lauantai 7. toukokuuta 2016

Vita liberata luxury tan


Heippa kaikki! Kesä tulee kohisten, ainakin nyt viimeaikojen ilmoista päätellen. Kesän lähestyessä sitä alkaa myös kaivata hieman väriä kasvoille ja iholle, mutta kevätaurinko on vielä hyvin petollinen. Tänään esittelen teille turvallisen tavan saada kesäistä hehkua ja päivetystä kasvoille aivan erityisen tuotteen avulla. Tätä tuotetta himoitsin jo viime kesänä, mutta nyt se on vihdoin mun! Tilasin omani Tanstoresta pienellä alennuksella. Tuolla on muuten valtava määrä kaikenlaisia aurinkotuotteita aurinkorasvoista itseruskettaviin ynnä muihin, joten käy ihmeessä katsomassa mitä kivaa voisit itsellesi löytää kesään :). (Postaus ei ole sponsoroitu eikä tehty yhteistyössä Tanstoren kanssa)


Tuote, josta tänään puhutaan on Vita Liberata Trystal minerals self tanning bronzing minerals ja omani on sävyssä 02 bronze. Pitkä nimihirviö on hankala käyttää postauksessa, joten puhutaan siitä ihan vaan aurinkopuuterina. Sehän se nimittäin on, itseruskettava aurinkopuuteri. Olen ehtinyt tätä nyt testailla muutamia kertoja ja mielessä on muutamia plussia ja muutamia miinuksia. 


Ensinnäkin isona plussana mainittakoon se, että pakkaukseen kuuluu kabuki, jolla tuotteen saa hyvin levitettyä. Tuo sivellin on aivan täydellisen pehmeä ja ihanan tuntuinen kasvoilla! Se on muotoiltu niin, että sillä saa levitettyä aurinkopuuterin tarkasti poskiluiden alle ja muihin tarkkuutta vaativiin kohtiin, mutta se on myös tarpeeksi pörröinen ja pullea sopiakseen häivyttämiseen. Tämä sopii erityisesti tälle Vita Liberatan puuterille, mutta olen käyttänyt sivellintä myös muiden aurinkopuutereiden levittämiseen.

Tuote on jauhomaista, hyvin hienojakoista. Näyttää ihan kaakaojauheelta! Tuoksu tässä on yksi miinus, se on tosi voimakas ja mun nenääni ainakin aika epämiellyttävä. Tosin, useimmat itseruskettavat omaavat tämän epämiellyttävän tuoksun. Onneksi tuoksua ei enää iholla huomaa kuitenkaan, joten käyttöä se ei häiritse. 


Tuote levittyy todella kauniisti ja se on helppo häivyttää ihoon. Tätä voi käyttää joko kosteusvoiteen päällä yksistään tai meikkivoiteen päällä osana kasvomeikkiä. Sen tarkoitus on pikkuhiljaa itseruskettaa kasvojen ja vartalon niitä osia, joihin puuteria levität. Mitään valtaisaa vaikutusta en ole muutaman kokeilukerran jälkeen huomannut, mutta on tästä tullut sellaista hyvin kevyttä pientä päivetystä poskiluiden alle ja otsaan. Ehkä pidemmällä käytöllä vaikutus syvenee? Näitä oli tosiaan kahta sävyä tarjolla ja itselleni valitsin tummemman niistä, joka ainakin kesäiholleni toimii todella hyvin. Aurinkopuuterina tämä toimii loistavasti ja no, itseruskettavana tuotteena kohtalaisesti. Toisaalta on parempikin, ettei heti ekan käytön jälkeen tullut mitään jäätävää ruskeaa raitaa keskelle poskea, tämän kanssa ei tarvitse olla niin varovainen kuin perinteisen itseruskettajan. 

Oliko tämä sinulle ennestään tuttu? Kertokaahan kokemuksistanne :)

Love, Mari

6 kommenttia:

  1. Mä olen aina pohtinut näiden itseruskettavien puutereiden kanssa sitä, että saisiko näillä tehtyä semipysyvät contourit? :D Hyvin kreisi ajatus, mutta muutama tubettaja ON onnistunut siinä ja sehän säästäisi ihan mielettömästi aikaa! ;) Mäkin olen kurkkinut tuolta nettikaupasta jo vaikka mitä, mutta ehkä mä yritän vielä kerran sitä luomuruskettumista ja aurinkopuuterilla länträämistä(mulle kun riittää se vaalein sävy...) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ihan varmasti saa jos vaan jaksaa ensi alkuun käyttää ahkerasti. :) Mitään överivaaraa ei tosiaan ole. Tää on kyllä ollut kiva tuote, tänäänkin sudin kasvoille pelkästään Lumenen ihon sävyn heleyttäjää ja tätä ja kesälook oli valmis :D

      Poista
  2. Tää on kyl aika hauska keksintö! Ite oon kuolemankalpee ni eipähä ainakaa tulis järkyttävää lopputulosta :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä saisit ihan varmasti sellaisen nätin kevyen päivetyksen, etenkin sillä vaaleammalla sävyllä :)

      Poista
  3. Vähän houkutti tuon tilaaminen, mutta en tiiä. :D Rusketun kyllä aika herkästi ja en oikeastaan välittäisi koko rusketuksesta, mutta ns. kestovarjostukset olisi kyllä kiva saada. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin harkitsin koko viime vuoden, nyt viimein sorruin ja hyvä niin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...