maanantai 29. huhtikuuta 2019

Huhtikuun suosikit

Ihanaa uutta viikkoa! Tää vuosi kyllä menee hurjaa vauhtia, miten ihmeessä voi olla jo aika käydä läpi huhtikuun kosmetiikkasuosikkeja? Ja huomenna on jo vappu! Miten aiotte viettää vappua tänä vuonna? :)

Huhtikuussa mun kosmetiikan käyttö oli aika vähäistä, syistä joihin palaan varmaan vielä myöhemmin. Meikkailin kyllä viikonloppuisin ja huolehdin ihosta aamuin illoin, mutta kaikki extra jäi pois käytöstä ja se näkyy myös näissä mun suosikeissa. Mukana on vaan kourallinen tuotteita ja nämä onkin olleet ahkerassa käytössä. 

Huhtikuussa tein muuten myös oman ennätykseni, enkä ostanut yhtään kosmetiikkatuotetta (ellei lasketa kuukausittaisia kauneusbokseja). En muista, että näin olisi käynyt kertaakaan viimeisten viiden vuoden aikana.

NeoStrata ja essence tuotteet saatu pr näytteinä.



Pääsin jokin aika sitten tekemään yhteistyötä Skincityn kanssa ja sain heiltä testiin minulle suositeltuja NeoStrata tuotteita. Nämä tuotteet nousi kaikki mun lemppareiksi hyvin äkkiä, mun ihoni ei vaan ole koskaan näyttänyt yhtä hyvältä kuin näiden kanssa. Halusin tähän postaukseen nostaa vielä erityispalkinnoille mun kaksi ultimaattista suosikkia, eli Bionic face serum ja Daytime protection cream. 

Nuo kaksi yhdessä ovat niin täydellisiä ja tykkään siitä, että päivävoiteessa on suojakerroin, etenkin kun mennään kesää kohti ja nyt on jo ollut todella lämpimiä aurinkoisia päiviä. 


Sain myös äskettäin ihanan paketin pr toimistolta ja sieltä löytyi mm. pari essencen uutta korostuspuuteria. Sun, sand & golden rainbows baked multi colour highlighter sävyssä 01 dreamd are calling nousi äkkiä suosikiksi. Tämä on sävyltään todella kaunis ja koostumus on ihana! Yhdellä kerroksella saa melko luonnollisen korostuksen, joka sopii hyvin arkikäyttöön, mutta kerrostamalla tuotetta tästä saa todella intensiivisen. Sävyjä voi käyttää erikseen tai sekoitellen kaikkia yhteen, mikä on mun suosikki tapanai käyttää tätä.

Myös ColourPopin kevätkokoelman Flower szn lux lipstick nousi mun lemppariksi upean kesäisen sävyn vuoksi. Tää on ollut täydellinen lämpimien päivien puna, oikeastaan paljoa mitään muuta meikkiä ei sitten tarvitakaan.


ColourPopin kevätkokoelman luomiväripaletti on ollut myös kovassa käytössä ja tähän olen kanssa ihastunut oikein kunnolla. Sävymaailma on täydellinen kevääseen ja kesään ja nämä ovat laadultaan ihan huippuhyviä. Tykkään kovasti näistä uusista glittersävyistä paletissa.

Vaikuttaako kevät sun kosmetiikan käyttöön? :)

Love, Mari

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Hairways matkakosmetiikkaa

Ihanaa viikonloppua kaikille! Sain alkukeväästä mahdollisuuden testata uusia Hairways matkakosmetiikkatuotteita ja tänään ajattelin vihdoin esitellä konseptia myös teille. Hairways tuoteperheeseen kuuluu 10 matkailijalle tarkoitettua tuotetta, joista useat sopivat moneen eri käyttötarkoitukseen. 

Tuotteet on pakattu nelikulmaisiin 100ml pakkauksiin, joten ne ovat ideaalisia matkailijaa ajatellen. Ne eivät vie paljoa tilaa laukusta, ne ovat kevyitä ja ne sopivat hyvin mukaan otettavaksi käsimatkatavaroihin.

Hairways

Tuotteet on numeroita 02-11 (miksei 01-10?) ja jokainen tuote on myös värikoodattu oman värisellä tekstillään ja lentokonekuvalla. Yhtenäistä on sama muoto kaikissa ja musta korkki. Tuotteen päältä näkee heti mihin se on tarkoitettu ja mihin tuotetta voi käyttää.

Tuotteiden hinnat pyörii siinä 9,90€ ja 19,90€ välissä, suurin osa maksaa alle 13 euroa ja vain aurinkosuoja lähentelee kahtakymppiä. 

Hairways tuotteita myydään parturi-kampaamoissa, hyvin varustelluissa tavarataloissa ja tax free myymälöissä.

Hairways

02 Wash & shave 3 in 1 on hiuksille ja vartalolle tarkoitettu monitoimipuhdistustuote. Tuotetta voi käyttää kosteuttavana shampoona, vartalon pesuun tai miehille parranajogeelinä. Yhdellä pienellä tuotteella korvaat siis kolme mukana kuljetettavaa tarpeellista tuotetta.

03 Conditioning shampoo on kaikille hiustyypeille tarkoitettu kosteuttava ja väriä suojaava shampoo, joka on tarpeellinen mm. aurinkolomilla, jolloin hiuksilla on tapana vaalentua ja kuivua auringon paahteessa. Shampoo sisältää UV suojan.

04 Hair styling cream on hiusten muotoiluun tarkoitettu monitoimituote, joka antaa hiuksille rakennetta, kiiltoa ja tukea. Muotoilutuote sisältää myös UV suojan ja se sopii käytettäväksi kosteille tai kuiville hiuksille.

Hairways

05 Moisturizer & after sun on käsille, vartalolle ja jaloille tarkoitettu kosteusvoide, joka toimii samalla myös after sun tuotteena auringonoton jälkeen. Tuote hoitaa, pehmentää ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa. Voide sisältää mm. arganöljyä, karitevoita, mentholia ja aloe veraa.

06 Face & after sun cream on syväkosteuttava kasvovoide, joka rauhoittaa, ravitsee ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Kasvovoide soveltuu kaikille ihotyypeille ja se toimii myös after sun tuotteena. Tuote sisältää mm. hyaluronihappoa ja aloe veraa. 

07 Cleansing spray & deo on koko vartalolle tarkoitettu vesipohjainen suihke, joka ehkäisee hienhajua ja sopii myös mm. käsien desinfiointiin, jalkojen raikastamiseen jne. Tuote on hajusteeton, joten se ei lisää iholle mitään tuoksua.

Hairways

08 Beard & after shave lotion  on erityisesti miehille suunnattu raikastava ja kosteuttava partavoide, joka toimii myös after shavena. Voide rauhoittaa ihoa parranajon jälkeen ja pitää ihon kosteutettuna. Se tekee ihosta ja parrasta pehmeän ja hyvinvoivan.

09 Micellar water sopii kasvojen ja silmien nopeaan puhdistukseen ja virkistämiseen. Misellivesi poistaa kasvoilta kevyen meikin ja puhdistaa ihon hellävaraisesti. Misellivesi lupaa myös kosteuttaa ja pehmentää ihoa. Misellivedet on mulle aina must have matkoilla, niille tulee yllättävän paljon käyttöä.

10 Intimate moisturizer toimii liukuvoiteena ja hierontageelinä. Tuote on vesipohjainen ja sopii käytettäväksi kondomien kanssa. Tämä on mulle koko joukon "turhin" tuote, sellainen mitä en itse reissuilla välttämättä kaipaa, mutta miksikäs ei, jos tietää hyppäävänsä vällyihin lomalla. Tai tosiaan, tätä voi käyttää hyvin myös hierontageelinä, tuote peseytyy iholta pois vaivattomasti.

11 Sun protection spray SPF 30 on aika itsestäänselvä tuote, jokainen matkaaja tarvitsee mukaansa aurinkosuojan. Suihkutettava suoja on helppo käyttää ja tuote soveltuu niin kasvoille kuin vartalollekin. Aurinkosuoja on myös vettä hylkivä. 

Mitkä on sun must have tuotteita lomamatkoilla?

Love, Mari

torstai 25. huhtikuuta 2019

Meikkikokoelma; aurinkopuuterit

Heippa kaikille! Tänään jatketaan taas mun meikkikokoelman parissa ja vuorossa olisi aurinkopuuterit. Tähän kategoriaan kuuluu siis sekä aurinkopuuterit, että varjostuspuuterit. Näitäkin mulle on jokunen kertynyt ja mä rakastan isoa osaa näistä, bronzerit on yksi mun heikko kohta. Suurin osa tuotteista on itse ostettuja, mutta mukana on myös blogin kautta saatuja, en lähde nyt kaikkia erittelemään sen enempää.



Yllä olevassa kuvassa näkyy oikeastaan ne mun ultimaattiset lempparit, eli Marc Jacobsin kaksi O!Mega bronzeria ja Too Facedin kaksi sydänposkipunaa. Nää on kaikki aivan ihania ja sellaisia mitä käytän ehkä eniten kaikista. Nyt mun uusin rakkaus on tuo Too Facedin sininen sydän, se on niin kaunis ja antaa kasvoille ihanaa hehkua.


Tässä kuvassa on sellaisia mistä tykkään kovasti, mutta syystä tai toisesta nämä on olleet viimeaikoina vähemmällä käytöllä. Zuii on oikeastaan vaan sellainen, jota en ole vielä ehtinyt käyttämään, sain sen ihan äskettäin ihanalta Kultainen Kynsilakka -blogin Nannalta. Urban Decayn aurinkopuuteri oli pitkään mun suosikki, mutta se on vähän unohtunut muiden alle. 


Tarten Park ave princess aurinkopuuterin mattaversio on mun suosikki varjostuksiin, se on juuri sopivan viileä, olematta yhtään mutainen. Tykkään kovasti myös Hoolasta ja Bahama Mamasta, ne on itseasiassa aika samantapaisia keskenään. Kevyn Aucoin on jäänyt tosi vähälle käytölle, mutta ehkä senkin vuoro vielä tulee. ColourPop Ja benecos on molemmat tosi kivoja ja tykkään niiden sävyistä, mutta niihinkin tulee tartuttua aika harvoin.


Neste- ja voidemaisia aurinkopuutereita mulla ei tällä hetkellä ole ihan hirveästi, annoin näitä äskettäin muutaman pois. Chanel on näistä mun ikisuosikki, jota etsin pitkään kissojen ja koirien kanssa, kunnes vihdoin löysin. YSL on mun uusin voidemainen aurinkopuuteri, sain sen äskettäin Rouva Kameleontti -blogin Päiviltä ostoksen yhteydessä. ColourPopin super shock bronzerit lasken voidemaisiksi ja niitä mulla on kaksi eri sävyä. 


Edellisten lisäksi multa löytyy vielä muutama matkakokoinen aurinkopuuteri, nää on tosi käteviä esimerkiksi matkoilla kun haluaa saada meikit mahtumaan mahdollisimman pieneen tilaan. Morphea en ole vielä kokeillut, mutta kaikki muut on testattuja ja hyväksi havaittuja. NARSin Laguna on aika legendaarinen ja tykkään kyllä siitä minäkin, lemppari se ei silti ole. 

Löytyykö sulta joku näistä aurinkopuutereista?
Mikä on sun suosikki bronzeri?

Love, Mari

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Pannuprojektin tilannekatsaus

Moi kaikille! Tänään ei poikkeuksellisesti nähdäkään meikki-keskiviikkoa, koska mun pääsiäinen meni lötkötellessä ja meikkaaminen jäi tosi vähälle. Sen sijaan tänään olisi aika ottaa käsittelyyn vuoden 2019 pannuprojektin ensimmäinen tilannekatsaus, eli missä nyt mennään. Projekti lähti käyntiin tammikuussa ja alkutilanteen voit käydä kurkkaamassa täältä. Joidenkin tuotteiden kohdalla edistystä on mun mielestä tullut ihan kivasti, mutta tosi paljon on vielä työtä edessä näiden kanssa.



RCMA No-color powder on kulunut noin sentin verran tuosta ensimmäisestä viivasta. Tää on mulla käytössä lähes jokaisessa meikissä ja vielä aika runsaalla kädellä, mutta ei vaan kulu. Ihan super riittoisa puuteri! Tykkään tästä kyllä paljon, eli mielelläni jatkan käyttöä.

Urban Decay All Nighter meikkivoide on myös kulunut noin sentin verran, eikä tätä ihan hirveästi ole enää jäljellä. Oon kuitenkin viime kerroilla huomannut tän koostumuksen vähän muuttuneen, joten päätin nyt jättää tämän pois projektista ja heittää suosiolla roskiin lopun. En vaan halua käyttää vanhentunutta tuotetta iholla.


Anastasia Beverly Hillsin Mario -palettia olen yrittänyt käyttää paljon arkimeikissä eli aina kun meikkaan töihin, noin kerran viikossa. Eniten kulumaa on tullut sävyihin Isabel, Violeta ja 5th ave, jotka on käytössä lähes joka kerta kun tällä meikkaan. Mun tavoitteena on saada edes yksi sävy pannutettua, vielä olo on ihan luottavainen.



ColourPopin super shock kasvotuotteita olen käyttänyt jonkin verran, eniten tuota aurinkopuuteria. Siitä onkin pannu levinnyt ihan kivasti. Myös Lunch Money -highlighter on ollut käytössä etenkin arkimeikeissä ja sekin alkaa olla jo pienellä kuopalla. Vähiten näistä olen käyttänyt tuota poskipunaa, koska tuntuu, että se alkaa olla vähän kuivahtanut ja sen työstäminen on jo aika vaikeaa. 


MAC Next to nothing puuteri on ollut kanssa kovassa käytössä ja sen pannu onkin kasvanut ihan kivasti. Sen suhteen olen aika luottavaisin mielin. 

Bite huulipuna on ollut käytössä muutamia kertoja sitä on kulunut muutama milli, mutta työsarkaa on paljon jäljellä ja mun täytyy kyllä tehostaa tuon käyttöä kesän aikana. 

CoverFX nestemäinen aurinkopuuteri on myös käytössä noin kerran viikossa ja sitäkin olen saanut kulumaan aika kivasti, vaikka tuon pullon läpi sitä onkin tosi vaikea huomata.

Huomaatko edistystä näissä tuotteissa?

Love, Mari

maanantai 22. huhtikuuta 2019

JOUER Essential high coverage liquid concealer

Ihanaa uutta viikkoa! Tästä viikosta onkin tulossa ainakin kelien puolesta ihanan keväinen ja se jos mikä saa hyvälle tuulelle. Reilun viikon päästä onkin jo vappu ja sitten saa alkaa odotella kunnolla sitä kesää.

Tänään me tutustutaan mun uuteen ihastukseen peiteaineiden saralta, nimittäin JOUER Essential high coverage liquid concealer -peiteaineeseen. Ostin omani Cultbeauty verkkokaupasta jo joskus helmikuussa ja olen käyttänyt tätä ahkerasti siitä lähtien.

JOUER Essential high coverage liquid concealer

JOUER peiteaine on pakattu tyylikkääseen hopeiseen pahvipakkaukseen, joka on aika pelkistetty, paketin päältä löytyy vaan tarvittavat tiedot ja tuotteen nimi, ei mitään ylimääräisiä yksityiskohtia. Tästä tulee mulle ainakin tosi ylellinen olo ja se sama tunne jatkuu kyllä koko käyttökokemuksen aikana.

JOUER Essential high coverage liquid concealer

Varsinainen pakkaus tässä on sellaista huurrettua lasia, joka tuntuu kädellä melko raskaalta ja luxukselta. Huurrelasin kyljessä on JOUER logo, muuten se on täysin koristelematon. Korkki on kiiltävä metallinen, johon on painettu himmeällä JOUER logoja ympäriinsä. Pakkaus on myös melko kookas ja huurrelasi ei tunnu liian liukkaalta kädessä.

JOUER Essential high coverage liquid concealer

Peiteainetta levitetään isohkolla applikaattorilla, tämä muistuttaa mua aika paljon tarten Shape tape applikaattorista. Löysin 25 sävyn joukosta aika helposti mulle sopivan sävyn Custard. Peiteaine on koostumukseltaan paksuhkoa, mutta ei ollenkaan tönkköä. Se levittyy kauniisti ja tasaisesti sekä sienellä, että siveltimellä ja jättää hyvin peittävän lopputuloksen. Pienellä pisaralla pääsee jo pitkälle, tätä tulee helposti levitettyä liikaa, jolloin lopputulos saattaa olla vähän tunkkainen.

Mä tykkään kovasti siitä satiinisesta peittävästä lopputuloksesta minkä tämä antaa. Peiteaine pitää muistaa kiinnittää puuterilla, muuten se uppoaa juonteisiin. Kun sen on puuterilla kiinnittänyt, se ei enää liiku mihinkään vaan pysyy kauniina koko päivän. 

Mikä on sun suosikki peiteaine?

Love, Mari

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

ColourPop kevätkokoelma

ColourPop julkaisi jokin aika sitten vuoden 2019 kevätkokoelman, johon kuului uusi luomiväripaletti, huulipunia, voidemaisia luomivärejä ja super shock kasvotuotteita. Kokoelma miellytti mun silmää kovasti ja tilasinkin itselleni muutaman tuotteen kokeiluun.

Tällä hetkellä tuo luomiväripaletti näyttäisi olevan loppuunmyyty, mutta eiköhän sekin tule pian taas takaisin. Kaikkia muita tuotteita on tällä hetkellä vielä saatavilla.

ColourPop Sweet talk

Kevätkokoelman pakkaukset ovat ihanan keväisiä, näistä tulee heti hyvälle tuulelle. Vaaleita sävyjä, kukkia ja erilaisia kuvoita, näissä on jotain tosi abstraktia. Tilasin itselleni kokoelmasta luomiväripaletin, lux lipstick huulipunan ja jelly much -luomivärin. 

ColourPop Sweet talk

ColourPop Sweet talk

Luomiväripaletti on sävymaailmaltaan ihanan keväinen ja korallinen. Uutta tässä paletissa on nuo glitterluomivärit, niitä ei ColourPopilla ole aikaisemmin ollut. Laadultaan paletti vastaa hyvin aikaisempia CP paletteja, mulla ei ole ollut tän kanssa mitään ongelmaa. Nuo glitterit tarvitsee tietysti tahmean pohjan, mieluiten glitterliiman alle, mutta oikein käytettynä nekin ovat todella hyviä.


Lux lipstick huulipunat on olleet jo pitkään mun suosikkeja ja halusinkin uuden kirkkaan sävyn kesäksi. Tähän asti mulla on ollut pääasiassa eri nudesävyjä, nyt pääsen vihdoin kokeilemaan jotain kirkasta. Päädyin sävyyn Flower szn, joka on tosiaan huikean kaunis kirkas punainen. 

Jelly much luomivärejä en ole koskaan aikaisemmin kokeillut, mutta tämä sävy Close to you puhutteli mua ja halusin vihdoin kokeilla miltä nämä tuntuu käytössä. Voin sanoa, että rakastuin tähän ensi kokeilulla. Sävy on ihan huikean kaunis kimalteleva ruusukulta ja tää näyttää luomella häikäisevän upealta. 


Ostitko sinä jotain kevätkokoelmasta?
Miltä nämä tuotteet vaikutti?

Love, Mari

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Alamar Cosmetics

Alamar Cosmetics julkaisi alkuvuodesta uuden luomiväripaletin, Reina Del Caribe Vol 2, sekä uuden sivellinsetin, Ojitos 2. Molempien ykkösosat on tulleet mulle Boxycharmin kautta ja oon tykännyt niistä niin kovasti, että nämä uutuudet oli myös pakko saada. 

Alamar Cosmetics on siis latinotaustainen indie brändi Miamissa, brändin perustaja oli aikaisemmin töissä Boxycharmilla ja nyt siis häneltä löytyy oma kosmetiikkamerkki ja useampia tuotteita. Tänä keväänä julkaistiin myös poskipunapaletit ja huulikiiltoja, niistä mulla ei ole vielä kokemusta.

Alamar Cosmetics toimittaa suoraan Suomeen ja postikulut on mun mielestä varsin edulliset. Tuotteet ovat muutenkin keskihintaisia, eli vararikkoon ei näiden kanssa joudu. Käy kurkkaamassa koko valikoima heidän verkkokaupastaan.

Alamar Cosmetics

Reina Del Caribe vol 2 paletti on sävyiltään edeltäjäänsä tummempi ja pakkauskin jo viittaa siihen, tummansininen pohja jota koristelee palmunlehdet ja kukkaset. Simppeli pahvipakkaus, mutta miellyttää mun silmääni kovasti. 

Ojitos 2 setistä löytyy edeltäjänsä tapaan kolme silmämeikkisivellintä, näiden varret on sävyltään pinkit, kun edeltäjät oli limenvihreät. Tästä setistä löytyy mun mielestä ehkäpä vielä paremmat ja monikäyttöisemmät siveltimet.

Ojitos brush set

Sivellinsetistä löytyy tosiaan kolme erilaista silmämeikkisivellintä. Näissä on kaikissa tukeva varsi ja pehmeä synteettinen karva. Mukana on kaksi erilaista häivytyssivellintä ja yksi kynäsivellin tarkempaan työskentelyyn. Näistä mun lemppari on varmasti tuo keskimmäinen, mutta kaikkia on tullut käytettyä ja kaikista olen tykännyt. Todella laadukkaat siveltimet ja tuntuvat ihanan pehmeiltä iholla.


Varsinaisen paletin kansi on hyvin pelkistetty, pelkkä tummansininen pohja alamar -logolla. Mä olisin ehkä toivonut, että tässä olisi ollut se sama pakkauksen kuviointi, mutta nyt tämä on samaa linjaa alkuperäisen paletin kanssa, joka oli siis pelkästään keltainen logolla varustettuna.

Reina del caribe vol 2 palette

Paletin sisältä löytyykin sitten se sama palmukuvio ja mun mielestä tuo vaan sopii tän paletin sävymaailmaan ja teemaan tosi hyvin. Sävyjä löytyy kahdeksan, joista puolet on mattasävyjä ja puolet shimmerisiä/metallisia. Sävyjen nimen perästä löytyy joko veripisara tai kuu. Vesipisaralla tarkoitetaan sitä, että sävyä suositellaan käytettäväksi kosteana, jolloin se käyttäytyy luomella parhaiten.

Näissä luomiväreissä laatu on ehdottomasti kohdillaan, sävyt ovat super pigmenttisiä ja ne blendaantuvat todella kauniisti ja vaivattomasti. Mulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia alamar luomivärien kanssa. Nämä eivät myöskään varise ihan hirveästi, joten pystyn tekemään kasvomeikin ennen silmämeikkiä jos niin haluan. 


Onko Alamar Cosmetics sulle jo tuttu?
Kiinnostaako indie brändit?

Love, Mari

torstai 18. huhtikuuta 2019

Maaliskuun Ipsy glam bag

Moikka kaikille! Tänään me päästään kurkistelemaan maaliskuun Ipsy glam bagiin, jonka sain käsiini viime viikolla. Maaliskuun pussukasta löytyi paljon kivoja mielenkiintoisia tuotteita ja lisäksi otin vielä kolme extratuotetta, sillä valikoima oli maaliskuussa aika huikea! Katsotaanpa sitten tarkemmin mitä kaikkea mun ipsysta tällä kertaa löytyi :).



Ensimmäisenä pussukasta paljastui tarte maneater ripsiväri, jota en itseasiassa ole koskaan vielä kokeillut. Tarten ripsarit on pääasiassa olleet tosi hyviä, joten odotan tältä kanssa paljon. Tykkään muutenkin matkakokoisista ripsareista paljon, ne kun saan helpommin käytettyä loppuun ennen kuin menevät huonoksi.


Jolii cosmetics on mulle täysin uusi tuttavuus. Sain merkiltä mattahuulilakan, joka vaikuttaisi olevan sävyltään aika kiva, hieman violettiin taittava pinkki. Swatchissa tämä tuntui miellyttävältä ja kuivui nopeasti, mutta huulille en ole vielä ehtinyt tätä kokeilemaan.


Pussukan ainoa täysikokoinen tuote oli OFRA highlighter sävyssä Star Island. Siis ihan oikeasti!! Ofran highlighterit on mielettömän ihania ja onkin mahtavaa, että tämä tuli pussukan mukana. Multa löytyy tämä sävy jo yhdestä paletista, joten tämä lähtee varmaan seuraavaan arvontaan tms. Laadultaan tää on silti täysi kymppi!


Mukana oli myös ihonhoitoa, nimittäin minikokoinen I dew care Disco kitten illuminating diamond peel-off mask. Tää kuulostaa hauskalta ja varmasti kokeilen jossain vaiheessa, tästä ei kuitenkaan varmaan kovinkaan moneen testaukseen riitä, että mitään varmaa mielipidettä tuotteesta tuskin tulen muodostamaan.


Viimeisenä varsinaisena tuotteena mun pussista löytyi IBY beauty luomiväri, joka on sävyltään super kaunis ja juuri sellainen mitä mä tykkään käyttää. Tartun yleensä pääasiassa paletteihin, mutta tää näyttää niin houkuttelevalta, että aion ainakin kokeilla. Ja vitsi miten ihana tuo pahvipakkaus!


Tällä kertaa Ipsylla oli valittavana hurjan hyviä extroja! Nappasin itselleni kaksi Huda Beauty Obsession palettia, sävyissä Smokey ja Mauve. Näistä oon niin innoissani, ne kun oli vaan 12 dollaria kappale! Kolmanneksi valitsin Morphen aurinkopuuterin, jota olen halunnut testata, tää tuli matkakokoisena ja hintaa oli 3 dollaria.

Mitä mieltä olit maaliskuun Ipsysta?

Love, Mari

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Meikki-keskiviikko; Reina del Caribe

Hei kaikille! Tällä kertaa meikki-keskiviikossa testaillaan Alamar cosmeticsin uutta Reina del Caribe vol 2 luomiväripalettia. Vol 1 ilmestyi viime kesänä ja oon täysin rakastunut siihen palettiin, joten halusin ehdottomasti myös tämän kakkosen sen kaveriksi. Oon viimeaikoina käyttänyt paljon violettia meikeissä ja tälläkin kertaa luomilta löytyy violettia ja pinkkiä.


Meikkipohjaan käytin pitkästä aikaa tarten Shape tape -meikkivoidetta ja se oli itseasiassa paljon kivampi mitä muistinkaan. Tein äskettäin ison siivouksen mun meikkivoidelaatikkoon ja karsin kaikki vanhat pois, nyt pystyn paremmin käyttämään jäljelle jääneitä. Tarkoituksena olisikin saada kulutettua joitakin tuotteita loppuun asti ja saada kokoelmaa vähän pienemmäksi.


Silmämeikki oli hyvin simppeli, mutta kuitenkin omasta mielestäni aika kiva. Sävyt sopi hyvin yhteen ja niiden työstäminen oli helppoa. Käytin luomivaossa persikkaista mattasävyä, jota tummensin hieman violettiin taittavalla ruskealla. Koko luomelle painelin shimmeristä violettia ja ihan keskelle luomea hohtavaa hopeaa. 


Kasvomeikkiin kokeilin sitä Boxycharmin mukana tullutta CoverFX palettia, jonka sain liian tummassa sävyssä. Se ei ihan vielä pelittänyt, mun täytyy saada vähän väriä pintaan, mutta ei tuo ihan toivoton ollut ja toinen highlighter oli nyt jo oikein käyttökelpoinen. Ainoastaan tuo poskipuna on vähän liian tumma ja lämmin. 



Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!

Love, Mari

Meikissä käytetyt tuotteet:

Smashbox primerizer
Smashbox photo finish hydrating under eye primer
tarte shape tape foundation
JOUER essential high coverage liquid concealer
RCMA no color powder
BECCA Hydra-mist set and refresh powder
Zuii organic bronzer, Jupiter
CoverFX perfector face palette

L.A. Girl eyeshadow primer
Alamar cosmetics Reina del Caribe vol 2 palette
Smashbox always sharp kohl liner, Penny lane
benefit Bad gal bang! mascara

Iconic London sculpt and boost eyebrow cushion

JOUER lip cream, charmed
JOUER lip topper, ethereal

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Huhtikuun lookfantastic beauty box

Heippa kaikille ja ihanaa aurinkoista uutta viikkoa! Sain loppuviikosta käsiini huhtikuun lookfantastic kauneusboksin ja tämä viikko aloitetaankin unboxauksella. Huhtikuun boksin ulkoasu oli hyvin pelkistetty ja boksista löytyikin paljon luonnonmukaisia tuotteita. Jos kiinnostut boksista, voit käydä tilaamassa sen itsellesi lookfantasticin suomenkielisiltä verkkosivuilta.

Boksi saatu pr näytteenä

Lookfantastic beauty box


Ensimmäisenä laatikosta löytyi pussillinen Ahava kylpysuolaa. Kylpyammetta mulla ei valitettavasti ole (vaikka olen sellaisesta haaveillut pitkään), mutta näitä voi hyödyntää myös jalka- ja käsikylvyissä. Kokonaiseen kylpyyn suositellaan yhtä pussillista kylpysuolaa, mutta jalkakylpyyn riittää hyvin pienempi määrä, jolloin tästä riittää useampaan käyttökertaan.


Grow Gorgeous on tullut tutuksi LF boksien ja joulukalenterin kautta ja olenkin aina tykännyt heidän hiustenhoitotuotteistaan. Tällä kertaa pääsen testaamaan hiuspohjanaamiota. Tämä kuulostaa super kiinnostavalta! Naamio lupaa virkistää ja kosteuttaa hiuspohjaa ja antaa juurille nostetta, jotta hiukset saavat enemmän volyymia. 


Emma Hardie on mulle vieras merkki, mutta tämä kosteusvoide kuulostaa oikein hyvältä. Se lupaa kosteuttaa tehokkaasti, tasoittaa ja silottaa ihon pintaa ja lisätä ihon elastisuutta. Mun ihoni rakastaa kaikkea kosteuttavaa, joten tämä on varmasti mieluisa. Tällä hetkellä mulla on tosi paljon kosteusvoiteita avattuna ja vuoroa odottelemassa, mutta tää voisi olla hyvä matkakoko tulevalle Kreikan reissulle.


Tämä C vitamiinia sisältävä anti-age seerumi lupaa vähentää ihon värivirheitä ja helpottaa ärtynyttä ihoa. Se jättää ihon pehmeäksi ja kirkkaaksi. Kaikki kirkastavat tuotteet sopii mun mielestä ihan loistavasti tähän kevääseen ja yleensä olen tykännyt C vitamiini voiteista ja seerumeista, tätäkin kokeilen mielenkiinnolla. 


Naobay on mulle täysin uusi merkki, en muista edes kuulleeni tästä ennen. Kyseessä on herkälle iholle tarkoitettu naamio, joka pehmentää ja virkistää ihoa. Naamio sisältää mm. appelsiininkukkavettä ja E vitamiinia. 


Viimeisenä boksista löytyi vielä yksi meikkituote, bellápierre mineraalihuulipuna sävyssä Envy. Sävy on kaunis, mutta mun mielestä vähän syksyinen, eli ei ehkä ihan tähän vuoden aikaan sopiva? Testaan kyllä mielelläni, en olekaan muistaakseni koskaan kokeillut bellápierren huulipunia, vaikka muuten brändi on tuttu.

Miltä huhtikuun boksi vaikutti?
Mikä oli sun suosikki tuote?

Love, Mari
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...