perjantai 30. lokakuuta 2015

Lokakuun Boxycharm

Ihanaista perjantaita ja Halloweenia teille! Tämä viikonloppu tulee kyllä nyt niin osuvaan kohtaan, jotenkin sitä tuntee olevansa parin vapaapäivän tarpeessa kuluneen viikon jälkeen. Nyt ehtii taas kunnolla panostaa meikkaamiseenkin, sitä on ollut ehkä eniten ikävä. En ole siis koko viikkoon ehtinyt meikkaamaan yhtään vaikka posti on tuonut pari uutta ihanuuttakin kotiin. Huomenna sitten sormet syyhyten niitä testailemaan! Tänään kuitenkin pääsen vihdoin esittelemään teille ihka ensimmäisen Boxycharmini. 


Boxycharm on siis Yhdysvaltalainen kuukausittain kotiin kannettava kauneusboksi, vähän kuin meidän Livbox. Paketissa tulee aina noin viisi täysikokoista tuotetta, joiden arvo on reilusti yli 100 dollaria. Olen näitä jenkkien kauneusbokseja kuolannut jo vuoden päivät ja harmitellut kun niitä ei toimiteta Suomeen. No, tässä eräänä lokakuisena päivänä välähti, että miksi en käyttäisi tähänkin Shipitoa apuna. Siitä se sitten lähti, tein tilauksen ja tiistaina sain boksin käsiini.


Lokakuun teema oli Faces of the moon ja kaikki laatikossa oli ensisilmäyksellä aivan mustaa. Pakkaus näytti todella tyylikkäältä ja oli kiva, ettei pystynyt heti näkemään mitä tuotteita laatikossa oikein oli.




Ensimmäisenä käsiini osui tämä Lord & Berry line/shade eyeliner and shadow pencil. Musta kajaali siis kyseessä ja tästä olin todella yllättynyt, tuote on super pigmenttistä ja pehmeää, melkein kermaisen tuntuista. Yleensä puukynät ovat aika kovia ja hankalia levittää etenkin vesirajalle, mutta tämä liukuu kuin unelma. Ovh 18USD.


Toisena tuotteena huomasin Doucce Punk Volumizer mascaran. Tästä brändistä en ole ennen kuullut, joten ihan mielenkiintoista päästä testaamaan tuotetta. Ripsarin harja on todella iso, siis iso! Palaan tähän vielä myöhemmin jos tykästyn. Ovh ripsarilla on 24USD.


Kolmantena laatikosta löytyi bellápierre cosmetics brändiltä voidemainen poski- ja huuliväri. Sävy on todella kaunis korallinen pinkki ja kädelle swatchatessa pigmenttiä oli hyvin, tämä myös häivyttyi hyvin ja tuntui ihanan pehmeältä. OVH 19USD.


Löytyihän boksista vähän jotain kivaa kynsillekin, nimittäin Cult cosmetics nail polish sävyssä Boneyards. Kaunis harmaa lakka syksyyn, tykkäsin väristä kovasti, koska kokoelmissani ei vielä harmaata kynsilakkaa ollutkaan. Ehdin eilen jo lakata tällä Halloween kynnet itselleni ja ensivaikutelma on hyvä. Kahdella kerroksella sai tarpeeksi peittävän lakkauksen, lopputulos on kauniin kiiltävä, muttei liian. Kestävyydestä en voi vielä sanoa muuta kuin, että ainakin vuorokauden pysyivät hyvinä :D. Ovh 12USD.


Viimeisenä boksista löytyi tämä mielenkiintoinen purnukka. Kyseessä siis Palmetto Derma Rejuvenating antioxidant mask. Tämä naamio puhdistaa ihon epäpuhtauksista, pienentää ihohuokosia ja virkistää kasvoja. Tuoksu on raikas, en oikein osaa sanoa mille tuoksuu, mutta kuitenkin miellyttävältä. Tämän ovh on 64USD. Kyllä, siis noin 60 euroa ja sen sai täysikokoisena tästä alle 20€ maksavasta boksista. Pretty good!

Oletko kuullut aiemmin Boxycharmista?

Love, Mari

6 kommenttia:

  1. Noissa jenkkien bokseissa on kyllä aika kadehdittava sisältö verrattuna meidän LivBoxiin :D.
    Jenkeissä on mun mielestä jotain cruelty free -boksejakin, niin pitäis varmaan selvittää, saisko niitä Shipitolla Suomeen. Tai toisaalta voi olla parempi, jos en selvitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olin kyllä hyvin positiivisesti yllättynyt tän laadusta ja että kaikki on täysikokoisia aina :) Seuraavaksi mulla lähtee testiin Glossybox.

      Poista
  2. Jenkeissä ois kyllä vaikka mitä herkkuja tarjolla, alkaa kovasti tuo Shipito itselläkin poltella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä kannatan ehdottomasti Shipitoa, on helpottanut mun kosmetiikkahimotusten hankintoja kummasti :D. Tosin siihen jää koukkuun helposti!

      Poista
  3. Shipito voi koitua vielä monen lompakon kohtaloksi! :D Mulla on tuo Lord & berryn kynä ja harmikseni se sottasi yläluomea, vaikka muuten olikin tosi laadukkaan oloinen kynä. Mutta mulla onkin tosi rasvaiset luomet, vaikka toki laitan aina pohjustajaa luomille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan! :) Itse oon käyttänyt Shipitoa nyt reilu vuoden päivät enkä kyllä tiedä enää mitä tekisin jos se yhtäkkiä loppuisi, jäisi kaikki Amerikan herkut saamatta :D.
      Mulla on ollut tuo kynä tänään käytössä ja on pysynyt vesirajalla ja alaluomella nätisti koko päivän, yläluomelle en vielä kokeillut.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...