja olinkin tosi innoissani tästä. Tuote lupaa hoitaa hiuksia 11 eri tavalla, mm. lisätä volyymia, kiiltoa ja vähentää pörröisyyttä. 

Elemis Thousand flower mask oli mulle ehkä yksi kiinnostavimmista tuotteista tässä setissä, sillä mä olen suuri kasvonaamioiden fani. Rauhoittava naamio lupaa jättää kasvot kirkkaaksi ja heleäksi. Elemis on myös merkkinä todella kiinnostava ja myös aika kallis, joten mahtavaa että se on mukana tälläisessä setissä.

Beauty Expert

Le Couvent Gardener's hand balm oli mulle täysin uusi merkki ja tuote. Käsirasvoja mulla kuluu aika paljon, joten tämäkin pääsee varmasti pian kokeiluun. Tuotekuvauksen mukaan voide on kevyt koostumukseltaan ja imeytyy nopeasti, mikä on aina hyvä juttu käsivoiteissa. 

Toinen mulle vieras merkki oli Prai ja mielenkiinnolla lähdenkin testaamaan merkin Firm and lift seerumia. Seerumit on toinen tuote ihonhoidossa, mitä rakastan ja tämä kuulostaa tosi hyvältä. Tuote soveltuu hyvin ikääntyvälle iholle, mutta myös ennaltaehkäisyyn ikääntymisen merkkejä vastaan. 

Beauty Expert

Antipodes Divine rosehip and avocado oil kuulostaa kuvauksen perusteella aivan ihanalta. Mun talvi-iho rakastaa kasvoöljyjä ja tämän kuvaus kuulostaa sellaiselta, mistä tulen varmasti tykkäämään. Öljy lupaa raikkaan, hehkuvan ihon ja se toimii myös anti-ageing tarkoituksessa, kiitos avokadon. 

bareMinerals Prime time original foundation primer on tuote, jota olen halunnut kokeilla jo pitkään, mutta se on jostain syystä aina jäänyt. Nyt vihdoin pääsen testaamaan tätä ja olenkin todella innoissani. Primerit tekee meikille ihmeitä, en voisi kuvitellakaan meikkaavani enää nykyään ilman pohjustusta. Tämä lupaa tasoittaa ihon pinnan ja valmistaa sen meikille, samalla kun sen hoitavat ainesosat kosteuttavat ja parantavat ihon tekstuuria.

Inika long lash ripsiväri kuulostaa myös kiinnostavalta. Inika on merkkinä tuttu, mutta en ole heidän tuotteitaan kauheasti käyttänyt. Mulla on aina etsinnässä hyvä ripsiväri ja niitä on kiva kokeilla. Tämä lupaa ripsille volyymia ilman paakkuja ja hyvää pigmenttiä ja pitkäkestoisuutta. Lupaukset kuulostavat ainakin oikein hyviltä! Ripsiväri sopii muuten myös herkille silmille, se ei sisällä mitään synteettisiä ainesosia. 

Olitko jo kuullut Beauty Expert verkkokaupasta?
Miltä tämä kokoelma vaikutti?

Love, Mari


perjantai 22. maaliskuuta 2019

Bernard Cassiere rauhoittava mustikka

Bernard Cassiere ihonhoitotuotteet tulivat minulle tutuksi vuodenvaihteen tienoilla, kun pääsin tutustumaan mm. sarjan ihanaan Aquasleeping pack yövoiteeseen. Tuo yövoide on sittemmin löytynyt mm. mun kuukauden suosikeista ja se loppuikin todella nopeasti, niin koukussa siihen olin. Sen myötä mun kiinnostus sarjan muita tuotteita kohtaan nousi ja ilokseni sainkin Bernard Cassierelta hieman lisää testattavaa.

Tänään me puhutaan Bernard Cassiere Mustikka -sarjasta, joka on tarkoitettu herkälle ja ärtyneelle iholle. Tuotteiden valmistuksessa on huomioitu herkän ja atooppisen ihon tarpeet ja ne sopivatkin siksi erityisen hyvin suomalaiselle, talven ärsyttämälle iholle. Tuotesarjan vaikuttavina aineina käytetään mm. mustikkaa ja lakansiemenöljyä. 

Tuotteet saatu pr näytteenä.


Sain testattavaksi mustikka sarjasta rauhoittavan mustikkamoussen sekä hellävaraisen mustikkakuorinnan. Lisäksi sain näytekokoisen mustikka yövoide-naamion, josta on riittänyt myös testattavaa pitkäksi aikaa. Bernard Cassiere tuotteet ovat hoitolakosmetiikkaa ja niitä saakin ostettua hoitoloista ympäri Suomen. Listan jälleenmyyjistä omalla alueellasi sekä lisätietoa merkistä ja kaikista tuotteista löydät täältä.

Kaikissa näissä kolmessa tuotteessa on mieto, rauhoittava tuoksu (joka ei kyllä muistuta mua yhtään mustikasta). 


Rauhoittava mustikkamousse on moussemainen kasvovoide, joka rauhoittaa ja suojaa herkkää ihoa. Mousse sisältää karitevoita ja aloe veraa, mustikkaa ja lakkaa. Mousse pehmentää ihoa ja antaa iholle sen kovasti kaipaaman helpotuksen. Mä olen tykännyt tästä kovasti, koostumus on todella miellyttävä levittää  ja mousse myös imeytyy nopeasti.

Olen käyttänyt tätä päivävoiteena ja hyvän kosteuttavan seerumin kanssa tämän kosteutusteho on ollut mulle riittävä. Kovin kuivalle iholle tämä ei ehkä anna ihan riittävästi kosteutusta, mutta tämän parhaita puolia onkin se ihana rauhoittava vaikutus, mikä iholle tulee välittömästi. Tämä auttaa tehokkaasti ihon kutinaan ja kiristelyyn.



Hellävarainen mustikkakuorinta on rakeeton ja sen vuoksi sopii erityisen hyvin herkällekin iholle. Kuorinta poistaa iholta epäpuhtauksia ja kuollutta ihosolukkoa ja tekee ihosta puhtaan, kirkkaan ja pehmeän. Kermainen, pehmeä koostumus tuntuu iholla todella miellyttävältä. Kuorinta myös vähentää kasvojen punostusta.

Tämänkin käyttö on ollut todella miellyttävää ja tämä onkin varmaan mun suosikkini koko kolmikosta. Iho tuntuu aina käytön jälkeen todella pehmeältä eikä kuorinta ärsytä ihoa lainkaan. 


Mustikka yövoide-naamio lupaa suojata herkkää ihoa yön aikana. Sen tarkoitus on tasoittaa ihonsävyä ja vähentää punoitusta ja tehdä ihosta pehmeä, raikas ja joustava. Mä olen käyttänyt tätä lähinnä yövoiteena, koska mun makuuni tämän tehot ei riitä naamioksi. Mä en oikeastaan ole huomannut tällä olevan mitenkään kovin suurta ja mullistavaa vaikutusta mun ihooni.

Koostumus on kiva ja helppo levittää, mutta kaipaan itse yövoiteelta enemmän kosteutusta ja tehoja mitä tällä on tarjota, joten tämä ei noussut mun lemppariksi valitettavasti. Iho näyttää kyllä käytön jälkeen pehmeältä, mutta kosteutusta olen jäänyt kaipaamaan enemmän. 


sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Soda Stream Beauty Bubbles + Arvonta!

Oletko jo kuullut, että kuplavettä voi käyttää myös osana ihonhoitoa? En ollut minäkään, ennen kun sain yhteydenoton SodaStreamilta ja pääsin tutustumaan lähemmin tähän korealaiseen ihonhoito tekniikkaan. Korealainen ihonhoito on nyt kovasti pinnalla, se jaksaa innostaa ihmisiä jatkuvasti uusilla innovatiivisilla ja hauskoilla keksinnöillä ja mielenkiintoisilla tuotteilla. En yhtään ihmettele, että juuri korealaiset ovat keksineet tämän kuplaveden hyötykäytönkin.

SodaStream on mulle tuttu jo usean vuoden takaa, siinä perinteisessä merkityksessään. Laitteella saa valmistettua kotona hanavedestä kuplavettä tai vaikka erilaisia limppareita lisäämällä veden joukkoon makutiivisteitä. Edelleen SodaStream toimii erinomaisena janon sammuttajana, mutta minua kiinnosti suuresti tämä uusi aluevaltaus ihonhoidon saralla.

*SodaStream Spirit laite ja Beauty Bubbles pullo saatu pr näytteenä.

SodaStream Beauty Bubbles

Sain testattavaksi SodaStream Spirit -hiilihapotuslaitteen ja uuden Beauty Bubbles -pullon, joka on suunnitelu vartavasten ihonhoitoa ajatellen. Pullo on vetoisuudeltaan 0,5 litraa ja muotoilu on mun mielestä ihanan siro, pyöreys miellyttää mun silmääni. Pullon kyljessä lukee beauty bubbles ja se on koristeltu vaaleanpunaisin kuplin. 

SodaStream Beauty Bubbles

Kuplaveden tarkoitus on viimeistellä ihon puhdistus. Sitä käytetään ihon puhdistuksen viimeisenä osana, kun kasvoilta on jo poistettu kaikki näkyvä meikki ja lika, vähän kuin kasvovettä muutenkin. Kuplien on tarkoitus päästä syvemmälle ihohuokosiin ja puhdistaa ne poreilullaan. Kuplat voivat tuntua iholla kihelmöiviltä, joten kasvojen tutustuminen kuplaveteen aloitetaan hellävaraisesti. 

Ensimmäinen vaihe on kastaa vanulappu kuplaveteen ja pyyhkiä sillä kasvot. Jos vanulappu tuntuu hyvältä, voit hiljalleen lisätä kuplaveden määrää, kunnes kasvot ovat siihen täysin tottuneet. Mä en tuntenut tuon vanulapun kanssa mitään erikoista ja uskalsinkin heti yhden kerran kokeilun jälkeen siirtyä seuraavan vaiheeseen, eli kasvojen upotukseen.

SodaStream Beauty Bubbles

Seuraava vaihe on siis kasvojen upotus kuplaveteen, joka kuulosti todella jännältä ja mielenkiintoiselta. Kulho täytetään kuplavedellä ja kasvot upotetaan kulhoon noin 15 sekunnin ajaksi, jolloin kuplat saavat kunnolla tehdä taikojaan. 

Tunne kasvoilla oli todella erikoinen, mutta mun tapauksessa ei mitenkään epämiellyttävä. Kuplat tuntuivat hieman kihelmöivän ja jopa hierovan kasvojen ihoa, poreilu tuntui hyvin selkeänä. Herkkäkasvoiset voivat muuten kokeilla käyttää hieman vähäporeisempaa vettä, laitteella kun saa itse päättää kuinka paljon kuplia veteen haluaa.

Kuplapesu tehdään noin kerran viikossa, rasvaiselle iholle sen voi tehdä jopa 2-3 kertaa viikossa. Itse olen tehnyt pesun nyt noin kerran viikossa ja se tuntuu riittävältä mun ihon tarpeisiin. Pesun jälkeen kasvot tuntuvat virkistyneiltä ja raikkailta, mutta hieman kiristäviltä. Hoidon jälkeen iholle kannattaakin levittää kunnon kosteusvoiteet. 

SodaStream Beauty Bubbles

Sain suureksi ilokseni yhden setin arvottavaksi teillekin! Jos siis haluat voittaa itsellesi oman SodaStream Spirit -hiilihapotuslaitteen ja Beauty Bubbles -pullon, lue seuraavat osallistumisohjeet huolella.

1. Arvonta on avoin kaikille! Saat lisäarvan seuraamalla minua bloggerissa, blogit.fi:ssä, Facebookissa tai bloglovinissa. Kerro kommentissa osallistutko yhdellä vai kahdella arvalla.

2. Jätä kommenttiin myös toimiva sähköpostiosoite ja suostumus sähköpostiosoitteesi käyttöön arvontaan liittyvässä tiedottamisessa, jotta saan sinuun yhteyden voiton osuessa kohdallesi. Sähköpostiosoitetta ei käytetä muuhun tarkoitukseen.

Jos et halua jättää sähköpostia näkyville, voit osallistua myös lähettämällä tiedot sähköpostilla osoitteeseen: shopaholicloveletters@gmail.com.

3. Kerro kommentissa haluatko voiton osuessa kohdallesi laitteen valkoisena vai mustana?

4. Arvonta päättyy sunnuntaina 17.2 klo 23.59 ja voittajaan olen yhteydessä seuraavan päivän aikana. Sinulla on kaksi päivää aikaa vastata viestiini, sen jälkeen arvon uuden voittajan.

5. SodaStream postittaa palkinnon suoraan voittajalle.


Onnea arvontaan!

Love, Mari

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Vuoden 2018 parhaat ihonhoitotuotteet

Vuoden 2018 parhaat ihonhoitotuotteet tulee tässä! Koostin teille jo aikaisemmin tammikuussa viime vuoden parhaat meikit -postauksen (kurkkaa se täältä) ja nyt vuorossa olisi siis ne parhaat ihonhoitotuotteet. Tän postauksen kasaaminen oli huomattavasti vaikeampaa kuin meikkiversion. Mä testailen jatkuvasti uusia ihonhoitotuotteita, siispä harvoin tulee vastaan sellainen tuote, johon haluaa palata aina vaan uudestaan ja uudestaan. Löysin kuitenkin pitkän pohdinnan ja blogin selaamisen jälkeen kasan tuotteita, joiden kohdalla voin sanoa, että ne ovat tosiaan lemppareita ja sellaisia tuotteita, joihin palaan aina testijaksojen välissä (ja joskus päälläkin). 



The Body Shop Bristish rose petal-soft gel toner on yksi mun kaikkien aikojen suosikki tonereista. Tää oli ensimmäinen toner, joka sai mut tajuamaan niiden tehon ja hyödyn oikein kunnolla. Rakastan tämän koostumusta, tuoksua ja tuntua iholla. Voit käydä lukemassa tästä tarkemmin tästä postauksesta

SENJA Sleek cheek deep cleansing oil* päätyi mun kokoelmaani vasta loppuvuodesta, kun Senja lanseerattiin markkinoille. Otin tämän silti mukaan tähän postaukseen, sillä tämä on paras öljyputsari mitä olen kokeillut ja kaikenlisäksi luonnonkosmetiikkaa. Itseasiassa varmaan ainoa luonnonkosmetiikkatuote tällä listalla. Tämä puhdistaa kasvot niin vaivattomasti ja hellävaraisesti, poistaa meikitkin ilman hankaamista tai ihon ärsyttämistä. Tästä voit käytä lukemassa lisää täältä.

Mario Badescu Facial spray with aloe, herbes and rose water on ehdottomasti paras kasvosuihke, mitä käytin koko viime vuoden aikana. Tämä on raikastava ja hoitava ja tuoksuu ihanan ruusuiselle, mutta ei kuitenkaan liian voimakkaasti. Aloe rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa ja iho tuntuu suihkauksen jälkeen virkistyneeltä. Tää on mulle sellainen must-have tuote!


Dr botanicals Pomegranate superfood brightening eye serum* on ehkä vähän huijausta, sillä sain tämän vasta vähän ennen joulua joulukuun Lookfantastic boksin mukana. Otin tämän kuitenkin mukaan, sillä rakastuin tähän ensi kokeilulla ja tää on ehdottomasti paras silmänympärystuote mitä käytin koko vuoden aikana. Tämä kosteuttaa todella tehokkaasti ja auttaa tummien silmänalusten ja silmäpussien kanssa. Käytän tätä pääasiassa öisin, jolloin se saa tehdä taikojaan yön aikana.

The Body Shop Oils of life intensely revitalising facial oil* on viime vuoden paras löytö kasvoöljyjen osalta. Tämä on ollut oikeas pelastaja näinä kylminä kuukausina! Iho tuntuu rakastavan tämän kosteuttavaa ja hoitavaa vaikutusta ja tämä suojaa myös hyvin pakkasilta. Öljy imeytyy ihoon melko nopeasti ja iho tuntuu ihanan pehmeältä.


Cattier Paris Pink Clay mask* nousi viime vuoden suosikki naamioksi. Sain tämän testiin keväällä ja siitä lähtien tämä on ollut mun eniten käyttämä kasvonaamio. Punainen savi sopii hyvin herkälle iholle ja se puhdistaa ja hoitaa ihoa hellävaraisesti. Naamio sisältää myös kosteuttavaa aloe veraa ja ravitsevaa karitevoita, se tekee iholle ihmeitä, pehmentää ja kirkastaa. Tämäkin on muuten luonnonkosmetiikkaa, eli oli mukana toinenkin tuote. Tästä voit lukea lisää täältä.

JorgObé White tea balancing cream oli viime vuoden yllättäjä kasvovoide. Ostin tämän alunperin saman sarjan peel-off naamion kaveriksi, mutta ihastuin tähän jopa enemmän kuin siihen naamioon. Voide tuntuu iholla rauhoittavalta ja kosteuttavalta ja se imeytyy ihoon todella nopeasti. Koostumus oli tosi miellyttävä ja etenkin juuri jonkun naamion jälkeen tämä oli parhaimmillaan. 


Sol de Janeiro Brazilian Bum Bum cream oli kovasti esillä viime vuonna, tästä puhuttiin kaikkialla. Olinkin super innoissani, kun brändi tuli Kicksille ja pääsin vihdoin kokeilemaan itse tätä kehuttua voidetta. Mun ensivaikutelma ei ollut paras mahdollinen, mutta mitä enemmän tätä käytin, sitä enemmän tästä tykkäsin. Nyt voin sanoa, että tämä on mun suosikki vartalovoiteeni koko viime vuoden aikana. Ihana! Tästäkin olen kirjoitellut jo aikaisemmin, käy ihmeessä lukemassa postaus täältä.


Viimeisenä extra tuotteena haluan mainita vielä Lush Let the good times roll tuoreputsarin. Tätä mulla ei ole fyysisesti enää, käytin loppuun koko purkin joskus kesällä, enkä ole päässyt vielä ostamaan uutta. Tämä on niin mielettömän ihana tuote, en osaa edes kuvailla! Se tuoksu on ehkä ykkösjuttu, mutta myös hellävaraisesti kuoriva ja tehokkaasti puhdistava koostumus. Tää on hyvä! Lue vaikka lisää täältä

Vuoden aikana tuli käytettyä paljon muitakin ihania ihonhoitotuotteita, mutta nämä on sellaisia, mitkä jäivät mun mieleeni. Huomasin muuten, että myös Blinger Shimmer -blogissa ja Kerroksia -blogissa on tänään postaus ihanista kasvojenhoitotuotteista, käyhän kurkkaamassa myös Miran ja Elinan suosikit! Minä ainakin löysin joukosta uusia kiinnostavia tuotteita :).  

Oliko mun suosikkien joukossa tuttuja tuotteita? :)

Love, Mari


*Merkityt tuotteet saatu pr näytteinä

lauantai 19. tammikuuta 2019

Naturel facial cleansing brush

Naturel facial cleansing brush on kotimainen versio supersuosituille Foreo kasvojenpuhdistuslaitteille. Sain omani testiin Naturelilta loppusyksystä ja olen käyttänyt tätä ahkerasti nyt parin kuukauden ajan. Facial cleansing brush on saatavilla Kauneutta.com verkkokaupasta hintaan 14,90€ ja valittavissa on kolme herkullista värivaihtoehtoa. Hinta on todella edullinen, joten jos olet halunnut kokeilla näitä laitteita, mutta et halua maksaa itseäsi kipeäksi, kannattaa kokeilla tätä Naturelin versiota. 

Facial cleansing brush saatu pr näytteenä.

Naturel Facial cleansing brush

Kasvojenpuhdistusharjan mukana tulee laitteen lisäksi myös USB-laturi ja säilytyspussukka laitteelle. Tämä saa minulta ison plussan siitä, että laite on ladattava, sillä näin se saa paljon lisää käyttöikää. Verrattuna esimerkiksi siihen mini Foreoon, joka löytyy myös mun kaapista, jota voi käyttää vaan tietyn ajan kunnes akku menee tyhjäksi ja se on käyttökelvoton. Tämä tuntuu paljon ekologisemmalta vaihtoehdolta. Puhdistusharja on tottakai myös 100% vedenpitävä, joten sitä voi huoletta käyttää vaikka suihkussa.

Naturel Facial cleansing brush

Laite on hyvin helppokäyttöinen ja vaivaton apuväline ihon puhdistukseen. Se puhdistaa ihon tehokkaasti, poistaa tarvittaessa meikit ja auttaa tekemään ihosta heleämmän. Silikoninen puhdistusharja on pehmeä, mutta tehokas. Itse tykkään käyttää tätä meikinpuhdistuksen jälkeen, jolloin se poistaa kasvoilta kaikki meikinjämät ja muut epäpuhtaudet ja kasvoille jää puhdas ja raikas tunne. Laitteella saat hyvin putsattua myös ihohuokoset kaikesta niihin kertyvästä, mihin ei ihan pelkällä käsipesulla pysty. 

Naturel Facial cleansing brush

Puhdistusharja sopii hyvin kaikille ihotyypeille ja sitä voi käyttää minkä tahansa puhdistusaineen kanssa. Pienen kokonsa puolesta tämä sopii hyvin myös paljon matkustaville, laite on helppo pakata mukaan omassa säilytyspussukassaan. Laitteen "nystyrät" ovat melko jäykkiä, mutta ne eivät tunnu iholla mitenkään epämiellyttäviltä, vaan enemmänkin tehokkailta. Mulla on myös se mini Foreo (en koskaan muista mikä sen oikea nimi on) ja sanoisin, että tehokkuudessa tämä vastaa sitä todella hyvin, Foreo on kuitenkin hitusen pehmeämpi iholla. Lopputulos on molemmissa samankaltainen ja hinnassa Naturel voittaa Foreon, tykkään myös kovasti latausmahdollisuudesta.

Naturel Facial cleansing brush

Naturel Facial cleansing brush

Oletko käyttänyt kasvojenpuhdistusharjoja?

Love, Mari

perjantai 18. tammikuuta 2019

"Project skincare" finaali

Iloista perjantaita kaikille! Tänään olisi aika viimeiselle "pannuprojektipostaukselle" vähään aikaan. Aloitin viime vuoden keväällä ihonhoitotuotteiden pannuttamisen ja nyt nähdään finaali, eli miten suoriuduin näiden tuotteiden loppuun kuluttamisessa. Voit käydä kurkkaamassa lähtötilanteen tästä postauksesta. Projektissa oli aluksi mukana yhdeksän tuotetta.


Voin ilokseni sanoa, että yhdeksästä tuotteesta sain kulutettua loppuun asti kuusi. Kolme jäi jäljelle, mutta niistä jokainen on jo loppusuoralla, mulla on siis aika voittajafiilis tän projektin suhteen. Katsotaan vielä tarkemmin mitä jäi jäljelle ja minkä verran.


Deep Steep Foot polish* on ollut oikein kiva jalkakuorinta, mutta viimeiaikoina tän tuoksu on alkanut muuttua. Ei ihme, onhan tällä jo ikää tosi paljon ja kyseessä luonnonkosmetiikan tuote. Tätä ei ole jäljellä kuin pariin käyttökertaan, yritän saada loputkin kulumaan tässä tammikuun aikana niin saan purkin vihdoin roskiin.


Garnier refreshing botanical cleansing milk on ollut yksi suurista yllättäjistä, oon käyttänyt tätä tosi paljon! Loppusuoralla ollaan myös tämän kanssa ja aion kyllä käyttää tän ihan viimeiseen pisaraan asti, tykkään tästä kovasti. Oon tosi yllättynyt siitä, miten paljon sain tätä käytettyä syksyn aikana, kun viime tsekkauksessa tätä oli vielä puolet jäljellä.

Biozell Therapeutic öljyhoito* on myös paria käyttökertaa vaille tyhjä eli ihan kohta tämäkin nähdään roskapostauksessa :D. Toivottavasti saan tän jo tammikuun roskakasaan, en haluaisi näin tyhjää pulloa pitää suihkussa kovin pitkään. Tämä on aivan ihana tuote, tekee niin hyvää päänahalle! 

Miten sun mielestä onnistuin projektissa? :)

Love, Mari
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...