lauantai 16. tammikuuta 2016

Talvinen silmämeikki sinisille silmille

Heippa! Viikonlopun ja pitkään jatkuneen pakkassään kunniaksi päätin eilen illalla tehdä talvisen huurteisen silmämeikin, joka sopii erityisen hyvin sinisille ja harmaille silmille. Omanihan ovat vihreät enkä piilareita omista, mutta kuvitelkaa ne nyt sinisiksi :D Sain inspiraation tähän meikkiin jo parisen viikkoa sitten joltain youtube videolta, en nyt yhtään muista kenen, mutta menkööt. Sävyt sopivat niin nätisti yhteen, että halusin kokeilla tätä myös omalle naamalle, varioituna tosin. Alkuperäinen oli cut crease, jossa oli mukana myös häivähdys laventelia. 


Kasvomeikin halusin kuultavaksi, mutta kuitenkin talviseksi, eli ei mitään pronssista hehkua ja överi highlightia. Hyvin luonnollinen ja kuulas pohja, punatut posket ja kevyet varjostukset olivat tämän meikin avainsanoja. Huulille valikoitui hieman persikkainen nude huulipuna, mutta yhtä hyvin olisin voinut laittaa täysin nuden, viileänsävyisen mattapunan. 


Kokeilin tässä muuten sitä eilisen postauksen bareMineralsin Stroke of lightia ja en ole vielä ihan täysin varma mitä mieltä siitä olen, vaatii lisää testailua. Ensi kokeilulla ei ollut mitenkään maata mullistava, mutta katsotaan! Sitä siis silmien alla tuomassa valoa. 


Silmämeikkiin käytin sinisen ja harmaan eri sävyjä, jotka sulautuivat yhteen nätisti. Aloitin varjostamalla luomivakoa vaalealla mattaruskealla, jonka päälle tummansinistä luomiväriä koko luomivakoon melkein sisänurkkaan asti ja ulkonurkkaan hieman enemmän. Taputtelin hopeanharmaata luomiväriä liikkuvalle luomelle ja sen päälle tummempaa harmaata. Ulkonurkkaan laitoin hieman turkoosimpaa sinistä tuomaan lisää ulottuvuutta. Sisänurkkaan ja kulmaluulle vaaleaa shimmeristä sävyä ja alaluomelle sitä turkoosia sinistä. Vesirajalle mustaa kajaalia, jota laitoin myös aivan ripsien tyveen yläluomelle ja häivyttelin kunnolla. Ripsari ylä- ja alaripsiin ja meikki oli valmis! Halutessasi tähän voisi yhdistää oikein kunnon kissarajaukset ja tekoripset, mutta mun raskaille luomille ei ne rajaukset oikein nappaa. 

Ihanaa viikonlopun jatkoa jokaiselle!

P.S. osallistukaahan arvontaan muutaman postauksen takaa :)

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

theBalm time balm primer
NARS all day luminous weightless foundation
benefit stay don't stray
bareMinerals stroke of light
MAC prep + prime finishing powder
benefit HOOLA
benefit blush, dandelion
NARSissist paletti
ColourPop super shock cheek, poolside bronzer
Smash box highlight stick

ColourPop super shock shadows; glow, as if, baby t, rumor has it
Make Up For Ever 15 artist shadow palette; S-114, S-228, I-528
MAC technakohl liner, graphblack
Too Faced better than sex mascara

ABH brow wiz, soft brown

Essence lipliner, 13 transparent
Haus of dolls lipstick, she

4 kommenttia:

  1. Miten ihana jäänraikas silmämeikki! :) Ja tiedätkö mitä; sulla on tosi upean väriset silmät! Mullakin on muuten vihreät silmät ;) Väri onkin ollut aina sellainen, josta olen tykännyt. Mua ei ole siunattu esim. pitkillä ripsillä, joten ihanaa, että on joku asia, johon voi olla tyytyväinen. Liian usein sitä kiinnittää huomiota niihin "huonoihin" puoliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, siihen juuri pyrinkin! :) Silmät on mulla myös se piirre mihin olen tyytyväinen, väri siis. Ripsiä mulla ei ole lähes lainkaan ja luometkin roikkuu, mutta on sentään hyvän väriset :D

      Poista
  2. Nyt on pakko tulla vähän kehuskelemaan, sillä mä päätin aamulla tän postauksen lukiessani tehdä samoin ja lättäistä sinistä silmään! :) Sulla näyttää kaikki kirkkaatkin ja värikkäät sävyt niin hyvältä, eikä lainkaan halvalta tai teinimäiseltä(tiedät varmaan vaaleansinisen ja vaaleanpunaisen teinimeikin :D) vaan kauniilta ja elegantilta, mutta mun yritys turkoosin kanssa oli aika villi... Taitoin sitten lopulta Carlin tutulla taupella sitä sinisyyttä pois ja lopputuloksesta tuli ihan kiva. Ei kyllä lainkaan niin kiva kuin tämä meikki! Tykkään kovasti pastellisista sävyistä ja mielestäni silmämeikkiin spii myös erittäin nätisti tuo huulipuna! :) Hah, kyllä mä vielä joku päivä olen yhtä ekspertti kuin sinä värien suhteen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa kuulla, että lähdit kokeilemaan! Ja ihan varmasti lopputulos oli tosi nätti :) Värien kanssa sitä vaan usein itse on liian ankara itselleen, jos on tottunut käyttämään neutraaleja sävyjä. Mä tykkään kovasti värikkäistä meikeistä niiden neutraalien vastapainona, siniset jää vaan usein käyttämättä vihreiden silmien vuoksi, mutta kerrankos sitä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...