sunnuntai 4. elokuuta 2019

Kesäsuosikit

Kesän kauneussuosikit olisi vihdoin esillä! Olette osa jo varmaan huomanneetkin, että viime kuukausina mun kosmetiikan käyttö ja myös bloggaaminen ovat hieman muuttuneet. Kesäkuussa en julkaissut kuukauden suosikkeja lainkaan ja nyt sitten tänään käydään läpi tuotteita, jotka ovat ihastuttaneet koko kesän aikana.

Olen jo pitkän aikaa vihjaillut syystä näihin muutoksiin, mutta nyt voin vihdoin puhua asiasta julkisestikin. Meille on tulossa jouluvauva, minkä vuoksi mun kosmetiikan käyttö väheni huomattavasti. Etenkin alkuraskauden aikana olin erittäin tarkka tuotteista, joita käytän ja edelleenkin mun rutiinini on hyvin minimaalinen. 

Aikaa on myös mennyt niin paljon vauvakuplassa oleiluun, että bloggaaminen on jäänyt selkeästi vähemmälle ja uusia postauksia tulee harvemmin. Myös mun ostokäyttäytyminen muuttui radikaalisti ja nyt tulee meikkejä ostettua huomattavasti vähemmän. Tämä linja tulee varmastikin jatkumaan pidemmän aikaa, sillä uusi elämänvaihe vaatii opettelua ja vie paljon aikaa. 

Bloggaaminen on mulle kuitenkin niin rakas harrastus, että pidän tästä kiinni kynsin hampain ja julkaisen uusia postauksia aina kun siltä tuntuu, ottamatta tästä mitään stressiä. Myös kosmetiikka on mulle todella tärkeää ja tapa rentoutua, se ei ole muuttunut mihinkään, vaikka nyt hetkellisesti käyttö onkin vähentynyt. 


Mennäänpä nyt kuitenkin itse postaukseen eli näihin kesän suosikkeihin. Edellä mainituista syistä johtuen mulla ei ole mitään valtaavaa kasaa ihania uutuuksia esiteltävänä, vaan muutama sellainen luottotuote, jotka on kuuluneet olennaisesti mun kesään.


Jeffree Starin uusin Jawbreaker luomiväripaletti julkaistiin juhannuksen tienoilla ja siitä lähtien tää on ollut mun kesän ykköstuote. Niin inspiroiva ja kaunis paletti, tätä on vaikea laskea käsistä! Laatu on erinomainen kuten JS paleteissa aina ja nämä sävyt vaan niin älyttömän upeita.


Mario Badescu:n kasvosuihke on ollut etenkin heinäkuun helteillä mun pelastus. Tää virkistää kasvoja ja antaa iholle raikkaan olon, suihkuttelin tätä ihan huolella hellepäivinä. Ruusuinen tuoksu ei ole tässä liian voimakas mun makuuni.

Kiehl'sin Glow formula skin hydrator on kesän aikana korvannut muut kosteusvoiteet. Tätä voisi käyttää sekoitettuna muuhun kosteusvoiteeseen, mutta itse olen tykännyt tästä nyt ihan yksinään kosteuttavan seerumin päällä. Tämä antaa kasvoille kauniin kuulaan hehkun, olematta kuitenkaan liian kiiltelevä.


Sol de Janeiro Ipanema sunset glow oil on ollut kovassa käytössä myöskin. Tällä saa huijattua vartalolle kauniin auringon hehkun. Voide kimaltelee iholla juuri oikealla tavalla ja iho näyttää päivettyneeltä ja ihan vaan kauniilta. Tämä myös tuoksuu todella herkulliselta!

Kesän huulisuosikki on yllättäen ollut Ofran nestemäinen huulipuna sävyssä Manila. Tämä on sellainen täydellinen nude, joka sopii mihin tahansa meikkiin ja tilanteseen. Ofran huulilakkojen koostumus on myös todella miellyttävä, ne eivät kuivata huulia.

Mitkä tuotteet on olleet sun kesäsuosikkeja?

Love, Mari

12 kommenttia:

  1. Onnea tulevan perheenlisäyksen johdosta, Mari <3 Ihana uutinen<3 Kaikkea hyvää loppuraskauteen!

    VastaaPoista
  2. Kuullostaa niin tutulta :D Ostokäyttäytyminen mulla on edelleenkin totaalisen erilaista kuin pari vuotta sitten - nimimerkillä tilasin vasta n. 100€ neitoselle vaatteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä ihan täyskäännös ostosten tekemiseen heti plussan jälkeen :D

      Poista
  3. Onnittelut tulevasta perheenlisäyksestä! :)

    VastaaPoista
  4. Onnea uudesta perheenjäsenestä <3 Ihana uutinen!

    VastaaPoista
  5. Onnea perheenlisäyksestä! <3
    Tuo JS paletti on niin upea, että tahtoisin kovasti hankkia sen itsekin. Sitä on nyt hehkutettu jos missäkin kanavassa, joten taidan kohta sortua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) <3 Ja siis joo, tuo paletti on huikean ihana, suosittelen sortumaan :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...