torstai 28. joulukuuta 2017

Kiitos Joulupukille

Heippa! Jouluaatosta on vierähtänyt jo tovi, mutta palataan tänään hetkeksi aaton tunnelmiin ja tarkemmin mun joululahjojen pariin. Mä olin tänä vuonna ollut aivan erityisen kiltti, ainakin lahjoista päätellen. Mä rakastan lahjojen antamista, mutta pakko se on myöntää, on niiden saaminenkin kivaa :).




Aloitetaan vaikka pehmeistä paketeista. Sain kaksi paria ihanan värikkäitä Happy Socks -sukkia, jotka on ihan parhaita. Mä en ole mikään mustien ja valkoisten sukkien käyttäjä, vaan mulla on aina jotkut hauskat värikkäät ja kuviolliset sukat jalassa. Sain myös Coca Cola teepaidan, koska no, kokis! (Vaikka viimeaikoina onkin tullut juotua enemmän Pepsi Maxia). Mä olen leggingsien aktiivikäyttäjä, joten nuo lämpimät saumattomat leggarit oli iloinen yllätys. Kuvassa sitä ei näe, mutta niiden pinta on hieman kohokuvioitu, joten niissä on vähän jotain hauskaa extraa. Super Dry:n villasukat oli myös tosi mieluisa löytö, nämä on tosi kauniit ja mukavat jalassa ja kuka nyt ei villasukista tykkäisi? Näissä on muuten myös jarrut pohjassa, joten ei pääse liukastumaan.


Kosmetiikkaakin sain jonkin verran, se ilahduttaa aina. Sain mm. Lumenen Lähde sarjan kasvovoiteen, jota olen aikaisemmin jo käyttänytkin ja hyväksi todennut. Freeman Pomegranate body sugar scrub eli granaattiomenan tuoksuinen vartalokuorinta pääsee myös suihkuuni heti kun saan edellisen kuorinnan loppuun. Tän tuoksu oli tosi ihana!


Mieheltä sain theBalmin Meet Matt(e) Trimony -luomiväripaletin, jota olen katsellut sillä silmällä jo pidemmän aikaa. Tässä on aivan ihania sävyjä ja kyseesäs on siis mattapaletti. Sain myös hauskan uutuuden Ciatelta, glitter flip nestemäiset huulipunat pyöri syksyllä youtubessa ja herättivät mun kiinnostuksen. Nyt pääsen itse testaamaan miten ne oikein toimivat. Paketista löytyi myös ModelsOwn ripsiväriharja :D. 


Sain mieheltä myös toivomani Jeffree Star minihuulipunakokoelman. Tässä on kahdeksan kaunista nudesävyä ja kaikki suloisen pieniä, kivoja kuljettaa mukana meikkipussissa ja tällaisen voi ehkä jopa saada joskus kulutettua loppuunkin. Kaikki minit on aina niin söpöjä.


Joulupukki tiesi, että olen kova kaatuilemaan liukkaalla ja toi minulle nämä talvikeleihin erinomaisesti sopivat nastakengät. Nyt voi koirien kanssa lenkkeillä huoletta liukkaallakin kelillä. 


Sain lahjaksi myös Konig:in Portable photo studio setin, joka oli ihan mahtava idea kosmetiikkabloggajalle! Tällaista olen pitkään jo kaivannutkin ja nyt vihdoin pääsen tällä leikkimään ja ottamaan toivottavasti taas astetta parempia kuvia :). Ihan huippu juttu!


Siskolta sain Super Dry villasukkien lisäksi myös saman merkin jätti-ison ihanan laukun, joka sopii täydellisesti matkustuskassiksi tai vaikka rantakassiksi kesällä, tänne kun mahtuu puoli omaisuutta :D. Tykkään myös kovasti laukun sävyistä ja kuosista, kivan merihenkinen.


Sekalaista tavaraa tuli myös jonkin verran. Mm. superhauska Koiranelämää aikuisten tarravärityskirja. Niin hauska idea, miksei muka aikuiset tykkäisi tarroista? Tästä löytyy suloisia koiratarroja ja paljon väritettävää. Pimeiden iltojen ja koiralenkkien avuksi sain myös ns. heijastinhenkselit (mikä niiden oikea nimi mahtaa olla?). Tosi näppärät vetää vaan päälle niin varmasti näkyy, eikä ole niin hankala pitää päällä kuin vaikka heijastinliivi. Saatiin miehen kanssa molemmat Casino arvat ja vaikka 250 000€ oli lähellä, niin tällä kertaa jäätiin ilman voittoa :D. Lisäksi paketeista paljastui kaunis heijastinperhonen ja Pikku Myy muumimuki, jollaista mun kokoelmassa ei vielä ollutkaan. 


Ja tietysti mitä olisi joulu ilman suklaata? Sain laatikon mun suosikki konvehteja eli Paradis konvehteja ja myös laatikon mun kakkoslemppareita eli Aladdineja. Kyllä nyt kelpaa. Paradis laatikko on jo puoliksi syötykin, hupsista vaan. Näiden lisäksi saatiin miehen kanssa yhteiseksi leffalippuja ja ravintolalahjakortti. Ihan mielettömän ihania lahjoja kaikkia ja vitsit olin onnellinen ja kiitollinen mun läheisistä.

Mitä kivaa pukki teille toi?

Love, Mari

14 kommenttia:

  1. Tosi kivoja lahjoja. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tuo photo studio on ihan huippu. Itselläni on vähän isompi kuvausteltta mutta ilman sitä en pärjäisi tätä pimeää talviaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla! Mä olen nyt vähän tuolla studiolla jo leikkinyt ja vaikuttaa tosi kivalta, täytyy vaan vähän treenata miten sitä parhaiten hyödyntäisi :)

      Poista
  2. Olet ollut tosi kiltti, kun olet saanut noin paljon ihania lahjoja. Miehelläsi on hyvä maku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ilmeisesti olen, vähän kyllä ällistytti tämä lahjojen määrä :)

      Poista
  3. Ihania lahjoja<3 Osaisipa munkin mies ostaa mulle tollasia kosmetiikkalahjoja :D Mikään netistä tilaaminen ei varmasti tulisi tolle kysymykseenkään! Toi photo studio kuulostaa todella hyvältä, tollaselle olisi tosiaan itselläkin tarvetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, mä oon kyllä aika hyvin onnistunut tuon miehen kouluttamaan :D

      Poista
  4. Todella kivoja lahjoja. Mulle pukki toi suklaata, kirjoja, TBS:n juttuja, Glamglowta, Kalevala Korun kuusenkoristeen (jota olen toivonut pukilta jo vuosikausia ;) ), punaisia Taika-astioita pinon sekä muutaman Muumimukin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanilta kuulostaa myös sun lahjat, tosi kiva kun sait pitkään toivomasi koristeen! :)

      Poista
  5. Oletpa ollut kiltti, kun noin paljon sait lahjoja! Minä sain kylpytakin, haudutuskattilan ja mikä parasta pari lahjakorttia ravintoloihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ilmeisesti oon ollut :D Ravintolalahjakortit on kyllä ihan parhaita, pääset nautiskelemaan hyvästä ruuasta :)

      Poista
  6. Meillä ei lahjoja periaatteessa osteta puolin tai toisin lainkaan, mutta ostin kuitenkin miehelle joulun alla tuollaiset Happy Socksit, yhden parin. Suostui sitten jopa pitämään niitä kun Tapanina mentiin kyläilemään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Happy socksit tuo aina hyvälle mielelle, kiva lahja miehellekin! :)

      Poista
  7. Ihania lahjoja olet saanut! Multakin löytyy muuten nastakengät, viime kesänä iskä osti kun käytiin yhdessä shoppailemassa :D Kerran oon tänä talvena käyttänyt, mutta silloin oli kyllä turvallisempi fiilis kävellä liukkaalla. Eiköhän siis käyttöä vielä tule!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin itse tosi yllättynyt miten kivoja juttuja paketeista löytyi :) Nuo nastakengät on mulle ihan ehdoton juttu, jospa sitä pysyisi tänä talvena pystyssä vähän paremmin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...