maanantai 24. helmikuuta 2020

The beauty consumer tag

Moikka kaikille ja kivaa uutta viikkoa! Youtubessa on jo pidemmän aikaa pyörinyt "The beauty consumer tag" -videoita ja nyt bongasin ihanasta Lipstick Love -blogista saman haasteen suomennettuna ja päätin itsekin tarttua siihen. Tämä on mun mielestä teemaltaan todella kiinnostava, vaikkakin mun kosmetiikan kulutustottumukset on aika paljon muuttuneet vuoden takaisesta. Mennäänpä sitten itse asiaan eli tutkimaan mun kulutustottumuksia!

1. Kuinka paljon käytät meikkeihin rahaa kuukaudessa? Entä vuodessa?

Tämä onkin se kohta, jossa on tapahtunut suurin muutos vauvan myötä. Aikaisemmin mulla meni kuukaudessa useampi satanen ja vuositasolla puhuttiin tonneista. Raskausaikana oli kuukausia, etten ostanut yhtään mitään ja muutenkin 2019 kokonaissaldo jäi mun mittapuulla todella pieneksi. Alkuvuodesta on tullut ostettua taas hieman enemmän, sillä tässä tuli kaikkia kivoja uusia lanseerauksia, joista olin tosi innoissani. Normaalisti kuitenkin kuukausitasolla kuluu nykyään 0-100€, poislukien kauneusboksit. Boksejakin olen vähentänyt ja tilaan enää ainoastaan Boxycharmia aikaisemman viiden boksin sijaan.

2. Tunnetko ikinä syyllisyyttä siitä kuinka paljon käytät rahaa meikkeihin?

Kyllä ja en. Riippuu vähän tilanteesta, useimmiten olen ajatellut, että se mihin omat rahani käytän on oma asiani ja meikit on tuoneet mulle niin paljon iloa. Kokonaissummia katsellessa on kuitenkin välillä tullut syyllisyyden pistoksia. Nykyään ei niinkään, sillä rahaa ei enää kulu samalla tavalla.


3. Tuleeko sinulle "FOMO" tunne (= Fear of missing out) uusien meikkilanseerausten kanssa?

Tavallaan, etenkin todella kiinnostavien julkaisujen kohdalla olen välillä ollut sormet näppäimillä valmiina tilaamaan jo 15 minuuttia ennen julkaisua, etten varmasti jää ilman.

4. Ostatko tai pidätkö kokoelmissasi meikkejä vain, koska ne ovat limited edition tuotteita?

En. Tai en ainakaan osta mitään vain, koska se on limited edition. Kyllä mun täytyy oikeasti tykätä tuotteesta, että sen haluan ostaa. Ehkä joistain tuotteista on vaikeampi luopua, jos tiedän että niitä ei enää mistään saa. LE tuotteet ovat myös bloggaajan näkökulmasta hankalia, koska en halua blogissa esitellä tuotteita, joita ei voi enää saada.


5. Olisitko valmis maksamaan enemmän, mikäli saisit ostettua loppuunmyydyn tuotteen netistä?

Haluaisin sanoa, että en, mutta tähän on aikoinaan tullut sorruttua. Eli jos halu on tarpeeksi suuri, niin kyllä. Esimerkiksi Becca x Jaclyn Hill luomiväripaletti, joka vedettiin pois myynnistä ennen kuin ehdin sitä suoraan tilaamaan mistään.

6. Toivotko että voisit käyttää (meikkeihin) rahaa enemmän tai vähemmän kuin tällä hetkellä?

Olen tyytyväinen tämän hetken tilanteeseen ja siihen minkä verran rahaa käytän kosmetiikkaan. Rakastan meikkejä, joten hyvillä mielin edelleen käytän niihin jonkin verran, mutta en kuitenkaan mitään suuria summia, sillä nyt rahalle on muutakin tärkeää käyttöä. Etenkin äitiyslomalla kun tulot ovat selkeästi pienemmän, pitää ajatella ostoksia tarkemmin.


7. Kun näet jonkun kiinnostavan tuotteen jonkun toisen meikkikokoelmassasi, tuleeko sinulle pakottava tarve saada se myös itsellesi? 

En muista tälläiseen tilanteeseen törmänneeni, mutta jos joku tuote olisi todella kiinnostava ja houkutteleva, niin varmasti ainakin harkitsisin sen ostamista.

8. Ostatko enemmän meikkejä pyhien/lomien aikaan?

Ehdottomasti, etenkin black friday ja joulualet on sellaista aikaa, että tulee ostettua enemmän. Muutenkin pyrin hyödyntämään aina tarjouksia ja alekoodeja, jos mahdollista. Todella vähän ostan mitään täydellä hinnalla.

9. Oletko ikinä piilotellut meikkiostoksiasi perheeltäsi tai ystäviltäsi?

Kyllä, nuorempana ja parisuhteen alkuaikoina tätä tuli harrastettua. Nykyään en koe enää tarvetta piilotella mitään.

10. Onko sinulla kokoelmassasi yli kymmenen meikkituotetta, joita et ole käyttänyt viimeisen kuukauden aikana?

On, valitettavasti. En vaan millään ehdi käyttää kaikkea, varsinkaan nyt kun meikkaaminen ei ole jokapäiväistä. Olen kuitenkin tsempannut ja pyrin karsimaan kokoelmastani tuotteita, joita ei tule käytettyä tai joista en nauti enää.


11. Onko sinua ikinä painostettu ostamaan jotain mihin sinulla ei ole varaa tai mitä et oikeasti tarvitse?

Ei, kaikki ostokseni olen tehnyt itse omasta päätöksestä. Pikemminkin painostusta ostamatta olemiseen on välillä ilmassa :D.

12. Ostatko meikkejä keräilymielessä?

Harvemmin. Jokin aika sitten esimerkiksi Anastasian luomiväripaletit oli mulle keräilyharrastus, mutta kun paletteja alkoi ilmestyä tiuhaan tahtiin, en enää pysynyt mukana. Nykyään on tärkeämpää pitää kokoelmassa tuotteita, joista oikeasti nauttii, eikä vaan keräilijänä.

13. Onko sinusta tullut "meikkimatkallasi" enemmän vai vähemmän kulutusmyönteinen?

Vähän molempia, olen siinä mielessä kulutusmyönteinen, että jos jotain oikeasti haluan niin ostan. Kuitenkin nykyään yritän ajatella ostokset myös järjellä enkä ainoastaan tunteella ja muutenkin tavoitteena on tosiaan kokoelmani karsiminen ja tuotteiden kulutus loppuun. Minimalistia minusta ei koskaan tule, mutta saan suurta nautintoa meikkien järjestelystä ja karsimisesta (kuten myös kaikkien muiden tavaroiden).

Millainen kosmetiikan kuluttaja sinä olet?

Love, Mari

12 kommenttia:

  1. Tämän voisin napata itsellenikin vastailtavakseni! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun säkin vastailit näihin kysymyksiin<3 Mulla on aikalailla täysin samat ajatukset ton viimeisen kysymyksen kohdalla. Minimalistia ei mustakaan koskaan varmasti tule, mutta näen meikit yhä enemmän ja enemmän ihan kulutustuotteina, joiden kuuluukin joskus loppua. Enää se tuotteen loppuminen ei kauhistuta tai harmita samalla tavalla kuin ennen ja oon myös valmis luopumaan meikeistä, joita aiemmin säilöin vain sen takia, etten niistä pystynyt luopumaan, vaikka käyttöä mulla ei niille enää ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli tosi kiinnostava kysely, kiva kun pistit alulle :). Mä saan nykyään loppuneista tuotteista enemmänkin hyvän fiiliksen, ihanaa kun onnistuu oikeasti kuluttamaan jotain loppuun asti :D.

      Poista
  3. Käytän vähän meikkiä ja ostan kun joku on käytetty loppuun :)

    VastaaPoista
  4. Todella kivan haastis! Olen todella harkitseva kuluttaja nykyään kosmetiikan suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään taitaa olla vähän trendikin tuo vastuullinen ja harkitseva kulutus, mikä on tosi hieno juttu :)

      Poista
  5. Tää oli kiva haaste! Voisin itsekin tämän napata vastailtavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa ihmeessä, tää oli tosi kiinnostava itsellekin :).

      Poista
  6. Minä myös, minä myös nappaan tämän blogiin kunhan kerkeän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, jään innolla odottelemaan myös sun vastauksia :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...