Ihanaa sunnuntaita! Tänä viikonloppuna ollaan saatu nauttia jälleen I love me -messuhuumasta. Messut alkoivat perjantaina ja jatkuvat vielä tänään sunnuntaina, eli mattimyöhäisetkin ehtivät vielä messuilemaan. Itse kävin messuilemassa eilen, perinteiseen tapaan, ja mukaan tarttui yhtä sun toista kiinnostavaa. Tänä vuonna messuilla oli todella hyviä tarjouksia ja jotenkin ihana tunnelma ylipäätään. Oli mahtavaa törmäillä blogituttuihin ja päästä nauttimaan kosmetiikkahömpästä oikein kunnolla. Tänään pääsette näkemään mitä kaikkea mun mukaan messuilta tarttui.

Ensimmäisenä messualueella tuli vastaan ProCare piste, jossa myytiin mm. Real Techniquesia ja batistea. Pisteellä oli muuten vierailemassa myös RT:n perustajat Sam ja Nic ja pääsinkin näkemään vilauksen heidän meikkidemostaan. RT:n sivellinsettejä oli tosi hyvässä tarjouksessa, tuo alempi setti maksoi vaan 8 euroa! Siveltimien lisäksi ostin batistea, tuo kolmen pullon setti maksoi vaan 7 euroa. Heräteostoksena mukaan lähti vielä treaclemoon suihkuvaahto, joka toivottavasti tuoksuu ihanalle kookokselle.
Toinen ihana tarjous löytyi Bomb cosmetics pisteeltä, jossa ihastuin shower buttereihin. Näitä vartalo- ja hiustuotteita sai neljä kahdellakympillä, joten tartuin toki tarjoukseen. Nuo suihkuvoit tuoksui niin taivaallisen hyvälle!
Biozellilta nappasin mukaan mun lempparin, texturizing sprayn, jota sai ison ja pienen kuudella eurolla. Ei paha! Tää on mun lemppari rakennesuihke ollut jo pitkään ja edellinen pullo on päässyt loppumaan jo jokin aika sitten. Kiva saada tää uudestaan käyttöön.
4Dream piste oli yksi mun lemppareista, sieltä kun löytyy Beauty Garden, joka on varmaan mun lemppari luonnonkosmetiikkamerkki. Pisteellä oli myös Bohoa ja BB voide olikin hyvässä tarjouksessa, 10€. Sain pisteeltä mukaani myös pr-näytteitä, kuten tuon ihanan uutuudeen, balmyou karitevoin. Itse ostin BB voiteen ja tuon ison uutuusbalmin Beauty Gardenilta. Näistä tulen varmasti kirjoittamaan blogissa vielä myöhemmin.
Naturellen pisteellä oli ihan huikea tarjous, Juice Beauty meikkejä vitosella! Kuulit ihan oikein. Mä olin kuin lapsi karkkikaupassa kun kävin läpi tätä alennuspöytää ja löysinkin neljä tuotetta itselleni. Tästä löytyy nestemäinen huulipuna, voidemainen poskipuna, kaksipäinen highlighterpuikko ja meikkivoide (joka on aivan liian tumma, mutta ostin silti). Juice Beauty ei tosiaan ole mikään edullinen brändi, tuon meikkivoiteen normaalihinta on 56 euroa ja poskipunan 32 euroa.
Dermalogican pisteellä oli myös hyviä diilejä, joista itse tartuin "ota kolme kympillä" tarjoukseen. Sain siis valita erilaisista matkakokoisista tuotteista kolme ja mukaan tuli vielä pieni meikkipussukka. Dermalogica on yksi mun lemppari merkeistä ihonhoidossa, etenkin heidän kuorinta on ollut ihan holy grail tuote, joten on kiva päästä testaamaan lisää eri juttuja.
NHS oli myös edustettuna messuilla ja kaikki tuotteet olivat -40%. Valikoimasta löytyi mm. Laveraa, benecosia, Cattier Paris ja Nurme. Itse ostin paljon kehutun Laveran Hydro effect seerumin sekä Cattier Paris savinaamion.
OletKaunis.fi pisteellä oli jälleen myynnissä Jeffree Star tuotteita ja myös uutuuksia. Ostin itselleni Supreme Frost highlighterin sekä nestemäisen Liquid Frost highlighterin. Kaupanpäällisenä sai Jeffree Star pipon :D.
Lopuksi kävin vielä Skin City:n pisteellä tutustumassa Suomessa uuteen ihonhoidon verkkokauppaan. Skin City:n valikoimista löytyi tuttuja brändejä, kuten ByTerry, Bare Minerals, Juice Beauty, Jane Iredale, Exuviance, Laura Mercier jne. Vaikutti todella kiinnostavalta ja aion kyllä itse tutustua tähän oikein kunnolla. Pisteeltä sain mukaani goodie bagin, kun osallistuin heidän IG kisaan ja liityin postituslistalle.
Kävittekö te messuilla? Teittekö hyviä löytöjä?
Love, Mari