keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Meikki-keskiviikko; Reina del Caribe

Hei kaikille! Tällä kertaa meikki-keskiviikossa testaillaan Alamar cosmeticsin uutta Reina del Caribe vol 2 luomiväripalettia. Vol 1 ilmestyi viime kesänä ja oon täysin rakastunut siihen palettiin, joten halusin ehdottomasti myös tämän kakkosen sen kaveriksi. Oon viimeaikoina käyttänyt paljon violettia meikeissä ja tälläkin kertaa luomilta löytyy violettia ja pinkkiä.


Meikkipohjaan käytin pitkästä aikaa tarten Shape tape -meikkivoidetta ja se oli itseasiassa paljon kivampi mitä muistinkaan. Tein äskettäin ison siivouksen mun meikkivoidelaatikkoon ja karsin kaikki vanhat pois, nyt pystyn paremmin käyttämään jäljelle jääneitä. Tarkoituksena olisikin saada kulutettua joitakin tuotteita loppuun asti ja saada kokoelmaa vähän pienemmäksi.


Silmämeikki oli hyvin simppeli, mutta kuitenkin omasta mielestäni aika kiva. Sävyt sopi hyvin yhteen ja niiden työstäminen oli helppoa. Käytin luomivaossa persikkaista mattasävyä, jota tummensin hieman violettiin taittavalla ruskealla. Koko luomelle painelin shimmeristä violettia ja ihan keskelle luomea hohtavaa hopeaa. 


Kasvomeikkiin kokeilin sitä Boxycharmin mukana tullutta CoverFX palettia, jonka sain liian tummassa sävyssä. Se ei ihan vielä pelittänyt, mun täytyy saada vähän väriä pintaan, mutta ei tuo ihan toivoton ollut ja toinen highlighter oli nyt jo oikein käyttökelpoinen. Ainoastaan tuo poskipuna on vähän liian tumma ja lämmin. 



Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!

Love, Mari

Meikissä käytetyt tuotteet:

Smashbox primerizer
Smashbox photo finish hydrating under eye primer
tarte shape tape foundation
JOUER essential high coverage liquid concealer
RCMA no color powder
BECCA Hydra-mist set and refresh powder
Zuii organic bronzer, Jupiter
CoverFX perfector face palette

L.A. Girl eyeshadow primer
Alamar cosmetics Reina del Caribe vol 2 palette
Smashbox always sharp kohl liner, Penny lane
benefit Bad gal bang! mascara

Iconic London sculpt and boost eyebrow cushion

JOUER lip cream, charmed
JOUER lip topper, ethereal

6 kommenttia:

  1. Ihanan sävyinen meikki ja noi huulet! Menin heti googletteleen, että mistä saan tommosia huulituotteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Nuo JOUER huulituotteet on kyllä upeita, omani tilaan Cultbeautylta :)

      Poista
  2. Ihana meikki! Toi liikkuvan luomen sävy on upea<3 Multa löytyy myös se Vol 1, kun se Boxycharmista tuli ja se onkin yksi mun suosikkipaletteja! Tätä Vol 2:sta en oo hankkinut enkä varmaan aiokaan, mutta kaunishan sekin kyllä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tää kakkonen ei mun mielestä ole ihan yhtä ihana kun se ykkönen sävyiltään, joten sen puoleen valkkaisin itsekin sen jos pitäisi valita vaan toinen :D.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...