keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Meikki-keskiviikko; värikäs cutcrease

Tänään meikki-keskiviikossa nähdään pitkästä aikaa jotain hieman erikoisempaa ja näyttävämpää. Päätin kokeilla taas cutcrease meikkiä, niitä kun en ole kovinkaan usein tehnyt ja ne kuitenkin mun mielestä näyttää tosi kivoilta aina. Tällä kertaa halusin räväkämmän ja värikkään lookin ja kokeilin myös mulle uutta tekniikkaa cutcrease meikin tekemiseen. Lopputulos oli omasta mielestäni onnistunut ja juuri niin erikoinen kun oli tarkoituskin. Tämä ei tosiaan ole mulle mikään arkimeikki, mutta joskus on kiva säväyttää.


Aina kun lähden tekemään voimakkaampaa meikkiä, haluan myös meikkipohjan olevan hyvin peittävä ja tasainen, tästä on luonnollisuus kaukana. Käytin meikkivoiteena CoverFX:n puikkomeikkivoidetta, joka on ollut tosi positiivinen yllätys, se peittää hyvin ja levittyy iholle tasaisesti. Tein myös pitkästä aikaa voidemaiset varjostukset, mikä on nykyään mun meikeissä aika harvinaista. 


Silmämeikkiin käytin PÜRin uudehkoa Trolls -palettia, jonka esittelen täällä blogissa huomenna. Paletti perustuu Dreamworksin uuteen Trolli elokuvaan ja sisältää upeita näyttäviä sävyjä. Huomenna näätte! Aloitin silmämeikin tuon luomivaon muotoilulla, käytin ohutkärkistä sivellintä ja tummansinistä luomiväriä. Häivyttelin sinistä ylöspäin ja lisäilin sekaan myös ruskeaa ja oranssia. "Leikkasin" luomen MACin peiteaineella, jota siis levitin pienellä litteällä peiteainesiveltimellä koko luomelle, jolloin tuon sinisen sävyn alle muodostui tarkka raja. Peiteaineen päälle levitin sisänurkkaan valkoista, keskelle oranssia ja ulkonurkkaan turkoosia ja häivyttelin sävyjä keskenään yhteyskohdissa. Alaluomelle käytin samoja sävyjä peilaamaan yläluomea ja ulkonurkasta häivytin sävyt yhteen tummalla sinisellä.



Huulipunan valintaa mietin hetken, koska yleensä jos teen näyttävän silmämeikin, valitsen sen kaveriksi jonkin nuden huulipunan. Nyt mieli teki kuitenkin myös näyttävää huulimeikkiä, joten päädyin Dose of Colorsin nestemäiseen mattahuulipunaan sävyssä Coral crush. Tuo on aivan upea korallinen punainen, luonnossa hieman oranssimpi kuin kuvissa.


Mitä mieltä te olette cutcrease meikeistä?

Love, Mari

Meikissä käytetyt tuotteet:

Make Up For Ever Step 1 smoothing primer
CoverFX Cover click foundation, N50
tarte Shape tape concealer, light-medium
RCMA no color powder
Smashbox contour stick
Lumene Nordic nude Air-light compact powder*
ColourPop pressed bronzer, Golden moment
ColourPop pressed highlighter, She's here to stay
Smashbox spotlight palette Gold, Turn it on gold
Sigma Aura powder, Cor-de-rosa

Inglot eye makeup base
MAC pro longwear concealer, nw15
PÜR DreamWorks Trolls palette; bridget, wisdom, snack pack, dj suki, branch, creek, satin & chenille, hugger
Kat von D tattoo liner, trooper
Hiker black eyeliner
essence rock'n'doll mascara*
Maybelline the falsies push up angel mascara

Dose of Colors liquid lipstick, Coral crush

ColourPop brow pencil, Bangin' brunette
The Body Shop brow & lash gel*


*Saatu blogin kautta


10 kommenttia:

  1. Cutcrease tekee aika vangitsevan katseen:) Sävyt sopii yllättäen tosi hyvin yhteen. Sulla on hyvä värisilmä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Värit jaksaa yllättää aina, sellaisetkin yhdistelmät toimii yllättävän hyvin, mitä ei välttämättä heti tulisi mieleen yhdistää.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Ihanan raikas väriyhdistelmä! En ole itse koskaan kokeillut cut creasea, se ei taitaisi edes oikein sopia mun jo vähän lurppaisiin luomiini. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kannattaa kokeilla, saatat yllättyä! Mun mielestä cutcrease sopii kaikille silmille :D

      Poista
  3. Onpa upea meikki! Olen itte pari kertaa kokeillut cut crease -silmämeikkiä, aika heikolla menestyksellä. Mulla,on aika raskaat luomet (liikkuva osa on melkein melkein kokonaan piilossa), enkä vaan osaa muokata tyyliä omiin silmiin sopivaksi. ;_;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Kannattaa vaan harjoitella, cutcrease on nimenomaan raskaille luomille tosi hyvä tapa tuoda lisää tilaa luomelle. Mulla on kanssa melko raskaat luomet, mutta kun huijaan sitä luomivakoa hieman ylöspäin niin jää enemmän tilaa luomelle.

      Poista
  4. Sun pitäs useammin tehdä värikkäitä silmä meikkejä, ne sopii sulle ihan äärettömän hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Nyt itseasiassa ainakin pari seuraavaa viikkoa nähdään värikkäämpiä lookkeja :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...