maanantai 4. syyskuuta 2017

Kauneusbloggaajien face chart -haaste

Heippa kaikille ja kivaa maanantaita! Tänään on tiedossa hieman erilaisempi postaus ja oon tästä ihan huikean innoissani! Sain tuossa reilu viikko sitten yhteistyöidean face chart -kuvien tiimoilta. Näitä kuviahan näkee ainakin Instagramissa usein ja olenkin siellä niitä ihaillut ja ajatellut jo pitkään, että olisi hauska kokeilla meikkiä näiden pohjalta. Lähdin jalostamaan tuota ideaa ja keksin, että olisi hauskaa saada mukaan muutama kauneusbloggaaja ja jokainen saisi valita toiselle bloggaajalle kuvan, jonka hän sitten yrittää parhaansa mukaan "kopioida" omille kasvoilleen. Ilokseni sainkin muutaman bloggaajan mukaan tähän projektiin ja tänään päästään näkemään millaisia lookkeja me ollaan saatu aikaan!

Mun lisäksi tähän haasteeseen osallistui The Kidult -blogin Noora, Charlotta Eve -blogin Charlotta, Miss Aria -blogin Taru, Maria Glow -blogin Maria ja Mizz Annie Youtubesta. Mukana on myös Hannamaria -blogin Hanna, mutta teknisistä syistä Hanna saa postauksen ulos vasta loppuviikosta. Ihan huikea porukka kasassa, käykää siis kurkkaamassa millaisia lookkeja nämä upeat naiset ovat luoneet!


Kuva: @cassieemua / Instagram

Mulle kuvan valitsi Maria ja mä ihastuin tähän ensisilmäyksellä. Rakastan tän kuvan värejä ja ilmettä ylipäätään. Tämä ei myöskään vaikuttanut mitenkään kamalan haastavalta ensi alkuun, mutta kun lähdin meikkiä tekemään, ei se ollutkaan niin helppoa kuin olin kuvitellut. Päädyin tekemään tämän kahteen kertaan, ensimmäisessä kollaasissa näette ekan yrityksen kuvat ja toisessa sitten jälkimmäisen yrityksen. Mulle ongelmaksi muodostui se, että mun kokoelmasta ei löytynyt tarpeeksi hohtavaa sävyä tai glitteriä tuohon luomelle enkä oikein tiennyt miten olisin sen voinut feikata. Punertavien sävyjen työstäminen ei myöskään ollut helpoimmasta päästä. 


Ekassa lookissa silmämeikki oli selkeästi vahvempi ja punertavampi, mutta tuo duochrome sävy luomella levisi jostain syystä ihan liikaa ja halo-efekti katosi tästä täysin. Kasvot pidin neutraaleina, koska mallikuvassa on mun mielestä melko neutraalin sävyinen kasvomeikki kohtuu vahvoilla varjostuksilla. Highlighteria ei myöskään kuvassa ihan hirveästi erotu, joten päätin käyttää XOBeautyn Radiant glow highlight powder -korostuspuuteria, joka toi kasvoille hieman eloa. Huulille käytin persikkaista huulipunaa ja hieman kiiltoa päälle. Kulmakarvat harjasin pystyyn ja yritin saada niihin sellaista tuuhea ja hieman sotkuista ilmettä, mutta ne vaan tahtovat asettua siistiin riviin :D.


Toisessa lookissa silmämeikki ei ole aivan niin vahva kuin ykkösessä ja tuo luomen sävy on pysynyt paremmin luomen keskellä. Häivytellessä se hitusen valui kohti ulkonurkkaa, mutta ei sentään levinnyt koko luomelle. Painelin tuon duochrome sävyn päälle hieman kirkasta glitteriä, mutta se ei suurta eroa tehnyt. Kasvomeikki on hyvin samantapainen kuin ykkösessäkin, käytin molempiin mm. samaa Jane Iredale Flawless -poskipunaa. Tässä kakkosessa huulille päätyi hieman nudempi vaihtoehto, jossa on kuitenkin mukana hitunen persikkaa ja persikkainen huulikiilto päälle. Jätin laittamatta irtoripset, koska alkuperäisessä mallikuvassa ei ripset ole mun mielestä mitenkään hurjan näyttävät tai pääosassa. Henkilökohtaisesti tää lookki olisi mun mielestä vaatinut näyttävämmät ripset tai rajaukset. 

Molemmissa lookeissa käytin samoja luomiväripaletteja; ABH Modern Renaissance, Morphe x Kathleen Lights ja Makeup Geek x MannyMUA. 

Joo, en voi sanoa olevani täysin tyytyväinen näihin mun lopputuloksiin, mutta tätä oli tosi hauska tehdä ja odotan jännityksellä millaisia lookkeja muut on saaneet aikaan, varsinkin kun mukana on ihan huikeita meikkaajia!

Oletteko te joskus kokeilleet meikkaamista face chartin avulla?

Love, Mari

16 kommenttia:

  1. Hyvin sait toteutettua! Vaikeinta on saada kuvaan vangittua sama kuin miltä livenä näyttää! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä paljon vaikeempaa kun olin kuvitellut :DD Livenä tosiaan ihan eri, luonnonvalossa kun kuvasi niin jotenkin kaikki syöpyi mössöksi.

      Poista
  2. Face chartista en ole koskaan kuullutkaan. Luomivärien sävyt on todella kauniit ja syksyyn sopivat, sekä toisiinsa hyvin mätsäävät. Mun mielestä molemmat lookit on tosi kivoja:)

    VastaaPoista
  3. Ompa kiva meikki. Mulla ois varmaan ollut samat haasteet ton glitterin ja ripsien kanssa. Mut onnistunut toteutus :)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää!! Jos joskus kehität himon Tollaiseen duochrome vihreä/punaruskea sävyyn, joka on tosi heijastava ja glitterinen, niin katsasta MACin dazzleshadow sävyssä Boom Boom Room. :)
    Tätä oli ihan sika hauska tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OOHH no nyt kehitin himon!! Täytyy heti kurkata Sokoksen verkkokauppaan löytyiskö :))

      Poista
  5. Tää oli yllättävän haastavaa! Itekin tein meikin kaksi kertaa :D Mut tosi kiva haaste ja sun meikistähän tuli tosi nätti ja pidettävä <3 (tosin menin kyllä itse kauppaan glitterit naamassa, koska no shame haha)

    x Charlotta
    www.charlottaeve.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin oli, mulla meni molemmilla kerroilla joku pieleen :D Mutta meikit itsessään ihan kivoja.

      Poista
  6. En ole. Musta sä olet kyllä saanut hyvin toteutettua tuon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Vaatii ehkä vähän vielä treeniä, mutta ihan jees ekaksi kerraksi.

      Poista
  7. Beautiful proposal for every woman. It would be great to match the clothes found here. Beautiful proposal for any woman desiring elegance.

    VastaaPoista
  8. Tosi hyvät toteutukset, itse pidän ehkä hieman enemmän ensimmäisestä kokeilusta <3 Luomivärien sävyt on ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään itse kanssa tuosta ensimmäisestä enemmän, vaikka onkin aika kaukana mallista :P

      Poista
  9. Tosi hyvin sait toteutettua tän meikin ♡

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...