keskiviikko 15. elokuuta 2018

Meikki-keskiviikko; ColourPop

Heippa vaan kaikille! Se olisi taas keskiviikko, mikä tarkoittaa tietysti meikkipostausta. Meikki-keskiviikosta on tullut mulle jo niin iso "perinne", että siitä on vaikea päästää irti ja väliviikko tuntuu mahdottomalta ajatukselta :D. Toivottavasti siis tekin jaksatte vielä näitä viikottaisia meikkipostauksia, en ole näistä ihan heti luopumassa.

Tän päivän meikki on omalla tavallaan aika spesiaali, sillä tämä on mun ensimmäinen "yhden brändin meikki". Meikki on tehty kokonaan ColourPop tuotteilla (poislukien primer, kajaali ja ripsari) ja oonkin tosi innoissani, että vihdoin pystyin tälläisen tekemään. ColourPopilta löytyy nykyään myös primer, mutta sitä en ole vielä itselleni hankkinut. Myös kajaaleita löytyy vähän joka lähtöön, mutta tässä meikissä käytin kajaalia myös luomivärin pohjana, joten halusin siihen sävyyn sopivan kynän.


Meikkipohjana on käytetty uudehkoja No Filter -tuotteita, eli meikkivoidetta, irtopuuteria ja kivipuuteria. Tämä oli eka meikki missä niitä kokeilin ja ensivaikutelma oli tosi hyvä. Olen ehtinyt niitä kokeilemaan nyt parisen kertaa, mutta en halua vielä tässä kohtaa puhua niistä sen enempää, sillä niille on tulossa oma postauksensa lähiaikoina. Sen verran sanon, että melkeen toivon, että olisin käyttänyt ihohuokosia pienentävää primeria, sillä huokoset on nyt aika hurjana.



Silmämeikkiin käytin super shock luomivärejä pitkästä aikaa ja muistin miten paljon niistä tykkään. Tuo koko luomella oleva hohtava sävy on mulle uusi, Birthday wish, ja niin super kaunis! Super shock luomivärien käyttö ei ole koskaan tuottanut mulle vaikeuksia, käytän niitä sekä siveltimellä, että sormin ja lopputulos on aina mieluisa. Suosittelen kuitenkin käyttämään synteettistä sivellintä, sillä aito karva ei tartu tuohon koostumukseen.


Käytin kasvoille uutta House of mirrors -kasvopalettia, jossa on aurinkopuuteri ja highlighter. Tuo aurinkopuuteri oli mulle vähän liian vaalea, mutta talvea kohti kun mennään se sopii varmasti aina vaan paremmin ja paremmin. Paletin highlighter on aivan ihana! 


Huulille päädyin kokeilemaan Lux huulipunaa sävyssä Still crazy, joka on maannut mun kokeilukorissa jo pitkän aikaa. Lux huulipunien koostumus on kovasti mun mieleen ja tämän punan sävykin oli mun mielestä tosi onnistunut ja sopi hyvin tähän meikkiin.

Mitkä on teidän ColourPop suosikit?

Love, Mari


Meikissä käytetyt ColourPop tuotteet:

No Filter foundation, light 75
No Filter concealer, light 20
No Filter setting powder, translucent
No Filter sheer pressed powder, medium
house of mirrors face duo
Super shock cheek, paradise cove & between the sheets

Super shock shadow; selfie, TO-A-T, fairfax, birthday wish, xo
brow pencil, Bangin' brunette
brow boss gel
Lux lipstick, Still crazy

Muut:

Too Faced HangoverX primer
benefit Roller lash mascara
Linda Hallberg cosmetics Flash crayon, Spahr flash

4 kommenttia:

  1. Sun vihreille silmille sopii erittäin hyvin tuollaiset vaaleat hohtavat sävyt ja huulipunan sävyn valinta on ihan nappiin, jälleen kerran:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä tykkään myös näistä hohtavista vaaleista :)

      Poista
  2. Ihana meikki taas kerran<3 Huulipunan sävy on tosi upea, melkeen tekisi mieli hankkia toi itsellekin :) Mulla ei pahemmin ColourPopilta meikkejä ole, mutta Give It To Me Straight -paletti on täyttä rakkautta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Ja voi vitsit, sä kyllä tarviit lisää ColourPopia, etenkin noita huulipunia, ne on ihania :DD

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...