tiistai 22. tammikuuta 2019

Lunar Beauty Greek Goddess -kokoelma

Lunar Beauty Greek Goddess -kokoelma pääsee tänään esittelyyn. Lunar Beauty on Youtubesta tutun kauneusguru Mannymua:n viime vuonna perustama kosmetiikkabrändi ja tämä Greek Goddess -kokoelma on ensimmäinen ilmestynyt kokoelma sitten lanseerauksen ja ensimmäisen luomiväripaletin. Kokoelma julkaistiin ennen joulua ja päädyin pienen harkinnan jälkeen tilaamaan itselleni koko setin. Mulla on myös se alkuperäinen Life's a Drag paletti ja se vakuutti mut siitä, että nämäkin kannattaa hankkia.

Lunar Beauty:n tuotteita voi tilata Suomeen merkin omasta verkkokaupasta ja lähes kaikki näistä tuotteista näyttäisi olevan vielä saatavillakin. Merkkiä on myyty myös Beautybay verkkokaupassa, mutta jostain syystä en nyt ainakaan näitä sieltä löytänyt.

Lunar Beauty Greek Goddess

Greek Goddess -kokoelma leikittelee kreikkalaisella mytologialla ja ennenkaikkea kreikkalaisilla jumalilla. Kokoelmaan kuuluu kaksi palettia, kasvoille ja silmille, sekä kolme täysin uutta huulituotetta. Tämä oli ehkä hieman erikoinen teemavalinta joulukokoelmalle, mutta muuten kyllä ihan mielenkiintoinen. 

Ulkopakkauksissa kulta on hyvin vahvana, lisäksi paletteja koristaa kolmiulotteinen käärme, joka kiemurtelee ympäri palettia. Kannesta löytyy myös paletin/tuotteen nimi ja muut tärkeät tiedot.

Lunar Beauty Greek Goddess

Lunar Beauty Greek Goddess

Greek Goddess Highlight palette

Kokoelmassa julkaistiin Lunar Beautyn ensimmäinen highlighter paletti ja olin tästä itse todella kiinnostunut. Mä rakastan kaikenlaisia korostustuotteita ja olikin jännää päästä kokeilemaan taas yhtä uutta koostumusta. Paletissa on kuusi erilaista sävyä, joista kaksi on mulle selkeästi liian tummia highlighter käyttöön.

Koostumus näissä on mun mielestä ihan hyvä. Ei missään nimessä paras highlighter mitä olen käyttänyt, mutta ei myöskään huonoin. Nämä ovat melko puuterisia, pigmenttiä irtoaa hyvin ja sävyt näyttävät kasvoilla kauniilta. Näitä on myös helppo kerrostaa, riippuen kuinka intensiivisen lopputuloksen haluaa.

Lunar Beauty Greek Goddess

Lunar Beauty Greek Goddess

Greek Goddess Color palette

Kokoelman luomiväripaletti oli se, mikä mua innosti tottakai eniten. Mä tykästyin merkin luomivärien koostumukseen jo sen ensimmäisen paletin aikana. Koostumus on näissä hyvin samanlainen, pigmenttiä irtoaa kivasti ja sävyjä on helppo häivytellä. 

Paletin sävymaailma on pääasiassa todella neutraali, mutta mukaan on laitettu myös pari hieman värikkäämpää sävyä, joilla saa kivasti vaihtelua silmämeikkeihin. Tällä saa aikaan niin arki- kuin juhlameikkejäkin ja mun mielestä paletti on sopivan monipuolinen.

Koostumuksia tästä löytyy mattasävyistä shimmeriin ja metalliseen, kaikki käyttäytyvät luomella oikein hyvin. Suosittelen kuitenkin noiden metallisten sävyjen kanssa käyttämään joko sormea tai kosteaa sivellintä, silloin niistä saa eniten irti ja ne ovat upeimmillaan.

Lunar Beauty Greek Goddess

Kokoelmaan kuuluu myös kolme huulituotetta. Kaksi nestemäistä huulipunaa ja yksi huulikiilto. Näiden pakkaus hyödyntää myös sitä kultaista, johon ollaan jo muissa tuotteissa totuttu, lisäksi korkkin on piilotettu pieni "timantti", joka pyörii hauskasti kun korkkia kierittää auki. 

Täytyy kuitenkin sanoa, että tämä pakkaus ei mun mielestä näytä kovinkaan ylelliseltä tai tyylikkäältä, vaan pikemminkin ehkä halvoilta. Tässä on ehkä yritetty vähän liikaa, kun yksinkertainen olisi voinut olla parempi.

Lunar Beauty Greek Goddess

Nestemäiset huulipunat ovat koostumukseltaan todella miellyttäviä. Niissä on erittäin hyvä pigmentti ja ne levittyvät huulille kauniisti. Ne eivät kuivu täysin mattaisiksi, vaan jäävät hieman satiinisen tuntuiseksi, mikä lisää käyttömukavuutta. Samalla se tarkoittaa myös sitä, että nämä ei ole täysin pusunkestäviä. 

Huulikiillon koostumus on melko paksua, mutta ei onneksi liian tahmaista. Se tuo huulille sopivasti kiiltoa ja pulleutta, eikä tunnu inhottavalta vaikka ei olisikaan tottunut huulikiiltojen käyttäjä. Tuo ei kuitenkaan mun mielestä ole mitenkään erityinen. Vastaavia kiiltoja on todella paljon markkinoilla ja itse ostaisin mieluummin nestemäisen huulipunan, jos pitäisi valita.

Lunar Beauty Greek Goddess

Oletko jo tutustunut Lunar Beauty meikkeihin?

Love, Mari

22 kommenttia:

  1. Merkki ei ole minulle tuttu.. Tuossa luomiväripaletissa on todella kauniit sävyt, sopii moneen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkki julkaistiin joskus viime vuoden alkupuolella ja on tosiaan vielä Suomessa aika vieras :)

      Poista
  2. Palettien pakkaukset on kyllä kauniit!:) Mä en jostain syystä ole itse ollut juurikaan kiinnostunut Lunar Beautyn tuotteista, mutta tuossa luomiväripaletissa on kyllä tosi nätit sävyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei myöskään ole merkkiin sellaista intoa kuin moniin muihin, mutta nämä tuotteet puhuvat puolestaan :)

      Poista
  3. Kreikkalainen mytologia uppoaa muhun totaalisesti :D Ihanilta näyttää tuotteet, näitä(kin) pitää varmasti joskus vielä testailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kanssa kiinnostunut kreikkalaisesta mytologiasta, joten tää kokoelma oli sen puoleen aika jees :D.

      Poista
  4. Mä olisin nyt ehkä kaipaillut kuvia siitä millaiselta korostuspaletin sävyt näyttävät kasvoilla. Muut meikit eivät niinkään nyt kolahtaneet, mutta korostukset kiinnostaa aina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavan päivän meikkipostauksesta voit käydä kurkkaamassa miltä nää tuotteet näyttää kasvoilla :).
      https://www.meikkiholisti.fi/2019/01/meikki-keskiviikko-greek-goddess.html

      Poista
  5. ihania sävyjä noi luomivärit! :)

    https://neljanaamukahvi.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Heh, en edes tiennyt tälläisesta kokoelmasta :D luomiväripaletto näyttää todella kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää tuli jotenkin tosi yllättäen ja hiljaa, tästä ei kauheasti puhuttu missään :D

      Poista
  7. Ei ole tullut koskaan kuultua tästä tuotteesta, mutta mytologit uppoavat myös tänne. Tuo koritselu on aikanin todella kaunis ja värit ihanan "välimerelliset" jos niin voi sanoa :)

    VastaaPoista
  8. Kauniilta näyttää pakkaukset ja sävyt. Kreikkalainen mytologiakin kiinnostaa. Olisi kiva nähdä näillä tuotteilla tehty meikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotteilla tehty meikki löytyy tästä postauksesta: https://www.meikkiholisti.fi/2019/01/meikki-keskiviikko-greek-goddess.html :)

      Poista
  9. Tuo nimi jo on aika mahtava. Minun nimeni on suoraan Kreikan mytologiasta kuten myös tyttäreni nimi. Minä olen prinsessa, jonka Jumalat muutti mehiläiseksi ja sulki Olympos vuoren uumeniin hoitamaan Zeus vauvaa. Mehiläisenä tein hunajaa (tyttäreni nimi) ja syötin sitä Zeus vauvalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tarina nimien takana! Tosi mielenkiintoinen juttu, voi kun omalla nimelläkin olisi joku tarina kerrottavanaan :D.

      Poista
  10. Minulle uusi tuttavuus. Todella kauniita sävyjä noissa väripaleteissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kanssa kovasti näiden sävymaailmasta :)

      Poista
  11. Kauniit kuvat ja himottavat sävyt paletissa. En ole ennen törmännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! :) Kannattaa tutustua merkkiin, tuotteet on kaikki olleet tosi kivoja.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...