keskiviikko 23. elokuuta 2017

Meikki-keskiviikko; meikki pelkillä näytteillä

Moi kaikille ja mukavaa keskiviikkoa! :) Meikki-keskiviikossa nähdään tänään hieman erilainen lookki, kun päätin kokeilla Youtubessa pyörivää "The makeup sample" tagia. Näin Samantha Marchin videon, jossa hän teki koko meikin pelkillä näytteillä ja se näytti niin hauskalta, että päätin itsekin kokeilla. Samalla sain käytettyä edes muutaman näytepussukan pois, niitä kun on kertynyt kaappiin iso läjä. Kuten arvata saattaa, tässä meikissä kaikki ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä, mutta mukana oli myös kivoja yllätyksiä! Kulmakarvoille mulla ei ollut mitään uusia näytteitä, joten ne tein etukäteen, muuten kaikki meikissä käytetyt tuotteet on näytekokoja.


Aloitin meikin pohjustamalla kasvot, siihen käytin Too Facedin Beauty balmia, joka on tullut joskus tilauksen mukana näytteenä. Tuosta riitti juuri sopivasti yhteen kokeiluun ja tuote vaikutti olevan ihan kelpo, mutta ei herättänyt suuria tunteita. Meikkivoiteeksi valikoitui Esteé Lauderin Double Wear -meikkivoide, jota olen halunnut kokeilla jo pitkään. Yksi näytepussi riitti koko kasvoille passelisti ja meikkivoide oli tosi positiivinen yllätys. Se peitti erittäin hyvin ja levittyi kasvoille kauniisti, lopputulos oli mun mielestä todella kaunis ja voin kuvitella ostavani tuon täysikokoisenakin. 


Peiteaineena käytin itCosmeticsin Bye bye undereye voidetta, joka yllätti mut paksuudellaan. Peiteaine oli todella paksua ja tönkköä ja sitä tarvitsee hyvin vähän, itse käytin ihan liikaa ja blendaaminen oli haastavaa. Lopputulos jäi paksun näköiseksi ja se upposi nopeasti juonteisiin. Kevyemmällä kerroksella olisi voinut toimia paremmin, mutta ensivaikutelma ei ollut paras mahdollinen. Puuterina käytin ensin Japonesquen pixelated color finishing powder -puuteria, jota painelin silmien alle ja sudin koko kasvoille. Ikäväkseni huomasin, että tuo puuteri sisälti kultaista hohdetta ja runsaasti, joten mun koko naamani oli yhtäkkiä kultainen ja etenkin silmien alla tuo näytti aika kamalalta. Yritin korjata tilannetta hieman tarten puuterilla, mutta ei siitä juuri ollut apua. 


Varjostuksiin käytin samasta tarten puuterilapusta kahta ruskeaa sävyä ja poskipunaksi päätyi theBalmin pieni minikokoinen poskipunanäyte, josta tykkään kyllä kovasti. Aurinkopuuterina käytian Ciatén pientä näytettä ja highlighterina Elizabeth Mottin Show me your glow -highlighteria. Silmämeikin pohjustin Zoevan silmämeikinpohjustajalla sävyssä pearl, joka toimi moitteetta. Se jätti luomelle helmiäisen hehkun, mikä ei ole ehkä mun juttuni, tykkään enemmän mattapintaisista primereista. Mulla oli vain yksi luomivärinäyte, joten koko luomelle käytin Narsin näyettä, joka tuli joskus SoChoixin mukana. Luomivakoon häivyttelin hieman bronzeria. 


Viimeistelin meikin Marc Jacobsin O!Mega lash -ripsivärillä ja Bite beautyn huulipunalla sävyssä Neri. Bite beautyn huulipunat on todella hyviä, mulla on neljä näytekokoa niistä ja suosittelen lämmöllä, jos vaan saatte jostain käsiinne. Mä himoitsen näitä täysikokoisina, kuten myös muita Biten huulituotteita. 

Tällainen kokeilu siis tällä kertaa. Suosittelen teitäkin kaivamaan niitä näytteitä esille, koska tän meikin tekeminen oli tosi hauskaa, vaikka lopputulos olikin mitä oli :D.


Käytättekö te tuotenäytteitä hyödyksi?

Love, Mari

6 kommenttia:

  1. Hauska haaste:) Ja kiva meikkihän tuosta syntyi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän tekeminen oli tosi hauskaa ja tavallaan myös haastavaa kun piti lähteä pois mukavuusalueelta :)

      Poista
  2. Hauska postaus hei! Nätti meikki tuli ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tää olisi ollut mun mielestä kanssa ihan kiva meikki ilman tuota kultaöveripuuteria xD

      Poista
  3. Sulle käy super hyvin tollaset pronssiset ja kultaset sävyt silmämeikissä yhdistettynä tummiin huuliin :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...