sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Erin Condren lifeplanner 2016

Uusi vuosi, uudet kujeet? Niiden muistiin kirjaamista varten tarvitsee tietysti myös uuden kalenterin. Tilasin nyt toista vuotta peräkkäin oman kalenterini Erin Condrenilta. Oikealta nimeltään tämä on Life planner. Tilasin viime vuonna kyseisen kalenterin Nicole Guerrieron (youtubesta) suosittelemana, koska se näytti yksinkertaisesti täydelliseltä kalenterilta. Ja sitä se olikin. Minä kuulun siihen koulukuntaan, joka haluaa pitää kalenterinsa paperisena, enkä käytä kännykästä löytyvää lainkaan. Oikeaan kalenteriin kirjaaminen on niin paljon hauskempaa.


Erin Condrenin life plannerit ovat siitä mukavia, että niiden ulkoasuun ja sisältöön pystyy itse vaikuttamaan. Kannen ulkoasun saa valita monista eri vaihtoehdoista tai sen saa tehtyä omalla kuvallaan. Kanteen saa myös kirjattua oman nimensä, jolloin se on persoonallisempi. Tilausvaiheessa saa myös valita haluaako viikko-ohjelmat pystysuoraan vai vaakasuoraan.


Kalenteri on jaettu kuukausiin niin, että jokainen kuukausi on helposti avattavissa ilman, että täytyy selata koko kalenteria. Jokaisen kuukauden alusta löytyy myös jonkinlainen mietelause, kuten yllä olevassa kuvassa. Kuukauden alkuaukeamalla on koko kuun kalenteripäivät pieninä lokeroinaan, joihin pystyy tekemään pikku muistiinpanoja. Seuraavilta aukeamilta löytyy viikko kerrallaan päivät kolmessa eri lokerossa; aamu, päivä ja ilta. Aukeaman sivuilla ja alareunassa on myös tilaa muistiinpanoille. 



Kalenterin mukana tulee pikkuisia värikkäitä tarroja eri tekstein. Mukana on sivullinen synttäritarroja, toinen sivullinen sekalaisia, esim. lääkärikäyntejä ja tapaamisia varten. Mukana tulee myös pari sivua tyhjiä tarroja, joihin voi itse kirjoittaa. Näillä saa kalenterin sivuille vähän väriä ja näihin kiinnittää myös helposti huomion selaillessa. Nettisivuilta saa myös tilata erilaisia "lisäosia" kalenteriin, kuten myös lisää näitä tarroja omilla teksteillä. Viime vuonna tilasin niitä suomenkielisinä, joten niitäkin on vielä jäljellä. 


Kalenterin lopusta löytyy paljon sivuja eri kuvioilla muistiinpanoja varten. Näille on tykännyt itse piirustella ja kirjoitella kaikenlaisia muistilistoja, postausideoita, ostoksia yms. 


Viimeisenä kalenterista löytyy kaksipuolinen tasku, johon sujautat helposti tärkeät mukana kulkevat paperit yms. Mukana tullut vuosikalenteri kulkee myös kätevästi taskussa. Siihen voi kirjata kaikki joka vuotiset tapahtumat, kuten synttärit ja vuosipäivät. Kalenterin lopussa on myös jämäkkä muovitasku, jossa kulkee mukana kaikki lisäosat ja pikkulappuset. 

Itse olen rakastanut tätä kalenteria, minkä vuoksi ostin sen myös uudestaan. Se on englanninkielielinen, mutta hyvin selkeä ja ymmärrettävä. Jos kiinnostuit kalenterista, käy ihmeessä tutustumassa verkkokauppaan. Tämän linkin kautta kirjautuessasi saat 10 dollaria shoppailurahaa sivustolle! http://www.erincondren.com/referral/invite/marivihanto0502  

Käytätkö sinä paperista vai digitaalista kalenteria?

Love, Mari

7 kommenttia:

  1. toi on kyllä hieno! Pitääkin laittaa ensivuodelle korvan taakse, kun nyt jo kolmatta vuotta peräkkäin olen tilannut persoonallinenkalenteri.fi:stä kalenterini :D
    Niin paljon mukavampaa kun on se kynä ja paperi, ainoa mitä kännykän kalenteriin pistän on työvuorot - jos ei paperiversio satu olemaan siinä holleilla :D

    <3: Jasmin N | Little Things With Jassy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä oon nyt tykästynyt näihin :) Mutta täytyy käydä katsoo tuo sun linkki, en oo siitä kuullutkaan!

      Poista
  2. Vaikuttaa kyllä hyvältä kalenterilta...

    VastaaPoista
  3. Hieno kalenteri! Paperinen seinäkalenteri on mun kestosuosikki vuodesta toiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinäkalenterit on kyllä käteviä, pitäisikin hommata uusi tälle vuodelle :)

      Poista
  4. Aivan mahtava vinkki kalenterifriikille! Kiitos :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...