sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Päivän meikki - Shadowbox

Pitkästä aikaa taas päivän meikki -postausta! Tosin tämä meikki on perjantailta, en vaan ole ehtinyt postaamaan tätä aiemmin. Perjantaina tulin siis töistä kotiin sormet syyhyten, koska en ollut päässyt kunnolla meikkaamaan todella pitkään aikaan. Prahassa tuli laitettua vaan nopeat kaupunkimeikit naamaan ja kotona viikko jotenkin vierähti super nopeasti, ei kauheasti ehtinyt edes miettimään meikkaamista, saatika, että olisi oikeasti tarttunut siveltimiin. Eipä kai tästä tarvitse sen enempää jaaritella, vaan mennään itse meikkiin (jossa muuten testailin niitä Prahan ostoksia :)).





 Huulimeikiksi olisin ehkä voinut valita jonkun vähän värikkäämmänkin, mutta halusin testata Too Facedin melted huulipunaa ja se toinen omistamani sävy ei olisi tähän sopinut sitten ollenkaan, joten nudella mentiin. Toisaalta tuo on aika kivakin, koska se tosiaan on nude, eikä vain sinnepäin. Voisin kuvitella tuon esimerkiksi jonkun tumman smokey eyen kaveriksi.



Näihin on näköjään eksynyt joku kiva valkoinen kikkara kulmakarvoihin, koittakaa olla välittämättä. Silmämeikin sävyt eivät kuvissa vastaa ihan täysin todellisuutta, tuo liikkuvan luomen sävy on vielä enemmän vaalean oranssi, niin kaunis! Vähän samanlainen kuin Anastasia Beverly Hillsin Tamanna -paletissa oleva china rose. Olen viimeaikoina ollut täysin rakastunut tuollaisiin pastelli oransseihin ja voin niin kuvitella miten täydellinen sävy tuo on kevääseen ja kesään. Alaluomella on muuten kirkkaan vihreää sävyä, vaikka kuvassa näyttää ehkä hieman turkoosilta.




Meikissä käytetyt tuotteet:

Pohja:

benefit - "that gal" primer
Makeup store - liquid foundation 'vanilla'
Nars - Radiant creamy concealer 'custard'
Nars - kivipuuteri 'beach'
Nars - NARSissist blush & contour 
Anastasia Beverly Hills - contour paletti

Silmät:

Inglot - Eye makeup base '01'
Urban decay - Shadowbox 'free love' & ' mushroom' & 'into'
Makeup Geek - eyeshadow 'peach smoothie' & 'creme brulee'
Urban decay - 24/7 glide-on eye pencil 'whiskey'
Rimmel - waterproof gel eyeliner 'black 001'
L'oreal Paris - False lash wings mascara

Kulmat:

Anastasia Beverly Hills - Brow wiz 'medium brown'
Urban decay - The brow box 'honey pot'
Anastasia Beverly Hills - Clear brow gel

Huulet:

Too Faced - Melted lipstick 'Melted sugar'


Love, M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...