ColourPop x Bretman Rock kokoelma julkaistiin jo hyvän aikaa sitten, mutta en ole löytänyt sopivaa koloa näistä postaamiseen. Tänään päätin, että nyt on hyvä aika kertoa teille näistä ihanuuksista, sillä nämä ovat nyt ALESSA ColourPopin nettikaupassa. Kävin vielä tarkistamassa, että kaikki tuotteet ovat saatavilla ainakin toistaiseksi, jopa PR kokoelma, joka yleensä myydään nopeiten loppuun. Mä en ostanut itselleni koko kokoelmaa, vaan nappsin ne kiinnostavimmat eli luomiväripaletit, sekä uutuus vartaloglitterit.
Täytyy myöntää, että mulla ei ollut aavistustakaan kuka on Bretman Rock ennen tätä kokoelmaa. Vieläkään en ole ihan perillä, mutta ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen Instagram persoona. Siitä huolimatta, nämä tuotteet houkutteli mua kovasti. Ostin itselleni tosiaan kokoelman kaksi pientä luomiväripalettia sekä kaksi ihanaa glitteriä.
Paletit on nimeltään Lit ja Wet ja nimen kuvastavat hyvin sävymaailmaa. Pakkaukset on hyvin pelkistetyt, kulta ja hopea oahviboksi ja koristeena paletin nimi glitterillä kirjoitettuna. Nämä ovat aika pieniä, noin kämmenen kokoisia ja pitävät sisällään 8 luomiväriä. Todella näppärän kokoisia mun mielestä, nämä mahtuu hyvin meikkipussiin. Vielä kun kannen alta löytyisi peili, olisi nämä täydellisiä myös matkustukseen, mutta ilmeisesti kaikkea ei voi saada.
Lit paletti pitää sisällään upeita lämpimiä sävyjä, joita minä ja niin monet muut rakastetaan. Tällä paletilla meikkasin muuten myös jouluaattona, sillä nuo kivat punertavat sävyt houkutteli kovasti. Wet paletti puolestaan on täynnä viileitä sävyjä ja etenkin toinen toistaan upeampia sinisiä. Tällä paletilla olen tehnyt meikin jo tänne blogiinkin.
ColourPopin luomivärien koostumus on mulle aina mieleen, näissä on hyvin pigmenttiä ja työstäminen on helppoa. Hintaansa nähden todella laadukkaita luomivärejä ja peittoavat kyllä monet kalliimmatkin mun mielestä.
Uutuustuotteina tässä kokoelmassa julkaistiin Glitterally Obsessed -vartaloglitterit. Nämä on ihan huikean ihania ja olin myyty heti ensi kosketuksella. Kuvitelkaa siis sellainen ihana irtoglitter, joka on ollut tosi trendikäs jo pidemmän aikaa esim. festarimeikeissä. Tämä on samaa tavaraa, mutta sekoitetuna valmiiksi tahmeaan mönjään, jotta ei tarvitse käyttää liimaa tai vaseliinia jne. Tätä sen kuin vaan taputtaa sormella haluttuun paikkaan ja antaa kuivua, ei varmasti liiku mihinkään sen jälkeen! Näitä ei suositella silmämeikkiin, mutta olen itse käyttänyt näitä ulkonurkassa juurikin siinä Wet meikissä minkä tein. Toki kasvoilla myös!
Sormella koskettaessa nämä tuntuu ihanan pehmeiltä ja vähän hyytelömäisiltä, tosi jännä tunne! Kokoelmassa julkaistiin nämä kaksi sävyä, mutta sittemmin näitä on tullut paljon lisää erilaisia, valikoimaa löytyy jo tosi kivasti.
Tykkäätkö sinä käyttää glitteriä meikissä?
Love, Mari