keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Meikki-keskiviikko; paletti bingo

Kivaa meikki-keskiviikkoa! Tänään kokeillaan jotain vähän uutta, paletti bingoa. Youtubessa on jo jonkin aikaa pyörineet "palette bingo" videot, joissa on siis tarkoituksena tehdä meikki sattumanvaraisesti valituilla sävyillä. Meikkiä varten valitaan yksi luomiväripaletti ja annetaan esim. random.orgin valita sävyt ja sitten lookki pitää saada aikaan vain niillä arvotuilla sävyillä.

Valitsin tähän haasteeseen paletiksi Urban Decay:n Born to run -luomiväripaletin, sillä se on mun kokoelmassani aika uusi enkä ole ehtinyt sillä paljon meikkailemaan (arvostelu tulossa myöhemmin!). Laskin paletin sävyt ja annoin randomin valita mulle viisi sävyä, aloitin aina laskemisen vasemmasta yläkulmasta. 


Pohjameikkiin ei nyt tässä postauksessa niin kauheasti keskitytä, pääasiassa kun on tuo paletti bingo. Varsinkin, kun meikkivoide ei asettunut mun kasvoille oikein mitenkään, vaan tarttui kiinni kaikkiin kuiviin kohtiin ja näytti vaan istuvan kasvoilla. Aina ei voi onnistua. Mun kasvot on tällä hetkellä todella kuivat ja tuntuu ettei oikein mitään riitä, onneksi kevät on tulossa ja sen myötä helpotus iholle.

Silmämeikkiin mulla valikoitui sävyt Still shot, Good as gone, Ignite, Wildheart ja Big sky. Kuten arvata saattoi, nämä sävyt oli sellaisia, etten olisi itse niitä yhdistänyt toisiinsa, ellei olisi ollut pakko. Lopputulos oli kuitenkin yllättävänkin onnistunut ja tästä sain innostusta haastaa itseäni enemmänkin meikkien suhteen. Viimeaikoina kun olen pysynyt aika hyvin sillä omalla turvallisuusalueella.


Still shot oli oikeastaan ainoa sävy, mikä mulla oli häivytykseen, joten käytin sitä koko luomivaossa. Wildheart on hieman helmiäishohtoinen, mutta käytin sitäkin luomivaossa ja se toimi paremmin kuin kuvittelin, ei näytä liian helmiäiseltä. Koko luomelle taputtelin upeaa vihreää Big sky sävyä ja tummensin ulkonurkkaa tummanruskealla Good as gone sävyllä. Ignite tuotti mulle eniten päänvaivaa, mutta päästin itseni helpolla ja levitin sen vaan alaluomelle.


Oletko kokeillut joskus paletti bingoa? :)

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

Smashbox photo finish primerizer
ColourPop no filter stix foundation, light 40N
NARS soft matte complete concealer, Custard
ColourPop no filter setting powder
BECCA Hydra-mist set & refresh powder
OFRA midi palette toasted cashmere
Hourglass ambient lighting edit volume 4 palette

Inglot eye makeup base
Urban Decay Born to run palette
Urban Decay 24/7 glide-on eye pencil, Junkie*
benefit bad gal bang mascara

ColourPop brow colour, Bangin' brunette
ColourPop brow boss gel, dark brown

*Saatu pr näytteenä

18 kommenttia:

  1. Tosi kivan lookin sait tehtyä noinkin haastavasta väriyhdistelmästä! :) Palette Bingot ovat todella hauskoja! :D Mä itseasiassa kuvasin yhden viime viikonloppuna Too Facedin Chocolate Bar -paletin kanssa. Sain pelkästään ruskeita sävyjä, joista ei mitenkään liian hankalaa ollut meikkiä luoda. Mutta mun mielestä palette bingo on hauska tapa haastaa itseään, varsinkin jos meikki-ispiraatio on vähän hukassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli siinä kyllä hetki miettimistä, että miten ihmeessä lähden noita sävyjä yhdistelemään :D. Tää oli silti tosi hauskaa ja aion jatkossakin tehdä näitä bingoja. Mä katsoin sen sun videon ja onnistuit kanssa luomaan tosi kivan lookin! :)

      Poista
  2. Ihana meikkausidea, ja tosiaankin olisi voinut kuvitella, että bingon antamat sävyt olisivat olleet jotain mitä ei voi yhdistää, niin nuo sun sävyt toimii täydellisesti! :)

    Ja nyt on tosiaankin iho kovimmillaan, mullakin on ongelmia joidenkin meikkipohjatuotteiden kanssa, jotka eivät tykkää jos laittaa alle liian kerroksia tai sitten saavat ihon näyttämään kuivalta, jos menee liian vähillä kerroksilla :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sävyt toimii :). Tää oli munkin mielestä tosi hauska idea ja itsensä haastaminen jollain tavalla on aina antoisaa.

      Mä niin odotan jo kevättä ja parempaa aikaa iholle, ettei tarvitse niin kauheasti miettiä sitä mitä meikkivoidetta voi käyttää tai ei voi käyttää :D.

      Poista
  3. Hei ihan super kiva idea! Ja lopputuloksena oikein onnistunut lopputulos vaikka nuo sävyt oli varmasti vaikeasti yhdisteltävissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos paljon! :) Mä oon itsekin yllättävän tyytyväinen siihen, miten nuo sävyt lopulta sointuivat yhteen.

      Poista
  4. Palettibingot on hauskoja! Hyvin onnistuit, kaunis lopputulos. Itse en ole koskaan kokeillut mutta nyt alkoi tehdä mieli kokeilla! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja hei kokeile ihmeessä, tää oli tosi hauskaa! :)

      Poista
  5. Loistava ajatus, pitää tätä joskus itsekin testata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistäpä mulle linkkiä jos/kun kokeilet, haluun kanssa nähdä ;)

      Poista
  6. Kiva tuo ero tuossa hopealla ja punaisella. Näyttää kauniilta ja korostaa silmää tuo väriero hyvin!

    VastaaPoista
  7. Tosi raikkaan näköinen meikki - tykkään! :)

    VastaaPoista
  8. Tämähän oli hauska idea! Haastavat värit sait, mutta hyvin suoriuduit!
    On paljon mielenkiintoisempaa katsella valmiita meikkejä kuin kuin pelkkiä kuvia paleteista ja muista meikeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sävyt oli tosiaan vähän haastavat, mutta hyvinhän ne lopulta yhdistyi. Ja mä kanssa tykkään valmiista meikkikuvista, kiva kuulla, että joku muukin näistä saa jotain irti :D.

      Poista
  9. Upea lopputulos, tykkään paljon :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...