Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivous. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Declutter

Hei kaikille! Tänään olisi pitkästä aikaa luvassa pienimuotoinen declutter postaus, eli meikkien karsintaa. Olen tässä kevään ja kesän aikana tehnyt blogiin meikkikokoelma postauksia ja nyt ollaan pian pääsemässä luomiväripalettien pariin. Kävinkin vähän aikaa sitten mun paletteja läpi siinä toivossa, että voisin karsia edes muutaman.

Tänään nähdään siis ne luomiväripaletit, jotka eivät enää kuulu mun kokoelmaan, vaan lähtevät tavalla tai toisella kiertoon. 



Kat Von D Mi vida loca -luomiväripaletti oli mun aarre pitkän aikaa. Tämän hankkimiseen piti nähdä vaivaa ja varjelin tätä sen mukaisesti. Paletti on ollut todella vähällä käytöllä ja nyt tuli vaan aika löytää sille uusi, parempi koti. 

Tarten tarteist pro paletti on myös sellainen, mihin en juurikaan ole koskenut, mutta säilyttänyt ihan vaan koska se on ihana. Tähän ei vaan tule tartuttua, joten nyt oli aika olla tiukka ja päästää irti tästä paletista. Tälle löytyy ihan varmasti rakastava koti jostain muualta.


Päätin pitkän pähkäilyn jälkeen luopua myös kahdesta ensimmäisestä Too Faced suklaa paletista. Nämä on myös sellaisia, joita olen säilyttänyt vaan keräilymielessä, mutta en koskaan käytä. Samaan kategoriaan kuuluu myös Lorac pro 2 paletti, joka sisältää kauniita viileitä sävyjä ja koostumus on ihan mielettömän hyvä. En vaan käytä. 


Urban Decayn Vice paletti on saattanut olla mukana myös jossain aikaisemmassa declutter postauksessa, sillä se on ollut mun poistokopassa aika kauan löytämättä uutta kotia. Yritin myydä sitä joskus viime talvena, mutta se jäi vähän kesken ja paletti jäi pyörimään. Kiertoon lähtee myös pari palettia ColourPopilta, vaikka ne ovatkin ihan huikean ihania! Mulla on vaan niitä todella paljon ja näiden sävymaailmat on sellaisia, että ne löytyy myös muista paleteista. 

Suva Beauty paletti tuli Boxycharmin mukana viime talvena ja olen sitä muistaakseni kerran käyttänyt. Se saa jatkaa matkaa, sillä en näe, että mulle tulisi sitä ikävä, vaikka ei siinä mitään vikaa ollutkaan.


Lopuksi kiertoon lähtee vielä Juvia's place The saharan paletti, ColourPopin Brunch Date, tarten rainforest of the sea, PÜRin festival ja Wander beautyn Wanderess paletit. Näissä missään ei ole mitään vikaa, mutta tiedän, etten tule niihin koskaan tarttumaan kun vaihtoehtoja on niin paljon muitakin. 

Löytyykö joku näistä paleteista sun kokoelmasta?

Love, Mari

torstai 3. tammikuuta 2019

Vuoden eka declutter

Vuoden eka declutter postaus on täällä! Mä tykkään tehdä näitä aika muutamia kertoja vuodessa, samalla kun teen meikkikokoelmaani isompaa siivousta ja karsintaa. Mä karsin mun meikkejä tosi usein, mutta ihan parista tuotteesta en lähde postausta kirjoittelemaan. Nyt kertyi tosiaan isompi kasa pois lähtevää tavaraa, näistä saa hyvin jo jutunkin aikaan. Declutter on siis tavaroiden karsimista ja mun tapauksessa meikkien karsimista. Käyn läpi kokoelmaani ja pistän kiertoon sellaiset tuotteet, joita en enää käytä tai jotka ei vaan innosta. 


Luomiväripaletit on mun suuri heikkous, niitä on aina tosi vaikea karsia. Tällä kertaa sain kuitenkin aika ison kasan paletteja mun poistopinoon ja oon tosi ylpeä tästä. Mukana on isompia ja pienempiä paletteja, marketti- ja high end kosmetiikkaa. Eniten kirpaisi tuosta Kat Von D paletista luopuminen, mutta en vaan koskaan tartu siihen, sen on aika päästä parempaan kotiin. Samoin tarten Swamp Queen paletista luopuminen tuntuu aika vaikealta, mutta sillekään ei käyttökertoja mun varastossa kerry.


Kiertoon lähti myös muutama kasvopaletti. Näistä löytyy contouria ja highlightereita, sekä poskipunia. Missään ei ole mitään vikaa, näistä kaikista olen tykännyt, mutta en vaan ehdi käyttämään. Smashboxin highlighter triosta en meinannut luopua, mutta en vaan tarvitse sitä ja pidin kuitenkin sen toisen paletin, sävyssä Pearl.


Oon aika ylpeä siitä, miten hyvin sain karsittua näitä ColourPop super shock shadow luomivärejä. Näitä mulle on kertynyt ihan valtavasti eivätkä nämäkään säily ikuisuuksia, joten näiden on aika etsiä uusi koti kun vielä ovat hyvässä kunnossa. 


Iso kasa huulituotteita lähti myös eteenpäin, tavalla tai toisella. Mukana on nestemäisiä huulipunia ja niitä perinteisiä, useammalta eri merkiltä. Huulipunia karsin tosi usein, sillä ne eivät säily hyvänä niin kauaa kuin monet muut meikit. Etenkin nestemäiset huulipunat menee huonoksi harmillisen nopeasti.


Lopuksi vielä pari random meikkiä. Kaksi contourpuikkoa, highlighterpuikko, sateenkaarihighlighter ja pari poskipunaa. Tuo Fentyn puikko on väärän sävyinen mulle, aivan liian viileä, näyttää vaan mudalta mun kasvoilla. MACin puikko taas on sävyltään aivan liian lämmin :D. 

Kuinka usein sinä karsit tavaraa (meikkejä tai muuta)? :)

Love, Mari

*Osa tuotteista saatu pr näytteenä

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Declutter vol 4

Moi kaikille! Tänään olisi taas aika siivota hieman mun meikkivarastoja, tällä kertaa kävin läpi pelkästään mun huulituotteet ja iso kasa tuotteita lähtikin kiertoon tavalla tai toisella. Mä siivoan mun meikkikokoelmaani aika usein, ihan vaan sen takia, että tila on rajallista ja tuotteita on paljon. Tiedostan, etten millään ehdi kaikkia käyttää, mutta yritänkin laittaa tuotteita eteenpäin aina hyvissä ajoin ennen kun menevät huonoksi. 

Tuttuun tapaan, osa tuotteista lähtee myyntiin, osa kiertoon ystäville ja tuttaville ja jos mukana on jotain tosi vanhoja tai paljon käytettyjä, ne lähtee roskiin. Edellisiä declutter postauksia voit käydä lukemassa täällä.



Jos oikein laskin, huulituotteita lähti tällä kertaa kiertoon 32 kappaletta. Istuin yksi ilta mun meikkipöydän äärellä ja kävin kirjaimellisesti läpi mun koko kokoelmani ja swatchasin punat kädelle tai huulille, jotta näin mitkä haluan pitää ja mitkä ei niin innosta. Ainoat mihin en koskenut oli ColourPopin lippiestixit, ne täytyy käydä vielä läpi jossain vaiheessa.


ColourPopin nestemäisiä huulipunia lähti eteenpäin kuusi kappaletta, mukana on ultra matte, ultra satin ja ultra metallic punia. Näistä suurin osa oli vaan tosi vanhoja ja koostumus oli muuttunut, joten joutivat roskiin. Tuo punainen metallinen sävy oli hyvässä kunnossa ja lähes käyttämätön, joten sen annoin eteenpäin työkavereille.


Huulikiiltoja sain karsittua seitsemän kappaletta. En ole mikään huulikiiltojen ylin ystävä, mutta siitä huolimatta niitä on kertynyt iso kasa. Tällä kertaa luovuin parista Anastasian kiillosta, Smashboxin kiillosta, parista ColourPopista, sekä parista sekalaisesta, joita ei vaan tule käytettyä. 


Muita kuin ColourPopin nestemäisiä punia lähti kiertoon 10 kappaletta, ihan hyvä määrä. Nämä on kaikki sellaisia, etten ole tarttunut oikeastaan lainkaan, joten turha niitä on mun kokoelmassa roikottaa. Ofran ja tarten punat on mun lemppareita, mutta nuo sävyt ei vaan olleet mun juttu.


Lopuksi sain vielä karsittua perinteisiä huulipunia ja kyniä yms. 9 kappaletta. Perinteisistä punista Makeup Storen ja essencen punat on super vanhoja, joten ne jouti suoraan roskiin. Urban Decay ja Illamasqua taas on melko uusia ja vain kokeiltuja, joten ne laitoin myyntiin. Kaikki muut lähti työpaikalle työkamujen napattavaksi. 

Siinäpä se, sain ihan hyvin karsittua taas ja tilaa tuli mun huulipunatelineisiin sopivasti. Katsotaan koska taas innostun siivoamaan kokoelmaani seuraavan kerran :).

Löytyikö joukosta tuttuja punia? 

Love, Mari

*Osa tuotteista saatu pr näytteinä

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Declutter vol 4


Rentouttavaa sunnuntaita ystävät! Tänään ollaan taas uuden declutter -postauksen äärellä. Aika ajoin mun tulee siivottua meikkilaatikoita ja samalla laitettua kiertoon juttuja, joita en syystä tai toisesta enää käytä. Tällä kertaa kävin läpi koko mun meikkikokoelman ja kiertoon lähtikin iso kasa tavaraa. Roskiin nämä ei suinkaan mene, ellei kyseessä ole joku vanhentunut tuote. Itse ostamani myyntikuntoiset tuotteet laitan myyntiin ja saadut ja sellaiset, joita en halua myydä lahjoitan perheelle, ystäville ja tuttaville. Ottajia löytyy aina. Kaikki aikaisemmat declutter postaukset löytyy declutter tunnisteen kautta.


Mun palettikokoelma alkoi riistäytyä käsistä, etenkin kasvopaletteja on kertynyt niin paljon, ettei ne enää mahdu omaan laatikkoonsa ja yritinkin karsia niitä isolla kädellä. En vaan millään ehdi käyttämään kaikkia ja sitten ne vaan istuvat laatikossa turhaan. Kasvopaleteista kiertoon lähti voidemainen peiteainepaletti, Kylien Koko kollection -paletti, ColourPopin highlighterpaletti ja Realher poskipunapaletti. Luomiväripaleteista sain karsittua myös muutaman; Jouer springtime in Paris -paletin, Winky lux:in kissapaletin, pixi:n ultimate beauty kitin, josta olen irrottanut kasvopuuterit omaan magneettipalettiin ja PÜRin love your selfie 2 -paletin, josta löytyy luomivärejä ja kasvopuutereita. Tuo PÜRin paletti on tosi kiva, mutta epäkäytännöllisen suuri ja mua häiritsee kovasti ne tyhjät kolot tässä, missä oli ripsarit ja muut. Yritän ehkä irrottaa pannut ja laittaa z palettiin, mutta ainakin tuo möhkäle lähtee nyt pois.


Pistän kiertoon myös Makeup Revolution paletteja neljä kappaletta, kolme kasvopalettia ja yhden luomiväripaletin. Sain näitä testiin ison kasan alkuvuodesta, kun Makeup Revolution lanseerattiin Suomeen Prismoihin. Voit käydä lukemassa esittelyn näistä ja muista tuotteista täältä. Mä en millään kykene käyttämään näitä kaikkia, joten pidin itselläni vaan ne mun lemppareimmat ja annan nämä muut eteenpäin.


Sain karsittua myös jonkin verran pienempiä paletteja, joita ei vaan tule käytettyä. BECCA:n Afterglow paletti on pyörinyt laatikossa, koska en ole raaskinut luopua siitä, vaikka oon käyttänyt sitä ehkä maksimissaan kaksi kertaa. Smashboxin luomiväripaletti on myös tosi kiva, mutta mulla on vastaavia sävyjä tosi paljon ja tämä on vaan aika turhake mun kokoelmassa, jota olen käyttänyt ainoastaan joskus matkoilla. Miss beauty:n triosta pidin kovasti, etenkin hintaansa nähden se on tosi hyvä, mutta nyt oli vaan karsittava rankalla kädellä. 


Pientä sekalaista sälää sain myös karsittua ihan hyvän kasan, tässä on mm. meikkivoiteita, primeri, poskipunia, bronzer, JOUER highlighter, irtoluomivärejä, rajauskyniä ja Fenty beauty:n concealer puikko. Sellaisia joihin en vaan ole tarttunut. Tuo TBS:n meikkivoide lähtee kiertoon ihan vaan, koska sävy on mulle ihan liian tumma. Pidin itselläni vaaleamman sävyn, oon tykännyt siitä kovasti.


Siveltimiä sain karsittua myös muutaman, sellaisia joihin en ole tarttunut tosi pitkään aikaan. Nämä on olleet piilossa laatikossa, jossa on mun vähiten käyttämät siveltimet, enkä ole kaivannut.


Luomivärinappeja karsin myös muutaman, tässä on yksi Makeup Geek, yksi Ofra ja loput Anastasian irtonappeja. Sävyt ei vaan ole mun juttu, en muista että olisin näihin tarttunut oikeastaan koskaan. Pink Champagne oli joskus mun suosikki, mutta nykyään mulla on paljon vastaavia, jotka ovat laadultaan parempia.


Lopuksi karsin vielä huulituotteita aika rankalla kädellä, jotta sain taas tilaa mun telineisiin. Tässä on suurin osa nestemäisiä huulipunia, mutta joukkoon mahtuu myös kiiltoja ja perinteisiä huulipunia. Osa vanhoja, osa lähes käyttämättömiä, mutta kaikki sellaisia joihin ei vaan tule tartuttua. 

Oletteko te tehneet kevätsiivousta kosmetiikkavarastoille?

Love, Mari

perjantai 12. tammikuuta 2018

Declutter vol 3

Heippa kaikki! Tänään olisi vuorossa taas yksi declutter eli varastojen siivousta. Tällä kertaa siivouksen kohteeksi pääsi mun kynsilakkakokoelma, joka oli kasvanut liian suureksi mun makuun. Mä kyllä rakastan kynsilakkoja, mutta en halua ihan kauhean valtavaa kokoelmaa niitä pitää, kun en koskaan saa niitä kulumaan. Tässä tulisi nyt kooste lakoista, jotka lähti kiertoon tavalla tai toisella.



IsaDoran wonder nail kynsilakat* on yksiä mun suosikkeja, mutta nämä kolme sävyä on sellaisia, joita mun ei kauheasti tule käytettyä tai joita löytyy useampia. Näissä on koostumus kohdillaan ja pysyvät hyvin kynsillä, joten uuden kodin löytyminen ei ollut vaikeaa.


O.P.I minikynsilakat* sain blogimiitistä parisen vuotta sitten ja en ole näitä käyttänyt juuri lainkaan. O.P.I on tosi suosittu kynsilakkamerkki, mutta jotenkaan en vaan ikinä muistanut näiden minien olemassaoloa eikä nämä sävytkään ole ihan ominta minua. 


Dermosilin kynsilakkoja mulle oli kertynyt aikoinaan paljonkin ja olen niitä pikkuhiljaa karsinut. Nyt lähti viimeisetkin, koska en vaan enää tartu näihin. Tykkään enemmän muista lakoista ja merkeistä, joten nämä on vaan pyörineet laatikossa.


L'Oréalin lakat* sain siitä samasta blogimiitistä, mutta nämäkin on jääneet tosi vähälle käytölle. Vaaleanpunainen on mulle vähän liikaa, kirkasta en vaan ymmärrä. Tuo sininen on kiva sävy, mutta siihenkään ei ole tullut tartuttua, joten se pääsi parempaan kotiin.


Kiss nail art lakat on sellaisia kun ostin joskus 2013 syksyllä kun siskon kanssa lakkailtiin viikonloppuisin kynsiä yhdessä. Kivoja muistoja, mutta näitä en itse osaa käyttää ja muistaakseni nämä oli tosi hankaliakin vielä, kun kynsilakkaa valui siveltimeen ihan liikaa.


Kiertoon lähti mun jokunen sekalainen kynsilakka. essencen geelilakat* on tosi kivoja, mutta tuo sävy ei kolahtanut. Makiash ei myöskään ollut mulle mieluinen sävy ja miss beauty london* ei levittynyt kynsille kauniisti metallinhohtoisuuden vuoksi. Essien punainen lakka lähti myös kiertoon, koska käytän punaista ehkä kerran vuodessa ja niitäkin löytyy jokunen. Pois lähti myös Seppälästä ostettu glitterlakka ja MUA:n outo kynsikarvajuttu.


Mi.ny glam lakka tuli Nordic style & beauty boxissa viime jouluna enkä ole kertaakaan käyttänyt, joten voidaan sanoa ettei se ollut mulle kiinnostava. Sally Hansenin lakat on tosi kivoja, mutta tuossakin sävy ei vaan natsaa. Sama juttu loppujen kanssa, kivoja koostumuksia, mutta ei vaan tullut käytettyä. Nämä ansaitsi kaikki paremman kodin. 

Sain hetkellisesti kokoelmaa karsittua, mutta nyt se alkaa olla taas jo vähän paisunut, kun tein yhden ihana kynsilakkalöydön, josta kerron teille myöhemmin ;).

Kiinnostaako teitä nähdä mun kynsilakkakokoelma?

Love, Mari

*Tuotteet saatu pr näytteinä

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Meikkilaatikon siivousta / Makeup declutter

Mukavaa sunnuntaita kaikki! Mulla on tapana aika usein siivota mun meikkipöytää ja laatikoita. Se on jotenkin tosi rentouttavaa puuhaa ja samalla tulee käytyä läpi sitä omaa kokoelmaa. Aina löytyy joitain juttuja, joita ei vaan tule käytettyä, joten laitan ne kiertoon tavalla tai toisella. Pari viikkoa sitten siivosin pöytääni oikein kunnolla ja iso kasa meikkejä lähti poistoon. Ajattelinkin nyt näyttää teille mitä tuotteita mun kokoelmasta ei enää löydy. Itse tykkään kovasti katsoa declutter videoita Youtubesta, joten miksei se tänne blogiinkin sopisi? Mun poistoon lähtevät tuotteet menevät pääasiassa perheelle ja ystäville lahjoituksena, tosi vanhat jutut roskiin ja osa hyväkuntoisista ja vähänkäytetyistä menee myyntiin. 


Tavaraa lähti kaksi Lookfantastic beautybox laatikollista. Sekalainen setti kaikkea mahdollista, mutta toi kivasti tilaa mun laatikoihin uusille tulokkaille (tai vanhoille, mitkä ei vaan oo mahtuneet laatikkoon). Mukana on mun itse ostamia tuotteita, pr näytteenä saatuja juttuja ja kauneusboksien mukana tulleita. Disclaimerina vielä mainittakoon, että pr näytteinä saadut tuotteet lahjoitan aina eteenpäin, jos en itse käytä.


Aloitetaan vaikka silmämeikeistä. Luomiväripaletteja pistin poistoon kolme kappaletta. Kaksi Anastasia Beverly Hillsin palettia ajattelin laittaa mahdollisesti myyntiin ja The Body Shopin paletin annoin serkulle. Nuo on kaikki tosi laadukkaita ja kivoja paletteja, mutta en vaan ole niihin tarttunut enää pitkään aikaan, joten ajattelin lähettää ne maailmalle rakastaviin koteihin. Irtoluomivärejä lähti myös muutama, kaikki lähes käyttämättömiä. Iso kasa lähti myös erilaisia kajaaleita, niitä kun aina kertyy laatikkoon ja kuitenkin käytän pääasiassa vain kolmea eri kynää. 


Huulituotteita pistän kiertoon aika usein. Tällä kertaa koko kasa meni mun sukulaisille ja perheelle, koska kaikkia oli käytetty jonkin verran enkä viitsi käytettyjä huulituotteita myydä, ainakaan nestemäisiä. Helpommalla pääsen kun annan halukkaille :D. Kasasta löytyy huulikiiltoja, perinteisiä huulipunia, nestemäinen huulipuna, kyniä yms. 


Kasvotuotteitakin lähti jonkin verran. BB ja meikkivoiteet annan aika usein äidille, kuten tälläkin kertaa. Poistoon lähti myös poskipuna/bronzer paletti ja yksittäisiä poskipunia, highlightereita ja aurinkopuutereita. Joukossa on pari uudehkoa, jotka ajattelin laittaa myyntiin, mutta suurin osa näistä lähti jo perheelle ja ystäville.


Karsin myös jonkin verran mun sivellinkokoelmaani. Tän kuvan oton jälkeen laskin mun siveltimet ja niitä oli tasan 200, karsin hieman lisää! Noin parisenkymmentä sivellintä sain vielä näiden lisäksi karsittua ja ne odottelee nyt ottajaansa, kunhan kaveri tulee käymään läpi mitä haluaa. 

Tältä näytti siis mun declutter poistokasani, kivoja tuotteita, joita mun ei vaan tule käytettyä. Musta on aina kivaa kun pääsen lahjoittamaan näitä eteenpäin, tuntuu, että ne ei mene hukkaan kun saa ilahdutettua toisia :)

Haluatteko nähdä näitä declutter postauksia tulevaisuudessakin?

Love, Mari
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...