tiistai 30. heinäkuuta 2019

Declutter

Hei kaikille! Tänään olisi pitkästä aikaa luvassa pienimuotoinen declutter postaus, eli meikkien karsintaa. Olen tässä kevään ja kesän aikana tehnyt blogiin meikkikokoelma postauksia ja nyt ollaan pian pääsemässä luomiväripalettien pariin. Kävinkin vähän aikaa sitten mun paletteja läpi siinä toivossa, että voisin karsia edes muutaman.

Tänään nähdään siis ne luomiväripaletit, jotka eivät enää kuulu mun kokoelmaan, vaan lähtevät tavalla tai toisella kiertoon. 



Kat Von D Mi vida loca -luomiväripaletti oli mun aarre pitkän aikaa. Tämän hankkimiseen piti nähdä vaivaa ja varjelin tätä sen mukaisesti. Paletti on ollut todella vähällä käytöllä ja nyt tuli vaan aika löytää sille uusi, parempi koti. 

Tarten tarteist pro paletti on myös sellainen, mihin en juurikaan ole koskenut, mutta säilyttänyt ihan vaan koska se on ihana. Tähän ei vaan tule tartuttua, joten nyt oli aika olla tiukka ja päästää irti tästä paletista. Tälle löytyy ihan varmasti rakastava koti jostain muualta.


Päätin pitkän pähkäilyn jälkeen luopua myös kahdesta ensimmäisestä Too Faced suklaa paletista. Nämä on myös sellaisia, joita olen säilyttänyt vaan keräilymielessä, mutta en koskaan käytä. Samaan kategoriaan kuuluu myös Lorac pro 2 paletti, joka sisältää kauniita viileitä sävyjä ja koostumus on ihan mielettömän hyvä. En vaan käytä. 


Urban Decayn Vice paletti on saattanut olla mukana myös jossain aikaisemmassa declutter postauksessa, sillä se on ollut mun poistokopassa aika kauan löytämättä uutta kotia. Yritin myydä sitä joskus viime talvena, mutta se jäi vähän kesken ja paletti jäi pyörimään. Kiertoon lähtee myös pari palettia ColourPopilta, vaikka ne ovatkin ihan huikean ihania! Mulla on vaan niitä todella paljon ja näiden sävymaailmat on sellaisia, että ne löytyy myös muista paleteista. 

Suva Beauty paletti tuli Boxycharmin mukana viime talvena ja olen sitä muistaakseni kerran käyttänyt. Se saa jatkaa matkaa, sillä en näe, että mulle tulisi sitä ikävä, vaikka ei siinä mitään vikaa ollutkaan.


Lopuksi kiertoon lähtee vielä Juvia's place The saharan paletti, ColourPopin Brunch Date, tarten rainforest of the sea, PÜRin festival ja Wander beautyn Wanderess paletit. Näissä missään ei ole mitään vikaa, mutta tiedän, etten tule niihin koskaan tarttumaan kun vaihtoehtoja on niin paljon muitakin. 

Löytyykö joku näistä paleteista sun kokoelmasta?

Love, Mari

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Toukokuun ipsy glam bag

Hei kaikille! Tänään päästään vihdoin kurkistamaan toukokuun ipsy glam bagiin, joka seikkaili maailmalla pari kuukautta ennen kotiutumistaan. Katsotaanpa nyt oliko pussukka kaiken odottelun arvoinen! 

Tällä kertaa pussi oli ruusukultainen, glitterinen ja säihkyvä. Näyttää tosi kivalta, mutta tuo glitter on sellaista sormiin tarttuvaa, mikä vähentää kyllä käyttömukavuutta mun silmissä.



Ensimmäisenä pussukasta paljastui korealaista kosmetiikkaa, innisfree:n pore clearing clay mask. Tämä vaikuttaa todella lupaavalta ja mä otan innolla aina kaikki naamiot vastaan. Viime kuukausina mun naamioiden käyttö on kyllä vähentynyt hurjasti, mutta eiköhän taas syksyn mittaan päästä paremmin niidenkin pariin.


Yksi pussukan helmistä oli HudaBeauty:n täysikokoinen mattahuulipuna klassisen punaisena. Tykkään Hudan punista todella paljon, joten tämä oli ehdottomasti mieluisa tuote. Punaista en käytä ihan joka päivä, mutta silloin kun käytän, haluan että se myös pysyy.


Seuraavaksi käsiini tarttui tämä ihana pieni highlighter IBY beauty merkiltä. Olen testannut muutamia merkin tuotteita aikaisemminkin ja ollut niihin erittäin tyytyväinen, joten tälle on myös kovat odotukset.


Mukaan oli laitettu myös ihana shimmerinen poskipuna Kaleido cosmetics merkiltä. Tää on mulle uusi tuttavuus, kiva päästä kokeilemaan! Sävy on ainakin just eikä melkein mun makuuni.


Viimeisenä varsinaisena tuotteena pussista löytyi Estate:n ihana shimmerinen vihreä luomiväri, tää on todella kaunis! Mun tulee tosi harvoin tartuttua irtoluomiväreihin, mutta tän sävy on niin nätti, että yritän kovasti saada tätä käytettyä.


Toukokuussa otin mukaan myös pari kolmen dollarin lisätuotetta; benefitin ripsiväri ja SLMissglam häivytyssivellin. Tuo ripsari on ihan huippu hyvä ja tykkään myös noista siveltimistä todella paljon, joten molemmat tulee käyttöön ja ilahduttivat suuresti!

Miltä toukokuun ipsy vaikutti?

Love, Mari

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Meikkikokoelma; kasvopaletit

Tänään jatketaan mun meikkikokoelman läpi käymistä ja vuorossa olisi kasvopaletit. Eli siis kaikki poskipuna- contour- ja sekoituspaletit, highlighterpaletit nähtiinkin jo edellisessä osassa. Näitäkin on kertynyt aika runsaasti, yritin tässä samalla tehdä pientä karsintaa, mutta en onnistunut karsimaan kuin muutaman. Täytyy yrittää uudelleen vähän myöhemmin ja päättää, että mitkä on oikeasti ne rakkaimmat ja mistä voin luopua.



Too Facedin Bronzer wardrobe on ollut mun suosikki jo pitkän aikaa ja tämä on myös sellainen, minkä otan aina mukaan kun menen tekemään meikkiä toisille. Tästä löytyy kaikki tarvittavat sävyt ja laadultaan nämä ovat loistavia. Myös Morphen poskipunapaletti on mulla mukana aina meikkausreissuilla, siitä kun löytyy sopiva sävy jokaiselle.

OFRAn paletista löytyy tällä hetkellä Pixin kasvopuutereita, jotka irrotin paletista, jota en enää halunnut säilyttää. Taitaapa siellä olla myös Ofran banaanipuuteri, joka on ollut kyllä todella vähäisellä käytöllä. Oikeassa alareunassa on mun tän hetken ainoa varsinainen contourpaletti ja tuo korvasikin ABH:n mun kokoelmassani. 


Urban Decayn pikkupaletille ei ole vielä tullut juurikaan käyttöä, mutta kaivoin sen äskettäin esiin ja katson tuleeko siihen tartuttua vai laitanko kiertoon. Smashboxin kasvopaletti on taas mun eniten käyttämä, se on ihan täyttä rakkautta ja mukana aina matkoillakin.

NARSin paletista löytyy highlightereita ja pari bronzeria, oikein kiva paletti, kun vaan muistaisi joskus käyttää sitä. CoverFX paletin sain Boxycharmin mukana, mutta valitettavasti väärässä sävyssä. Yritän vielä jos saisin tuon toimimaan omalla iholla, muuten se täytyy laittaa kiertoon.


Tarten park ave princess paletti on upea, ihan yksinkertaisesti. Siinä on laatu kohdillaan ja todella hyvät sävyt, joita voin käyttää kaikkia. 

Myös Models Own paletti on oikeasti todella hyvä! Se onkin usein mun matkaseurana, sillä siitä löytyy kaikki mitä kasvomeikkiin tarvitsen (pohjustusten lisäksi) ja sävyt on super kauniita. Tätä suosittelen kyllä ihan jokaiselle ja hintakin on todella edullinen.


Mun kokoelmasta löytyy myös muutama ylellinen paletti, joilla suurimmalla osalla on jonkinlainen tunnearvo mulle. Jaclyn Hill x BECCA paletti on mun ehdoton ykkönen ja tuun säilyttämään sen aina ja ikuisesti. Sen vieressä on mun uusin tulokas, myöskin Beccalta.

Alhaalta löytyy mun ensimmäinen Hourglass paletti, jonka sain viime jouluna lahjaksi ja se on vaan ihan mielettömän kaunis! Too Facedin persikkapaletilla on myös paljon tunnearvoa, vaikka käyttökertoja sille kertyy aika vähän nykyään.


ColourPopin duot ilmestyivät aikana ennen yksittäisiä kasvopuutereita. Mulla on ollut näitä useampiakin, mutta nämä kolme on mun suosikkeja ja ne olen pitänyt. ColourPop on yksi mun suosikki brändini ja nämä kaikki on aivan ihania, harmi vaan etteivät ole enää saatavilla.


Mun kokoelmasta löytyy myös jokunen pienempi kasvopaletti tai duo, mm. MAC, Ofra ja ColourPop. Nää on kaikki oikeastaan aika usein käytössä, MAC varmaankin vähiten.


Lisäksi multa löytyy vielä muutamia irtonappeja, joita olen irrottanut eri paleteista ja koonnut magneettipaletteihin. Näihin mun ei kuitenkaan tule juurikaan tartuttua. IsaDoran poskipunapaletti on sen sijaan todella laadukas ja siitä olen tykännyt, vaikka nyt päätinkin karsia sen kokoelmastani.


Lopuksi multa löytyy vielä jokunen poskipunapaletti; JOUER, Nars, theBalm ja Alamar cosmetics. Näistä mun tulee käytettyä kaikkia paitsi tuota Narsin palettia, siihen en jostain syystä tartu oikeastaan koskaan.

Siinäpä ne sitten oli, 29 palettia. En ymmärrä miten näitäkin on kertynyt näin paljon, mutta suurin osa on tosi ihania ja rakkaita.

Oliko joukossa tuttuja paletteja?
Mikä on sun suosikki kasvopaletti?

Love, Mari

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Heinäkuun lookfantastic beauty box

Heinäkuun lookfantastic kauneusboksi ilmestyi vähän aikaa sitten ilahduttamaan mun viimeisiä lomapäiviä. Heinäkuun boksin teemana oli ihon kosteutus, the hydration edition. Tykkään näissä lookfantastic bokseissa ihan erityisesti siitä, miten hyvin kokonaisuuden on aina mietitty teemaan sopivaksi, ihan jo tuosta laatikosta lähtien. Tällä kertaa laatikko sattui tulemaan mun lempivärissä ja jo se pelkästään herätti pientä hykertelyä täällä päässä.

Boksi saatu pr näytteenä.



Naobay illuminating micellar water / 11 puntaa

Ensimmäisenä mun käsiini tarttui tämä täysikokoinen misellivesi. Naobay on mulle entuudestaan täysin vieras merkki, mutta heleyttävä misellivesi kuulostaa todella lupaavalta. Tuotteesta löytyy mm. vihreää teetä ja aloe veraa ja se sopii kaikille ihotyypeille.


Aromatherapy associates revive body gel / 12 puntaa

Vartalolle tarkoitettu kosteuttava geeli sisältää paljon erilaisia ihoa hoitavia öljyjä. Tuote sopii erityisen hyvin kosteuttamaan kesän kuivattamaa ihoa, se imeytyy nopeasti, tuntuu hieman viilentävältä ja jättää ihon pehmeäksi. Kuulostaa todella hyvältä!


Elemis hydra-balance day cream / 19,10 puntaa

Elemis on tuttu merkki ja todella mieluisa sellainen. Laadukkaista ihonhoitotuotteista tunnettu brändi on aina vastannut mun odotuksia. Päivävoide on tarkoitettu normaalille ja sekaiholle ja se antaa iholle jatkuvaa kosteutusta päivän mittaan.


Eyeko fat liquid eye liner / 22,45 €

Mun laatikkooni oli sujahtanut myös Eyekon nestemäinen rajauskynä, mutta mukana tulleessa vihkosessa ei tästä ollut esittelyä. Sen sijaan kortista löytyy saman sarjan luomivärikynän tiedot. En sitten tiedä onko käynyt vahinko vai mikä, mutta eipä sen niin väliä. Mä käytän aika harvoin nestemäisiä rajauksia, joten tämä saattaa olla sellainen tuote, joka jää odottelemaan tulevaa arvontaa.


Vitamasques gold eye pads / 5,99 puntaa

Mukaan oli pakattu myös yksi pari kirkastavia ja kiinteyttäviä silmänalusnaamioita. Nämä ovat viime vuosina olleet todella suosittuja ja nykyään näitä onkin saatavilla lähes jokaiselta naamiomerkiltä. Tykkään itse käyttää näitä aina silloin tällöin kun silmänaluset kaipaavat extra huomiota. 


Glov makeup remover / 11,90 puntaa

Viimeisenä tuotteena laatikosta löytyi vielä Glovin meikinpoistoliina. Tämä on siis vastaava kuin esimerkiksi monien tuntema Makeup Eraser. Mulla on jo muutamakin vastaavanlainen, joten tämä pääsee odottelemaan uutta kotia. Tykkään näistä liinoista kuitenkin aika paljonkin, ne on erityisen käteviä aina matkoilla.

Mikä oli sun suosikki heinäkuun boksissa?

Love, Mari

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Jeffree Star Cosmetics Jawbreaker

Jeffree Star Cosmetics Jawbreaker kokoelma julkaistiin juhannuksena ja mä olin heti myyty. Jeffreen luomivärit on aina olleet mulle mieluisia ja nämä ihanat uutukaiset vangitsi kyllä katseen heti ensi vilkaisulla. Tällä kertaa kokoelmasta lähti siis mun mukaani molemmat luomiväripaletit, huulituotteet jätin väliin. 

Tilasin omat palettini heti julkaisupäivänä Oletkaunis.fi verkkokaupasta, näistä kun oli tehty mukava kimppadiili. Odotin paletteja sormet syyhyten ja ai vitsit sitä iloa kun nämä viimein saapuivat.


Jawbreaker paletti on toistaiseksi suurin Jeffree Star luomiväripaletti ja ehkä jopa mun kaikkien aikojen lemppari. Niin inspiroiva ja kerrassaan täydellinen. Päätin jokin aika sitten luopua vihdoin mun Kat Von D Mi vida loca -luomiväripaletista, joten mun kokoelmassa olikin sopiva aukko tälläiselle super värikkäälle paletille. 

Mini-breaker sen sijaan sopii hyvin kulkemaan mukana laukussa ja reissuilla ja siinäkin oli todella ihanat sävyt, joten halusin myös sen osaksi kokoelmaani.



Jawbreaker paletista löytyy 24 luomivärisävyä, osa mattaisia, osa shimmerisiä ja metallisia. Sävymaailma on erittäin värikäs ja pastellinen, todella herkullinen. Mä inspiroidun tästä joka kerta uudelleen ja uudelleen ja mielessä on iso kasa meikkejä, joita haluan tällä toteuttaa.

Mulla ei ole toistaiseksi ollut mitään moitteita laadusta, sävyt on pigmenttisiä ja hyvin blendaantuvia, kuten aikaisemmissakin JS paleteissa. 



Mini-breaker paletista löytyy yhdeksän luomiväriä ja tämä pikkusisko on sävymaailmaltaan selkeästi violetti. Toki mukana on myös vähän oranssiin taipuvia sävyjä, mutta violetit pistää tästä ensimmäisenä silmään. Samaa taattua JS laatua kuin tuo isosiskokin, mutta pelkistetympi. Jos tuo iso paletti aiheuttaa päänvaivaa, niin tästä pikkuisesta näkee helposti millaiseen silmämeikkiin paletti taipuu. Vaihtoehdot on vähän rajallisemmat, mikä varmasti sopii monille.

Oletko sinä hankkinut jotain kokoelmasta?
Miltä paletit sun mielestä vaikuttaa?

Love, Mari

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Meikki-keskiviikko; just my luck

Heippa kaikille! Moni mun blogia pidempään seurannut varmasti tietääkin, että vihreä on yksi mun suosikki sävyni luomiväreissä. Tänään nähdään jälleen yksi uusi vihreä meikki, joka on tehty ColourPopin Just my luck -luomiväripaletilla, sekä Jeffreen uudella Jawbreaker -paletilla. Vihreät vaan toimii aina!


Meikkipohjan tein tällä kertaa Idun Mineralsin mineraalimeikkivoiteella, joka on jo pitkään ollut mun suosikki arkikäyttöön. Se on helppo, nopea ja vaivaton. Kasvoilla se ei myöskään tunnu juuri miltään, mistä annan ison plussan. Monet mineraalimeikkivoiteet (kuten bareminerals) tuntuu mun iholla kutittavalta, mutta tän kanssa ei ole sitä ongelmaa.


Silmämeikki on tosiaan yhdistelmä parista eri paletista. Käytin Jawbreakerista ihanaa mintun sävyä luomivakoon aika ylös ja kirkasta vihreää mattasävyä hieman alemmas luomivakoon. Just my luck -paletista käytin shimmeristä kirkasta vihreää kostealla siveltimellä koko luomelle ja hieman tummempaa vihreää ulkonurkkaan. Tein myös pitkästä aikaa hyvin ohuen rajauksen aivan ripsien tyveen.

Halusin, että silmämeikki saa olla tässä lookissa pääroolissa, joten huulille päätyi helppo ja nopea persikkainen huulikiilto. Tänä kesänä olen muutenkin tarttunut huulikiiltoihin paljon useammin kuin aikaisemmin, niiden kanssa kun voi olla niin huoleton.


Käytätkö sinä vihreää silmämeikissä? :)

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

Smashbox photo finish primerizer
NARS soft matte complete concealer
IDUN Minerals mineral foundation*
Makeup Store dual foundation (powder)
RCMA no-color powder
benefit Hoola bronzer
tarte tarteist pro glow palette 

L.A. Girl eyeshadow primer
Jeffree Star Cosmetics Jawbreaker palette
ColourPop Just my luck palette
Too Faced sketch marker
ColourPop crème gel liner, Maybe
benefit Bad gal Bang! mascara

ColourPop brow colour, dope taupe
ColourPop brow boss gel, dark brown

Dominique cosmetics lip gloss, Strawberry lemonade

*Saatu pr näytteenä

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Heinäkuun bette box

Heinäkuun bette box eli vuoden toinen kesäboksi ilmestyi pari päivää sitten ja tänään käydään läpi mitä kaikkea boksi piti sisällään. Kesäkuun boksi oli muistaakseni aika kiva, joten jännä nähdä jatkaako heinäkuu samalla hyvällä linjalla. 

Boksin mukana tulleessa kortissa lupaillaan, että kuumimmat kelit on edessä päin. Toivottavasti lupaus pitää paikkaansa, vaikka oma loma onkin jo ohi ja tänään koittaa paluu arkeen.



Cutrin Vieno sensitive volumizing mousse / 19,90€ 300ml

Ensimmäisenä boksista löytyi muotoilutuote hiuksille. Cutrinin hajusteeton volyymivaahto lupaa hiuksille volyymia, ryhtiä ja tukea. Tuote sopii hyvin myös curly girl -metodiin. Tämä on sellainen hiustuote, mitä voin kuvitella itsekin käyttäväni, vaikka olenkin aika laiska hiustenlaittaja. Tää kuulostaa sopivan vaivattomalta mun makuun. Oikein hyvä alku siis boksilla.


Ziaja goat's milk seerumi / 11,90€ 50ml

Ziaja on tuttu brändi ja sarjan vuohenmaitotuotteet hyväksi havaittuja. Olenkin tosi innoissani tästä seerumista, sillä se kuulostaa kuvauksen mukaan oikein hyvältä. Seerumit saa mut aina innostumaan, varsinkin jos ne lupaavat kasvoille hehkua, kuten tämä yksilö. Kortissa sanotaan, että seerumi sopii myös meikin pohjustukseen, täytyykin kokeilla.


Korres Ginger lime vartalovoide / 16,50€ 200ml

Vitsit mikä aloitus tällä boksilla, 3/3 on olleet kaikki ihan nappiosumia. Mä tykkään Korresin tuotteista todella paljon, tämäkin oli siis iloinen yllätys. Matkakokoinen vartalovoide pääseekin mukaan elokuun Liettuan reissulle, tämä kun on sopivan pieni, mutta silti riittoisa. Ensi nuuhkaisulla tuoksukin oli mieluisa. 


Cougar 5-in-1 foundation / 5,99 puntaa 4g

Boksiin oli pakattu myös meikkituote, Cougarin irtopuuterinen meikkivoide. Tuotetta voi käyttää meikkipohjan lisäksi myös peiteaineena, sävyn korjaajana ja bronzerina. Sisältää myös aurinkosuojan, eli oikein mainio kesäkäyttöön. Tämä ei herättänyt niin suurta innostusta kuin aikaisemmat, mutta testaan tän kyllä. Cougar tuotteita on nähty ennenkin bettessä, mutta toistaiseksi ne ei ole olleet kauhean vakuuttavia.


Mavala mini color's kynsilakka / 5,20€

Viimeisenä varsinaisena tuotteena boksista löytyi Mavalan ihana oranssinen kynsilakka, joka sopii täydellisesti kesäkynsille. Mulla on useampiakin Mavalan kynsilakkoja ja tykkään kovasti niiden koostumuksesta ja ne pysyvät hyvin mun kynsillä. Tällekin tulee siis varmasti käyttöä, mulla ei taida vastaavaa sävyä ollakaan entuudestaan.


Edellisten lisäksi boksista löytyi myös iso kasa näytteitä, kuten kosteaa vessapaperia, rakkolaastari ja tuoksunäyte. Nää oli vähän randomeja, mutta toisaalta myös aika käypä setti esimerkiksi festareille. Kokonaisuudessaan heinäkuun boksi oli mun mielestä oikein hyvä, paras aikoihin. 

Mitä mieltä olit heinäkuun boksista?

Love, Mari

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Kesäkuun BoxyLuxe

Oikein ihanaa perjantaita kaikille! Tänään kurkataan kesäkuun BoxyLuxe kauneusboksiin, jonka sain käsiini pari päivää sitten. BoxyLuxe on siis Boxycharmin "isosisko", joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa tavallisen boksin sijaan niille, jotka ovat tilauksensa korottaneet. Tällä kertaa luxen teemana oli Getaway eli voisin kuvitella boksista löytyvän reissailuun sopivia tuotteita. 



Farmacy Honeymoon glow AHA resurfacing night serum / 58usd

Ensimmäisenä boksista löytyi Farmacyn AHA happoa sisältävä yöseerumi. Tää vaikuttaa erittäin kiinnostavalta ja seerumit on yleensäkin aina mun mieleen. Seerumi lupaa kosteuttaa ja kirkastaa ihoa yön aikana, silottaa ihon pintaa ja vähentää ryppyjä ja ihohuokosia.


trèStique good vibes mascara / 25usd

Boksista löytyi myös erittäin jännän näköinen ripsari trèStiquelta. Samassa pakkauksessa on toisessa päässä ripsien taivuttaja ja toisessa päässä itse ripsiväri. Ripsari lupaa antaa ripsille kaarevuutta, volyymia ja pituutta, eli kuulostaa ainakin aika hyvältä! 


Dominique Cosmetics lemonade lipgloss / 17usd

Seuraavaksi boksista löytyi Domique Cosmeticsin suloinen huulikiilto sävyssä Strawberry lemonade. Kyseinen brändi on kiinnostanut mua jo jonkin aikaa, varsinkin brändin luomiväripaletit näyttää upeilta. Kiva päästä kokeilemaan uutta merkkiä, vaikka huulikiilto ei mun ykkösvalinta olisi ollutkaan. Sävy on tosi kaunis ja kesäinen ja pigmenttiä irtoaa mun makuun juuri sopivasti.


dr. brandt clean biotic ph-balanced yogurt cleanser with chlorophyll / 35usd

Dr. brandt tuotteet on tulleet tutuksi Boxycharmin kautta aikaisemminkin ja olin jälleen super iloinen kun pääsen kokeilemaan uutta tuotetta merkiltä. Kyseessä on erittäin laadukas ihonhoitosarja ja kaikki tuotteet on tähän asti olleet mulle mieluisia. Tällä kertaa pääsen kokeilemaan puhdistusjogurttia, joka lupaa poistaa iholta lian, meikit ja öljyt. 


touch in sol no poreblem prime essence / 23usd

Boksiin oli pakattu jälleen touch in sol primeri, tällä kertaa essence muodossa. Olen tykännyt kovasti siitä aikaisemmasta primerista tältä merkiltä, joten innoissani kokeilen myös tätä essenceä. Sarjan primerit on kaikki tarkoitettu häivyttämään suuria ihohuokosia ja tekemään ihosta silkkisen sileän. 


Skin & Co truffle therapy radiant dew mist / 35usd

Tämä kosteuttava kasvosuihke on tarkoitettu rauhoittamaan, suojaamaan ja kirkastamaan kasvojen ihoa. Kasvosuihkeet on mun mielestä aina ihania, etenkin kesäaikaan käytän niitä paljonkin ihan vaan virkistämään ihoa päivän mittaan. Tälle tulee varmasti käyttöä, mutta ensin haluan saada pari vanhaa kulutettua loppuun.


PYT mini turbo on-the-go dryer / 85usd

Boksin arvokkain tuote oli tälläkertaa PYT mini hiustenkuivain. Tämä ei valitettavasti tälläisenään sovi Suomessa käytettäväksi, mutta adapterin kanssa onnistuu sekin. Hiustenkuivain on pienikokoinen, joten se mahtuu hyvin mukaan matkoille. Kuivain tuli omassa pussukassaan, jossa se pysyy hyvin suojassa lialta ja röhnältä.


tarte tarteist pro glow cheek palette vol 3 / 45usd

Mulle boksin kiinnostavin tuote oli tämä tarten ihana kasvopaletti, josta löytyy kaksi bronzeria, kaksi highlighteria ja kaksi poskipunaa. Tarten tuotteet ovat erittäin laadukkaita enkä ole koskaan joutunut pettymään niihin. Tätä kyseistä palettia mulla ei ollut ennestään, mutta olen tätä katsellut sillä silmällä, joten tämä aiheutti suuren ilon.

Boksiin olisi kuulunut vielä Living Proof:in full dry volume blast muotoilusuihke, mutta se poistettiin jo Shipitolla mun boksista, sillä ponnekaasupulloja ei saanut lähettää.

Mitä mieltä olit kesäkuun BoxyLuxesta?

Love, Mari
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...