perjantai 29. tammikuuta 2016

Tammikuun Boxycharm

Kun nyt näiden kauneusboksien pariin päästiin niin jatketaan tänään vielä samalla linjalla! Myös Boxycharm ehti nimittäin tulla jo ennen kuun vaihdetta ja tätä olin odottanut todella paljon, sillä olin nähnyt etukäteen vilauksia boksista ja se lupasi hyvää. Boxycharm on Yhdysvaltalainen kauneusboksi, jonka mukana tulee täysikokoisia kosmetiikkatuotteita, jotka ovat oikeasti melko arvokkaitakin. Tämä on ehdottomasti suosikki boksini kaikista kokeilemistani ja kaiken vaivan väärti. Boxycharm ei toimita suoraan Suomeen, itse tilaan ylläri pylläri Shipiton avulla. Boxya olen tilannut lokakuusta lähtien enkä kertaakaan ole joutunut pettymään!


Tämänkertaisen boxyn teemana oli Eyes on 2016, joka lupaili siis silmiin liittyviä tuotteita. Pakkauksesta löytyikin neljä täysikokoista tuotetta kauniin silmämeikin luomiseen!


Ensimmäisenä käteni tarttuivat pakkauksen isoimpaan asiaan. Mukana tuli ihan oikea täysikokoinen luomiväripaletti, siis oikeasti!! Ihan mahtavuutta. Revealed smoky on Coastal scentsin Revealed -sarjan uusin tulokas ja sarjan neljäs paletti. Käsittääkseni nämä matkivat jollain tasolla Urban Decayn Naked -paletteja ja kyllähän tämän pakkauskin on saman suuntainen kuin UDn Smokyssa. Paletissa on 20 luomiväriä, joilla loihdit upean smoky meikin. Itse en palettia vielä avannut, koska en ole päättänyt vielä pidänkö sitä vai enkö, en usko, että multa löytyy tälle käyttöää. Kuitenkin ihan mahtavaa, että jostain boksista löytyy täysikokoinen luomiväripaletti.


Toinen tuote oli Ardency Inn brändin modster smooth ride supercharge eyeliner tumman harmaassa sävyssä. Ardency Inn on ehdottomasti high end brändi ja todella suosittu. Nämä kynät ovat ihanan kermaisia ja pehmeitä vedenkestäviä rajauskyniä ja olen tosi iloinen, että tämä ei ollut musta vaan tumma harmaa. Jostain aiemmasta boksista, olisiko ollut glossyboxin joululaatikko, tuli nimittäin saman sarjan musta matkakokoinen eyeliner. 


Kolmantena tuotteena laatikosta löytyi blinc mascara amplified, joka tekee ripsen ympärille vedenkestävän "tuubin". Tämä on ilmeisesti ensimmäisiä markkinoille tulleita tuubimaskaroita ja kokeilen todella mielelläni tätä, sillä en ole ennen näitä tuubiripsareita päässyt testaamaan. Jei! Ja on muuten ripsarilla hintaakin, eli sekin lupailee hyvää.


Viimeinen laatikosta löytynyt tuote ei suinkaan ollut vähäisin. Pakkauksessa oli kolmen silmämeikkisiveltimen setti. Kyllä vaan, kolme täysikokoista sivellintä. Nämä tuntuvat käteen tukevalta ja jämäkältä, niissä on sellainen muovinen pinta, joka estää sormien liusumisen. Tiedättekö? Vähän niinkuin niissä NARSin huulipunissa. Otan nämä kaikki testiin heti tänään ja uskon, että toimivat moitteetta. 

Mikä tuote oli sun lemppari?

Love, Mari

9 kommenttia:

  1. Minkä hintainen tuo boxi on suunnilleen ja kuinka paljon Shipiton kautta kustannuksia tulee lisää? Ei sillä, että itseäkin alkaisi ko.boxi houkuttelemaan tai mitään.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on muistaakseni 21 dollaria ja Shipitolta Suomeen on ollut painosta riippuen 7-12 dollaria :) Arvoltaan tämä on aina reippaasti yli 100 dollaria eli hyvin on hintansa arvonen!

      Poista
    2. No ei tuo kyllä tosiaan pahanhintaiselta kuullosta! ..pitää alkaa tutustua siihen Shipitoon tarkemmin :D

      Poista
  2. Oi että tässä boxissa olisi jotain järkeäkin kun tuotteista suurin osa on itselle ihan uusia :D Pitäisiköhän tätä toivoa synttärilahjaksi...

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on aivan ihana, peittoaa kaikki Livboxit sun muut 10-0!

      Poista
  3. Tuo luomiväripaletti oli kiinnostavin näistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan superia saada luomiväripaletti tälläisestä boksista :D

      Poista
  4. Tosi hyvä sisältö! Siveltimet olisivat mun suosikit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli mun lempparit myös, siveltimiä on aina kiva saada!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...