Näytetään tekstit, joissa on tunniste roskat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste roskat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Huhtikuun kosmetiikkaroskat

Osa tuotteista saatu.
Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Heippa kaikille! Ja ihanaa kesän alkua, ihan hullua, että huomenna on jo kesäkuu. Huomasin tässä kuvakansioita selatessa, että meillähän on vielä huhtikuun kosmetiikkaroskat käymättä läpi. Hyvin ehti vielä toukokuun puolelle :D. 

Mulla on kovasti ajatuksena tehdä postauksia vähän useammin kuin niitä todellisuudessa nyt on tullut. Jotenkin vaan ihanat aurinkoiset kelit, vauva ja etätöitä tekevä mies ei ole ollut paras combo kirjoittamiselle. Kuvia ja postauksia on kyllä paljon tekeillä, viimeistely vaan on nyt tehnyt tiukkaa. Yritys kuitenkin hyvä ja koitan taas tsempata! Mutta sillä välin käydään läpi tämä huhtikuun pieneksi jäänyt roskasaalis.


Huhtikuussa pussiin päätyi 12 tyhjentynyttä tuotetta ja näistä osa näytekokoisia. Ei siis mikään hurjan suuri saalis tälläkään kertaa. Mulla tällä hetkellä tyhjenee ehkä vähän vähemmän tuotteita, sillä olen ottanut paljon uusia tuotteita testiin, enkä ole ehtinyt niitä kuluttamaan ennen uutta testattavaa. Kesän aikana on tarkoitus työstää purkinpohjia.


Garnier micellar cleansing water on tuttu jo entuudestaan ja ihan käypä perus misellivedeksi. Tykkään tästä kyllä, ei kirvele silmiä eikä kasvoja ja poistaa meikin jäämät ja muut epäpuhtaudet. En nyt vartavasten tätä lähde ostamaan uudestaan, mutta hyvin voisin käyttää jos joskus tämä vielä mulle päätyy. Saatavilla helposti marketeista kauppareissun yhteydessä.

Weleda gentle cleansing foam puhdistusvaahto ei ollut mun juttu. Tykkään yleensä vaahdoista kovasti ja tämänkin koostumus oli kiva. Tuoksu oli vaan jotenkin todella överi ja pistävä (ruusuinen) mun makuun, tätä ei tehnyt mieli käyttää. Mies sai tehtäväkseen käyttää putelin loppuun, ei jatkoon.

Mario Badescu kasvosuihke sen sijaan oli aivan ihana. Tässäkin oli ruusuinen tuoksu, mutta miellyttävä sellainen. Suihke tuntui ihanan virkistävältä ja kosteuttavalta. Voisin ostaa uudestaankin ja haluaisin testata myös muita Marion suihkeita. Mario Badescun löydät eleveniltä.

Himalaya Herbals protein conditioner ajoi hyvin hoitoaineen asian, mutta ei ollut mitenkään häkellyttävän hyvä. Toimi hyvin yhteen saman sarjan shampoon kanssa. Voisin  kuvitella näitä vielä joskus käyttäväni, mutta en nyt heti ryntää kaupoille.


The BrowGal clear eyebrow gel oli tosi kiva, tykkäsin tästä lähes yhtä paljon kuin Anastasian vastaavasta. Piti kulmat hyvin paikoillaan koko päivän, mutta ei tehnyt niistä liian tönkköjä. The BrowGal on myynnissä ainakin Kicksillä.

Akademikliniken glow oil ei oikein herättänyt mitään tuntemuksia. Tuoksusta en pitänyt, koostumus oli ihan ok. Näyte oli niin pieni, että mitään sen syvempää vaikutusta en ehtinyt huomaamaan. 

NeoStrata Daytime protection cream ja Bionic face serum kuuluvat mun suosikkien joukkoon ihan ehdottomasti. Tutustuin näihin viime keväänä kun sain testipaketin SkinCitylta ja mun ihoni ei ole koskaan näyttänyt yhtä kimmoisalta ja kuulaalta, mitä tämän sarjan tuotteiden kanssa. Suosittelen! Myynnissä siis SkinCityn verkkokaupassa.

The Body Shop Himalayan charcoal purifying glow mask oli oikein kiva, tykkään kovasti näistä TBS:n naamioista. Mun ihoni ei varsinaisesti tarvitse tälläistä näin syväpuhdistavaa naamiota, mutta tykkäsin käyttää tätä aina silloin tällöin kun iho kaipasi vähän jotain extraa. TBS:lla on muuten nyt kanta-asiakaspäivät eli kaikki normaalihintaiset tuotteet -20%, kannattaa hyödyntää tarjous jos olet jotain vailla.

Kiehl's energizing radiance masque oli aivan ihana, kevyesti kuoriva ja kirkastava naamio. Tykkäsin tosi paljon ja aion jatkossakin tätä ostaa, kunhan saan naamiovarastoa ensin vähän kulumaan. Kiehl'sin tuotteet on muutenkin aina todella hyviä! Tykkään itse ostaa Kiehl'sini Kicksin verkkokaupasta, koska siellä pystyn hyödyntämään paremmin eri alennuksia kuin Stockmannilla.


Kocostar Rose lip mask ei herätä mitään muistikuvia, en edes muistanut käyttäneeni tätä. Eli voisin päätellä, että ei tämä ainakaan mitään suurta vaikutusta saanut aikaan. Mä en oikein muutenkaan näiden huulikangasnaamioiden ystävä ole.

Kocostar slice mask sheet kiwi sen sijaan oli tosi kiva. Näistä slice naamioista tykkään ihan vaan, koska ne on niin hauskoja ja erilaisia. Näillä saa myös tehostettua kosteutusta (tai mitä naamio milloinkin tekee) vain tietylle alueelle niin halutessaan. Mulla on näitä useampia ja käytän kyllä jatkossakin. Näitä saa mm. nobe verkkokaupasta.

Löytyikö roskien joukosta sulle tuttuja tuotteita?

Love, Mari

maanantai 4. toukokuuta 2020

Maaliskuun kosmetiikkaroskat

Kivaa uutta viikkoa kaikille! Toukokuu on jo aluillaan, mutta palataan vielä hetkeksi maaliskuuhun ja kosmetiikkaroskien pariin. Maaliskuussa ei tullut kovinkaan montaa tuotetta tyhjäksi, mutta niistä luvassa nyt miniarvostelut. Lisäksi roskiin lähti kasa vanhentuneita tai kuivahtaneita meikkejä. 

Huhtikuun roskat on myös jo kuvattuna, mutta ne saavat odotella vuoroaan vielä tovin niin saadaan nämä vanhemmat pois alta ensin.



Crème shop clarifying peppermint cocoa sheet mask oli ihan peruskiva kangasnaamio, tuli vuosi sitten jonkun joulupakkauksen mukana. Olin lievästi pettynyt siitä, että tämä ei tuoksunut minttukaakaolle, vaan oikeastaan oli aika tuoksuton. Mun ihoni ei varsinaisesti tarvitse tälläistä puhdistavaa maskia, mutta ei tästä haittaakaan ollut.

Evio refreshing cleansing hemp wipes puhdistusliinat ei toimineet mulla. Nämä oli aivan liian saippuaisia mun makuuni, itse kun käytän näitä pääasiassa swatchien kanssa ja meikatessa alaluomen puhdistukseen. En tykännyt näiden tuoksustakaan, eli ei jatkoon.


The Body Shop Vanilla pumpkin suihkugeeli oli aivan ihana, tykkäsin tästä tuoksusta todella paljon! Kaikki makeat tuoksut on muutenkin mun juttu. TBS:n suihkugeelit on yksiä mun suosikkeja niin tuoksujen kuin koostumuksenkin puolesta. Ehdottomasti ostan uudestaan syksyllä jos tätä tuoksua vielä tulee.

XZ mustikka shampoo ja hoitoaine olivat oikein mieluisia. Näiden mustikkainen tuoksu oli niin koukuttava! Tykkäsin myös kovasti siitä, miltä hiukset tuntuivat aina pesun jälkeen. XZ onkin yksi mun suosikki shampoo merkeistä marketeissa. 


Sunday Riley Luna night oil ei noussut suosikiksi, vaikka odotin tältä paljon. Itse öljyssä ei ollut niinkään mitään vikaa, tämä kosteutti hyvin ihon yön aikana. Ongelma tässä oli tuoksu, jota en vaan voinut sietää! Väkisin käytin pienen pullon loppuun, mutta ei kiitos enää uudestaan.

Bernard Cassiere Yuzu perfect glow care cleansing gel* oli oikein miellyttävä kevyesti kuorivat kasvojenpuhdistusgeeli. Tässä oli kiva koostumus, joukossa hyvin pieniä kuorivia rakeita. Iho näytti pesun jälkeen raikkaalta ja kirkkaalta.

Innersense sweet spirit leave in conditioner* oli myös aika kiva. Ei mitenkään maata mullistava, mutta tykkään tälläisistä hiuksiin jätettävistä hoitosuihkeista niiden helppouden vuoksi. Suihke myös helpotti hiusten harjaamista siloittamalla niitä.


Tässä vielä kasa roskiin lähteneitä meikkituotteita. Tarten meikkivoide on jo useamman vuoden vanha eli sen oli aika lähteä. Pullosta oli käytetty noin puolet. Lisäksi roskiin meni kuivahtanut geelirajaus, kulmaväri ja ripsareita, sekä Linda Hallbergin meikkikynä, joka jostain syystä on päässyt rutikuivaksi eikä teroittaminenkaan auttanut. 

Löytyikö roskien joukosta tuttuja tuotteita?

Love, Mari

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Tammi-helmikuun kosmetiikkaroskat

*Saatu pr näytteenä
**Mainoslinkki

Tänään ollaan pitkästä aikaa kosmetiikkaroskien parissa, eli luvassa miniarvosteluja tyhjentyneistä tuotteista. Edellisen kerran taisin tyhjentää kosmetiikkaroskista joulukuun jälkeen, joten tässä kasassa on nyt tammi-helmikuun aikana kertyneet tyhjät purnukat. Alkuvuoden aikana olen taas päässyt kivasti kosmetiikan käyttöön kiinni ja näitä tyhjiä tulikin pitkästä aikaa ihan kivasti. 



Cattier Paris soothing micellar gel oli positiivinen yllätys! En ole kovinkaan montaa luonnonkosmetiikan misellivettä kokeillut, mutta tähän ihastuin heti ensimmäisillä kokeilukerroilla. Tässä on nimensä mukaan geelimäinen koostumus, joka tuntuu iholla mukavan viilentävältä ja rauhoittavalta. Tämä toimii hyvin kasvojen puhdistuksen viimeisenä vaiheena tai kiireisinä (ja meikittöminä) päivinä yksinään nopeaan kasvojen freesaukseen. Cattier Paris tuotteita on myynnissä mm. House of Organic verkkokaupassa**.


Cattier Paris pink clay mask* tuli mulle muistaakseni vuosi sitten luonnonkosmetiikkapäivien goodie bagissa ja tämäkin oli erittäin positiivinen yllätys! Tykkäsin tästä niin paljon, että ostin jo uuden varastoon (tosin tällä kertaa keltaista savea). Pink clay naamio on tarkoitettu herkälle iholle ja se tosiaan tuntui hellävaraisemmalta kuin monet muut savinaamiot mitä olen kokeillut. House of Organic verkkokaupasta** löytyi setti, josta löytyy tämä ja kolme muuta savinaamiota itselle tai jaettavaksi ystävien kesken. Yksittäin löydät tämän mm. NHS verkkokaupasta täältä.


Lumene silmämeikinpoistoaine oli oikein toimiva, poisti tehokkaasti silmämeikin ja myös huulimeikin, esimerkiksi nestemäiset huulipunat. En silti sanoisi tämän olevan mitenkään erityisen mieleenpainuva tai ihmeellinen, mutta ajoi asiansa ja voisin ostaa uudestaankin joskus tarjouksesta. Löydät tämän esimerkiksi Citymarketeista tai elevenin verkkokaupasta.


JorgObé White tea balancing cream kasvovoiteen ostin samaan aikaan merkin peel off naamion kanssa. Tykkäsin tästä kasvovoiteesta todella paljon, etenkin juuri kuivattavien naamioiden jälkeen tämä tuntui ihanan rauhoittavalta ja kosteuttavalta ja sai kiristävän tunteen pois kasvoilta. Voisin hyvin ajatella ostavani tämän uudelleen, kunhan saan varastoja hieman tyhjäksi. JorgObé on myynnissä mm. Kicksin verkkokaupassa**.


The Ordinary "Buffet" on yksi uusista The Ordinary tuttavuuksista. Merkin hyaluronihappo on ollut mun suosikkeja jo pitkään, mutta nyt testasin myös tätä buffet seerumia, joka on tarkoitettu mm. kosteuttamaan ja tasoittamaan ihonsävyä ja ikääntymisen merkkejä vastaan. Tykkäsin tästäkin, mutta ei noussut niin lemppariksi kuin esim. se hyaluronihappo. Tämä tuntui kyllä kasvoilla kivalta ja toimi hyvin eri kasvovoiteiden kanssa ja myös meikin alla. Kosteutti kivasti! The Ordinary on myynnissä mm. Nordicfeel verkkokaupassa täällä**.



John masters organics sea mist on siis yksinkertaisesti sanottuna suolasuihke hiuksille, jolla saa helposti ja vaivattomasti rakennetta ja tuntumaa. Tykkäsin tästä kyllä, mutta mä olen niin huono laittamaan hiuksia, että tarve oli aika vähäistä. Plussaa luonnonkosmetiikasta ja tämä on myös vegaaninen! John masters organics tuotteet löydät ainakin House of Organic verkkokaupasta**.

Grn shampoo* tuli mulle viime kesän bloggaajamiitin goodie bagista ja olinkin tästä tosi innoissani! Olin halunnut kokeilla merkkiä jo keväästä lähtien (jolloin se lanseerattiin Suomessa). Edelleen brändi kiinnostaa kovasti, etenkin meikkejä haluaisin päästä kokeilemaan. Mulla ei ihan hirveästi ole kokemusta luonnonkosmetiikan shampoista, mutta tästä kyllä tykkäsin. Shampoo vaahtoutui hyvin, tuoksui miellyttävälle ja jätti hiukset puhtaan ja raikkaan tuntuisiksi. Myynnissä NHS verkkokaupassa.

Senja cotton cloud cleansing foam* nousi mun lemppariksi heti ensimmäisten kokeilujen jälkeen, varsinkin yhdessä saman sarjan puhdistusöljyn kanssa käytettynä. Todella tehokas, mutta hellävarainen puhdistusvaahto, ei kuivattanut ihoa. Haluan ehdottomasti ostaa vielä uudestaan tämän ja puhdistusöljyn. Myynnissä House of Organicilla**.


Balanceme Vitamin C repair serum tuli käytettyä pois sairaalassa olon aikana ja hieman sen jälkeen viime joulukuussa. Tämä oli ihan ok seerumi, kirkasti kasvoja ja kosteutti. Ei kuitenkaan mitenkään mieleenpainuva enkä koe tarvetta etsiä tätä uudestaan käsiini.

Good Molecules wake up eye serum tuli mulle vuosi sitten Beautylish Lucky Bagista ja otin tämän käyttöön joskus loppuvuodesta. Oikein kiva virkistävä seerumi silmänympärysiholle, sopii parhaiten päiväkäyttöön. Good Molecules on myös kohtalaisen edullinen sarja, löytyy Beautylishin valikoimista.


Bernard Cassiere Yuzu perfect glow serum* tuli mulle testiin vuodenvaihteessa ja olen tästä blogiin jo kirjoitellutkin. Tykkäsin kovasti! Tämä kirkasti ja kosteutti kasvoja, toimi hyvin yhteen sarjan muiden tuotteiden kanssa. 


Lumene klassikko kosteuttava silmänympärysvoide oli ihan perus silmänympärysvoide, mulla ei ole oikein mitään sanottavaa tästä. Ajoi asiansa, mutta en koe tarvetta hankkia uudelleen, ellei sitten tule joskus joku hätätilanne ja on pakko saada vaan nopeasti joku varma ja helppo tuote (esim. matkalle).


Nivea Cellular perfect skin eye illuminator lähti roskiin, vaikka ei tyhjäksi asti päässytkään. Tämä on pyörinyt mun peilikaapissa ainakin kaksi vuotta, varmaan kauemminkin. Rehellisesti sanottuna mulla ei ole tästä oikein mitään muistikuvaa.


Dr. Brandt no more baggage lähti myös roskiin ennen aikojaan, tämä on kanssa vanha tuote ja mun ei vaan tule tartuttua tähän. Muistan kyllä, että tykkäsin tästä kun tätä aikoinaan testailin ja tämä häivytti hyvin tummia silmänalusia. Tän kanssa piti vaan käyttää toista varsinaista voidetta kosteutukseen ja mun tulikin usein skipattua tämä ylimääräinen vaihe. Tykkään tän merkin ihonhoitotuotteista kyllä muuten tosi paljon!




ColourPop super shock blush oli mukana mun viime vuoden pannuprojektissa, mutta tämä kuivahti kasaan ennen kun ehdin käyttää tämän loppuun. Tykkään näistä super shock tuotteista paljon ja mulla onkin vielä paljon muita vastaavia jäljellä. ColourPopia myydään heidän omassa verkkokaupassa.

PÜR bombshell irtoripset on moneen kertaan käytetyt, yhdet mun suosikeista. Mä käytän irtoripsiä todella harvoin, mutta aina välillä niillekin tulee tarve. Nämä olivat helppokäyttöiset ja kauniit. PÜR on myynnissä elevenin verkkokaupassa, mutta ainakaan tällä hetkellä valikoimiin ei kuulu irtoripsiä.

Smashbox Always sharp eyeliner, Penny Lane oli yksi mun lemppareista ruskeista rajauskynistä! Tässä on juuri sopiva koostumus, ei liian pehmeä eikä kova. Sävy oli myös todella kaunis. Tykkään tän kynän näppäryydestä, tätä kun ei tarvitse koskaan terottaa. Jos etsit uutta hyvää eyelineria, suosittelen näitä Smashboxin kyniä lämmöllä! Nämä löydät Kicksin verkkokaupasta**.

PÜR disappearing ink peiteaine näytekokoinen peiteaine ehti vakuuttaa mut, tämä on siis super peittävä! Aika paksua myös koostumukseltaan, mutta kuitenkin kohtalaisen helppo häivyttää. Tällä saa piiloon ihan kaiken. En kuitenkaan ihan heti ryntää tätä ostamaan, sillä suosin useimmiten hieman kevyempiä peiteaineita. Tämän löydät elevenin verkkokaupasta.

The BrowGal clear brow gel oli oikein mainio väritön kulmakarvageeli, mun mielestä verrattavissa Anastasian geeliin. Tykkäsin tästä ja muistakin sarjan kulmakarvatuotteista paljon, kannattaa kokeilla jos olet uusia kulmavärejä ja geelejä vailla! Tämän ja muut sarjan tuotteet löydät Kicksistä**.

CoverFX custom enhancer drops, Sunkissed on aivan ihana nestemäinen bronzer. Tämä on todella helppokäyttöinen, levittyy hyvin sienellä, sormilla tai siveltimillä ja jättää luonnollisen lopputuloksen. Sävy on mun mielestä todella kaunis, ei liian oranssi. Brändiä myydään ainakin elevenillä ja Kicksissä, mutta tätä kyseistä tuotetta/sävyä en nyt löytänyt kummastakaan. 

ColourPop no filter peiteaine on yksi mun suosikeista, peittää sopivasti ja levittyy kauniisti! Tämä on todella vaivaton peiteaine ja ainakin mulla pysyy myös kauniina koko päivän eikä lähde rullaamaan. 


Vitamasques evening goggle eye mask oli rauhoittava ja viilentävä iltanaamio silmänympärysiholle. En ollut ennen kokeillut mitään vastaavaa, kuin kangasnaamio, mutta tosiaan vain silmänympäryksille. Ihan kiva, ei mitenkään mullistava.

Crème shop oh deer! kangasnaamio tuli mulle jo edellis joulun tienoilla ipsyn mukana, mutta nyt vasta sain käytettyä pois. Tässä parasta oli suloinen pakkaus, naamio itsessään oli ihan ok, mutta ei herätä nyt mitään suurta muistikuvaa eli ei mikään erityinen.

Cien wipes puhdistusliinoja mulla on kulunut jo lukemattomia pakkauksia. Näitä saa Lidlistä ja ajavat asiansa mun käytössä hyvin. Halpoja ja puhdistavat swatchit ja tarvittaessa meikin rippeet. Tulen ostamaan jatkossakin.

Rainbow puhdistuspyyhe samat sanat kuin edellisessä, perus hyviä puhdistuliinoja. Mieluummin ostan silti noita Lidlin versioita.

Erno Laszlo multi task eye-serum mask silmänalusnaamio, josta en muista mitään. En edes muista käyttäneeni tätä, mutta ilmeisesti jossain vaiheessa tämä tuli kokeiltua. Tämä on varmaan tullut mulle Lookfantastic boksin mukana.

Neutrogena puhdistuspyyhe käytin tämän yksittäispakatun kasvopyyhkeen sairaalassa Annin syntymän aikoihin, ajoi asiansa.

Oliko joukossa sulle tuttuja tuotteita?

Love, Mari

maanantai 20. tammikuuta 2020

Loppuvuoden roskat

Mukavaa alkuviikkoa ystävät! Tänään käydään läpi loppuvuoden roskakassia, eli marras- ja joulukuun kosmetiikkaroskat. Saalis jäi melko pieneksi jälleen kerran, mutta jotain pussin pohjalle oli kuitenkin kertynyt. Mukana on täysikokoisia ja näytekokoja, ihonhoitotuotteita, meikkejä ja hiustenhoitoa. Jos siis miniarvostelut kiinnostaa, jatka ihmeessä lukemista eteenpäin :).



OGX argan oil of morocco shampoo* oli oikein mieluisa shampoo, pesi hiukset puhtaiksi kuivattamatta niitä. Saman sarjan hoitoaineen sain tyhjäksi jo lokakuun puolella ja näiden kahden yhdistelmä oli erittäin toimiva. Voisin hyvin kuvitella ostavani tätä myös uudestaan!

SENJA deep cleansing oil* oli pitkään mun suosikki tuotteeni kasvojen puhdistukseen ja tykkään tästä hurjan paljon. Tuote on myös todella riittoisaa, tämä kesti mulla käytössä pitkän aikaa (yli päiväyksenkin..). Öljypuhdistus poisti ksvoilta meikin tehokkaasti, ei kuivattanut ihoa ja huuhtoutui pois helposti.

The Body Shop Japanese cherry blossom shower gel* oli ihan kelpo, mutta tuoksuna ei kuulu mun suosikkeihin. TBS:n suihkugeelit on mun lemppareita, mutta suosin enemmän makeita herkullisia tuoksuja.

Ziaja goat's milk hair conditioner ajoi hoitoaineen tehtävät oikein mallikkaasti, jätti hiukset ihanan pehmeiksi aina pesun jälkeen. Ainoa mistä en niin välitä, on näiden vuodenmaitosarjan tuotteiden tuoksu, mutta onneksi se ei jäänyt hiuksiin leijailemaan.


Be3 aftersun spray tuoksuu aivan ihanalta! Niin helppo käyttää ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa kivasti. Saman sarjan aurinkosuoja oli myös aivan huippukiva!

Hawaiian Tropic sensitive skin face spf50 aurinkosuoja kasvoille. Tykkään tämän merkin aurinkosuojista kovasti, koska niissä on yleensä ihana tuoksu. Tämä sensitive oli tuoksuton, mutta siitä huolimatta mieluisa. Se imeytyi nopeasti ja antoi korkean suojakertoimen, mikä on mulle tärkeää etenkin reissuilla.

Cattier Paris seerumi ja yövoide toimivat oikein kivasti yhdessä ja tykkäsin myös näiden hoitavuudesta. En kuitenkaan tykännyt tuotteiden tuoksusta lainkaan, joten ei jatkoon. Etenkin seerumi tuoksui jotenkin epämiellyttävän imelältä.


ABH brow wiz on tuttu tuote vuosien takaa, olen näitä käyttänyt useampia ja tykkään siis kovasti. Nykyään suosin kuitenkin enemmän ColourPopin kulmakyniä, jotka maksavatkin vain murto-osan tämän hinnasta.

LUSH nuorentunut värivoide* on ihoa kirkastava voide, joka toimii hyvin kasvovoiteeseen sekoitettuna tai yksinään. Tätä voi käyttää koko kasvoilla tai highlighterin tavoin kasvojen korkeimmilla kohdilla. Tuo iholle kauniin hehkun.

LUSH sugar plum fairy lip scrub* tuoksuu aivan ihanalta ja kuorii huulet tehokkaasti. Lushin huulikuorinnat on mun lemppareita ja näitäkin olen käyttänyt useampia eri tuoksuisina. 

Juice beauty seerumi meikkivoide jäi lähes kokonaan käyttämättä. Tämä oli valitettavasti mulle aivan liian tumma, jopa kesällä rusketuksen kanssa. En siis osaa sanoa tästä mitään mielipidettä.


The Body Shop Oils of life kasvoöljy* on aivan ihanan kosteuttava, tämä oli mun talvikauden suosikkini. Öljyn tuoksu ei kuitenkaan miellytä, mutta tuote itsessään oli niin ihana, että sekin oli siedettävä.

Bioeffect seeruminäytteitä olen käyttänyt useita ja rakastan tätä tuotetta! Jos raaskisin, ostaisin ehdottomasti tämän täysikokoisena, tämä kosteuttaa ihoa niin tehokkaasti. Onneksi nämä pienet näytteetkin ovat riittoisia ja pullosta riittää noin viikon käyttöön.

Let it glow! kangasnaamio tuntui kosteuttavalta ja virkistävältä kasvoilla. Parasta tässä kuitenkin oli super söpö pakkaus.

Soroci sleeping mask ei oikein vakuuttanut. En huomannut tämän tekevän mitään ihmeellistä, muuta kun tuoksui pähkinälle. Ei jatkoon.

Derma E scrub oli oikein tehokas kuorinta, sopivan karkeat rakeet kuorivat iholta kuolleen ihosolukon ja iho tuntui käytön jälkeen pehmeältä ja näytti kirkkaalta. Tykkäsin kovasti.

*Saatu pr näytteenä

Oletko sinä testannut jotain näistä tuotteista?

Love, Mari

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Lokakuun roskat

Iloista uutta viikkoa kaikille! Tänään käydään läpi lokakuun kosmetiikkaroskia, eli tyhjentyneitä tuotteita. Saalis ei tälläkään kertaa ollut suuren suuri, mutta löytyi roskapussista kuitenkin jokunen tuote, joista tänään siis luvassa pienet miniarvostelut.

Roskapussiin päätyi yhteensä 10 tuotetta, joista 8 oli täysikokoisia ja kaksi näytekokoa. Kaksi tuotetta joutui roskiin vanhan ikänsä ja muuttuneen koostumuksen vuoksi.



OGX argan oil of morocco conditioner* argan öljyä sisältävä hiusten hoitoaine oli todella mieluisa tuote. Tämä teki hiuksista ihanan pehmeät ja helposti selvitettävät, antoi myös kiiltoa. Tykkäsin myös sarjan shampoosta, mutta siitä enemmän sitten marraskuun roskien yhteydessä. Voisin ehdottomasti ostaa tätä lisää!

Bomb cosmetics Pina Colada shower butter oli ihan super herkullinen tuote! Tykkäsin tästä etenkin kesällä todella paljon, sillä tuoksu on aivan ihana ananaksinen ja kesäinen. Tämä on siis yhdistelmä vartalonpesuainetta ja kosteusvoidetta, toimii todella hyvin molemmissa tehtävissä.


Skindinavia makeup setting spray on yksi mun kaikkien aikojen suosikki kiinnityssuihkeista, tämä todella toimii ihan super hyvin! Mulla on uusi pullo jo odottelemassa korkkaamista ja aikaisemmin olin käyttänyt ainakin 1-2 näitä jo tyhjäksi. Kestosuosikki siis.

ColourPop nestemäiset huulipunat oli valitettavasti tulleet tiensä päähän, nämä on kyllä jo tosi vanhojakin. Molemmat sävyt on saaneet paljon käyttökertoja ja nämä on olleet yksiä mun suosikkeja.

Marc Jacobs huulikiiltonäyte sävyssä Sugar sugar on pyörinyt mun laatikossa jo ainakin pari vuotta. Käytin tämän aikoinaan lähes loppuun ja viimeinen pisara on jostain syystä vaan jäänyt jälkeen. Nyt oli vihdoin aika luopua tästäkin.


Huxley secret of sahara oil essence oli todella mieluisa. Tässä oli koostumus todella hyvä, ei liian öljyinen eikä liian vetinen. Seerumi kirkasti kasvoja hyvin ja antoi niille paljon tarvittua kosteutusta. Ehdottomasti jatkoon.

Maybelline babylips huulivoide on ollut mulla töissä ja nyt loppui sattumalta sopivasti kun työtkin loppuivat. Tämä on ollut helppo ja nopea, hyvä apu kuiville huulille, mutta ei mitenkään erityinen.

Laneige water cream oli ihanan kosteuttava kasvovoide yö- ja päiväkäyttöön. Tämä imeytyi nopeasti ja kosteutti todella tehokkaasti. Mulla on tätä jo täysikokoinen odottelemassa käyttövuoroaan, joten jatkoon menee.

The Body Shop vanilla pumpkin hand cream* ihanan tuoksuinen käsivoide, yksi mun lemppareita. TBS:n käsivoiteet on muutenkin mun suosiossa, tykkään niiden koostumuksesta kovasti. Tässä on vielä ihana makea kurpitsainen tuoksu, joka hemmottelee myös mieltä käsien lisäksi.

*Saatu pr näytteenä

Oliko roskien joukossa sulle tuttuja tuotteita? :)

Love, Mari

lauantai 19. lokakuuta 2019

Syyskuun roskat

Tänään käydään läpi syyskuun kosmetiikkaroskia, joita yllättäen tulikin ihan mukava määrä verrattuna viime kuukausiin ja vielä pääasiassa täysikokoisia tuotteita. Edelleenkään en päässyt "normaaleihin" lukuihin, lähellekään, mutta hiljalleen tuntuu purkkeja silti tyhjenevän. Mun kosmetiikkavarastot on tällä hetkellä niin ääriäänmyöten täynnä, että jokainen tyhjä purkki ja purnukka on iso voitto.



Glamglow youthcleanse kuoriva kasvoputsari oli oikein mieluisa tuote. Tämä kesti käytössä todella pitkään, tuote oli siis super riittoisaa. Tämä poisti meikit hyvin ja samalla kuori ihoa kevyesti poistaen kaiken ylimääräisen kuonan ja kuolleen ihon. Tätä samaa ei taideta enää valmistaa, mutta vastaava löytyy Glamglow:n valikoimista nykyäänkin.

The Body Shop British rose toner on löytynyt mun kuukauden suosikeistakin, tykkäsin tästä todella paljon. Yksi parhaista tonereista mitä olen käyttänyt. Tykkäsin kovasti tämän geelimäisestä koostumuksesta, tuoksusta ja hoitavuudesta. 

Lavera two-phase intensive firming treatment* sisälsi seitsemän pientä ampullia, jotka käytin viikon mittaisena kuurina. Koostumukseltaan nämä olivat aika vetisen oloista seerumia, levittyi iholle hetkessä ja imeytyi myös aika nopeasti. Iho näytti ja tuntui pehmeältä, kimmoisalta ja kirkkaalta käytön jälkeen. Tykkäsin!


Huxley yönaamio oli myös aivan ihana tuote, johon tulen varmasti palaamaan vielä tulevaisuudessakin. Tämä kosteutti ihoa tehokkaasti yön aikana, teki ihosta pehmeän ja raikkaan tuntuisen. 

Glamglow dreamduo on kaksiosainen yönaamio, joka ei valitettavasti herättänyt suuria tunteita. Tämä kyllä ajoi hyvin asiansa, mutta oli mun mielestä liian työläs käyttää ja tuoksu oli myös mun makuun liia imelä.

The Body Shop Japanese matcha tea pollution clearing mask* sen sijaan oli aivan ihana naamio, joka puhdisti iholta ympäristön aiheuttamia epäpuhtauksia ja jätti ihon sileäksi ja kirkkaaksi. Todella miellyttävän tuntuinen käyttää ja tehokas naamio. Voisin hyvin ostaa uudestaan!


Avant kasvoseerumi oli yllättävän pitkäkestoinen ollakseen näytekokoinen. Korkkasin tämän käyttöön toukokuun lopun Kreikan matkalla ja tämä loppui vasta syyskuussa, vaikka oli mulla jokapäiväisessä käytössä. Oikein kiva seerumi, kosteutti ihoa hyvin ja imeytyi nopeasti. En kuitenkaan huomannut tässä mitään niin ihmeellisen erikoista, että haluaisin välttämättä tätä lisää.

Evo root canal volumising spray tuli aikoinaan Bette boxin mukana ja jäänyt kaapin perukoille lähes käyttämättä. Tämä siis ei ole tyhjentynyt, lähti roskiin vanhan ikänsä puolesta. Teoriassa tämä oli oikein kiva, mutta mulle liian työläs, sillä en koskaan föönaa hiuksia.

Ouai leave in conditioner sen sijaan oli sopivan helppo ja nopea hiustenhoitotuote mun makuun. Suihkutin tätä hiusten pituuksille aina suihkun jälkeen ja huomasin tämän auttavan mm. hiusten takkuisuudessa. Voisin ostaa täysikokoisenakin!'

*Saatu pr näytteenä

Oliko roskien joukossa sulle tuttuja tuotteita? :)

Love, Mari


keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Elokuun roskat

Heippa kaikille! Tänään olisi aika käydä läpi tuotteet, jotka päätyivät elokuun aikana roskakasaan joko tyhjentyneinä tai vanhentuneina. Saldo on tälläkin kertaa varsin pieni, vaikka viimeaikoina mun kosmetiikan käyttö on taas jonkin verran lisääntynyt. Talvea kohti kun mennään, mun iho tarvitsee enemmän hoitavia tuotteita kun kesällä. Elokuussa oltiin kuitenkin vielä varsin kesäisissä tunnelmissa ja sainkin ihan vaan pari tuotetta tyhjäksi asti.




Amika dry shampoo oli ihan ok, ei mikään erityinen, mutta ajoi asiansa kuivashampoona. Tämä oli mulla mukana kesän matkoilla ja pienen kokonsa puolesta oikein näppärä. En kuitenkaan koe tarvetta ostaa tätä uudestaan, tykkään enemmän batistesta.

Mizon joyful time essence mask rose oli oikein ihana, kuten kangasnaamiot aika usein ovat. Tämä tuntui iholla virkistävältä ja hoitavalta ja jätti ihon kauniin kuulaaksi.

BECCA hydra-mist puuteri ei kulunut ihan loppuun asti, mutta tämän viilentävä teho on jo haihtunut ja puuterilla alkaa muutenkin olla ikää, joten tämä sai siirtyä syrjään uuden tieltä. Tykkäsin kovasti ja uusi onkin jo odottelemassa korkkaamista, kun sen Boxycharmin mukana sain elokuussa.

ColourPop super shock poskipuna ja luomivärit ovat päässeet kuivahtamaan niin paljon, että niitä on jo tosi vaikea käyttää. Nämä siis poistuvat mun kokoelmasta pitkään ja hyvin palvelleina. Tykkään tosi paljon super shock koostumuksesta, nämä ovat oikein mieluisia.


Schwarzkopf Gliss hoitosuihke oli mulla oikea ikuisuusprojekti, tää oli käytössä varmaan vuoden ainakin. Super riittoisaa tavaraa ja ihan ok tuote muutenkin. Mulla on tätä vielä toinen pullo odottelemassa, mutta taidan pitää pienen tauon ja käyttää välillä jotain muuta.

Oregon moisturising wash puhdistusvaahdon ostin, koska sitä suositeltiin erityisesti prosiaasi iholle. En kuitenkaan huomannut tämän tekevän mitään kummaa, ihan perus puhdistusvaahto. Tämä oli tuoksuton ja huomasinkin, että en tykännyt käyttää tuoksutonta putsaria vaan kaipaan suihkussa jotain ihanaa nuuhkittavaa.

Bath and body works suihkugeeli olikin sitten juuri sitä, mitä suihkuun kaipaan. Aivan ihana makea tuoksu, joka teki suihkuhetkistä ihanaa hemmottelua. Tykkäsin kovasti ja ostaisin uudestaankin jos näitä saisi jotenkin kätevästi Suomeen.

Tykkäätkö sinä tuoksullisista vai tuoksuttomista suihkutuotteista?

Love, Mari

tiistai 6. elokuuta 2019

Kesän roskat

Heippa kaikille! Tänään käydään läpi kesän aikana kertyneet kosmetiikkaroskat. Aikaisemmin olen tehnyt vastaavan postauksen kuukausittain, mutta kesäkuussa mun roskapussiin oli kertynyt ehkä kaksi tuotetta. Päätin siis yhdistää kaikki kesän roskat tähän yhteen postaukseen ja siltikin saldo jäi todella pieneksi. Katsotaan nyt kuitenkin mitä kaikkea sinne roskapussiin oikein kertyi ja mitä mietteitä tuotteet herättivät.



Vieso shampoo ja hoitoaine* olivat molemmat oikein mieluisia. Shampoo puhdisti hiukset tehokkaasti olematta kuitenkaan liian "raju". Näiden jäljiltä hiukset tuntuivat pehmeiltä ja kosteutetuilta, sekä raikkailta. Voisin hyvin kuvitella hankkivani nämä vielä uudestaankin.

OGX bonding 'Plex shampoo ja hoitoaine* kuluivat myös loppuun kesän aikana ja näistäkin tykkäsin kyllä kovasti. Näillä sai hiuksista selkeästi vahvemman tuntuiset, hiukset eivät olleet enää niin hauraat ja katkeilevat. Hoitoaine myös kosteutti hiuksia kivasti, mutta se ei ollut tämän ykkös tehtävä. 


MAC prep + prime fix+ kasvosuihke on kuulut mun meikkirutiiniin jo vuosia ja tämä kookoksen tuoksuinen on ihan mun lemppari. Oon käyttänyt tätä jo useamman pullon ja uusi on jo korkattuna. Itse käytän tätä meikin viimeistelyyn, sillä tämä sulattaa kasvoilta ylimääräiset puuterit pois ja saa meikin näyttämään luonnollisemmalta.

Garnier ambre solaire aurinkosuojasuihke kasvoille tuli mulle buzzadorin kautta jo joskus vuosi sitten. Tykkäsin tästä todella paljon, sillä korkea suojakerroin on aina tarpeen ja tän käyttö oli ihan super helppoa. Suihketta vaan suihkittiin naamalle ja se siitä. Tätä voi käyttää myös meikin päällä!

Lavera whitening hammastahna* jätti mut vähän kylmäksi. Tämä kyllä puhdisti hampaat hyvin, ei siinä mitään. En huomannut itse mitään valkaisevaa vaikutusta ja tämä ei myöskään jättänyt suuta raikkaaksi kuten useat muut hammastahnat. Sitä raikkautta jäin ehkä eniten kaipaamaan.


Herbina soft cashemere deodoranttia olen käyttänyt jo useita kappaleita ja tästä tykkään aina vaan. Tässä on ihana tuoksu ja kainalot pysyy kuivina ja hajuttomina koko päivän.

timeless glam and glow sheet mask oli ihana kirkastava kangasnaamio. Tykkäsin tästä kovasti, se pysyi hyvin kasvoilla, kosteutti ihoa ja jätti kasvot kauniin kuulaiksi.

Nivea coconut vartalovoide näytepussukasta riitti pariin kokeiluun. Tässä tuoksu oli aivan ihana! Tykkäsin myös koostumuksesta, joka imeytyi iholle nopeasti.

benefit Bad gal Bang! ripsiväri on yksi mun lemppari kautta aikojen, tykkään tästä hurjan paljon. Jopa mun omilla piikkisuorilla tynkäripsillä! Uusi onkin jo korkattuna ja aion ostaa jatkossakin :).

Urban Decay Naked skin concealer on myöskin mun kestosuosikki, olen käyttänyt ainakin kolme putkiloa tätä. Todella hyvä peiteaine, ei liian paksu, mutta silti peittävä. En ihan heti osta uutta, sillä haluan saada kokoelmaa vähän kulutettua, mutta ihan varmasti tulen nappaamaan tämän vielä joskus uudestaankin.

Löytyikö roskien joukosta sulle tuttuja tuotteita?

Love, Mari

*Saatu pr näytteenä

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Toukokuun roskat

Tänään käydään läpi toukokuun kosmetiikkaroskia, joita kertyikin harvinaisen vähän. Mun kosmetiikan käyttö väheni paljon loppukeväästä ja se näkyy nyt hyvin selkeästi näissä tyhjentyneissä purkeissa. Sain roskakasaan vain yhdeksän tuotetta, en muista koska näitä olisi viimeksi ollut näin vähän. Mutta eipä se mitään, nyt olisi siis luvassa yhdeksän miniarvostelua.



Garnier refreshing botanical cleansing milk tuli mulle Buzzadorin kautta, kun pääsin osallistumaan Garnier kampanjaan. Tämä oli mukana myös viime vuoden pannuprojektissa, mutta ihan ei päästy loppuun asti silloin. Tuote oli itsessään oikein kiva ja tykkäsin tätä käyttää, mutta jotenkin se aina vaan unohtui. Tämä puhdisti kasvot hyvin ja tuntui iholla miellyttävältä.

Aussie Miracle dry shampoo on ollut mulla käytössä joulusta lähtien, sain näitä muistaakseni neljä kappaletta joululahjaksi. Tämä on ajanut asiansa kuivashampoona oikein hyvin, mutta ei mun mielestä ole ihan yhtä hyvä kuin mun suosikit batistelta, joten näiden jälkeen palaan kyllä taas juurilleni.

Simple micellar cleansing wipes puhdistusliinat on näkyneet mun roskissa jo monia kertoja, joten tällä kertaa sanon vaan, että mä tykkään näistä ihan tosi paljon ja ostan kyllä uudestaankin! Taas.


Bernard Cassiere Bilberry soothing mousse* oli ihanan rauhoittava kosteusvoide (mousse) kasvoille, jonka koostumus oli aivan ihana! Pehmeä mousse levittyi kasvoille todella hyvin ja tuntui aivan ihanalta. Mä tykkäsin tästä kyllä kovasti.

Oskia London kasvonaamio oli myös oikein hyvä. Purkista riitti kahteen kokeiluun, joten mitään suurta analyysiä en osaa sanoa, mutta käytön jälkeen mun iho oli pehmeä ja kimmoissa, terveen tuntuinen.

Dr. Hauschka kasvoputsari* ei valitettavasti ollut mulle mieluisa ja jäikin suureksi osaksi käyttämättä. Itse tuote oli varmaankin ihan hyvä, mutta mä koin tämän jotenkin niin työläänä, että en vaan koskaan tarttunut tähän vaan käytin helpompia tuotteita.

Dr Botanicals eye serum sen sijaan oli täyttä rakkautta heti ensi kokeilusta lähtien. Tämä teki silmänalusista kirkkaat, kosteutetut ja vähensi turvotusta ja tummuutta. Todella erinomainen tuote, jonka ehdottomasti haluan ostaa uudelleenkin.

Kiehl's creamy eye treatment silmänympärysvoide on paksua ja tuhtia tavaraa, sopii hyvin yökäyttöön. Tämä kyllä kosteuttaa silmänympärysihoa tehokkaasti ja sai ihon näyttämään kimmoisalta, vähensi myös mun mielestä jonkin verran juonteita. Voisin hyvin ostaa tämän myös uudestaan.

The Body Shop brow & lash gel* oli oikein toimiva kulmakarvageeli, piti karvat paikoillaan hyvin. Mä en kyllä ymmärrä mitä tän kanssa olisi ripsille pitänyt tehdä, en siis koskaan edes kokeillut.

Oletko sinä kokeillut jotain näistä tuotteista?

Love, Mari

*Saatu pr näytteenä

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Huhtikuun roskat

Iloista sunnuntaita kaikille! Huhtikuusta on vierähtänyt jo hyvä tovi, mutta palataan vielä hetkeksi viime kuun puolelle ja käydään läpi huhtikuun roskasaldoa. Huhtikuussa roskiin lähti 23 tuotetta. Kaikki eivät ihan tyhjäksi asti olleet päässeet, vaan olivat vaan niin vanhoja, että oli aika heittää pois. Mukana on meikkituotteita, ihonhoitoa ja löytyipä joukosta yksi hiustuotekin. 



Huxley secret of sahara toner on monien bloggaajien hehkuttama ja itsekin lankesin tuohon hypetykseen. Olihan tämä pakko ostaa kokeiluun, kun se vihdoin oli saatavilla. Tykkäsin tästä kyllä, mutta en ihan yhtä mullistavia vaikutuksia huomannut, mitä muilta olen kuullut. Ajoi asiansa tonerina erittäin hyvin.

Biozell texturizing spray on ollut mun luottotuote jo pitkään ja olenkin käyttänyt näitä jo useampia. Suihke antaa hiuksille sopivasti rakennetta ja volyymia, huonojen hiuspäivien pelastus!

LUSH shower jelly whoosh* oli aivan ihanan tuoksuinen hauska suihkujelly. Jelly vaahtosi hyvin ja puhdisti ihon tuntuen samalla raikkaalta. Parasta oli ihana sitruksinen tuoksu.

First Aid Beauty facial radiance pads laput kuorivat ihoa kevyesti puhdistuksen lomassa. Nämä oli todella näppäriä puhdituksen viimeistelyyn kun samalla sai kuorittua iholta kuolleen ihosolukon pois.


benefit Dew the Hoola nestemäinen aurinkopuuteri oli todella hyvä. Tykkäsin tästä tosi paljon. Tuote levittyi kasvoille vaivattomasti ja lopputulos näytti aina luonnolliselta. Voisin harkita tän uudelleen ostamista.

Make Up For Ever Step1 smoothing primer ei ollut mun juttu. Tämä kyllä silotti ihon pintaa, mutta sai ihon tuntumaan aika kuivalta. Primerina toimi hyvin, mutta ei noussut suosikiksi.

Missha cushion primer* oli ihanan kosteuttava pohjustusvoide, tämä toimi hyvin oikeastaan minkä vaan meikkivoiteen alla. Todella ihana tuote, etenkin talven kuivattamalle iholle.

Monuskin illuminating primer oli ihan kiva, mutta ei mitenkään maata mullistava. Mun suurin ongelma tän kanssa oli pakkaus, tästä oli ihan mahdotonta saada tuotetta ulos. 

Illamasqua hydra veil primer oli myös todella kiva. Tässä on jännä geelimäinen koostumus, joka levittyy iholle helposti ja tuntuu mukavan rauhoittavalta.

Lumene blueberry kulmakarvageeli oli ihan ok, ajoi asiansa, mutta en kokenut tätä mitenkään ihmeellisenä. 


TonyMoly Bamboo cool water soothing gel oli ihana geelimäinen kosteusvoide, joka oli erityisen kiva kuumina kesäpäivinä. Tämä kosteutti, rauhoitti ja virkisti ihoa tehokkaasti ja levittäminen tuntui miellyttävältä geelimäisen koostumuksen vuoksi.

Lemon juice & glycerine hoitovoide kantapäille on ollut mun luottotuote jo pitkän aikaa. Tämä tekee korppuisista kantapäistä ihanan pehmeät. Tuotteen pakkaus uudistettiin vuosi sitten, tämä on vielä sitä vanhaa mallia. Uusi on jo odottelemassa käyttövuoroa.

The Body Shop peppermint cooling foot lotion tuoksui ihanalle piparmintulle ja tuntui jaloissa mukavan viilentävältä. Tämä oli etenkin kesäisin aivan ihana pitkien työpäivien jälkeen.

MOA The Green balm* monitoimivoide on sellainen, joka mun mielestä kuuluu ihan jokaisen kaappiin. Tälle on niin paljon käyttötarkoituksia! Itse käytin tätä eniten kesäisin, mm. hyttysenpistoihin.


Urban Decay All Nighter meikkivoide oli mukana mun tämän vuoden pannuprojektissa, mutta päädyin heittämään tämän roskiin jo nyt. Meikkivoiteen tuoksu ja koostumus alkoi vähän muuttua, joten en halunnut tätä enää kasvoille käyttää. Tämä oli ihan super peittävä ja pysyvä meikkivoide, sopi hyvin mm. juhliin, mutta arkikäyttöön tää oli mulle liian tujua.

ColourPop kristallikokoelman setting spray ei ollut oikein onnistunut. Tässä oli ihan liian märkä suihku, ei vaan voinut käyttää meikin päälle. Käytinkin tämän loppuun niin, että suihkutin tätä aina siveltimeen kun käytin shimmerisiä luomivärejä ja siinä tarkoituksessa toimi kyllä kivasti.

The Ordinary seerumimeikkivoide ja peittävä meikkivoide kuuluu molemmat mun suosikkeihin ja näitä aion ostaa vielä uudestaankin. Tykkään molemmista tosi paljon, seerumimeikkivoide on ihana kesäisin kun haluaa vaan jotain kevyttä kasvoille. Nämä toimii myös erittäin hyvin yhdessä sekoittamalla.

Kat Von D Everlastin liquid lipstick sävyssä Double dare tuli tiensä päähän. Ostin tämän jo talvella 2016 eli nyt oli tosiaan jo aika heittää tämä pois. Sävy on todella kaunis ja tykkään näiden koostumuksesta myös paljon.

Instant Effects Instant lip* on seerumi, joka on tarkoitettu huulten pullistamiseen. Tämä oli todella hyvä! Huomasin selkeän eron aina tätä käyttäessä ja tuote tuntui myös todella kosteuttavalta ja hoitavalta. Tämä ei kihelmöinyt huulissa lainkaan vaan tuntui tosi miellyttävältä.

Marc Jacobs primer ja meikkivoide näytteistä riitti pariin kokeiluun ja niiden perusteella tykkäsin etenkin tuosta primerista tosi paljon. Meikkivoiteesta en saanut ihan lopullista mielikuvaa vielä.

*Saatu pr näytteenä

Oletko sinä testannut jotain näistä tuotteista?

Love, Mari

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Maaliskuun roskat

Iloista sunnuntaita kaikille! Tänään olisi aika käydä läpi maaliskuun roskasaldo, joka jäi yllättävän pieneksi. Voisin melkein sanoa, että vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Maaliskuussa tyhjiä tuotteita kertyi vaivaiset 9 kappaletta, mutta suurin osa oli sentään täysikokoisia tuotteita. Nyt siis luvassa yhdeksän miniarvostelua.



Schwarzkopf Gliss fiber therapy bonding shampoo oli oikein kiva, mutta ei mitenkään erityisen mieleenpainuva. Tämä vaahtosi hyvin ja puhdisti hiukset tehokkaasti, mutta mitään muita ominaisuuksia ei jäänyt mieleen. Tuskin siis tulen tähän enää tarttumaan kaupan hyllyllä, kun monet muut shampoot on olleet selkeästi mieluisampia.

Polaar Ice Pure micellar water* oli todella hyvä misellivesi, tällä sai kaikki meikinrippeet pois kasvoilta ja iho tuntui raikkaalta ja puhtaalta. Ainoa miinus tässä oli se, että tuote ei sopinut mun silmille vaan kirvelsi jonkin verran.

Nivea cream care waterproof eye make-up remover oli mun mielestä todella hyvä! Tämä puhdisti silmämeikin tehokkaasti, mutta hellävaraisesti ja ihana kermainen koostumus ei ärsyttänyt silmiä lainkaan. 


Holika Holika pure essence mask sheet strawberry oli ihana, kuten Holika Holikan kangasnaamiot aina on. Tämä tuntui kasvoilla virkistävältä ja kosteuttavalta. Naamio myös pysyi hyvin kasvoilla, eikä lähtenyt valumaan.

Bernard Cassiere mustikka yönaamio* oli ihan ok. Tämä ei ihastuttanut ihan samalla tavalla kuin sarjan muut tuotteet, mutta toimi kuitenkin yövoiteena kivasti. Yönaamioksi tän tehot ei mun käytössä ihan riittäneet.

Origins Ginzing eye cream on jo toinen purkki mitä olen tätä käyttänyt ja täytyy sanoa, että tykkään kovasti. Jos kaipaat kirkastavaa silmän ympärysvoidetta, joka samalla vähentää turvotusta ja tummuutta silmien alla, suosittelen kokeilemaan tätä.


Inglot eye makeup primer tuli vihdoin ja viimein tiensä päähän, usean vuoden jälkeen. Tämä oli ihan super riittoisaa ja tuntui välillä jo siltä, etten koskaan saa tätä loppumaan. Tämä oli erinomainen primeri silmämeikille, piti meikin paikoillaan koko päivän. Suosittelen lämpimästi, jos olet hyvää primeria vailla.

Dermosil Fresh! anti-spot concealer ei loppunut, mutta tämä on niin vanha, että heitin roskiin jokatapauksessa. Muistan tän olleen ihan ok, sävyltään hieman vihertävä mikä auttoi punaisten näppyjen peittämisessä. Mulla vaan on näppyjä niin harvoin, ettei tälle oikein ollut tarvetta.

Urban Decay All Nighter makeup setting spray on aivan loistava! Yksi mun suosikki meikinkiinnityssuihke kautta aikojen. Tämän kanssa todella huomaa eron meikin pysyvyydessä ja tää olikin mun luottosuihke aina juhlissa ja kun meikin pitää pysyä kauniina pitkään.

Oletko sinä kokeillut jotain näistä tuotteista?

Love, Mari

*Saatu pr näytteenä

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Helmikuun kosmetiikkaroskat

Helmikuussa kosmetiikkaroskikseen päätyi taas aika iso kasa tyhjiä purnukoita, joista tänään luvassa pienet arvostelut. Yhteensä roskiin päätyi 27 purkkia ja purnukkaa, joista tällä kertaa iso osa oli täysikokoisia tuotteita. Mukana on toki myös näytteitä ja matkakokoja. Joukosta löytyy sekä ihonhoitoa, hiustenhoitoa, että meikkejä.

**affiliate linkki
*saatu pr näytteenä


dr. botanicals Moroccan rose superfood facial oil tuli mulle vuoden 2017 joulukalenterista, mutta otin tän käyttöön vasta nyt viime tammikuussa, kun olin ihastunut ensin saman sarjan silmänympärysseerumiin. Tämä kasvoöljy oli aivan huikean ihana! Tuntui iholla viilentävältä, tuoksui ruusuiselle ja teki ihosta ihanan pehmeän. Etenkin nyt talvella tää oli oikeasti mainio tuote! 

First Aid Beauty Anti-redness serum oli myös oikein toimiva, mä tykkään tän sarjan ihonhoitotuotteista paljon. Ostin tän Kicksin verkkokaupasta viime talvena, mutta nyt kun yritin löytää tätä uudestaan, ei merkki kuulunutkaan enää Kicksin valikoimaan :(. Tämä oli koostumukseltaan tosi paksua, voidemaista, mutta toimi silti seerumin tapaan ja rauhoitti kasvojen punoitusta hyvin.

Lavera Hydro effect serum** lähti mun mukaani viime vuoden I love me -messuilta, koska olin kuullut tästä niin paljon kehuja. Oon myös tykännyt kovasti muistan tän sarjan tuotteista, joten halusin päästä testaamaan myös seerumin. Tää oli tosi kiva käytössä, kosteuttava ja suojasi samalla ilmansaasteilta. Toimisi varmaan vieläkin paremmin sarjan muiden tuotteiden kanssa.

SENJA Nordic nectar toner essence**(*) oli ihan huippuhyvä, ihastuin tähän heti ekojen kokeilujen jälkeen ja purkki kuluikin loppuun aika nopeasti. Tämä ja Senjan puhdistustuotteet ovat nousseet mun lemppareiksi ja suosittelenkin tätä lämmöllä kaikille hyvää toneria etsiville.

Clarins kirkastava ja sävyttävä silmänympärysvoide* ei ole ihan loppu, mutta joutaa roskiin, koska tää on ollut mulla avattuna jo melkein kaksi vuotta. Ihan kiva tuote, mutta ei sopinut mun tarpeisiini, kaipaan vähän enemmän kosteutusta silmänympärysvoiteelta. Tää oli kyllä kiva meikittöminä päivinä kun peitti vähän tummia silmänalusia.

Bernard Cassiere Aquasleeping pack* on löytynyt mun lemppareista ja olen tätä hypettänyt jo useita kertoja täällä blogissa. Sain voiteen testiin alkuvuodesta ja käytin tän tosiaan loppuun jo helmikuun aikana, en vaan saanut tästä kyllikseni. Mun ihoni otti tän ilolla vastaan joka ilta. Paras yövoide, mitä olen tähän mennessä koskaan käyttänyt.


treaclemoon my coconut island creamy shower mousse** oli aivan ihana suihkumousse! Tämän käyttö teki suihkuhetkistä luksusta, vaahto oli niin pehmeää ja tuoksui ihanalta trooppiselta kookokselta. Voisin ehdottomasti ostaa tätä uudestaankin, tykkäsin tosi paljon. 

Kérastase K resistance shampoo ei sen sijaan ihan yltänyt mun vaatimustasolle, tää oli oikeastaan aika surkea. Käytin itse muutaman kerran ja totesin ettei ole mun juttu, mies sai tän onneksi kulutettua loppuun. Tämä jätti mun hiukset aina tosi raskaiksi ja jopa rasvaisen tuntuisiksi.

Polaar Ice pure cleanser* oli todella tehokas geeliputsari, poisti hyvin meikit eikä kuivattanut ihoa. Ainoa, mistä en niin tykännyt oli tämän maskuliininen tuoksu. 

dr. brandt PoreDermabrasion kuorinta** oli todella ihana, kuten merkin tuotteet aina. Tällä merkillä on mun mielestä ehkä parhaat kuorinnat ikinä, en ole vielä koskaan joutunut pettymään. Tämä toimi loistavasti ja auttoi ihohuokosia näyttämään pienemmiltä. 

Decléor vartalokuorinta** vaikutti ihan hyvältä tuotteelta, mutta tästä matkakokoisesta purkista ei ihan hirveän moneen kokeiluun riittänyt. Tykkäsin tämän raikkaasta tuoksusta kovasti ja kuorintateho vaikutti olevan myös kohdillaan.


Oregon rescue serum oli iloinen yllätys ja oikeastaan ainoa tuote Oregon sarjassa, josta huomasin olevan oikeasti hyötyä mun psori iholla. Tämä siis on tarkoitettu psoriaatikoille ja atooppiselle iholle tehohoidoksi ja tykkäsin tosi paljon tästä. Purkki on vaan aika pieni eikä siitä riitä kovin pitkäksi aikaa. 

Lemon juice and glycerine tehokosteuttava käsivoide* oli todella ihana ja hoitava, imeytyi hyvin ja teki käsistä pehmoiset. Tuoksui raikkaalle sitruunalle, mikä piristi aina voidetta käyttäessä. Tätä aion ostaa lisääkin, mulla kun kuluu käsivoiteita aika tiuhaa tahtia.

Swiss Clinic itseruskettavat laput** vaikutti ensin tosi näppäriltä, mutta puolet näistä jäi kuitenkin mulla käyttämättä. Ideasta kyllä tykkäsin ja näillä sai kasvoille kivan luonnollisen ja tasaisen päivetyksen, mutta kun en jaksanut ruskettaa koko kroppaa, ei ollut järkeä ruskettaa pelkkiä kasvojakaan.

Ziaja subtle bronze face cream* oli itseruskettava kasvovoide. Tän kanssa kävi vähän samoin kuin tuon edellisenkin kanssa. Tuote itsessään on tosi hyvä ja toimi juuri niinkuin pitikin, mutta ei vaan tullut käytettyä. 


Cien Facial wipes puhdistusliinat on näkyneet mun roskissa useita kertoja, olen käyttänyt näitä liinoja jo ties kuinka monta pakkausta ja käytän jatkossakin. Nää on tosi hyviä ja edullisia.

Tatcha Luminous dewy skin mask kangasnaamio tuli Boxycharmin mukana ja olin tästä äärimmäisen innoissani, koska merkki on kiinnostava ja oon tykännyt sarjan kasvosuihkeesta. Tämä olikin tosi ihana naamio ja jätti kasvot kosteutetuiksi ja heleiksi.

Lumene Ajaton tiivistetty seerumi**  vaikutti aika ihanalta tuotteelta, se kiinteytti ja kosteutti ihoa tehokkaasti. Voisin kuvitella ostavani täysikokoisen tuotteen, kunhan saan vähän vanhoja käytettyä pois alta.

Bioeffect EGF serum** oli myös aivan ihana seerumi, vaikka kokeilinkin vaan tämän pikku pullon verran. Tästä riitti lähes viikoksi, yksi tippa aina aamuisin. Seerumi imeytyi ihoon nopeasti ja tuntui todella kosteuttavalta ja teki kasvoista kimmoisammat. Mä ostan tämän ehdottomasti täysikokoisena, niin ihanalta tämä tuntui. Viikossa jo huomasin eron mun ihossa, joten voin vaan kuvitella mitä taikoja tämä tekee pidemmällä käytöllä. 


Too Faced HangoverX primer oli pitkään mun suosikki kosteuttava primer, mutta nyt sen paikan on vienyt Smashboxin Primerizer. Tää on silti tosi hyvä ja tykkään etenkin ihanasta kookoksen tuoksusta.

L'oreal Lumi magique base on todella vanha, tää olisi pitänyt heittää roskiin jo vuosia sitten. Mä en oikein koskaan päässyt tän makuun ja se onkin jäänyt tosi vähälle käytölle.

blinc mascara amplified oli sellainen 38 tyyppinen ripsari, joka teki tuubin ripsien päälle ja lähti pois vain lämpimällä vedellä. Ihan ok, mutta ei mitenkään mieleenpainuva.

Kat Von D tattoo liner on kaikkien aikojen paras lineri mitä olen käyttänyt ja mulla onkin jo uusi tälläinen käytössä. Tällä saa tehtyä todella tarkkaa ja mustaa jälkeä eikä väri suttaannu tai lähde liukumaan juonteisiin.

benefit Roller Lash mascara on yksi mun lemppareista ja aion ehdottomasti ostaa tämän uudestaan kunhan saan vähän ripsarikokoelmaa pienemmäksi. Tämä erottelee ja kaartaa ripset todella kauniisti.

Marc Jacobs ripsiväri oli ihan ok, mutta ei mitenkään mieleenpainuva tai sellainen, että olisi pakko saada uudestaan. Mulla ei oikeastaan ole mitään sanottavaa tästä.

blinc mascara primer oli sitten taas ihan huikean hyvä musta primeri ripsille, tämä sai oikeastaan minkä tahansa ripsarin näyttämään hyvältä. Jos löydän tän jostain, ostan ehdottomasti uuden.

CoverFX custom enhancer drops** oli todella kaunis, hohtava ja metallinen nestemäinen highlighter. Tämä on sellainen tuote, joka näkyy kuuhun saakka, niin mielettömän upea! 


Löytyikö mun roskien joukosta tuttuja tuotteita? :)

Love, Mari
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...