keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Meikki-keskiviikko; Blue blood

Hauskaa vappua kaikille! Tänään vuorossa on taas pienen tauon jälkeen meikki-keskiviikko ja vapputunnelmissa tottakai. Tai no, meikki itsessään ei ole mitenkään erityisen vappuinen, mutta juhlan kunniaksi heitin päähän värikkään peruukin :D. Mä rakastan tuota peruukin mintun sävyä, valitettavasti se ei vaan mun ihon kanssa ihan mätsää. 


Meikkipohjaan käytin tarten Shape tape -meikkivoidetta, johon ihastuin uudestaan muutama viikko sitten. Tällä kertaa se ei jostain syystä näyttänyt ihan yhtä hyvältä kuin aikaisemmin, johtuu varmaan mun ihon kuivuudesta. Bronzeriksi valitsin mun pannuprojektissa olevan ColourPopin ja poskipunaksi MACin Warm soul poskipunan, jota en ole käyttänyt aikoihin. Highlighterina tässä on uusi essence, jonka sain testiin vähän aikaa sitten.


Silmämeikkiin käytin Jeffree Starin Blue Blood -luomiväripalettia ja halusin kokeilla saako sillä aikaan jotain vähän neutraalimpaa lookkia. Sinisyydestä huolimatta paletti tuntuu olevan aika monipuolinen ja sillä saa aikaan ihan neutraalinkin lookin. Tätä meikkiä piristin hieman alaluomen sinisellä. Täytyy sanoa, että tykkään tuosta paletista tosi paljon! 


Miten sinä vietät vappua? :)

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

Smashbox primerizer
tarte Shape tape hydrating foundation
Urban Decay Naked skin concealer
RCMA no-color powder
MAC Next to nothing powder
ColourPop super shock cheek, Pradise cove
MAC Mineralize blush, Warm soul
essence baked multi colour highlighter, 01 dreams are calling

L.A Girl eyeshadow primer
Jeffree Star Cosmetics Blue Blood palette
ColourPop crème gel liner, Prance
benefit Bad gal bang! mascara
ColourPop Bff mascara, blue ya mind

Anastasia Beverly Hills brow wiz, soft brown
The BrowGal tinted  with microfibers

Jeffree Star Cosmetics Velour liquid lipstick, Celebrity skin

4 kommenttia:

  1. Oi että tollanen alaluomen rajaus jollain värikkäämmällä sävyllä näyttää hyvältä! Piristää niin kivasti muuten neuraalia meikkiä<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3. Mä tykkään itsekin siitä neutraalin luomen ja värikkään alaluomen yhdistelmästä. Tulee helpolla vähän jotain extraa meikkiin.

      Poista
  2. Muhunkin iskee nuo värikkäät alaluomen rajaukset, miten voikin tulla niin helposti niin kivaa jälkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi helppo kikka saada vähän piristystä muuten neutraaliin meikkiin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...