torstai 31. elokuuta 2017

Dose of colors - Mint for you collection

Dose of colors julkaisi kesällä uuden Mint for you -kokoelman, joka nimensä mukaan sisältää minttuisia ja pastellisia sävyjä ja uutuustuotteita. Mä olen täällä blogissakin useaan otteeseen maininnut, että mun lempivärini kautta aikojen on mintunvihreä. Voitte siis kuvitella, miten kovasti tämä kokoelma mulle kolahti. Tämä saattaa olla mun suosikkini, ainakin pakkauksiltaan. Dose of colors on muutenkin mun suosikki brändejäni, etenkin heidän nestemäiset huulipunat on olleet ihan huippuja. Kokoelma on edelleen myynnissä, joten jos tuotteet alkavat kiinnostaa, pääset tutustumaan niihin tarkemmin täällä


Mint for you -kokoelmaan kuuluu kaksi nestemäistä huulipunaa, kaksi Eyedeal duo luomiväriä, kaksi luomivärikynää ja kaksi poskipunaa. Poskipunat on uutuuksia Dosen valikoimaan, niitä ei ole aikaisemmin löytynyt. Lisäksi kokoelmaan kuuluu myös supersuloinen meikkipussi.


Eyedeal duo:t ovat kaksi yhdessä tuotteita. Kannen alta paljastuu ensin peili ja "primeri" eli voidemainen luomiväri. Kun kannen kiertää auki, pohjalta löytyy irtopigmentti, joka on tarkoitus painella tuon primerin päälle. Valitettavasti molemmat mun duot olivat ottaneet osumaa matkalla, joten nyt ne näyttävät tältä. Sain suurimman osan pelastettua, mutta paljon tuotetta meni myös hukkaan ja eihän nämä nyt kovin kauniilta näytä. Tuote on kuitenkin toimiva, yhdessä primeri ja irtopigmentti luovat todella näyttävän lopputuloksen. Sävyltään tuo ruusukultainen on Magic MoMint ja mintun sävyinen on Mint to be. Parhaiten primerin sai levitettyä sormilla, mutta myös litteä sivellin toimi hyvin. Pigmentin painelin päälle litteällä siveltimellä ihan kuivana, mutta halutessaan sen voi myös kastella. 



Mä en kestä miten suloisia nämä poskipunat on! Blush like you mint it -poskipunat on pakattu tukevaan neliönmuotoiseen rasiaan ja kannen alta paljastuu iso peili. Nämä pakkaukset tuntuu todella laadukkailta ja ne pysyvät myös jämäkästi kiinni. Sävyjä on kaksi, vaaleanpunertava mattainen StateMint ja persikkainen, hieman glitteriä sisältävä AmazeMint. Mun mielestä näiden koostumus on todella onnistunut, pigmenttiä irtoaa hyvin (saa jopa olla vähän varovainen) ja poskipunat häivyttyvät kauniisti kasvoille. 



Kokoelman kaksi nestemäistä huulipunaa jatkavat poskipunien sävymaailmaa. Vaaleanpunainen ExciteMint ja persikkainen Mintea ovat molemmat super pigmenttisiä ja kohtalaisen miellyttäviä huulilla ollakseen mattapunia. Dosen huulilakat on yksiä mun suosikkeja, näitä on niin miellyttävä käyttää ja ne pysyvät todella pitkään. Näissä on myös pakkaus saanut hieman uutta ilmessä mintun värisellä korkilla.


Kaksi viimeistä tuotetta, eli Eyedeal crayon luomivärikynät ovat myös monitoimituotteita. Näitä voi käyttää silmämeikin pohjustamiseen, luomivärinä, rajauksiin ja mihin vaan ikinä keksiikään. Hint of Mint on mattainen vaalea minttu ja CompliMint on todella pigmenttinen syvä musta. Nämä ovat koostumukseltaan kermaisia, pigmenttisiä ja pehmeitä, levittyvät kauniisti. 


Mitä te piditte tästä minttu -kokoelmasta? :)

Love, Mari

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Meikki-keskiviikko; Subculture

Tänään meikki-keskiviikossa nähdään ensimmäinen meikki, jonka tein Anastasia Beverly Hillsin Subculture -luomiväripaletilla. Esittelin tuon paletin eilisessä postauksessa, joten jos et ole sitä vielä nähnyt, käy ihmeessä kurkkaamassa. Tuon paletin sävymaailma on mun mielestä aivan ihana, etenkin näin syksyllä ja se inspiroi mua monellakin tavalla. Tän päivän lookki on tavallaan hyvin simppeli, mutta samalla näyttävä. 


Meikkipohjaan käytin pitkästä aikaa Urban Decayn All Nighter -meikkivoidetta, jota sekoitin hieman The Ordinaryn seerumimeikkivoiteeseen. Mun ei kauhean usein tule käytettyä tuota UD:n meikkivoidetta, koska se on ihan super paksua ja peittävää. Lopputulos oli kuitenkin ihan kiva, tuo seerumi kevensi sitä juuri sopivasti. 


Pyrin pitämään kasvomeikin melko neutraalina, koska silmät ja huulet olivat hieman näyttävämmät. Lisäsin hieman bronzeria tuomaan väriä kasvoille, tuo meikkivoide kun peitti alleen kaiken luonnollisen värin mitä mun iholta löytyi. Poskipunaksi valitsin mun kokoelmani neutraaleimman poskipunan, eli Jane Iredalen Flawless* -poskarin. Korostuksiin käytin XOBeautyn uutta highlighteria, joka tuo kasvoille kauniin luonnollisen hehkun.


Silmämeikki on tosiaan tehty Subculture paletilla, tää oli mun ensimmäinen kokeilu. Tässä meikissä tuli tehtyä heti se virhe, josta eilisessä postauksessa jo puhuin, joka on hyvin helppo tehdä tällä paletilla. Olen häivyttänyt tuota vihertävää sävyä pois luomelta pakkaamatta sitä lisää ja näin luomen keskellä näkyy hieman ihoa läpi. En huomannut tuota peilistä meikatessa (huono valaistus?) enkä kuvia napsiessa, joten tuo jäi korjaamatta tällä kertaa. Aina ei mene niinkuin Strömsössä! Muutoin mä tykkäsin itse tästä meikistä kovasti, nuo sävyt sointuu niin kivasti yhteen.


Mietin jonkin aikaa minkä huulipunan haluaisin yhdistää tähän lookkiin, mutta lopulta päädyin hieman erikoiseen ruskeaan sävyyn. ColourPop ultra satin lip sävyssä Point Zero on täydellisen omituinen hieman viileänsävyinen vaaleanruskea. Se sopi mun mielestä tähän meikkiin todella hyvin.


Haluatteko nähdä lisää meikkejä Subculture paletilla?

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

Smashbox Photo finish foundation primer
Urban Decay All Nighter waterproof longwear liquid foundation, 3.5
The Ordinary serum foundation, 2.1 Y
tarte Shape tape concealer, light medium
RCMA no-color powder
Urban Decay Naked skin ultra definition loose finishing powder, naked medium
Marc Jacobs O!Mega bronze coconut perfect tan, 104 tan-tastic!
Jane Iredale PurePressed blush, Flawless*
XOBeauty radiant glow highlight powder, Lucent
OFRA highlighter, Beverly Hills

Inglot eye makeup base
Anastasia Beverly Hills Subculture palette; Dawn, Fudge, Roxy, Untamed, All star, Rowdy
pürminerals eye pencil, Deep graphite
blinc black lash primer
Maybelline the falsies push up angel mascara

ColourPop ultra satin lip, Point Zero

Anastasia Beverly Hills brow definer, medium brown
The BrowGal clear brow gel

*Saatu blogin kautta

tiistai 29. elokuuta 2017

Anastasia Beverly Hills / Subculture paletti

Tänään puhutaan hetki luomiväripaletista, joka on aiheuttanut aikamoisen somekohun ja mylläkän ympärilleen heti julkaisusta lähtien. Jos yhtään seuraat Youtubea tai instagramia, olet varmasti jo törmännyt tähän Anastasia Beverly Hillsin uuteen Subculture -luomiväripalettiin ja draamaan sen ympärillä. Tämän oli tarkoitus olla "pikkusisko" kaikkien rakastamalle Modern Renaissance -paletille ja tätä odotettiinkin kovasti, mutta julkaisun jälkeen paletti sai valtavasti negatiivista huomiota. Toki myös tän puolesta puhujia löytyy, tämä on aikalailla jakanut mielipiteitä ja tänään kuullaan mikä mun mielipide tästä on. Eihän tätä nyt voinut jättää ostamatta!



Subculture paletti on samankokoinen kuin Modern Renaissance ja tässä on samantuntuinen mokkapinta. Sävyltään tämä paletti on lähempänä tuota ylemmän kuvan pahvipakkausta. Tyylikäs ulkoasu vastasi odotuksia ja mä jotenkin tykkään näistä pehmeäkantisista paleteista, tätä on mukava silitellä :D.


Sävymaailmaltaan tämä paletti on lähes täydellinen. Nämä sävyt on mun silmissä niin upeita ja herkullisia, jopa kauniimpia kuin Modern Renaissancessa. Tämä oli mun mielestä myös kivan uniikki paletti. Mukana tulee tuttuun tapaan kaksipäinen sivellin ja paletin kannen alta löytyy myös peili. No mikä tässä on sitten ollut ongelmana? Ihmiset ovat valittaneet näiden luomivärien koostumuksesta. Instagramissa ja Youtubessa pyörii videoita, missä sivellin dipataan pannuun ja huimat määrät luomiväriä pöllähtää ilmoille. Onpa nähty myös videoita, missä parilla pyöräytyksellä on saatu pannu näkyviin. Mä oon ollut kovin skeptinen noiden arvostelujen suhteen ja halusinkin itse testata, mistä tässä on kyse. Kuitenkin täytyy pitää mielessä, että myös se Modern Renaissance pöllyää aika paljon, kuten monet muutkin runsaspigmenttiset paletit. 



Pigmenttiä näistä löytyy todella todella paljon! Wayne Goss on jopa heittänyt ilmoille näiden olevan pressattuja pigmenttejä, mutta sille ei mun käsittääkseni ole tullut varmistusta. Niin tai näin, mä olen tykännyt tästä paletista. En tiedä onko näissä sitten eroja keskenään, mutta mun palettini ei pöllyä mitenkään niin pahasti kun sitä on somessa esitelty. Toki puuteria pöllähtää hieman kun siveltimellä menee pannuun, mutta mun silmin ei sen enempää kuin MR paletissakaan. Nämä on niin pigmenttisiä, että pieni hipaisu pannuun riittää ja monelle tuleekin varmasti ongelmaksi näiden häivyttely, jos väriä ottaa kerralla liikaa. Näitä saa työstää jonkin verran, mutta kun on välineet ja tekniikat kunnossa ei mun mielestä ole mitään ongelmaa. Huomenna meikki-keskiviikossa nähdään ensimmäinen meikki, jonka tällä paletilla tein. Mun mielestä tämä ei missään nimessä ole oikea paletti aloittelevalle meikkaajalle, mutta jos meikkauskokemusta löytyy ja runsaspigmenttiset luomivärit ei pelota, on tämä oiva paletti ja hoitaa hommansa. Osaa sävyistä täytyy jonkin verran kerrostella häivytysten välissä, etenkin jos ne on levittänyt kuivalle pohjalle. Nämä kun ovat niin puuterimaisia, ne häivyttyvät helposti pois luomelta (etenkin mattasävyt). 



Kaikenkaikkiaan mä olen erittäin tyytyväinen tähän palettiin ja tälle tulee varmasti paljon käyttöä tulevana syksynä. Ainoastaan sävyt Cube ja Electric hämmentää mua, ne ei ikäänkuin sovi tähän palettiin ollenkaan. 

Mitä mieltä sinä olet Subculture paletista?

Love, Mari

maanantai 28. elokuuta 2017

TOP3 huulipunat

Moi kaikki! Se olisi uusi viikko täällä taas, toivottavasti teillä oli mukava viikonloppu. Kesäkin jo lähenee loppuaan, ihan uskomatonta, että tällä viikolla alkaa jo syyskuu ja perjantaina minäkin palaan taas töihin. Tänään jatketaan TOP3 listan parissa ja vuoroon pääsee huulipunat, ne perinteiset. Aikaisempia top kolmosia pääset lukemaan top3 tunnisteen kautta, mikäli mun lempparit alkaa kiinnostamaan enemmänkin. 


Tällä kertaa valinta oli yllättävän helppo. Mulla ei loppupeleissä ole mitään ihan älytöntä määrää perinteisiä huulipunia, jos verrataan vaikka nestemäisiin. Nämä kolme oli ne, jotka nousi heti mun mieleeni kun aloin näitä pohtimaan, joten päätös oli selvä. Muita mainitsemisen arvoisia on mm. XOBeauty, essence ja AVONin mattahuulipunat. 


Mun ensimmäinen valinta oli tarten Rainforest of the sea -sarjan colorsplash lipstick sävyssä Sunkissed. Tässä on kaikki kohdallaan, koostumus, sävy ja pakkaus. Näiden tarten huulipunien koostumus taitaa olla mun kaikkien aikojen suosikkini. Mulla on tällä hetkellä kaksi sävyä, mutta haaveilen hankkivani näitä lisää. Sunkissed on täydellinen rusehtava nudesävy kesään. Tällaiset sävyt on niin mua, ja kun tätä listaa mennään eteenpäin saattaa olla havaittavissa jotain pientä yhteneväisyyttä :D.


Toinen lemppari on MACin Velvet Teddy. Tämä on jollain tavalla samantapainen kuin tuo edellinen, hieman vaan syvempi sävy. Kaunis kuin mikä ja sopii lähes meikkiin kuin meikkiin, etenkin kaikkiin lämminsävyisiin. MACin huulipunat on mun mieleeni muutenkin ja niitä mulla onkin eniten. Velvet Teddy on sävy, jota suosittelen aina ja kaikille, myös teille!


Viimeinen mun suosikeista onkin minikokoinen, mutta ansaitsee paikkansa tässä porukassa. Bite beauty:n amuse bouche huulipuna sävyssä Pepper oli osa neljän minihuulipunan settiä ja tän sävy ja koostumus kolahti mulle heti. Nämä amuse bouche punat on uskomattoman miellyttäviä huulilla, koostumus hipoo täydellisyyttä jos multa kysytään. Ainoa miinus on näiden huono saatavuus Suomeen, mutta jos onnistutte käsiinne saamaan niin kannattaa ehdottomasti hankkia. Pepper jatkaa tuota samaa sävymaailmaa, mutta on jälleen hieman tummempi. 


Onko sinulla suosikki huulipunaa?

Love, Mari

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Pannuprojektin tilannekatsaus

Kivaa sunnuntaita kaikki! Muistin tässä eräänä päivänä, että mullahan on keskeneräinen pannuprojekti käynnissä. Tänään on hyvä aika käydä läpi miten mun projekti on ehdistynyt (vai onko?) ja missä nyt mennään. Alkuvuoden tilanteen voitte käydä kurkkaamassa täältä



Projektissa on mukana kaksi meikkivoidetta. NARSin All day luminous weightless foundation on ollut mulla jo yli kaksi vuotta, joten nyt olisi jo hyvä aika kuluttaa se loppuun. Meikkivoidetta on tällä hetkellä jäljellä noin puolet. En ole ihan hirveästi käyttänyt tätä, koska oon yrittänyt kuluttaa tuon UD:n meikkivoiteen loppuun ensin. Urban Decayn Naked skin meikkivoide on yksi mun suosikkeja, mutta silläkin alkoi olla jo ikää. Tässä kuvassa sitä oli jäljellä ihan viimeiset millit pohjalla ja nyt voin ilokseni sanoa, että tämä löytyy mun kosmetiikkaroskiksesta. Yksi tuote on siis kulutettu loppuun, nyt on NARSin vuoro!

Loppuun on myös kulunut viime postauksessa mukana ollut theBalmin primeri.


Meikkivoiteen lisäksi suurin edistys näkyy varmaankin tässä NARSin puuterissa, jota oon saanut käytettyä ihan kiitettävästi. Pannu paistaa jo reippaasti ja oon hyvässä uskossa, että saan tän kulutettua loppuun tämän vuoden aikana. Olenkin käyttänyt tätä lähes jokaisessa meikissä viime aikoina :D. Inglotin silmämeikin pohjustusaine on kulunut hitaasti, mutta varmasti. En ole käyttänyt oikeastaan mitään muuta primeria luomille, mutta usein peiteaine ajaa sen asian. Tätä käytän aina silloin kun teen silmämeikin ennen kasvoja. 


Projektissa on mukana myös kaksi ColourPop luomiväriä. In a pickle on ollut todella vähällä käytöllä, en vaan jotenkaan osaa sitä käyttää, joten muutosta ei ole juurikaan tapahtunut. Wattles on kulunut jonkin verran ja sen suhteen mulla on ihan positiivinen olo, saan sen varmasti käytettyä loppuun. Wattles on täydellinen sävy yhden luomivärin meikkipäiviin. 


BareMineralsin aurinkopuuteri ja poskipuna eivät ole juurikaan muuttuneet mihinkään ja valitettavasti pian taitaa olla aika vaan heittää nämä roskiin. Tuota aurinkopuuteria olen kerran tai kaksi tainnut käyttää, mutta jotenkaan mun ei vaan tuu tartuttua näihin. Nämä on ostettu jo kesällä 2014, joten ikää alkaa olla.


Projektissa on mukana myös kaksi huulituotetta. Näiden kuluttaminen tuntuu todella haastavalta, etenkin tuon Lime Crime huulipunan. Coquette on kyllä kaunis nudesävy ja miellyttävä koostumus, mutta unohdan aina sen olemassaolon, vaikka se on mun nenän edessä meikkipöydällä. Gerard Cosmetics nestemäinen huulipuna on kulunut jonkin verran ja sitä on enää vajaa puolet jäljellä. Tän pois kuluttaminen ei tunnu ihan mahdottomalta! 

Mun edistyminen ei ole ollut ihan niin tehokasta kun olisin toivonut, mutta oon saanut sentään yhden meikkivoiteen kuluttanut kokonaan ja puuteria on kulunut hyvin. Palataan vielä loppuvuodesta tän pariin, koitan nyt tsempata näiden kanssa kunnolla.

Onko sulla joskus pannuprojekti käynnissä?

Love, Mari

perjantai 25. elokuuta 2017

IsaDora Autumn Legends -syyskokoelma

IsaDoran syyskokoelma on ilmestynyt!! Näitä kausikokoelmia odotan aina innolla kun niistä ensimmäiset tiedotteet julkaistaan, eikä tämä Autumn Legends -kokoelma ollut poikkeus. Arvatkaa vaan hypinkö melkeen innosta kattoon, kun löysin nämä ihanuudet postilaatikosta? Autumn Legends -kokoelma on saanut inspiraationsa 70- ja 80-luvuista ja mm. silkistä, sametista ja sifongista. Kokoelman sävymaailma on hyvin punertava, sävyjä löytyy punaisen jokaisessa muodossa, sekä nudea, harmaata ja vanhaa roosaa. Kokoelman pitäisi tulla myyntiin elo-syyskuussa, joten suurella todennäköisyydellä näitä saattaa sieltä marketin hyllyltä jo löytää! Kausituotteet ovat myynnissä vuoden loppuun asti, mutta osa tuotteista jää myös pysyvään valikoimaan.



Tämän kokoelman yhteydessä julkaistiin uutuustuote, Blush & Go draping wheel sävyssä 55 Peachy rose pop. Tämä on osa syyskokoelmaa ja on myynnissä vain vuoden loppuun, joten jos tämä alkaa kiinnostaa, kannattaa kipittää äkkiä ostoksille. Kasvopaletista löytyy neljä poskipunaa ja yksi highlighter. Poskipunat ovat nimensä mukaan persikkaisia vaaleanpunaisia ja on mukana myös hieman vanhaan roosaan taittava sävy. Kaksi poskipunista on mattaisia ja kahdessa on mukana hitunen shimmeriä, joten pinta jää kauniin satiiniseksi. Nämä on todella pigmenttisiä ja levittyvät kasvoille kauniisti, olin todella positiivisesti yllättynyt! Paletin highlighter on kuitenkin ehkä se upein juttu tässä, se on ihan huikean kaunis ja näyttävä, etenkin kasvoilla se pääsee kunnolla oikeuksiinsa.



Kokoelmaan kuuluu kaksi luomivärinelikkoa, joista minä sain sävyn 12 Smoky velvets. Molemmat luomivärinelikot ovat kausisävyjä ja myynnissä vain vuoden loppuun! IsaDoran luomivärit ovat aina jaksaneet ilahduttaa, näissä on todella hyvä pigmentti ja ihanan kermainen koostumus. Ainoa miinus tässä paletissa on mattasävyn puuttuminen, eli tällä yksinään en minä ainakaan saa meikkiä aikaan. Olen käyttänyt tätä yhdessä tarten tartelette luomiväripaletin kanssa ja näiden sävyt sopii jotenkin tosi hyvin yhteen! Tällä saa tehtyä kauniin smoky meikin ja kaikki sävyt ovat käyttökelpoisia, ei mitään liian hurjaa ja erikoista. 



Toinen kokoelmassa julkaistu uutuustuote on liquid lip creme, joita tuli myyntiin neljä eri sävyä. Neljästä sävystä kolme jää pysyvään valikoimaan, kuten molemmat kuvassa näkyvät, jes! Nämä ovat siis nestemäisiä huulipunia, mutta koostumukseltaan kermaisia. Nämä eivät kuivu mattapintaisiksi vaan pysyvät huulilla kosteina ja täyteläisen näköisinä. Pigmenttiä löytyy hurjasti ja nämä myös levittyvät tasaisesti. Huulilla nämä tuntui todella miellyttävältä, mutta koska ne eivät kuivu, ei pysyvyys ole tietenkään huippuluokkaa. Pohjasävy pysyy kyllä huulilla melko pitkäänkin, mutta nämä tarttuvat kiinni kaikkeen huulia koskettavaan; haarukkaan, lasiin, nenäliinaan, mieheen..



Kokoelman yhteydessä myös mun suosikit, eli Lip desire sculpting lipstick -sarja saa täydennystä. Uusia sävyjä ilmestyi kaksi, joista toinen (Bare beige) jää pysyvään valikoimaan. Nämä on yksiä mun suosikki huulipunia marketista ja ihan ylipäätäänkin. Koostumukseltaan kermaisia ja hyvin levittyviä, huulilla todella miellyttäviä. Nämä myös pysyvät todella pitkään ollakseen tavallisia huulipunia. Nämä uudet sävyt tuntuvat hieman läpikuultavimmilta kuin aikaisemmin ilmestyneet, mutta kerrostamalla näistäkin sai todella peittävät ja etenkin kun käytti rajauskynää alla. Toki jos pitää enemmän siitä läpikuultavasta lookista nämä toimii erinomaisesti myös yksinään. 




Kokoelmaan kuuluu kolme sävyä Wonder nail -kynsilakkoja ja kaikki ovat kausisävyjä. Mukana on upea metallinhohtoinen punainen, metallinen vanha roosa ja täyteläinen tummanpunainen. Mä olisin ehkä vaihtanut tuon tavallisen punaisen johonkin toiseen sävyyn, että olisi enemmän vaihtelua, mutta kaunis tuo on kuitenkin. Mua kiehtoo näistä eniten keskimmäinen 560 Vintage rose, joka näyttää aivan upealta! 561 Red legend näyttää myös todella jännältä ja luulen, että pikkujoulukausi kun pyörähtää käyntiin, tuo löytyy mun kynsiltä aika useaan otteeseen. 


Miltä Autumn Legends -kokoelma vaikutti?

Love, Mari

*Tuotteet saatu pr näytteinä




torstai 24. elokuuta 2017

Puff.Me volumizing cloud mist

Heippa kaikille! Sain vähän aikaa sitten testiin aivan ylisöpön Puff.Me volumizing cloud mist -hiuspuuterisuihkeen, josta puhutaan tänään. Design.Me on tuonut keväällä markkinoille täysin uudenlaisen innovatiivisen hiuspuuterisuihkeen Puff.Me:n, joka ihastuttaa heti suloisella vaaleanpunaisella pakkauksellaan. Puff.Me oli mulle ennestään täysin tuntematon, en ollut koskaan tästä kuullutkaan, joten lähdin innolla testailemaan tätä viime kevään uutuutta. Suomessa tätä saa ostettua parturi-kampaamoista ja IdHair -verkkokaupasta.


Mä olen hiuspuuterien ja kuivashampoiden suurkuluttaja, joten tämä uutuus oli enemmän kuin tervetullut. Kuiva hiuspuuterisuihke tuo hiuksille tuuheutta ja pitoa ja on erityisen helppo käyttää uuden pumpattavan suihkeen ansiosta. Tässä on tosiaan pumppumainen pääliosa, joka tuntuu hieman jousitetulta, se ponnahtaa takaisin ylös painalluksen jälkeen ja suihkauttaa kevyen pilvimäisen suihkauksen hiuspuuteria. Hiuspuuteria suihkutetaan hiusten tyveen, jonka jälkeen hiukset voi muotoilla haluamallaan tavalla. Koostumukseltaan tämä muistuttaa perinteistä hiuspuuteria, se on valkoista kuivaa perunajauhomaista, joka täytyy blendata hiuksiin, etenkin jos sattuu olemaan tummatukkainen.


Puff.Me antaa hiuksille huikeaa volyymia ja rakennetta, olin todella yllättynyt tämän tehosta kun ensimmäisen kerran tätä kokeilin. Yhdellä suihkauksella pääsi jo pitkälle ja hiukset tuntuivat sormin kosketeltaessa selkeästi "rakenteellisemmilta" ja jämäkiltä, tyveen sai myös nostetta helposti. Vaikka tätä ei varsinaisesti kuivashampoona mainosteta, imi tämä myös ylimääräistä rasvaa hiuksista ja sai ne näyttämään freesimmiltä. Perinteiseen hiuspuuteriin verrattuna tämän käyttö on huomattavasti helpompaa eikä niin sotkuista, koska puuteria ei tarvitse ripotella mistään purkista eikä sitä pääse varisemaan vaatteille. Minä tykästyin tähän todenteolla, meni ehdottomasti mun volyymisuihkeiden TOP3 joukkoon.


Oletko jo kokeillut Puff.Me hiuspuuterisuihketta?
Käytätkö hiuspuutereita tai kuivashampoita?

Love, Mari


*Tuote saatu pr näytteenä

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Meikki-keskiviikko; meikki pelkillä näytteillä

Moi kaikille ja mukavaa keskiviikkoa! :) Meikki-keskiviikossa nähdään tänään hieman erilainen lookki, kun päätin kokeilla Youtubessa pyörivää "The makeup sample" tagia. Näin Samantha Marchin videon, jossa hän teki koko meikin pelkillä näytteillä ja se näytti niin hauskalta, että päätin itsekin kokeilla. Samalla sain käytettyä edes muutaman näytepussukan pois, niitä kun on kertynyt kaappiin iso läjä. Kuten arvata saattaa, tässä meikissä kaikki ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä, mutta mukana oli myös kivoja yllätyksiä! Kulmakarvoille mulla ei ollut mitään uusia näytteitä, joten ne tein etukäteen, muuten kaikki meikissä käytetyt tuotteet on näytekokoja.


Aloitin meikin pohjustamalla kasvot, siihen käytin Too Facedin Beauty balmia, joka on tullut joskus tilauksen mukana näytteenä. Tuosta riitti juuri sopivasti yhteen kokeiluun ja tuote vaikutti olevan ihan kelpo, mutta ei herättänyt suuria tunteita. Meikkivoiteeksi valikoitui Esteé Lauderin Double Wear -meikkivoide, jota olen halunnut kokeilla jo pitkään. Yksi näytepussi riitti koko kasvoille passelisti ja meikkivoide oli tosi positiivinen yllätys. Se peitti erittäin hyvin ja levittyi kasvoille kauniisti, lopputulos oli mun mielestä todella kaunis ja voin kuvitella ostavani tuon täysikokoisenakin. 


Peiteaineena käytin itCosmeticsin Bye bye undereye voidetta, joka yllätti mut paksuudellaan. Peiteaine oli todella paksua ja tönkköä ja sitä tarvitsee hyvin vähän, itse käytin ihan liikaa ja blendaaminen oli haastavaa. Lopputulos jäi paksun näköiseksi ja se upposi nopeasti juonteisiin. Kevyemmällä kerroksella olisi voinut toimia paremmin, mutta ensivaikutelma ei ollut paras mahdollinen. Puuterina käytin ensin Japonesquen pixelated color finishing powder -puuteria, jota painelin silmien alle ja sudin koko kasvoille. Ikäväkseni huomasin, että tuo puuteri sisälti kultaista hohdetta ja runsaasti, joten mun koko naamani oli yhtäkkiä kultainen ja etenkin silmien alla tuo näytti aika kamalalta. Yritin korjata tilannetta hieman tarten puuterilla, mutta ei siitä juuri ollut apua. 


Varjostuksiin käytin samasta tarten puuterilapusta kahta ruskeaa sävyä ja poskipunaksi päätyi theBalmin pieni minikokoinen poskipunanäyte, josta tykkään kyllä kovasti. Aurinkopuuterina käytian Ciatén pientä näytettä ja highlighterina Elizabeth Mottin Show me your glow -highlighteria. Silmämeikin pohjustin Zoevan silmämeikinpohjustajalla sävyssä pearl, joka toimi moitteetta. Se jätti luomelle helmiäisen hehkun, mikä ei ole ehkä mun juttuni, tykkään enemmän mattapintaisista primereista. Mulla oli vain yksi luomivärinäyte, joten koko luomelle käytin Narsin näyettä, joka tuli joskus SoChoixin mukana. Luomivakoon häivyttelin hieman bronzeria. 


Viimeistelin meikin Marc Jacobsin O!Mega lash -ripsivärillä ja Bite beautyn huulipunalla sävyssä Neri. Bite beautyn huulipunat on todella hyviä, mulla on neljä näytekokoa niistä ja suosittelen lämmöllä, jos vaan saatte jostain käsiinne. Mä himoitsen näitä täysikokoisina, kuten myös muita Biten huulituotteita. 

Tällainen kokeilu siis tällä kertaa. Suosittelen teitäkin kaivamaan niitä näytteitä esille, koska tän meikin tekeminen oli tosi hauskaa, vaikka lopputulos olikin mitä oli :D.


Käytättekö te tuotenäytteitä hyödyksi?

Love, Mari
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...