sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Declutter vol 4

Moi kaikille! Tänään olisi taas aika siivota hieman mun meikkivarastoja, tällä kertaa kävin läpi pelkästään mun huulituotteet ja iso kasa tuotteita lähtikin kiertoon tavalla tai toisella. Mä siivoan mun meikkikokoelmaani aika usein, ihan vaan sen takia, että tila on rajallista ja tuotteita on paljon. Tiedostan, etten millään ehdi kaikkia käyttää, mutta yritänkin laittaa tuotteita eteenpäin aina hyvissä ajoin ennen kun menevät huonoksi. 

Tuttuun tapaan, osa tuotteista lähtee myyntiin, osa kiertoon ystäville ja tuttaville ja jos mukana on jotain tosi vanhoja tai paljon käytettyjä, ne lähtee roskiin. Edellisiä declutter postauksia voit käydä lukemassa täällä.



Jos oikein laskin, huulituotteita lähti tällä kertaa kiertoon 32 kappaletta. Istuin yksi ilta mun meikkipöydän äärellä ja kävin kirjaimellisesti läpi mun koko kokoelmani ja swatchasin punat kädelle tai huulille, jotta näin mitkä haluan pitää ja mitkä ei niin innosta. Ainoat mihin en koskenut oli ColourPopin lippiestixit, ne täytyy käydä vielä läpi jossain vaiheessa.


ColourPopin nestemäisiä huulipunia lähti eteenpäin kuusi kappaletta, mukana on ultra matte, ultra satin ja ultra metallic punia. Näistä suurin osa oli vaan tosi vanhoja ja koostumus oli muuttunut, joten joutivat roskiin. Tuo punainen metallinen sävy oli hyvässä kunnossa ja lähes käyttämätön, joten sen annoin eteenpäin työkavereille.


Huulikiiltoja sain karsittua seitsemän kappaletta. En ole mikään huulikiiltojen ylin ystävä, mutta siitä huolimatta niitä on kertynyt iso kasa. Tällä kertaa luovuin parista Anastasian kiillosta, Smashboxin kiillosta, parista ColourPopista, sekä parista sekalaisesta, joita ei vaan tule käytettyä. 


Muita kuin ColourPopin nestemäisiä punia lähti kiertoon 10 kappaletta, ihan hyvä määrä. Nämä on kaikki sellaisia, etten ole tarttunut oikeastaan lainkaan, joten turha niitä on mun kokoelmassa roikottaa. Ofran ja tarten punat on mun lemppareita, mutta nuo sävyt ei vaan olleet mun juttu.


Lopuksi sain vielä karsittua perinteisiä huulipunia ja kyniä yms. 9 kappaletta. Perinteisistä punista Makeup Storen ja essencen punat on super vanhoja, joten ne jouti suoraan roskiin. Urban Decay ja Illamasqua taas on melko uusia ja vain kokeiltuja, joten ne laitoin myyntiin. Kaikki muut lähti työpaikalle työkamujen napattavaksi. 

Siinäpä se, sain ihan hyvin karsittua taas ja tilaa tuli mun huulipunatelineisiin sopivasti. Katsotaan koska taas innostun siivoamaan kokoelmaani seuraavan kerran :).

Löytyikö joukosta tuttuja punia? 

Love, Mari

*Osa tuotteista saatu pr näytteinä

12 kommenttia:

  1. Vau mikä määrä erilaisia punia :)

    VastaaPoista
  2. Itse tykkään erityisen paljon huulikiilloista! 😊 Oikeastaan, en muuta meikkiä käytä, kun joskus harvoin peitevoidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huulikiillot on tosi kivoja etenkin kesällä, mutta jotenkin itse kallistun aina enemmän mattapuniin :)

      Poista
  3. Käytän tosi harvoin mitään huulipunia tai -kiiltoja, kun tuntuu, että niitä saisi olla koko ajan korjaamassa tai lisäämässä. Noista Smashboxin meikeistä olen kuullut, ja joskus olisi kiva niitä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smashbox on ihana ja heiltä löytyy myös tosi hyvä sarja nestemäisiä huulipunia, jotka pysyy todella hyvin, ei tarvii lisäillä eikä murehtia, että suttaantuu :)

      Poista
  4. Huulituotteet on hankalia,tuntuu että kello alkaa tikittää välittömästi kun niiden korkkia edes raottaa :| Oon melkein alkanu suosia minejä,niitä saattas saada paremmin käyttäneen loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minit on tosi näppäriä, mun on vaan vaikea saada niitäkään kulumaan :D Onneksi tavalliset punat kestää aikaa vähän paremmin kuin nestemäiset.

      Poista
  5. Mun pitäis tehdä omien huulimeikkien kanssa sama! Oon nyt huomannut ihan tässä viime aikoina, että mulla on tosi paljon punia mennyt huonoksi ja tiedän, että tuolta löytyy monia muitakin punia, jotka olis jo aika heittää menemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä, mua ainakin kiinnostaisi nähdä mitä sulta löytyy :D

      Poista
  6. Muutamia tuttuja merkkejä joukossa. Kyllä tuossa on muutamia mistä karsia😊 ihania värejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää karsiminen on aina niin hankalaa, kun jotenkin tuotteisiin syntyy tunneside, pitää vaan olla "raaka" ja pistää pois kaikki mitä ei käytä :P

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...