tiistai 6. elokuuta 2019

Kesän roskat

Heippa kaikille! Tänään käydään läpi kesän aikana kertyneet kosmetiikkaroskat. Aikaisemmin olen tehnyt vastaavan postauksen kuukausittain, mutta kesäkuussa mun roskapussiin oli kertynyt ehkä kaksi tuotetta. Päätin siis yhdistää kaikki kesän roskat tähän yhteen postaukseen ja siltikin saldo jäi todella pieneksi. Katsotaan nyt kuitenkin mitä kaikkea sinne roskapussiin oikein kertyi ja mitä mietteitä tuotteet herättivät.



Vieso shampoo ja hoitoaine* olivat molemmat oikein mieluisia. Shampoo puhdisti hiukset tehokkaasti olematta kuitenkaan liian "raju". Näiden jäljiltä hiukset tuntuivat pehmeiltä ja kosteutetuilta, sekä raikkailta. Voisin hyvin kuvitella hankkivani nämä vielä uudestaankin.

OGX bonding 'Plex shampoo ja hoitoaine* kuluivat myös loppuun kesän aikana ja näistäkin tykkäsin kyllä kovasti. Näillä sai hiuksista selkeästi vahvemman tuntuiset, hiukset eivät olleet enää niin hauraat ja katkeilevat. Hoitoaine myös kosteutti hiuksia kivasti, mutta se ei ollut tämän ykkös tehtävä. 


MAC prep + prime fix+ kasvosuihke on kuulut mun meikkirutiiniin jo vuosia ja tämä kookoksen tuoksuinen on ihan mun lemppari. Oon käyttänyt tätä jo useamman pullon ja uusi on jo korkattuna. Itse käytän tätä meikin viimeistelyyn, sillä tämä sulattaa kasvoilta ylimääräiset puuterit pois ja saa meikin näyttämään luonnollisemmalta.

Garnier ambre solaire aurinkosuojasuihke kasvoille tuli mulle buzzadorin kautta jo joskus vuosi sitten. Tykkäsin tästä todella paljon, sillä korkea suojakerroin on aina tarpeen ja tän käyttö oli ihan super helppoa. Suihketta vaan suihkittiin naamalle ja se siitä. Tätä voi käyttää myös meikin päällä!

Lavera whitening hammastahna* jätti mut vähän kylmäksi. Tämä kyllä puhdisti hampaat hyvin, ei siinä mitään. En huomannut itse mitään valkaisevaa vaikutusta ja tämä ei myöskään jättänyt suuta raikkaaksi kuten useat muut hammastahnat. Sitä raikkautta jäin ehkä eniten kaipaamaan.


Herbina soft cashemere deodoranttia olen käyttänyt jo useita kappaleita ja tästä tykkään aina vaan. Tässä on ihana tuoksu ja kainalot pysyy kuivina ja hajuttomina koko päivän.

timeless glam and glow sheet mask oli ihana kirkastava kangasnaamio. Tykkäsin tästä kovasti, se pysyi hyvin kasvoilla, kosteutti ihoa ja jätti kasvot kauniin kuulaiksi.

Nivea coconut vartalovoide näytepussukasta riitti pariin kokeiluun. Tässä tuoksu oli aivan ihana! Tykkäsin myös koostumuksesta, joka imeytyi iholle nopeasti.

benefit Bad gal Bang! ripsiväri on yksi mun lemppari kautta aikojen, tykkään tästä hurjan paljon. Jopa mun omilla piikkisuorilla tynkäripsillä! Uusi onkin jo korkattuna ja aion ostaa jatkossakin :).

Urban Decay Naked skin concealer on myöskin mun kestosuosikki, olen käyttänyt ainakin kolme putkiloa tätä. Todella hyvä peiteaine, ei liian paksu, mutta silti peittävä. En ihan heti osta uutta, sillä haluan saada kokoelmaa vähän kulutettua, mutta ihan varmasti tulen nappaamaan tämän vielä joskus uudestaankin.

Löytyikö roskien joukosta sulle tuttuja tuotteita?

Love, Mari

*Saatu pr näytteenä

10 kommenttia:

  1. No HErbina on ainakin tuttu, sitä tuli käytettyä aikanaan kun olin nuori :)
    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
  2. No eipä kyllä tosiaan ole kasa paisunut kovin kummoiseksi :D

    VastaaPoista
  3. Heei tuo Herbinan dödö kuulostaa hyvältä. Pitääkin testata sitä itsekin :)
    Samoin tuo Benefit ripsiväri. Mulla on ollut se Roller lash käytössä ja siitä olen tykännyt kovasti, mutta tämä ripsiväri on mulle uusi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mun mielestä paras näistä perusdödöistä :D. Roller lash on kanssa tosi hyvä, mutta tykkään tuosta vielä enemmän.

      Poista
  4. Tuttuja merkkejä mutta tuotteet olivat minulle uusia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa mukana olikin pääasiassa tuttuja perusmerkkejä :)

      Poista
  5. Ihanasti esittelet näitä kosmetiikkatuotteita. Olen pitkään etsinyt hyvää ripsiväriä ja voisin testata tätä benefit Bad gal Bangia. Niin kiva fiilis jäi tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onpa kiva kuulla :). Tuo ripsari on kyllä todella hyvä, sille suuret suositukset!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...