keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Tammikuun livbox / 2016

Vuoden 2016 ensimmäinen Livbox on täällä. Odotin Tammikuun boksilta paljon viime kuukausien floppien jälkeen. Ajattelin, että josko nyt uuden vuoden kunniaksi tulisi aivan mahtava boksi, joka muistuttaisi niitä vanhoja hyviä bokseja reilu vuoden takaa. Kurkataanpa sitten sisälle ja katsotaan täyttyivätkö odotukseni!


Tammikuu on toivoa täynnä, lupaa kortti ensi silmäyksellä. Toivoa kyllä riittää, mutta saadaanko sille vastinetta? 


Ensimmäinen tuote lupaa hyvää. Vaikka se onkin sitä tuttua ja turvallista Lumenea, oli tämä silti iloinen yllätys. Olin juuri aikeissa ostaa uuden eyelinertussin, joten tämä tuli juuri hyvään saumaan. Testaan mielelläni myös Lumenen versiota, katsotaan mihin tästä "mystisestä" tussista oikein on. Kädelle tätä jo swatchasin ja tuote oli todella mustaa, siitä iso plussa. Myös kärki oli tarpeeksi ohut, tällä saa varmasti tehtyä tarkat rajaukset. Toivottavasti tämä ei kuivu käsiin ihan heti, se on ollut näissä tusseissa vähän ongelmana.


Seuraava tuote olikin sitten iso pudotus todellisuuteen, valtava pettymys. Hammastahna vaihtui suuvedeksi. Huoh. Eipä tässä oikein muuta voi sanoa. Tämä perus suuvesi ei millään tavalla kutkuttele tai innosta kokeilemaan. Kyllähän se varmasti käytettyä tulee, kätevä matkakoko, mutta en tosiaan kaipaa näitä suuhygienian tuotteita boksiin enää yhtään. No onneksi ei sentään ollut se hammastahna.


Seuraavakin tuote oli pienoinen pettymys. Taas Herbinaa ja samaa sarjaa kuin se edellinenkin naamio. Kuorintavoide on kyllä huomattavasti kivempi vaihtoehto kuin se vaihtoehtoisena tuotteena ollut Tena -voide, jota siihen olen kuitenkin tyytyväinen. Sitä naamiota olen jo testaillut, enkä huomaa mitään vaikutusta, joten odotukset tämän suhteen ei ole kovin korkealla, mutta testataan!


Cutrinin kuivalle hiuspohjalle tarkoitettu kosteusvoidemikälie on ihan mielenkiintoinen tuote. Päänahkani ei tosin olen mitenkään erityisen kuiva, mutta kokeilen silti ja katson onko tällä mitään vaikutusta. Minulle melko turha tuote, olen muutenkin niin laiska hiustuotteiden käyttäjä, mutta moni varmaan ilahtui tästä. 


Tämä oli mulle toinen suosikki. Philosophyn tuotteet on aina todella hyviä ja tätä olikin jo etukäteen mainostettu. Tosi mahtavaa saada välillä laatukosmetiikkaakin! Valitettavasti vain 4ml putelista ei kovin moneen kokeiluun riitä, olisin kaivannut hitusen suurempaa kokoa tästä. No saa kuitenkin testattua uutta tuotetta, tämä on mulle ennestään tuntematon ja kovat on odotukset.


Tälläkin kertaa mukana oli kaksi extra tuotetta. Ne olisi mun puolesta voitu jättää pois ja ottaa tilalle kuudes varsinainen tuote, niitä kun oli nyt vain viisi. Ensimmäinen extra oli tämä vitamiinijuoma. Todella erikoinen tuote livboxiin, en oikein tiedä mitä tästä pitäisi sanoa. Mitään käyttöohjeita ei ollut mukana, eli kuuluuko tämä hörpätä sellaisenaan vai sekoittaa veteen vai häh? 


Toinen extra oli vähän mielekkäämpi, mutta sekin kovin outo valinta livboxiin. Pussi pähkinöitä. Nämä me rouskuteltiin Laurin kanssa jo heti maanantaina Suomen jääkiekkopeliä katsoessa ja oli kyllä hyviä pähkinöitä ja pussi sopivan kokoinen vaikka välipalaksi matkalle tms. Voisin ostaa lisää näitä.

Mitä sun livboxista löytyi? Oliko boksi hitti vai floppi?

Love, Mari

14 kommenttia:

  1. Täältä löytyi se Tena-voide, jonka kyllä voin sanoa laskeneen fiiliksiä boxin suhteen aikalailla pakkasen puolelle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, uskon hyvin! Tästä on viime kuukausina tullut joten todella tavanomainen laatikko :/

      Poista
  2. Ensimmäinen tilaamani boxi, ja se TENA... Nyt on kyllä siinä ja siinä, että jäikö ensimmäiseksi ja viimeiseksi boxiksi. Toivottavasti TENA-voide on edes hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! :/ Kävipä huono tuuri. Se kuorinta nyt sentään oli vähän sinnepäin, vaikka kyllä tympii tämä markettikosmetiikan määrä. Toivotaan, että TENA osoittautuu ihmevoiteeksi :D

      Poista
    2. Toi Floradix on ihan hyvä siihen verrattuna, mitä mä sain. Käytän itse sitä kuuriluonteisesti silloin tällöin, sillä se on ainoa rautavalmiste, joka ei vie vatsaa sekaisin, ahkera salillakäynti kun verottaa kehon rautavarastoja. Se juodaan siis sellaisenaan, mutta tuosta kai tulee kaksi annosta, eli laita välillä jääkaappiin.

      Poista
    3. Kiitos vinkistä, ehkäpä tuota uskaltaa siis kokeilla! :)

      Poista
    4. ohjeissa lukee, että päiväannos on 20ml eli ei tosta pullosta saa edes yhden päivän annostusta :-( paljon kätevämpää ottaa vaan tablettina

      Poista
  3. Jää kyllä itellä vikaksi boxiksi. Oisin mieluusti ottanut ennemmin tuon Herbinan kuin Tenan rasvaa ;D itekin jäin miettimään tuota vitamiinijuomaa uskaltaako sitä kokeilla. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tuo Herbina noista kahdesta se parempi vaihtoehto :D Huonompaan suuntaan tuntuu olevan livbox matkalla :/

      Poista
  4. Oli kyllä niin floppi, että onneksi lopetin tiluauksen :/
    Ainoa kiinnostava tuote oli Lumenen tussi ja sen voi ostaa kyllä edullisemmalla kuin boksin hinta ihan itse, jos se nyt saa bloggaajilta kehuja. Taidan laittaa tänään Boxycharmille tilauksen, koska LivBox tuskin tästä kauheasti tulee nostamaan tasoaan ja kyllä mäkin jonkun yllätysboksin haluan saada :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, en ihmettele. Voi kun itsekin raaskisin tuon peruuttaa mut sit kuitenkin alkaa tulla hyviä bokseja :D Boxycharm on ihan huippu! Tänään juuri hain joulukuun laatikon postista, siitä tulossa postausta lähipäivinä ;)

      Poista
  5. Oho, olipa kummallinen boksi, jotenkin ei niin livboksimainen paketti. Itse kyllä tykkäsin yllättäen koko paketista ja huolisin mieluusti itselleni pähkinöineen kaikkineen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! Sentään siis osui oikeaan jonkun kohdalla tuo laatikko :)

      Poista
  6. Onpas surkea boksi taas tulossa... :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...