torstai 7. huhtikuuta 2016

Huhtikuun Livbox

Hellurei kosmetiikan ystävät! Huhtikuun Livbox on täällä. Sain boxin käsiini eilen ja pakkohan se oli taas teillekin tulla esittelemään. Omalle kohdalleni boxin sisältö oli tässä kuussa aika plääh, joukossa ei ollut yhtäkään tuotetta josta olisin oikeasti innoissani. Sen sijaan super floppi löytyi, arvaatko jo mikä se oli? Kertokaahan ihmeessä jos teille tuli livbox mitä te siitä tykkäsitte, saitteko samat tuotteet ja oliko sisältö mieluisa? Eipä tässä sen enempiä löpinöitä, kurkataan boxiin!


Huhtikuun teemana oli kevät ja siihen valmistautuminen. Boxista piti löytyä tuotteita iholle ja hiuksille, jotka auttaisivat meitä valmistautumaan kevääseen ja kesää kohti. Siitä en nyt sitten tiedä, mun mielestä ainoastaan yksi tai ehkä kaksi boksin tuotteista sopii tähän kuvaukseen.


Ensimmäisenä laatikosta löytyi hiuslakkaa. Hiusjutut on mulle aina vähän tylsiä, kun olen niin huono niitä käyttämään. Hiuslakka on kuitenkin yksi niistä harvoista tuotteista joita edes silloin tällöin käytän, joten tämä oli ihan kiva. Matkakokoinen tuote on kätevä kaikilla reissuilla.


Toinenkin tuote oli hiuksille ja tälläkertaa hiuspohjan hoitoon tarkoitettu naamio. Teoriassa inhoan tälläisiä hiusnaamioita kun tarvii pitää hiuksissa puoli tuntia, mitä ihmettä sen aikana kuuluu tehdä?? Tämä kuitenkin herätti mielenkiintoni, koska kärsin hiuspohjan psoriaasiksesta ja tämä lupaa kuoria hiuspohjan ihoa, kosteuttaa ja rauhoittaa. Testaan kyllä heti saunapäivänä, jos tehoaa niin menee ostoslistalle!


Boksista löytyi vielä kolmaskin hiustuote, joka oli mulle näistä tylsin. Volyymigeeli, siis mikä ihme? Mä en ikinä huomaa mun hiuksissa mitään eroa vaikka kuinka ruiskuttaisin kaikenmaailman tuuheuttavia ja rakennetta tuovia suihkeita, joten odotukset tän suhteen on aika matalat. Voipi olla että lähtee korkkaamattomana kiertoon.


Laatikosta löytyi myös täysikokoinen Garnierin kuivaöljy vartalolle. Tämä oli kohtuu mielenkiintoinen tuote ja ehdinkin jo testailla tätä käsivarsille. Tuoksu on melko voimakas, mutta miellyttävä. Kuivaöljy imeytyi tosi nopeasti eikä iho jäänyt inhottavan tahmeaksi ja öljyiseksi, vaan ennemminkin kauniin kuulaaksi. Tykästyin!


Lumenen huuliöljy olisi varmasti ollut erittäin mieluisa yllätys, ellen juuri olisi saanut tätä tuotetta testiin. No onneksi tuli sentään eri sävyssä! Olen ehtinyt sitä aiempaa jo muutaman kerran testailla ja oon kyllä tykännyt, se on juuri sellainen kevyesti sävyttävä ja kiiltoa tuova arkeen sopiva tuote, joka samalla hoitaa ja kosteuttaa huulia. 


Kuukauden floppi, ylläri ylläri, oli hammastahna. Tää alkaa mennä jo naurettavaksi! Tarviiko sitä hammastahnaa tunkea joka toiseen boxiin??? Ja vielä aina samalta brändiltä. Mitähän ne siellä oikein ajattelee kun näitä pakkailee laatikoihin? Vai onko joku teistä ilahtunut saadessaan hammastahnaa joka toinen kuukausi, kertokaahan jos tykkäätte!? 


Huhtikuussa oli muistettu myös pitkäaikaistilaajia lisäyllärillä, joka oli ecotoolsin pesukinnas. Ihan kiva joo, otan kyllä käyttöön heti. Vähän olisin kuitenkin kaivannut lisää luksusta tähän boksiin ja yleensä nämä extra lahjat on olleet vähän arvokkaampia. 

Mikä oli sun suosikki/inhokki?

Love, Mari

13 kommenttia:

  1. Ehdoton suosikki omalla kohdallani oli Lumenen huuliöljy ja inhokki yllättäen tuo hammastahna ;P Tarkemmin ajatuksia boxista voi lukea postauksesta; http://blingershimmer.blogspot.fi/2016/04/livbox-huhtikuu-2016.html :)

    P.s. Antaako se Lumenen toinen huuliöljy kuinka paljon sävyä huulille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hammastahna oli kyllä ihan uskomaton, siis TAAS!?
      No eipä nuo huuliöljyt kauheasti sävyä anna kumpikaan, se toinen on hieman persikkaisempi niin siitä tulee sellainen hyvin hyvin hento vaalea persikka sävy, lähinnä kuitenkin vaan kiiltoa.

      Poista
    2. Suuhygienia on ainakin kunnossa - toivottavasti tämä nyt tullut hammastahna on edellistä Colgatea parempi.. ;P

      No jos sävyeroa ei ole ja toinen on mieluummin lämpöisemmän sävyinen niin ehkäpä tämä nyt boxissa tullut huuliöljy riittää minulle - ainakin hetkellisesti :D

      Poista
  2. Aika arkista ja hiuksiin kohdistuva. Niin ja taas tahnaa! :(

    VastaaPoista
  3. Kokonaisuus on tällä kertaa kyllä aika tylsä ja tuo hammastahna latistaa sen vielä pahemmin. Hiusten muotoilutuotteet kiinnostavat ehkä eniten. Huuliöljy olisi ihan jees, mutta en tiedä. Jotenkin nuo vaikuttavat vähän tylsiltä, itse kun tykkään vähän näyttävimmistä huulista. Oma boksi on vielä hakematta pakettiautomaatista ja suoraan sanottuna ei ole hirveä hinku hakeakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä, mihin se alkuaikojen luksus on hävinnyt? Mulla jää pääsääntöisesti nuo hiustuotteet käyttämättä, joten ei nekään ilahduta tässä. Huuliöljyt on mulla vähän niinku huulirasvan korvikkeena, jos haluun vähä jotain pientä töihin.

      Poista
  4. Mulla oli eilen boxin avattuani hiukan samoja fiiliksiä ja kirjoittelinkin niistä tuoreeltaan omaan blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyyköhän joku joka on ollut ihan riemuissaan tästä boxista? :D

      Poista
  5. Harkitsin boxin tilaamista, onneksi en tilannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää boksi olisi tosiaan jättänyt kylmäksi :D Mä en vaan malta luopua, jos vaikka olisi parempaa tiedossa.

      Poista
  6. Mä olisin tykännyt tästä boksista huomattavasti enemmän kuin edellisestä bloggaajaboksista. :) Siitä mulla jäi käyttön yksi tuote: Lumenen puuteri. Tästä olisin käyttänyt kaikkea paitsi tuota omituista hiusgeeliä. Hiusnaamiosta, kuivaöljystä ja huuliöljystä olisin jopa ilahtunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en itseasiassa ees muista mitä bloggaajaboksissa oli :D Lumenen puuteri jäi mullakin käyttöön ja ainakin pari juttua annoin eteenpäin, muista ei havaintoa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...