Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalenteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalenteri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. tammikuuta 2018

The Body Shop Countdown to New Year!

Tammikuun ensimmäinen viikko, ensimmäinen työpäivä. Tästä se arki taas lähtee rullaamaan, kevättä kohti. Tänään me palataan hetkeksi vielä joululoman tunnelmiin ja päästään kurkistelemaan kerran vielä kalenteriluukkuihin. Kyllä vaan! Sain nimittäin marraskuussa The Body Shop tapahtumasta mukaani Countdown to New Year! -kalenterin, joka oli siis uudenvuoden kalenteri joulun välipäiviin. Tämä oli mun mielestä ihan mielettömän hauska idea! Luukkujen availu on koko joulukuun kohokohta aina aamuisin ja nyt sitä sai jatkaa uuden vuoden päivään saakka. Toivottavasti vastaava on valikoimissa myös ensi vuonna :). 



Kalenteri oli pakattu värikkääseen tähden muotoiseen laatikkoon, jonka sakarat oli sitten niitä luukkuja. Tätä on kiva jatkokäyttää vaikka meikkien säilytykseen kun hävittää vaan nuo pienet laatikos sisältä. Luukkuja oli yhteensä kahdeksan, joulupäivästä uuden vuoden päivään saakka. 


25.12 luukusta löytyi Vitamin E -sarjan kasvovoide* matkakoossa, joka muuten ainakin tällä hetkellä näyttää olevan hyvässä alennuksessa verkkokaupassa. Olen käyttänyt yhden putelin tätä samaa voidetta ihan vastikään ja tykkäsin tästä kovasti, joten mielelläni käytän myös uuden pikkupurkin. Tämä on näppärän kokoinen reissuilla, joten yritän säästää tämän jotain tulevaa matkaa ajatellen.

26.12 luukusta paljastui tämän vuoden uutuus, glitter dust*. Ihanan kirkkaan pinkin sävyinen irtoglitter on kauniissa tähden muotoisessa pakkauksessa. Kuka nyt ei glitteristä tykkäisi? Tämä on siitäkin kiva, että mulla ei taida olla yhtään pinkkiä glitteriä entuudestaan.

27.12 luukkuun oli kätketty Spa of the world Hawaiian kukui rich nurturing body cream*. Aivan ihana! Nämä spa sarjat on kaikki todella ylellisiä ja tämä Hawaiian kukui on mulle uusi tuttavuus. Testaan todella mielelläni tämän, ehkä säästän myöskin tulevia matkoja varten (jos maltan).

28.12 luukusta löytyi Vitamin E -sarjan yövoide* kaveriksi tuolle päivävoiteelle. Tätä vähän odottelinkin, yleensä nämä kulkee vähän käsi kädessä. Tulee varmasti käyttöön, tosi kiva yövoide.


29.12 luukusta löytyi mattahuulipuna sävyssä Sienna rose*. Tämä oli tosi kiva yllätys, aivan ihana sävykin vielä! Koostumus tässä oli melko kuivan tuntuinen, joten suosittelen rasvaamaan huulet hyvin ennen käyttöä, ainakin jos huulet on taipuvaiset kuivuuteen. Lopputulos oli todella mattainen ja tämä myös pysyi huulilla kohtalaisen hyvin.

30.12 luukku kätki sisälleen tämän syksyn uutuus hiuspannan ihanilla pupunkorvilla. Mulla on tämä sama jo possunkorvilla varustettuna ja olen tykännyt siitä tosi paljon, olin siis tästäkin iloinen. Panta on sopivan joustava, se ei jätä hiuksiin painaumaa vaikka käyttäisi meikatessa. Tykkään käyttää tällaisia pantoja kun käytän kasvonaamiota, pesen kasvoja, meikkaan jne. joten käyttöä tulee varmasti. Itse asiassa mulla on tämä päässä nyt tätä kirjoittaessakin.

31.12 eli uuden vuoden aaton luukusta löytyi toinen glitter dust, tälläkertaa kultaisessa sävyssä. Ehkä vähän hassua, että sama tuote tuli kahteen kertaan, mutta en valita. Glitterharakka on vaan tyytyväinen.

1.1. eli viimeisestä luukusta löytyi täysikokoinen Himalayan charcoal purifying glow mask*. Ihan huippua! Nämä The Body Shopin naamiot on todella hyviä, yksiä mun suosikkeja ja tämä glow versio on ehkä vielä mun lemppari kaikista mitä olen kokeillut. Ja vielä täysikokoinen! Way to go The Body Shop!

Tältä siis näytti uuden vuoden kalenteri kokonaisuudessaan. Mä olen todella tyytyväinen kaikkiin tuotteisiin, kiva päästä kokeilemaan uutuuksia ja mukana oli sopiva määrä meikkejä ja ihonhoitoa. 

Miltä kalenteri vaikutti? Oliko sulla kenties tämä sama?

Love, Mari

*Postaus sisältää affiliate linkkejä
**Kalenteri saatu pr näytteenä


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Erin Condren lifeplanner 2016

Uusi vuosi, uudet kujeet? Niiden muistiin kirjaamista varten tarvitsee tietysti myös uuden kalenterin. Tilasin nyt toista vuotta peräkkäin oman kalenterini Erin Condrenilta. Oikealta nimeltään tämä on Life planner. Tilasin viime vuonna kyseisen kalenterin Nicole Guerrieron (youtubesta) suosittelemana, koska se näytti yksinkertaisesti täydelliseltä kalenterilta. Ja sitä se olikin. Minä kuulun siihen koulukuntaan, joka haluaa pitää kalenterinsa paperisena, enkä käytä kännykästä löytyvää lainkaan. Oikeaan kalenteriin kirjaaminen on niin paljon hauskempaa.


Erin Condrenin life plannerit ovat siitä mukavia, että niiden ulkoasuun ja sisältöön pystyy itse vaikuttamaan. Kannen ulkoasun saa valita monista eri vaihtoehdoista tai sen saa tehtyä omalla kuvallaan. Kanteen saa myös kirjattua oman nimensä, jolloin se on persoonallisempi. Tilausvaiheessa saa myös valita haluaako viikko-ohjelmat pystysuoraan vai vaakasuoraan.


Kalenteri on jaettu kuukausiin niin, että jokainen kuukausi on helposti avattavissa ilman, että täytyy selata koko kalenteria. Jokaisen kuukauden alusta löytyy myös jonkinlainen mietelause, kuten yllä olevassa kuvassa. Kuukauden alkuaukeamalla on koko kuun kalenteripäivät pieninä lokeroinaan, joihin pystyy tekemään pikku muistiinpanoja. Seuraavilta aukeamilta löytyy viikko kerrallaan päivät kolmessa eri lokerossa; aamu, päivä ja ilta. Aukeaman sivuilla ja alareunassa on myös tilaa muistiinpanoille. 



Kalenterin mukana tulee pikkuisia värikkäitä tarroja eri tekstein. Mukana on sivullinen synttäritarroja, toinen sivullinen sekalaisia, esim. lääkärikäyntejä ja tapaamisia varten. Mukana tulee myös pari sivua tyhjiä tarroja, joihin voi itse kirjoittaa. Näillä saa kalenterin sivuille vähän väriä ja näihin kiinnittää myös helposti huomion selaillessa. Nettisivuilta saa myös tilata erilaisia "lisäosia" kalenteriin, kuten myös lisää näitä tarroja omilla teksteillä. Viime vuonna tilasin niitä suomenkielisinä, joten niitäkin on vielä jäljellä. 


Kalenterin lopusta löytyy paljon sivuja eri kuvioilla muistiinpanoja varten. Näille on tykännyt itse piirustella ja kirjoitella kaikenlaisia muistilistoja, postausideoita, ostoksia yms. 


Viimeisenä kalenterista löytyy kaksipuolinen tasku, johon sujautat helposti tärkeät mukana kulkevat paperit yms. Mukana tullut vuosikalenteri kulkee myös kätevästi taskussa. Siihen voi kirjata kaikki joka vuotiset tapahtumat, kuten synttärit ja vuosipäivät. Kalenterin lopussa on myös jämäkkä muovitasku, jossa kulkee mukana kaikki lisäosat ja pikkulappuset. 

Itse olen rakastanut tätä kalenteria, minkä vuoksi ostin sen myös uudestaan. Se on englanninkielielinen, mutta hyvin selkeä ja ymmärrettävä. Jos kiinnostuit kalenterista, käy ihmeessä tutustumassa verkkokauppaan. Tämän linkin kautta kirjautuessasi saat 10 dollaria shoppailurahaa sivustolle! http://www.erincondren.com/referral/invite/marivihanto0502  

Käytätkö sinä paperista vai digitaalista kalenteria?

Love, Mari

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...