tiistai 2. lokakuuta 2018

Syyskuun BoxyLuxe

Heippa kaikille! Tän päivän postauksesta oon itse tosi innoissani, sillä pääsen esittelemään teille ihka ensimmäisen BoxyLuxe boksin!! Kyseessä on siis upgrade Boxycharm kauneusboksiin, joka tuli mahdolliseksi syyskuussa. Syyskuun ensimmäisenä päivänä istuin pari tuntia tietokoneella päivittelemässä Boxycharm sivua, kun yritin saada oman boksini päivitettyä tähän Luxe versioon. Lanseeraus oli iso floppi, sivut kaatuivat kokoajan ja tilanne tuntui jo toivottomalta. Lopulta pääsin läpi ja sain viestin "you've been waitlisted". No, eipä siinä mitään, tulisin saamaan joulukuun boksin. Onnekseni kuitenkin hetken päästä sähköpostiini tuli viesti, että mut oli otettu pois odotuslistalla ja tulisin saamaan syyskuun BoxyLuxen. Jes!


BoxyLuxe on siis päivitys mun rakastamaan Boxycharm boksiin, joka julkaistaan neljännesvuosittain eli seuraava Luxe tulee sitten joulukuussa. Tälle tuli yhteensä hintaa noin 50 dollaria (plus postikulut Suomeen) ja arvoa boksilla luvattiin olevan yli 300 dollaria. Boksista löytyy perus boksin kolme tuotetta, jotka on kaikille samoja. Lisäksi vähintään seitsemän muuta tuotetta. Nyt voit jo liittyä odotuslistalle joulukuun Luxe boksia varten, ja jos olet kerran saanut päivitettyä tilauksesi, ei sun tarvitse enää tehdä muuta. Mä halusin saada tämän, koska olen ollut suuri Boxycharm fani jo vuosia ja halusin nähdä onko tämä parempi versio oikeasti sen arvoinen, että kannattaa tilata.


Boksista löytyi Luxien meikkivoidesivellin, joka tuntuu ihanan ylelliseltä kädessä. Tässä on sellainen soft-touch pinta, jossa sormet eivät liu'u ja peukalolle ns. kolo ergonomista työasentoa ajatellen. Sivellin on tiheä ja jämäkkä, mutta ihanan pehmeä. Todella tyylikkään näköinen!


Boksista löytyi myös lisää siveltimiä ja tämä trio onkin sellainen, joka löytyi myös perus boksista. Alamar cosmetics on tullut tutuksi Boxycharmin kautta jo kesällä, kun saatiin merkin luomiväripaletti. Oon ollut aikeissa ostaa nää siveltimet jo jonkin aikaa, mutta kun huomasin niiden tulevan boksin mukana, maltoin mieleni. Trio vaikuttaa todella hyvältä ja monipuoliselta!


Mulle tämän boksin helmi oli ehdottomasti tämä tarten Park ave princess -kasvopaletti. Oon himoinnut tätä jo pitkään tarten nettikaupassa ja nyt se on vihdoin mun! Tässä on ihania varjostus- ja aurinkopuuterisävyjä, sekä pari vaaleaa korostussävyä esim. peiteaineen kiinnitykseen. Ja miten kaunis pakkaus, en ehkä kestä.


Boksiin oli pakattu myös Sol de Janeiroa, Ipanema sunset glow oil lupaa antaa hehkua kasvoille ja vartalolle. Tämä tuoksuu taivaallisen hyvälle! Kesäkausi on jo auttamatta ohi, tämä näyttäisi varmasti upealta ruskettuneella iholla, mutta eiköhän tälle käyttöä löydy muutenkin. Tätä voi sekoittaa vaikka vartalovoiteeseen, jolloin kroppa saa hieman heleyttä.


Kaksi muuta perusboksin tuotetta olivat Laura Gellerin poskipuna ja Pretty Vulgarin luomiväripaletti. Tuo poskipuna oli variaatiotuote, toinen vaihtoehto taisi olla Girlacticin joku kasvoduo. Tämä poskipuna on mulle oikein mieluisa, sävy on todella kaunis ja heleä, muistuttaa ehkä vähän Milanin Luminosoa, vähän vaan punertavampi. 

Pretty Vulgarin paletti ei sävyiltään miellytä mua, joten luulen, että laitan tuon paletin kiertoon tavalla tai toisella. Mun tulee niin harvoin käytettyä tälläisiä viileitä sävyjä, että tämä jäisi mulla tosi vähälle käytölle. 


Yksi mielenkiintoisimmista tuotteista oli juice beauty:n anti-wrinkle kosteusvoide. En ole merkin tuotteita koskaan käyttänyt, yhtä huulipunanäytettä lukuunottamatta, ja odotukset on aika korkealla. En myöskään ikinä olisi ostanut 70 dollarin kosteusvoidetta, joten oli kiva saada se boksin mukana. 


Laatikosta paljastui myös Smashboksin limited edition Photo finish primer water. Sain omani tuoksussa Serene greens, mistä olin tosi iloinen, sillä mulla on entuudestaan jo se kookoksen tuoksuinen. Oli kiva saada joku uusi tuoksu kokeiluun. Nämä on todella hyviä suihkeita meikin alle ja meikin päälle, mielelläni otan uuden varastoon odottelemaan. 


Hank & Henry on brändi, josta kuulin vasta tämän Boxycharmin myötä. Tämä huulipuna oli yksi variaatiotuote ja monet olivat tästä todella innoissaan. Ilmeisesti kyseessä on sävy, jota ei oltu vielä julkaistu vaan Boxylaiset saivat sen ensimmäisinä. Sävy on kyllä todella kaunis, mulla on muutama vastaava ja tykkään käyttää tälläisiä paljon syksyllä. Pakkaus on myös mielenkiintoinen, se kun näyttää perinteiseltä huulipunalta, mutta kyseessä on oikeasti nestemäinen mattahuulipuna.


Boksista löytyi myös supersöpö hiuspanta rusetilla. Näitä tarvii aina! Sopii hyvin meikkaamiseen, kasvojen pesuun, ihonhoitoon yms. Panta pitää hiukset pois kasvoilta ja näyttää samalla söpöltä. Tämä on sopivan jämäkkä, että pysyy päässä, mutta ei purista ikävästi.


Extratuotteena laatikosta löytyi vielä Boxycharm kangaskassi. Tosi hauska idea, mä käytän kangaskasseja paljon ja sellainen löytyy aina laukusta kaiken varalta. Tälle tulee varmasti käyttöä moneen kertaan!

Näiden lisäksi mun boksista olisi pitänyt löytyä vielä R+Co death valley dry shampoo, mutta se poistettiin laatikosta jo Shipiton varastolla, sillä kuivashampoo pulloja ei saa sieltä lähettää. Siitä huolimatta mun boksin tuotteiden arvo oli 322,99 dollaria (ilman kangaskassia), joten sain rahoilleni vastinetta moninkertaisesti!

Miltä BoxyLuxe vaikutti? Mikä oli sun suosikki? :)

Love, Mari

26 kommenttia:

  1. Hieno boxi ja täynnä useita todella upeita tuotteita. Tuo Tarten paletti kruunaa kaiken. Oon nähnyt sitä vain Youtubessa;) Luxien sivellin on aika erikoinen, mutta varmaan toimiva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä oikein boksien boksi. Tykkään Boxycharmista aina, mutta tämä luxe nousi ihan omalle tasolleen :)

      Poista
  2. Onpa kiva kuulla että boxi kattoi odotukset ja vähän ylikin! ylläribokseissa kun on aina se riski ettei tuotteet ihan nappaakaan :)

    Mä itse tykkään seurata näitä boksipostauksia vaikken yhtäkään itse tällä hetkellä tilaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boxycharmin kanssa en ole koskaan joutunut pettymään, senpä vuoksi olen ollut lojaali tilaaja jo kolme vuotta :)

      Poista
  3. Aivan ihana sisältö <3 Tuo Tarte kiinnostaa ehkä itseäni eniten, mutta siitä mahdollisesti postailetkin vielä jossain vaiheessa erikseen..? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä ajattelin, että tarten palettiin palataan vielä ;)

      Poista
  4. Upea boxi! Nyt tunnustan tietämättömyyteni: en ole koskaan aikaisemmin kuullut tästä boxista. Mielenkiintoisia tuotteita. Ja minua taitaa kiinnostaa eniten tuo anti-wrinkle kosteusvoide :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin ihan uutuus, Boxycharmin upeampi isosisko :) Tuo voide on varmasti todella hyvä!

      Poista
  5. Vau, onpa mahtava boksi!

    Pitää varmaan itsekin laittaa jossain vaiheessa testiin, kun suomalainen boksi on ollut vähän pettymys.

    Hieman jäi harmittamaan tässä postauksessa, ettei tarten paletista ollut kuvaa sisällöstä, mutta taidat tehdä siitä oman postauksensa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö olekin? :D Ei oikein voi edes verrata meidän omaan boksiin. Mä harkitsin laitanko tartesta myös sisäkuvan tähän, mutta päädyin jättämään sen pois, koska tosiaan olen tekemässä siitä erillisen postauksen ja tästä olisi tullut entistä pidempi :D

      Poista
  6. No onhan tää nyt vaan aika ihana<3 :D Mä en edes yrittänyt tätä saada (mies muutti just 1.9. mun luo ja koko päivä meni muuttopuuhissa), mutta olisihan tää boksi kyllä kelvannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi se perus boksikin on aika ihana :). Lokakuukin vaikuttaa varsin lupaavalta jo näin ennakkoon! <3

      Poista
  7. Ja mä just olen himoinnut tuota Pretty Vulgarin palettia instassa, mutta sitä ei saa Suomesta mistään :D :(( on kyllä ihana boksi kaikenkaikkiaan! T. Mutsimeikkaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne mieltymykset on erilaisia meillä kaikilla :D. Sun kannattaa sitten olla kuulolla loppuvuodesta, kun tuo paletti päätyy tänne blogiarvontaan ;)

      Poista
  8. Mitä shipito kustansi ? ja joutuiko maksamaan alvit?Mä yritin kanssa tilata tuota,mutta jospa joulukuussa sais luxen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shipitoon meni tän kanssa tosi paljon, olisko ollut joku reilu 40 dollaria sillä mun valitsemalla tavalla, ja siihen tuli vielä päälle alvit briteissä 15 dollaria, mikä maksettiin Shipitolle. Suomeen alvit pitää maksaa jos tilauksen arvo on yli 21 dollaria. Taisin maksaa tästä boksista yhteensä noin 100 euroa.

      Poista
  9. Aivan ,tätä mä just mietinkin.Osaatko sanoa paljonko tuon kokoinen ja painoinen paketti olis shipitolta tullut halvimmilla kuluilla vai muistatko yhtään? Siis oletan,että et ottanut halvinta toimitustapaa?
    Mua tää mietityttää kovasti,kun olen sillä waiting listalla boxyluxeen,mutta 100 euroa on kyllä aika paljon tuotteista ,jotka joku toinen on valinnut.Toki tuo paketti on upea,mutta no joo,jään miettimään boxyluxea.Toivon,että tulee spoilereita paljon nettiin luxesta.
    Mutta siis muistatko mitä halvin toimitus olisi kustantanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halvin olisi ollut muutamia dollareita edullisempi, ei ollut isoa eroa tuohon hieman nopeampaan niin valitsin sen. Mä luulen että spoilereita on tulossa kyllä, yhtä on jo vähän vilauteltu, mutta ei varmistettu, siitä oon itse tosi innoissani :D. Mun mielestä tää oli hintansa arvoinen, vaikka tulikin kallimmaksi mitä odotin.

      Poista
    2. Toki sillä airmail postituksella olisi välttänyt ne brittiverot eli 15 dollaria, mikä olisi laskenut hintaa aika hyvin.

      Poista
    3. Mutta voihan se jäädä Suomen tulliin? Joo, eka spoileri oli hyvä,mutta nyt on noi 2 variaatiota ,kun tänään voi kustomoida ja valita jomman kumman,jollei sivut kaadu,niin ei kyllä nappaa.Taidanpa painaa opt out of waitlistia niin kuin olen miettinytkin tekeväni.
      Joulukuussa menee muutenkin rahaa muuhun ja tuo epätietoisuus paketin kokonaiskustannuksista ei mua innosta.Jos sen saiskin sillä 50 dollarilla ni olisi eria asia.

      Poista
    4. Tai ainakin yritän saada sormeni tottelemaan ja painamaan opt out of waitlistiä.Yritin äsken,mutta eivät sormet totelleetkaan:)

      Poista
    5. Huh, totteli ne vihdoin!Eipä tarvi sitäkään boxyluxea enää mun murehtia.

      Poista
  10. Tänään sain ekan boxycharmin tuonne shipidolle ja ihmettelin että ainoa toimitusvaihtoehto oli lentorahti joka maksoi 31 dollaria. Käsitin jotenkin että valittavana olisi myös halvempia vaihtoehtoja mutta minulla ei ollut. Teinkö tässä prosessissa jotain väärin?

    VastaaPoista
  11. Itse olen kesäkuusta asti tilannut boxycharmia ja postituskulut on minulla olleet halvimmalla postitustavalla (airmail) $13.04 - toimitusajaksi annettu jotain 22-44(?)vrk tms. Siitä hetkestä kun paketti lähtee matkaan on kutakuinkin joka kerta mennyt 14vrk, paitsi nyt viimeksi postitus hieman normaalista aikataulusta viivästyi (oma moka) niin menikin melkein 3 vkoa.

    Ai niin - oma"postilaatikkoni" on Kaliforniassa.

    Boxyluxea en tuntien jonotuksesta huolimatta syyskuussa vielä saanut, mutta joulukuuta ja boxyluxea odotan jo innolla.

    Minulla oli tuo sama poskipuna ja huulipuna. Ihanat!

    VastaaPoista
  12. Onko muuten tietoa tuleeko noista isommista paketeista joku erillinen osavaltion vero maksettavaksi?

    Ja miten tuollainen iso yllätysboxi tullataan? Jos siis sisältöä et varmaksi välttämättä tiedä ennenkuin paketin saat? Vai onko se sisältö ongelma vasta kun tilataan sekalaista tavaraa sisältävä yllätysboxi kuten fabfitfun? Siis teetkö tullauksen itse vai annatko shipiton tai dhl:n tehdä sen puolestasi?

    Nämä seikat itseäni askarruttavat joulukuuta odotellessa..

    VastaaPoista
  13. Ooooh tuo Tarten paletti! :o Täällä sairastellaan ja luetaan lukemattomia postauksia♡

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...