torstai 3. syyskuuta 2015

Syyskuun Livbox

Taas se aika kuukaudesta kun blogit täyttyvät livbox päivityksillä, niin myös minunkin! Syyskuun boksi oli noudettavissa smart -postista eilen ja toki pistin Laurin heti sitä työmatkalla hakemaan. Tätä boksia oli odotettu kuin kuuta nousevaa, todella pitkään! Kyseessä on nimittäin vuoden 2015 bloggaaja boksi ja nehän ovat perinteisesti olleet hyviä. Bloggaajaboksi sisältää siis suosittujen kauneus ja lifestyle bloggaajien suosikkituotteita ja tällä kertaa mukana oli yhdeksän eri bloggaajaa! Boksista löytyi kuusi tuotetta, kaikki eivät siis saaneet jokaisen bloggaajan valitsemaa tuotettaa, vaan ne oli jollain perustein jaoteltu.




Tässä näkyykin sitten oman boksini sisältö kokonaisuudessaan. Olin melko tyytyväinen sisältöön, tällä kertaa. Vain kaksi tuotetta jäi hieman harmittamaan, olisin mieluummin ottanut jotain muuta, ne molemmat kun ovat tulleet boksin mukana jo aiemminkin.


Ensimmäisenä boksista käsiini osui tietysti se isoin pakkaus, joka sisälsi täysikokoisen Cutrin premium oil treatment öljyhoidon hiuksille. Tämä Eevin suosikkituote lupaa tuoda hiuksiin pehmeyttä ja kiiltoa. Sisältää argan- ja ruusunmarjaöljyä. Mielelläni testaan tätä, hiukseni kun ovat melko kuivat, etenkin kun syksyä kohti mennään. Tämäkin tuote on tarkoitettu värikäsitellyille hiuksille, mutta eiköhän se hyvää tee ihan värjäämättömillekin. Ovh 24,90€/100ml.


Toisena tuotteena silmiini osui Glamglow powermud dualclense treatment, joka syväpuhdistaa kasvot tehokkaasti ja hellävaraisesti. Glamglow tuotteet ovat ennestään suosikkejani, käytössäni on supermud ja thirstymud, tätäkin on oikein kiva kokeilla ja loistava minikoko matkalle! Ovh 52,90€/50g ja näytteessä 15g.


Lumene blueberry kulmien muotoiluvaha oli myös kiva yllätys, sillä olen jo pitkään ollut aikeissa ostaa tämän testiin. Sain sävyn blond 3, vaaleanruskea, joka on ehkä hieman vaalea minulle, mutta eiköhän aja kuitenkin asiansa. Täytyy testailla tätä lähiaikoina! Ovh 8,90€/6ml ja tuote on täysikokoinen.


Ensimmäinen floppi oli tämä Carmex classic huulivoide, joka on tullut livboxista ennenkin ja sekin purkki on vielä kesken. Jokseenkin tylsä tuote, vaikka ihan hyvä huulivoide onkin ja talvella etenkin kovassa käytössä. Olisin kaivannut jotain vähän erikoisempaa bloggaajaboksiin. Ovh 2,45€/7,5g ja tämä on täysikokoinen.


Seuraava mielenkiintoinen tuote oli Dermalogican daily microfoliant kuorintajauhe. En ole koskaan ennen kuullut tällaisesta saati kokeillut, joten todella suurella mielenkiinnolla otan tämän testiin! Tuotteet luvataan saavan ihon kirkkaaksi ja pehmeäksi, sopii kaikille ihotyypeille. Ovh 60,90€/75g ja näytteessä 13g. (Huh miten hintavaa tavaraa!)


Viimeisenä boksista löytyi toinen pettymyksen aiheuttanut tuote, nimittäin Trind nail repair natural kynnenvahvistaja. Tämä on tullut aikaisemmin livboxista täysikokoisena ja ollut todella vähällä käytöllä, joten tälle näytekokoiselle versiolle ei ole mulla mitään käyttöä, annan eteenpäin. Tuote sopii hauraille ja halkeileville kynsille, omani kun ovat melko hyväkuntoiset en ole huomannut tästä olevan mitään suurempaa hyötyä. Ovh. 16,50/9ml ja näytekoko on 4ml.

Oliko sun boksissa samat tuotteet?

Love, Mari

6 kommenttia:

  1. Hei typy! Mulla oli eri tuotteet :)
    Postausta tulossa...(kunhan ehdin kirjoittaa)!

    VastaaPoista
  2. Minulle boxi oli pieni pettymys mutta tuo cutrinin öljyhoito on varmasti yksi suosikeistani testailujen jälkeen blogissani kanssa livboxista :) http://tiiamariaeveliina.blogspot.fi/2015/09/livbox-syyskuu-15.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cutrinia testaan minäkin mielenkiinnolla :). Odotin boksilta enemmän, jäi vähän sellainen ihan kiva -fiilis. Käynpä sitten joku päivä kurkkaamassa myös sun mietteet boksista!

      Poista
  3. Mun boxissa ei ollu tota oil treatmenttia :/ Mä olisin niin halunnu sen!
    Mutta nyt käydä kurkkaamassa mitä mun boxi sisälsi :) Se on tuolla helmiäisenHohteessa.

    VastaaPoista
  4. Mun boxissa ei ollu tota oil treatmenttia :/ Mä olisin niin halunnu sen!
    Mutta nyt käydä kurkkaamassa mitä mun boxi sisälsi :) Se on tuolla helmiäisenHohteessa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...