lauantai 19. marraskuuta 2016

The Body Shopin pikkujoulut

Kävin torstaina pikavisiitillä Helsingissä, kun olin saanut kutsun The Body Shopin pikkujouluihin. Ehdin toki hieman shoppaillakin Helsingissä ollessa, mutta palataan niihin vielä myöhemmin, nyt niihin pikkujouluihin! Forumin TBS liikkeessä oli torstaina kanta-asiakaspäivät, mutta samalla järjestettiin myös kutsuvieraille "pikkujoulut" ja siellä minä siis käväisin. Tapahtuma oli aivan ihana, Forumin liike oli todella kaunis ja kaikki ihanat joulupakkaukset hyppäsi heti silmiin kun ovesta astui sisään. 


Minä olin paikalla ensimmäisenä, joten sain ihan rauhassa katsella ja hyvin henkilökohtaista palvelua. Myyjiä oli paikalla runsaasti ja nyt sai ihan ajan kanssa kysellä ja tutustua tuotteisiin. Tilaisuudessa tarjottiin myös ihokonsultaatiota, meikkiopastusta ja tuotteita pääsi testaamaan ammattilaisen avustuksella. Minähän heti ensimmäisenä suuntasin sinne meikkihyllylle ja myyjä kertoilikin paljon kaikista ihanista joulun uutuuksista. 


Valitettavasti olin tietysti kotona jo meikannut nassuni, en siis päässyt kunnolla nauttimaan meikattavana olemisesta. Tuota yllä näkyvää hohtopuuteria kuitenkin kokeiltiin myös mun kasvoille ja se lähtikin sitten mun kanssa myös kotiin! Tilaisuuden aikana kaikki tuotteet oli -20%, joten otin ilon irti. Kahden meikkituotteen ostaja sai meikeistä jopa -30%! Mä yritin tätä eilen kokeilla kotona ja hupsis vaan, kävi pikku vahinko ja koko meikkauspiste ja minä oltiin kimalteen peitossa.. Ottakaa siis suojatulppa pois ennen kun alatte painella pumppua älkääkä ainakaan painako sitä montaa kertaa ihmetellen miksei mitään tule ulos :D.


Meikkipisteen vieressä oli nämä ihanat uutuusnaamiot, joita olen halunnut kokeilla kesästä lähtien! Vielä ne jäi hyllyyn, mutta jossain vaiheessa on kyllä ihan pakko jotakin näistä kokeilla. TBS:llä on muuten näistäkin joulupakkaus, joka sisältää kaksi eri naamiota hieman edullisemmin. 


Sitten sukellettiinkin kunnolla siihen joulumaailmaan. Joka vuosi TBS ihastuttaa ihanilla joulupakkauksillaan, tää vuosi ei ollut poikkeus. Niiden ihanien kausituotteiden lisäksi näitä ihan perinteisiä pysyvään valikoimaan kuuluvia tuotteita on pakattu jouluisiin laatikoihin tarjoushintaan. Nää on aivan ihania lahjaideoita, käykää ihmeessä katsomassa! 


Kausituotteet oli myös esillä todella kauniisti! Tuotteita on myynnissä sekä yksittäisinä, että tietysti eri kokoisissa lahjapakkauksissa. Nuo omenat on aivan syötävän söpöjä ja yksi sellainenkin lähti mun mukaani, Vanilla chai -sarjaa tietenkin. Kivoja lahjaideoita on myös ne pienet ja edulliset kahden tuotteen setit, joita on myös monia erilaisia.




Olin ihan onnessani, kun pääsin tapaamaan myös Reggie -apinan tyttöystävää Rosieta! Rosie on ihan yhtä söötti ja onpa näillä kahdella myös jälkikasvua, Reggie Jr. Aivan ihania kavereita, en kyllä raaski suihkuun ottaa omaa Reggie apinaani, vaan hän istuu ja katselee mua tässä tietokoneen vierellä. Näistä oli myös tehty kivoja jouluisia versioita, lumiukkoja yms. 


Okei, sitten se TBS joulun helmi! Ne joulukalenterit. Käsi ylös, ketä on hankkinut TBS joulukalenterin? Näitähän on tänä vuonna myynnissä kolmea eri kokoa ja kuvassa näkyy niistä pienin ja suurin. Nää on ihan yli kauniita ja jokainen luukku on pakattu omaan pieneen pahvirasiaansa, joten vahingossa ei pääse näkemään naapuriluukkuun. Näitähän voi myös hyötykäyttää tulevina vuosina DIY kalentereina. Mä olin ihan onnesta soikeana kun lähtiessä sain lahjaksi tuon isomman Ultimate joulukalenterin!! Voitteko kuvitella? Mulla oli ennestään jo Lookfantasticin joulukalenteri ja nyt sitten tämä kaverina, joulukuu on pelastettu!


Lopuksi vielä pieni maininta hyvää tekevästä The Body Shopista! Näitä lahjapakkauksia ostelee hyvillä mielin, kun tietää, että jokaisesta myydystä joulupakkauksesta saa yhden metrin viherkäytävää sademetsiin. Musta on ihanaa, että joku brändi tekee vielä oikeasti hyvää tuolla maailmalla ja yrittää suojella tätä meidän planeettaa. 

Miltä TBS joulu teistä näyttää?

Love, Mari

6 kommenttia:

  1. Runsasta ja värikästä näyttää olevan:) Juuri tuollaista iloista meininkiä tähän ankeuteen kaipaakin. Nätit jutut piristävät, ja tietysti hyvät tuotteet<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TBS osaa nää jutut kyllä, aivan ihania pakkauksia ja tuoksuja vuosi vuoden jälkeen. Piristää kyllä kummasti :)

      Poista
  2. Ääääää, kaikkea liian ihanaa! <3 Mua jäi erityisesti kiinnostamaan nuo naamiot, sillä mähän olen ikuisuuden käyttänyt sitä lämpenevää savinaamiota ja jotain muutakin olisi kiva kokeilla :) Mä en edelleenkään tiedä raaskinko ostaa mitään noista joulukalentereistakaan, kun mulla ei vaan ole käyttöä niin monelle rasvalle :( Olisi ollut ihana kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne naamiot on saanut paljon kehuja, mun on ihan pakko hankkia joku testiin tässä piakkoin :D Naamiot on vaan niin ihania <3 Onhan se noinkin, paljon tulee varmaan turhaa noista kalentereista, mut on se silti ihanaa availla luukkuja joka aamu ja jännittää mitä tulee :P

      Poista
  3. On kyllä tosi ihania tuotteita ja niin kauniisti esillä <3 Vau mikä lahja tuo iso kalenteri! Kirjoittelehan sitten blogiin, että mitä luukuista paljastui. Itse hankin tuon pienimmän TBS:n joulukalenterin, ja sormet syyhyten odotan, että pääsen sitä pian availemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olin ihan äimänä! :D Tuun kyllä tekemään molemmista kalentereista koostetta blogiin varmaan viikottain :) Kiva olisi myös nähdä mitä pienemmästä kalenterista löytyy!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...