maanantai 10. kesäkuuta 2019

Toukokuun Boxycharm

Oikein ihanaa aurinkoista uutta viikkoa! Tänään jatketaan taas kauneusboksien unboxauksella ja vuorossa olisi toukokuun Boxycharm. Tämän jälkeen olisi vielä pari  vanhaa boksia käymättä läpi ennen kuin siirrytään kesäkuun kierrokselle :D. 



Glamglow Gentlebubble cleanser, 28usd

Ensimmäisenä boksista löytyi Glamglown kupliva puhdistusaine, joka kuulostaa todella hauskalta ja hyvältä! Mä olen aikaisemmin kokeillut paria muuta merkin putsaria ja ne molemmat nousivat lemppareiden joukkoon, joten tällekin on kovat odotukset.


Ciate Eye lustre crème eyeshadow, 22usd

Yksi boksin parhaista löydöistä oli tämän Ciaten häikäisevän upea nestemäinen luomiväri. Tämä on jotain niin kaunista, kimalteleva ja hehkuva ja sävy on todella upea ruusukultainen. Tämä myös vaikutti kuivuvan aika nopeasti, odotan innolla, että pääsen kokeilemaan tätä meikissä.


Dose of Colors liquid matte lipstick, 18usd

Mä olen hehkuttanut näitä DOC:n nestemäisiä huulipunia jo ties kuinka monta kertaa, joten voitte arvata miten iloinen olin tästä! Kaunis kirkas punainen sävy sopii todella hyvin kesään ja tälläistä sävyä mun kokoelmassa vielä ollutkaan tältä merkiltä. Ihana!


Mellow brow definer, 18usd

Mellow on ollut viimeaikoina hyvin edustettuna kauneusbokseissa. Tällä kertaa mukaan oli pakattu kulmakynä. En korkkaa tätä ihan heti käyttöön, yritän käyttää ensin vähän vanhoja pois, mutta tämä vaikuttaa aika lupaavalta. Kulmakyniä kuluu aina, joten ei haittaa yhtään, että on joku varastossa valmiina.


Alamar Cosmetics Colorete blush trio, 22usd

Yksi boksin helmi oli ehdottomasti tämä Alamarin ihana poskipunatrio. Mä himoitsin näitä heti julkaisusta lähtien, mutta odotin ja toivoin, että saisin tämän Boxycharmin mukana ja nyt se sitten tuli. Tykkään tästä brändistä ihan hurjan paljon ja näiden poskipunien sävyt vaikuttaa täydellisiltä kesään!

Mikä oli sun lemppari toukokuun boksissa?

Love, Mari

12 kommenttia:

  1. Tuo kirkkaanpunainen huulipuna näyttää kesäiseltä, ja samalla myös klassiko sävyltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella kaunis sävy ja tosi monikäyttöinen myös, sopii hyvin kaikkiin vuodenaikoihin :)

      Poista
  2. Toi Ciatén nestemäinen luomiväri oli ehdoton suosikki<3 Vaikken todellakaan olettanut ihastuvani siihen, sillä yleensä en pahemmin nestemäisistä luomiväreistä pidä :D Toi on vaan niin kaunis liikkuvalla luomella! Muutenkin tykkäsin tästä boksista, oli yksi parhaita pitkiin aikoihin :) Pari tuotetta oli eri kuin sulla, toi DOC:n huulipuna on niiin kaunis<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ihan huikean kaunis!! <3 Mä tykkäsin kanssa boksista kovasti, tosin en muista koska jos koskaan olisin ollut pettynyt Boxycharmiin :D.

      Poista
  3. Kui ihanan kesäisiä pakkauksia ja ulkonäkö!💙 Nestemäinen luomiväri rock! Voitko laittaa kuvaa meikistä sitten sen kanssa? 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti teen sen kanssa meikin tässä lähiviikkoina :)

      Poista
  4. Mä tykkäsin ite eniten nestemäisestä luomiväristä ja kasvoputsarista. Tuon poskipunapaletin sain itse aivan väärässä sävyssä ja se meni kiertoon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, että sait väärän sävyn paletista :(. Saitko siitä jotain hyvitystä?

      Poista
  5. Nestemäistä luomiväriä en ole ikinä kokeillut. Sitä olisi kiinnostava testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nestemäiset luomivärit on todella intensiivisiä ja kauniita <3

      Poista
  6. Mielenkiintoisia tuotteita. Kuulosta kivalta tuo nestemäinen luomiväri. Kuvia odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä upea :) Kuvia tulee lähiviikkoina, en malta olla kokeilematta sitä :D.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...