tiistai 12. joulukuuta 2017

Joulukuun Bette box

Moikka kaikille! Sain joulukuun Betten käsiini jo viime viikon perjantaina, kävi kerrankin tuuri ja se tuli ajoissa. Yleensä olen saanut odotella boksia jonkin aikaa, koska se ei ole viime kuukausina enää mahtunut meidän pakettiautomaattiin. Tälläkään kertaa se ei sinne automaattiin mennyt, mutta oli kuitenkin noudettavissa postista jo samana päivänä. Tottakai minä kipitin heti työpäivän jälkeen laatikkoa noutamaan. Marraskuun boksi oli sen verran hyvä, että odotukset tälle joulukuun boksille oli myös korkealla, varsinkin kun on sentään joulu!

Ennen kuin mennään kurkkimaan boksin sisälle sen enempää, mainitsen tässä pari sanaa nopeasti jos mukana sattuu olemaan uusia lukijoita, jotka eivät Betteä vielä tunne. Kyseessä on kotimainen kauneusboksi, joka toimi aikaisemmin nimellä livbox. Viime tammikuussa boksi sai uuden nimen ja koki myös muita uudistuksia ja siitä sai alkunsa Bette box. Boksin saa tilattua itselleen joko jatkuvana tilauksena, 3kk kerrallaan tai 6kk kerrallaan. Mikäli kiinnostut boksista, tilaamaan pääset tästä linkistä*. Vanhempia bokseja pääset kurkkimaan bettebox tunnisteen kautta. 

Bettellä on nyt myös voimassa alekoodi aina jouluaattoon saakka. Koodilla JOULU5 saat tammikuun boksin hintaan 13,90€, joten nyt on oiva tilaisuus kokeilla boksia hieman edullisemmin :)



Voin nyt jo sanoa, että tämä joulukuun boksi yllätti mut todella positiivisesti. Ensimmäisenä laatikosta löytyi täysikokoinen Lumenen Lähde arctic dew seerumi. Seerumi sopii kaikille ihotyypeille ja se lupaa kosteuttaa ihoa ja häivyttää hienojen juonteiden ja ryppyjen näkyvyyttä. Mä olinkin juuri uuden seerumin tarpeessa, joten nappasin tämän heti käyttöön. Parin kokeilukerran jälkeen voin jo sanoa, että tykkään tästä kovasti. Koostumus on aivan ihana ja tämä jättää kasvot todella pehmeiksi ja terveen näköisiksi.


Seuraavana laatikosta paljastui lisää mahtavuutta, Sally Hansen miracle gel kynsilakkapakkaus! Settiin kuuluu värilakka ja päällyslakka, jotka yhdessä jättävät kynsille kauniin geelimäisen pinnan ja nämä myös pysyy ainakin mun kynsissä kauniina tosi pitkään. Mulla on ennestään näitä ainakin kolme eri sävyä ja myös noita päällyslakkoja löytyy ja olen tykännyt näistä kovasti. Tämäkin tietysti siis täysikokoinen tuote!


Mukaan oli pakattu myös Maybeauty the incredible face mask -kasvonaamio, joka on sellainen peel off tyyppinen naamio. Olen kuullut tästä brändistä monesti, mutta vielä on jäänyt tuotteet testaamatta. En ole koskaan vielä kokeillut peel off naamioita, joten tämä vaikuttaa tosi kiinnostavalta ja ihan varmasti kokeilen! Nämä myydään 8x10ml pakkauksissa ja boksin mukana tuli yksi 10ml naamio.


Vitsit! Boksista löytyi vielä Real Techniquesin meikkisieni, joka on muuten aivan huikea. Oon käyttänyt näitä varmaan kolme tai neljä jo loppuun, laatikossa on ainakin neljä uutta odottamassa :D. Voin siis rehellisesti sanoa tykkääväni tästä sienestä ja näitähän ei voi olla liikaa! Tämä on mun mielestä ihan verrattavissa beautyblenderiin, ellei jopa kivampi (ainakin edullisempi!).


Näytekokoisina tuotteina boksiin oli pakattu pari pientä tuotetta Avènelta. Puhdistusöljy ja kasvovoide on molemmat lupaavan kuuloisia ja vaikka näistä ei moneen kokeiluun riitäkään, niin kivoja ottaa mukaan vaikka viikonloppureissulle ja kokeilla. Avènelta olen kokeillut muutamia tuotteita silloin tällöin, mutta en mitenkään kovin paljoa. Nämä XeraCalm -sarjan tuotteet on muuten tarkoitettu atooppiselle iholle, joten ne toimivat erittäin hyvin talven kuivattamalla ihollakin. Tuotteet ovat hajusteettomia ja sopivat herkälle iholle.


Kaiken muun lisäksi boksista löytyi vielä pari extra näytettä. Mukana oli tuoksunäyte Police:lta (joka oli muuten ihan jees tuoksu, ei ollenkaan hassumpi) ja Jordanin uudistettu hammaslankain. Tuo Jordan tulikin jo otettua käyttöön ja vaikuttaa aika näppärältä :D.


Eikä siinäkään vielä kaikki! Joulukuussa pitkäaikaistilaajia muistettiin vielä erillisellä lahjalla, saimme Dermosilin lip & cheek colour -huulipunan (tai poskipunan!). Tämä tuli sävyssä sweet pink ja taitaa mun kohdalla lähteä kiertoon, en usko että mulla olisi tälle käyttöä. Kiva tuote kuitenkin ja kiva kun muistettiin taas pitkäaikaistilaajia :). 

Mä olin aika fiiliksissä tästä joulukuun boksista ja olen kyllä edelleen. Kaikki varsinaisen boksin tuotteet jää omaan käyttöön, mukana oli paljon täysikokoisia tuotteita, jotain uutta ja mielenkiintoista. Tässä on nyt ollut putkeen ainakin kolme tosi hyvää kuukautta Betteä, odotukset ensi vuodelle vaan kovenee! Toivottavasti tämä meno jatkuu, postaustakin on paljon mukavampi kirjoittaa kun voi kehua ja iloita tuotteista :D. 

Mitä te tykkäsitte joulukuun boksista?

Love, Mari

*Affiliate linkki

18 kommenttia:

  1. Boxi vaikuttaa erittäin monipuoliselle :)

    VastaaPoista
  2. Mä tykkäsin kans :) Mikä on sulla tuon Sally Hansenin värilakan sävy? Saiskos swatchia? ;) Mulla oli punainen, mikä on tietysti suht jees, mutta nyt olis iskenyt tuo violetilta näyttävä sävy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain sävyn 121 Lilac insomniac, mun mielestä tosi nätti violetti :) Tähän hätään mulla ei oo siitä swatchia, mutta voisin lakata sillä kynnet nyt viikonloppuna ja laittaa kuvaa vaikka instastoryyn :)

      Poista
  3. Lumenen seerumii on varmasti tosi hyvä. Peel off naamiot on kivoja.

    VastaaPoista
  4. Todella onnistunut kokonaisuus tosiaan :)

    https://blingershimmer.blogspot.fi/2017/12/bette-box-joulukuu-2017.html

    VastaaPoista
  5. Aika hyvä kokonaisuus, kaikkea mikä tosiaan tulisi itselläkin käyttöön. Betteä en ole vielä kokeillut, Jolieboxia kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betten taso on ollut vähän vaihteleva, mutta nyt on ollut pari kolme boksia putkeen tosi hyviä, toivotaan että taso jatkuu hyvänä :)

      Poista
  6. Olisko tää ollut jopa vuoden paras boxi? Musta loistava, hyvin erilaisia tuotteita, mikä on aina kiva juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä melkeen väittäisin, että vuoden paras! Mahtava lopetus vuodelle :)

      Poista
  7. Ihan huippuboksi<3 Melkeen yhtä hyvä kuin viime kuun, joka oli ehdottomasti vuoden paras! Lumenen seerumi oli mahtava, samoin RT:n meikkisieni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin tästä jopa enemmän kuin viime kuun, vaikka sekin oli tosi hyvä :)

      Poista
  8. Olisi kiva kuulla, toimiiko tuo maybeautyn naamio oikeasti. 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin tehdä siitä jonkun oman jutun kunhan saan testattua :)

      Poista
  9. Paras boksi kyllä pitkiin aikoihin!😍 Ei ärsyttänyt edes se, että omistin jo pari tuotetta ennestään, kun ne varmasti tulee kuitenkin käytettyä. Toivottavasti jatkuu samalla linjalla, toi Betteksi vaihtuminen taisikin olla ihan hyvä juttu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti! :) Toivotaan, että tämä taso jatkuu myös ensi vuonna.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...