torstai 18. kesäkuuta 2015

Aloittelijan meikkipussi

 Aloittelijan meikkipussilla

Tervehdys! Tänään ajattelin jakaa teille vinkkini edullisista ja kuitenkin laadukkaista meikkituotteista, jotka sopisivat jokaisen aloittelevan meikkaajan meikkipussiin. Näillä tuotteilla/tuoteryhmillä pääsee loistavasti alkuun ja tuotteet eivät myöskään käy kukkaron päälle. Kuvissa näkyvät tuotteet ovat vain esimerkkinä, vastaavia löytyy paljon eri hintaluokista ja brändeiltä, jokaisen on löydettävä ne omalle ihotyypilleen sopivat tuotteet, mutta tässä tulee minun vinkkini;


* Tärkeintä meikkaamisessa on hyvä pohja tuotteille! Panosta hyviin, omalle ihotyypillesi sopiviin ihonhoitotuotteisiin niin saat kauniin ja terveen ihon, jonka päälle on helppo rakentaa myös kaunis meikki.

* Myös ihon kunnollisesta puhdistuksesta kannattaa huolehtia, satsaa siis hyvään meikinpoistoaineeseen ja puhdistusaineeseen. Erilaiset misellivedet (mm. garnier, nivea) ovat edullisia ja hyviä myös meikinpoistoon.

* Kosteuta kasvot aina noin 30min ennen meikkaamista, jolloin rasva ehtii imeytyä ihoon kunnolla, mutta iho on kuitenkin vielä kimmoisa ja hyvin kosteutettu.



* Kun lähdet kokoamaan meikkipussiasi, huomioi oma ihotyyppisi. Esimerkiksi kovin öljyiselle iholle ei kannata käyttää heleyttäviä pohjustajia ja meikkivoiteita vaan kannattaa suosia mattapinnan jättäviä tuotteita. 

* Meikki kannattaa aina aloittaa pohjustamalla kasvot, varsinkin jos ihosi on yhtään rasvoittuva. Hyvä primeri pitää meikin paikoillaan koko päivän ja antaa meikille kauniin tasaisen pohjan. Valitse omalle ihotyypillesi sopiva primeri, esimerkiksi ihohuokosia peittävä, heleyttävä, punaisuutta peittävä. 

* Meikkivoiteen valinnassa kannattaa huomioida samat asiat kuin primerinkin. Kuivalle iholle mattainen meikkivoide voi jäädä paakkuiseksi jne. Lumenen CC voide on oma kestosuosikkini, sopii melkeinpä kaikille ihotyypeille ja on sopivan peittävä. Myös erilaiset BB voiteet voivat korvata meikkivoiteen, etenkin kovin nuoret meikkaajat eivät välttämättä meikkivoidetta edes tarvitse. 

* Ostaessasi meikkivoidetta testaa sävyä kaulallesi, jotta näet onko sävy oikea. Kädelle kokeiltaessa sävy saattaa olla aivan väärä kun sen laittaa kasvoille. 

* Jokaisesta meikkipussista tulisi löytyä myös hyvä peiteaine. Jos haluat panostaa, suosittelen MACin pro longwear concealeria, joka on oma luottotuotteeni. Kuitenkin myös marketeista löytyy edullisempia ja kuitenkin hyvin toimivia peiteaineita, kuten tämä Rimmelin match perfection. Peiteaine kannattaa valita astetta vaaleammaksi kuin meikkivoide, jolloin sillä saa hyvin myös korostettuja kasvoja. 


* Puuteri on olennainen osa jokaisen meikkaajan meikkipussia, sillä puuterilla saat kiinnitettyä meikkipohjan paikoilleen. Taas kannattaa huomioida oma ihotyyppi, rasvoittuva iho kannattaa puuteroida aina kunnolla, jotta meikkivoide kiinnittyy paikalleen, kun taas kuivalle iholle riittää usein kevyt t-alueen puuterointi. Jos sinun on vaikea löytää oma sävysi, suosittelen "translucent" puutereita, eli värittömiä. Itse suosin enemmän irtopuuteria, mutta kivipuuteri on hyvä pitää mukana meikkipussissa, sillä sen kanssa on helppo korjailla meikkiä päivän mittaan.

* Jokaiseen meikkipussiin kuuluu mielestäni myös aurinkopuuteri ja poskipuna. Näillä voi sitten leikitellä mielensä mukaan. Jos olet vasta aloittanut meikkaamisen ja et vielä tiedä omia sävyjä, kannattaa valita vähän omaa ihonsävyä tummempi aurinkopuuteri, jolla voit tuoda lämpöä kasvoille ja halutessasi myös varjostaa. Poskipunan voi valita aivan mielensä mukaan aivan hennosta punasta näyttävämpään pinkkiin ja persikkaan.

* Oma suosikkituotteeni joka meikissä on highlighter, mutta se ei ole mitenkään pakollinen hankinta. Kuvassa näkyvä ELFin all over color stick on ainoa edullinen highlighterini, joten se pääsi mukaan esittelynn, mutta näitä on  tarjolla todella monilla brändeillä eri hintaluokista. ELFin color stickillä saa helposti korostettua poskipäät, kulmaluun, amorinkaaren ja muut haluamasi paikat. Tykkään siitä, että tuote on voidemainen ja puikossa.


* Silmämeikissä tärkeintä on hyvä pohjustaja! Varsinkin jos luomet ovat yhtään öljyiset, hyvä pohjustaja pitää luomivärit paikoillaan koko päivän ja estää niitä joutumasta luomivakoon. Kuvassa Inglotin eye makeup base, jota on saatavilla Inglot jälleenmyyjillä. Myös Wet n wildilla on edullinen ja erittäin hyvä silmämeikin pohjustaja.

* Luomivärivalikoima on erittäin laaja, jokaiselle varmasti löytyy mieluisia. Voit valita valmiista paleteista, yksittäisistä luomiväreistä ja itse koottavista paleteista. Marketeissa on usein hyvät valikoimat eri sävyisiä luomiväripaletteja, usein trioja tai muita pikkupaletteja. Ne ovat oikein käteviä kulkemaan mukana meikkipussissa! Kuvassa näkyvä on Inglotilta ja siihen olen itse koonnut haluamani värit. Itse kootut paletit on helppo tapa pitää mukana kaikki suosikkivärit!

* Luomivärien valinnassa kannattaa muistaa oma silmien väri, varsinkin jos et oikein tiedä mikä sävy itselle sopii tai et halua mitään liian räväkkää. Oma silmienväri ja sen vastaväri sopii usein parhaiten kaikille, kuten myös neutraalit nudet ja ruskeat. Kuitenkin jokainen saa käyttää juuri niitä värejä kun haluaa!

* Meikkipussissa kannattaa pitää myös kajaalia, ruskea tai musta, mielellään myös nude. Näillä saat tehtyä silmien vesirajat ja tarpeen tullen myös ylärajaukset, jos sinulta ei löydy erillistä eyelineria. Kynillä saa tehtyä rajaukset nopeasti ja helposti, kunhan huolehdit kynän teroittamisesta!

* Ripsiväri on ehkä silmämeikin tärkein osa. Vaikka jättäisit kaikki luomivärit ja rajaukset pois, pelkän ripsarin lisääminen saa katseen näyttämään paljon virkeämmältä ja silmät suuremmilta. Valitse vedenpitävä ripsiväri jos silmäsi vuotavat helposti.

--------------------------


Siinäpä ne, minun vinkkini mitä meikkipussiin kannattaa hankkia! Näiden lisäksi tietysti joku huulituote, oli se sitten huulipuna tai rasva. Meikkien valinnassa kannattaa satsata laadukkaisiin tuotteisiin, etenkin meikkipohjassa. Tässä postauksessa on esiteltynä vain markettituotteita tai muuten edullisia tuotteita, jotka ovat helposti saatavilla ja mielestäni laadukkaita.
Toivottavasti tästä on jollekin jotain apua, jättäkää ihmeessä kommenttia omista suosikki/luottotuotteistanne, joista muutkin voisivat tykätä! 

Mitä sun meikkipussissa on AINA?

Love, M

4 kommenttia:

  1. Mulla on sellainen peiteaine paletti, jossa on siis kolme eri väriä:keltainen, oranssi ja vihreä. Miten se eroaa noista esittelemistäsi peiteaineista? Minun pitäisi hankkia kunnon siveltimiä ja tuo luomivärille tarkoitettu pohjustusaine. Paras hankinta minkä olen meikkipussiini tehnyt on eyeliner sivellin. Koska minulla on kynä, sillä en saa siistiä jälkeä.Kiitti vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Peiteainepalettisi on tarkoitettu korjaamaan ihon sävyjä, esimerkiksi vihreällä on tarkoitus peittää punaisuutta iholla. Voit toki käyttää esimerkiksi keltaista sävyä myös silmänalusille, mutta usein tuollaiset peiteaineet ovat kovin paksuja ja vaikeampia häivyttää, joten saattavat pakkaantua silmän alle. Itse suosin nestemäisempiä ja helposti levittyviä peiteaineita :). Siveltimet on iso osa meikkaamista, hyvillä siveltimillä saa yllättävän paljon enemmän irti tuotteista ja jos tuntuu, että joku tuote ei oikein toimi kunnolla, hyvällä siveltimellä se saattaa toimiakin!
      Jos teet kynällä rajaukset ilman sivellintä kannattaa huolehtia siitä, että se on oikeasti terävä. Laita kynä vaikka pakastimeen hetkeksi ennen teroittamista ;).

      Poista
  2. Mulla on heleyttävä ja ihohuokosia pienentävä primeri,meikkivoide,peitevoide,irtopuuteri,keskiruskea luomiväri(jolla voi tehdä kulmat ja kaikki varjostukset),luomiväripaletti,kulmakynä,silmämeikin pohjustus,nestemäinen eyeliner ja musta ja nude kajalkynä,ripsiväri,meikinkiinnityssuihke ja sävyttävä huulivoide. Siinä ehkä kaikki:D niin ja siveltimiä tietty!:D yritän aina pitää meikkipussissa mahollisimman vähän tuotteita,mutta sinne aina kummasti kulkeutuu lisää:D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tarpeellinen tuntuu kulkevan mukana! ;)
      Ja tuo on kyllä totta, omakin meikkipussi pursuu aina yli vaikka kuinka päätän pitää mukana vaan ne kaikista tärkeimmät jutut.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...