Näytetään tekstit, joissa on tunniste morpheme. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste morpheme. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. joulukuuta 2017

Joulukuun MorpheMe

Heippa kaikille ja kivaa vuoden viimeistä lauantaita! Vuosi alkaa tosiaan olla lopuillaan, ihan uskomatonta, että taas ollaan uuden vuoden kynnyksellä :). Täällä blogissa on tiedossa niitä perinteisiä vuoden vaihteen postauksia, koontia kuluneeltä vuodelta ja sen sellaista, mutta toki pidetään myös katse nykyhetkessä ja tulevaisuudessa ja pääsen kertomaan teille monista ihanista uutuuksista. Tänään kurkistellaan vuoden viimeiseen MorpheMe pussiin, joka jäi samalla mun viimeiseksi ainakin tältä erää. Laitoin oman tilaukseni tauolle ihan vaan, koska mulla alkaa olla siveltimiä sellainen armeija, että pakko pitää pientä taukoa. MorpheMe on ollut tosi kiva ylläri joka kuukausi ja olen löytänyt tän myötä paljon uusia suosikkeja, joten jos olet hyviä siveltimiä vailla niin suosittelen lämmöllä. Lue lisää ja tilaa täältä


Vuoden viimeinen setti oli hyvin jouluinen, kirkkaanpunaiset metallinhohtoiset siveltimet mustilla harjaksilla sopivat mitä parhaiten joulunaikaan. Tässä olisi ollut muuten kiva lahjaidea jollekin :D. Settiin kuului tällä kertaa neljä sivellintä, kaksi kasvoille ja kaksi silmille.


RG24 Blending fluff brush on muhkea häivytyssivellin, nämä on niitä mun lemppareita. Käytän vastaavia ihan joka meikissä, joten näitä on syytäkin olla useita kokoelmassa. Sivellin ei ole pehmeimmästä päästä Morphen siveltimiä, mutta kuitenkin miellyttävä käyttää ja tekee työnsä hyvin.

RG18 Round crease on pienempi ja lyhytkarvaisempi häivytyssivellin, joka sopii hyvin tarkempaan luomivakotyöskentelyyn. Jälleen, ei mikään maailman pehmein, mutta kuitenkin toimiva. Nämä tuntuu aika samalta kuin Sigman aitokarvaiset mustapäiset siveltimet.


RG6 Flat buffer on litteäpäinen meikkivoidesivellin. Tätä en ole vielä ehtinyt käyttämään, koska pääasiassa levitän meikkivoiteet sienellä. Aion kyllä testata tämänkin, koska aina sitä ei vaan jaksa käydä kastelemassa sientä.

RG8 Tapered powder oli mun suosikki koko setistä. Tämä on myös siveltimistä kaikista pehmein ja tuntuu todella miellyttävältä kasvoilla. Tämä sopii hyvin mm. aurinkopuuterille, jolle itse aion tätä käyttää. Miksei myös normi puuterille, mutta itse suosin siihen hieman isompia siveltimiä.


Koska tämä oli mun viimeinen setti toistaiseksi, päätin käyttää kaikki mun pisteet pois ja tilasin niillä itselleni PÜRin Bare it all -meikkivoiteen. Tämä on valitettavasti vähän liian tumma mulle, mutta uskoisin, että kesällä saan tän toimimaan hyvin, ainakin sekoitettuna johonkin vähän vaaleampaan meikkivoiteeseen. Innolla kuitenkin testaan tän koostumusta, koska olen halunnut kokeilla tätä jo pidemmän aikaa!

Miltä vuoden viimeinen MorpheMe vaikutti?

Love, Mari

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Marraskuun MorpheMe

Moi kaikki ja kivaa sunnuntaita! Mulle tulikin yllättävä kahden päivän blogiloma, mutta nyt ollaan taas täällä ruudun äärellä ja postauksia on tulossa paljon (mulla on teille niin paljon näytettävää ja kerrottavaa!). Tänään ollaan hetki siveltimien maailmassa, kun pääsen vihdoin esittelemään teille marraskuun MorpheMe setin. Sain tämän "boksin" käsiini jo alkuviikosta, mutta en ole ehtinyt yhtään kuvailemaan, kun joka ilta ollut jotain menoa. Jos MorpheMe on sulle vielä vieras, suosittelen tutustumaan mun edellisiin postauksiin MorpheMe tunnisteen kautta. Tilaamaan pääset mun linkin kautta, jolloin saat tilauksen yhteydessä yhden ilmaisen siveltimen ja samalla minä saan hieman pisteitä tililleni :). Jos et halua tilata mun linkin kautta, pääset LiveGlamin sivuille suoraan tästä


Marraskuun teemana on Friends Giving eli kiitospäivä -teemalla mennään. Mukana on kolme Elite sarjan sivellintä, jotka on kaikki ihan super laadukkaita. Elite sarja on niitä Morphen laadukkaimpia ja samalla myös kalleimpia, joten näitä on ihana saana tän palvelun kautta. Mukana tulleessa kortissa on jokaisen siveltimen esittely ja Liveglamin youtube kanavalla tai kotisivuilla pääset katsomaan kuvissa näkyvän @Glit_Glam tutoriaalit näiden käyttöön. Mukana oli myös alekoodi Morphen verkkokauppaan, koodilla GIVE2017 saat -10% kaikista Morphen tuotteista. 

Morphe on muuten juuri avannut uuden verkkokaupan Euroopan sisällä, joten nyt tuotteita pääsee tilaamaan ilman huolta kalliista postimaksuista, alveista ja tulleista. Jes! Morphen Britti sivulle pääset tästä.


Mukana tuli siveltimet E41, E28 ja E19. Mä iskin silmäni heti tuohon jättimäiseen puuterisiveltimeen  ja se onkin ihan mielettömän pehmeä. En voinut viedä näitä muiden siveltimien joukkoon ennen kuvaamista, joten nämä on koko viikon olleet mun vierellä ja olen aina välillä vaan sivellyt kasvoja tuolla puuterisiveltimellä :D. 

E28 on ihanan pehmeä ja tuuhea häivytyssivellin, juuri sellainen mitä tykkään käyttää luomivaon varjostuksiin. Tämä on muotoiltu hieman kapenemaan kärjestä, joten se sopii loistavasti luomivaon työstämiseen. 

E19 on litteä ja tarkka sivellin, tarkoitettu huulipunalle ja huulten rajaamiseen, mutta mun mielestä sopii hyvin myös esimerkiksi silmän sisänurkkien korostamiseen ja kaikkeen tarkkuutta vaativaan työskentelyyn, kuten cut crease meikkiin ja vaikka glitterille. Vaihtoehtoja on paljon! 


Mä olin erittäin tyytyväinen marraskuun siveltimiin, näille on kaikille käyttöä ja ne pääsivätkin heti testiin kun olin saanut kuvat otettua. Nyt odottelenkin mielenkiinnolla millaisia siveltimiä joulukuuksi on luvassa, otanko ne, valitsenko jonkun vaihtoehtoisen tuotteen vai skippaanko koko kuukauden. 

Miltä marraskuun siveltimet vaikutti? Oletteko kokeilleet Morphen siveltimiä?

Love, Mari

maanantai 23. lokakuuta 2017

Lokakuun MorpheMe

Heippa! Tänään me ollaan taas pitkästä aikaa MorpheMe -sivellinboksin parissa. Viimeksi oon esitellyt teille elokuun MorpheMe:n, syyskuun skippasin kokonaan, koska ne siveltimet ei kiinnostaneet. Otetaan pieni kertaus tähän alkuun, jos mukana on vaikka uusia lukijoita :). MorpheMe on siis Liveglam:in "kauneusboksi" palvelu, jonka mukana tulee pelkästään Morphen siveltimiä kerran kuukaudessa. Toimii siis samaan tyylin kuin esim. Bettebox, mutta mukana on pelkkiä siveltimiä. MorpheMe:n saa tilattua suoraan Suomeen Liveglamin sivuilta, postikuluja tulee noin 5 dollaria kuussa. Tämä on oiva palvelu kaikille meikkiharrastuksen aloittaneille, sivellinvarastoa kerryttäville tai sitten meille hamstereille, jotka haluaa vaan uusia siveltimiä. 

Jos kiinnostutte tästä palvelusta ja haluatte tilata sen itsellenne, voitte käyttää myös mun linkkiä, jonka avulla saatte yhden ilmaisen siveltimen ekan tilauksen yhteydessä ja samalla minä saan tililleni 200 pistettä. Pisteitä voi sitten myöhemmin käyttää erilaisten "lahjojen" lunastukseen. 

MorpheMe on siitäkin kiva palvelu, että se tarjoaa sinulle vaihtoehtoja. Tulevan kuun siveltimet saa halutessaan selville jo etukäteen ja jos ne jostain syystä ei kiinnosta, voit vaihtaa ne toisiin siveltimiin / meikkeihin yms. Vaihtoehtoisesti voit myös skipata koko kuukauden, kuten minä tein syyskuussa.

October moprheme

Lokakuussa teemana on tietysti pinkki ja mukana tuli alekoodi Morphen sivuille. Koodilla PINKTOBER saa -10% alennusta Morphen verkkokaupasta ja Morphe toimittaa myös Suomeen. Lokakuun siveltimet halusin ehdottomasti itselleni, koska ne ovat todella kauniit ja edustavat tärkeää asiaa. Nämä ovat muuten LE siveltimiä, eli ihan varta vasten tehtyjä. 

October morpheme brushes

Setissä oli tällä kertaa viisi sivellintä, joista kaksi on kasvoille ja kolme silmille. Nämä ovat melko lyhytvartisia, super pehmeä karva ja kaunis vaaleanpunainen/ruusukulta varsi. Mukana tuli myös lappunen, jossa kerrottiin hieman jokaisesta siveltimestä ja annettiin käyttövinkkejä.

morphe brushes liveglam

Tapered powder brush (ovh 15usd)

Ihanan pehmeä ja pullea puuterisivellin toimii loistavasti kaikkien puuteristen tuotteiden kanssa. Mä oon tykännyt käyttää tätä nimenomaan puuterin kanssa, mutta myös aurinkopuuterille. 

Contour blush (ovh 11usd)

Viistoon leikattu contour ja poskipunasivellin on malliltaan hyvin perinteinen ja mulla on samantapaisia jo monenmonta. Tämä on kuitenkin todella laadukas sivellin, karva on pehmeää ja tarttuu hyvin pigmenttiin. Eniten käytän tätä nimenomaan varjostuksiin.

morphe brushes

PK524 Oval shadow (ovh 6usd)

Litteä isohko ovaalin mallinen luomivärisivellin on tosi toimiva luomivärin pakkaamisen luomelle ja sävyn kevyeen häivyttelyyn rajakohdissa. Oon tykännyt tästä tosi paljon, näitä ei voi koskaan olla liikaa!

PK36 Tapered blending (ovh 6usd)

Suosikiksi on noussut (ei niin yllättäen) tämä häivytyssivellin, joka on täydellisen kokoinen luomivakoon. Mä rakastan häivytyssiveltimiä ja niitäkään ei vaan voi olla liikaa. Tämä on muotoiltu kivasti kapenemaan kärjestä, jotta se sopii hyvin luomivaon pieneen ja tarkkaankin työskentelyyn. 

PK45 Angled brow (ovh 5usd)

Tämä oli mulle setin ainoa turhake, sivellin jolle ei juurikaan ole käyttöä. Mä en käytä rajauksia silmissä niin usein, että tarvitsisin tällaista ja kulmakarvatkin teen pääasiassa kynällä. Mulla on entuudestaan muutama samanlainen sivellin, joille on ollut tosi harvoin käyttöä. Jos tykkäät käyttää kulmakarvapuuteria tai geelirajauksia niin tämä on tosi hyvä sivellin!

Miltä näytti lokakuun siveltimet? :)

Love, Mari

maanantai 21. elokuuta 2017

Elokuun #MorpheMe

Moi kaikki! :) Ollaan miehen kanssa kotiuduttu Kreetalta ja nyt pääsen taas puuhailemaan blogin pariin. Iso kiitos kaikille teille, jotka jaksoitte lukea mun ajastettuja juttuja viime viikolla ja kommentoida niitä, vaikka en lomalta ehtinyt vastailemaan niin luin kyllä kaikki!

Loman aikana oli muutama paketti löytänyt tiensä perille ja niistä ensimmäisenä otetaan nyt käsittelyyn elokuun MorpheMe -sivellinsetti. Olen näitä MorpheMe paketin esittelyitä tehnyt jo muutaman kuukauden ajan, joten aikaisemmat esittelyt löydät morpheme -tunnisteen takaa! Jos et kuitenkaan vielä tiedä mistä on kyse, niin kerrataan hieman. #MorpheMe on kuukausittain kotiin kannettava "kauneusboksi", joka sisältää aina erilaisia Morphen siveltimiä. Mukana on aina vähintään kolme sivellintä, joskus jopa kahdeksan, riippuen ihan siveltimien arvosta. Tätä settiä pystyy tilaamaan suoraan Suomeen, ja jos innostut niin tämän linkin kautta tilatessasi saat ilmaisen siveltimen kaupan päälle (ja minä hieman pisteitä tililleni).


MorpheMe on siitä kiva palvelu, että siveltmet saa halutessaan selville jo etukäteen ja jos ne ei kiinnosta, ne voi vaihtaa johonkin toiseen settiin tai vaihtoehtoisesti voi skipata koko kuukauden. Tarjolla on aina useampia eri vaihtoehtoja, joihin kyseisen kuukauden setin voi vaihtaa, joten aina löytyy jotain mielenkiintoista. Tämä on mun mielestä tosi hyvä palvelu kaikille meikkiharrastuksen aloittaville, jotka haluavat keräillä itselleen hyvää sivellinsettiä tai vaihtoehtoisesti kaikille meille sivellinhamstraajille. 


Pointed powder brush R7 on unelman pehmeä puuterisivellin, joka toimii hyvin myös esimerkiksi aurinkopuuterille ja poskipunalle. Itse aionkin käyttää tätä pääasiassa aurinkopuuterin kanssa. Tän harjakset on tosiaan ihanan pehmeät ja näissä R -sarjan siveltimissä on tyylikäs ruusukultainen koristelu. Siveltimen kärki on muotoiltu hieman pyöreäksi, joten sillä pääsee näppärästi tarkkuttakin vaativille alueille.


Round contour brush R14 on pienehkö ja tiivis varjostus ja highlighter sivellin. Tämänkin harjakset ovat tosi pehmeät, mutta koska ne on aseteltu hyvin tiiviisti, tämä tuntuu sopivan jämäkältä varjostuksien tekemiseen. Pyöreä muoto sopii hyvin poskiluun alle ja korostuspuuteri tällä levittyy myös vaivatta.


Tapered blending brush R39 on setin ainoa silmämeikkisivellin. Tämä melko jämäkkä, mutta pehmeä sivellin sopii hyvin luomivaon työstämiseen ja pieneen häivyttelyyn. Se on muotoiltu melko littanaksi ja kärjestä pyöristyväksi, joten tällä saa myös taputeltua luomiväriä koko luomelle. Monitoimisivellin sopii pienehkön kokonsa puolesta hyvin myös alaluomen luomivärien häivyttelyyn.

Oletko sinä siveltimien hamstraaja vai pärjäätkö parilla? :)

Love, Mari

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Heinäkuun #MorpheMe

Heippa taas kaikki ruudun sillä puolen! :) Tänään kurkistellaan yhdessä heinäkuun MorpheMe "boksiin",  mitä siveltimiä sieltä tässä kuussa löytyikään? MorpheMe on siis kauneusboksien tyylinen palvelu, jossa sinulle toimitetaan joka kuukausi erilainen kattaus Morphen siveltimiä. Jos olet siis kokoamassa itsellesi uusia siveltimiä tai kaipaat muuten vaan päivitystä tai olet mun tapaan sivellin addikti, on tämä palvelu kuin tehty sulle. Tämä on nyt mun kolmas MorpheMe pussi ja oon ollut todella tyytyväinen. Tätä saa tilattua suoraan Suomeen, mikä on ihan huippu juttu, ei tarvita välikäsiä! Tilaamaan pääset tästä linkistä, jos haluat käyttää mun koodia ja saada ilmaisen siveltimen tilaamisen yhteydessä. Jos et halua käyttää mun linkkiä, pääset tästä Liveglamin kotisivuille ja tilaamaan. 



Heinäkuussa teemana oli silmämeikkisiveltimet ja pussista löytyikin huimat kahdeksan erilaista sivellintä! Näillä pääsee jo tosi pitkälle silmämeikin teossa, joten ihan huippu pussi tällä kertaa. Suurin osa näistä jäi mun omaan käyttöön, mutta kaksi sivellintä laitoin arvontalaatikkoon odottelemaan vuoroaan.


M411 Pointed blender on näppärän kokoinen pieni häivytyssivellin, jolla saa halutessaan tehtyä tarkkaakin häivytystyötä. Häivytyssiveltimiä ei mun mielestä voi olla koskaan liikaa, joten tämä tulee ehdottomasti käyttöön, sopii muuten hyvin myös cut crease työskentelyyn!

E27 Elite II Pro round blender brush on iso häivytyssivellin, mun  suosikkini näistä kaikista. Elite sarjan siveltimet on todella pehmeitä ja laadukkaita, tämä ei ole poikkeus. Muhkea sivellin on sopiva suureen häivyttelyyn, vaikka sen ihan ensimmäisen sävyn lisäämiseen luomelle ja luomivakoon.

M331 Jumbo crease on sivellin jota en ihan ymmärrä, tämä onkin toinen niistä kiertoon lähtevistä. Se on todella tiivis ja jämäkkä, joten mä en osaisi käyttää tätä luomivaon työstämiseen. Kenties, jos pitäisi saada häivyteltyä ihan vaan pikkuisen jotain tarkkaa rajaa?

M173 Mini buffer on tarkoitettu esimerkiksi peiteaineen levitykseen silmien alle, voidemaisille tuotteille, nenänpielten häivyttelyyn yms muuhun tarkkaan työhön, mihin suuret siveltimet eivät pysty. 


M207 Sable angle liner  on perinteinen viistopäinen rajaussivellin, jota voi käyttää geelimäisille ja nestemäisille ja puuterimaisille rajauksille, sekä tietysti myös kulmakarvojen muotoiluun. Näppärän kokoinen pieni sivellin tuntuu sopivan jämäkältä, mutta ei raapivalta.

M168 Presice bullet crease tarkkaan ja pieneen työskentelyyn. Tämä sopii hyvin vaikka alaluomen viimeistelyyn, silmän sisänurkkaan, kulmaluulle tai mihin tahansa muuhun tarkkuutta vaativaan työskentelyyn.

M250-2 Detail liner on synteettinen rajaussivellin, jolla saa tehtyä tarkkaa jälkeä. Toimii parhaiten nestemäisten ja geelimäisten rajausvärien kanssa. Tämä lähtee myös kiertoon, koska mulla on vastaavia jo aika monta ja käytän niitä todella harvoin.

M170-2 Oval taklon lip on setin ainoa huulimeikkisivellin. Tätä voi toki käyttää myös silmämeikkiin, mutta muodoltaan se on aika täydellinen huulten tarkkaan täyttämiseen. 

Miltä heinäkuun siveltimet vaikuttivat?

Love, Mari

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kesäkuun #MorpheMe

Kesäkuun MorpheMe setti tipahti mun postiluukkuuni viime viikolla ja tänään päästään tutustumaan näihin siveltimiin hieman paremmin. Jos ette ole lukeneet mun viime kuun esittelyä MorpheMe -palvelusta, on kyseessä kuukausittainen tilauspalvelu, joka toimittaa kotiin joka kuukausi erilaisen setin Morphen siveltimiä. Vaihtoehtoisesti voit myös skipata kuukauden tai vaihtaa kyseisen kuun siveltimet johonkin toiseen settiin, kuten minä tein nyt kesäkuussa. Nämä mun saamat siveltimet ovat alunperin tulleet kesäkuussa 2016, mutta ne kiinnostivat mua enemmän kun tämän kuun varsinaiset siveltimet. 

MorpheMe on osa Liveglam perhettä ja sitä saa tilattua suoraan Suomeen, jolloin hintaa tulee noin 25 dollaria kuussa. Liittymällä clubiin tämän linkin kautta saat tilauksesi mukana valita yhden ilmaisen siveltimen ja samalla minä saan omalle pistetililleni 200 pistettä. Mikäli et halua käyttää mun linkkiä, pääset liittymään clubiin osoitteesta www.liveglam.com.



Mun valitsemassa setissä tuli mukana kolme Morphen Elite 2 kokoelmaan kuuluvaa sivellintä. Nimensä mukaan nämä on Morphen eliittiä, eli niitä laadukkaimpia ja myös arvokkaimpia siveltimiä. Monet tubettajan kehuu näitä ihan jatkuvasti ja itsekin olen paria Elite sivellintä päässyt käyttämään ja oon tykännyt niistä kovasti. Tähän settiin kuului pieni kynäsivellin, contoursivellin ja puuterisivellin.


Morphe brushes  E36 / 6,80€

E36 on pyöreäkärkinen pehmeä kynäsivellin, joka sopii täydellisesti alaluomen työskentelyyn ja tarkkaan työhön esimerkiksi luomivaossa, ulkonurkassa ja cutcrease meikeissä. Todella monikäyttöinen sivellin siis ja näitä tarvii aina. Ihanan pehmeät karvat eivät myöskään yhtään raavi herkkää alaluomen ihoa.


Morphe brushes E3 / 20,40€

E3 on pienehkö puuterisivellin, jonka kärki on muotoiltu ylhäältä kapeammaksi ja keskeltä pulleammaksi. Tämä on aikalailla täydellinen kasvosivellin monipuolisuutensa vuoksi. Tällä voi levittää kasvoille puuterin, kiinnittää peiteaineen silmien alle, levittää poskipunan ja myös varjostaa kasvoja terävämmän kärjen ansiosta. Pieni koko ei ole mun mieleeni puuterisiveltimissä, tykkään isoista ja muhkeista. Tämä on kuitenkin niin monipuolinen, että kokokaan ei häiritse. Sivellin on todella pehmeän tuntuinen kasvoilla, mutta kuitenkin sopivan jämäkkä, jotta se tarttuu hyvin puuterin ja saa sen myös häivytettyä.


Morphe brushes E4 / 16,70€

E4 on perinteinen viistopäinen varjostussivellin, joka sopii erinomaisesti myös poskipunan levitykseen ja häivyttelyyn. Viistoon leikattu muotoilu saa siveltimen sopimaan täydellisesti poskille ja poskiluun alle, joka tekee kasvojen varjostuksesta ja muotoilusta helpompaa. Tässäkin on ne ihanan pehmeät karvat ja sopivasti jämäkkyyttä. 

Nämä kaikki kolme sivellintä oli todella mieluisia ja pääsevät heti käyttöön. Suosikiksi nousi ehkä tuo puuterisivellin, mutta kuten sanottu, kaikki on loistavia ja pääsevät jatkuvaan käyttöön. Arvoltaan tämä setti oli 43,90€ ja maksoin siitä tosiaan sen hieman vajaa 25 dollaria. Hinnat on katsottu beautybay verkkokaupasta, jonne myös kuvien alla olevat linkit johtaa, koska sieltä saa Morphea tilattua kätevimmin. Myös Morphen omilta sivuilta saa tilattua Suomeen, mutta postikulut ovat noin 20 dollarin luokkaa ja Jenkeistä tilattaessa täytyy muistaa vielä laskea alvit päälle.

Miltä tämä setti vaikutti?
Kiinnostaako Morphen siveltimet?

Love, Mari

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Toukokuun MorpheMe

Aurinkoista sunnuntaita ihanaiset! Tänään me päästään tutustumaan jälleen uudenlaiseen "kauneusboksiin", kun olen vihdoin saanut käsiini mun ensimmäisen MorpheMe -pussin. MorpheMe on yksi Liveglam.comin kuukausittaisista bokseista, jonka mukana tulee aina vähintään 3 Morphen meikkisivellintä. Siveltimien arvo on aina vähintään 30 dollaria, eli riippuen onko mukana edullisia vai arvokkaampia siveltimiä, niitä voi tulla useampia. Liveglamilta löytyy myös kaksi muuta "kerhoa", huulilakoille ja kynsilakoille, mutta nämä siveltimet kiinnosti minua eniten. Tämä on oivallinen palvelu kaikille, jotka vasta alkavat kokoamaan sivellinvarastoaan tai ihan vaan meille sivellinfanaatikoille. Morphen siveltimet on yksiä mun suosikkeja, joten innolla odotan mitä kaikkea tämä palvelu mulle vielä tuokaan.

MorpheMe -pussia saa tilattua suoraan Suomeen, mikä on myös iso plussa! Hintaa tällä on postikuluineen noin 25 dollaria. Tilaamalla oman MorpheMe tilauksesi mun suositus linkin kautta saat tilauksesi yhteydessä valita ylimääräisen ilmaisen siveltimen. Linkkiä käyttämällä myös minä saan tililleni Morphe pisteitä, joita voi sitten myöhemmin käyttää eri palkintojen lunastamiseen ja yhden siveltimen myös itselleni. Mikäli et halua mun linkkiä käyttää, niin tilaamaan pääset tuolta postauksen alusta löytyvällä linkillä :).


Toukokuun pussista löytyi viisi gunmetal -sarjan sivellintä. Olin tosi innoissani näistä, koska mun ihan suosikki silmämeikkisivellin on tätä gunmetal -sarjaa, joten odotukset oli korkealla. MorpheMe:llä on muuten myös sellainen kiva ominaisuus, että seuraavan kuukauden siveltimet paljastetaan etukäteen ja halukkaat voi ne käydä kurkkaamassa. Jos kyseiset siveltimet ei kiinnosta, voi ne vaihtaa johonkin toiseen sivellinsettiin, MorpheMe pisteisiin tai vaihtoehtoisesti voit myös skipata koko kuukauden. Mä olen vaihtanut mun kesäkuun siveltimet mua kiinnostavampaan settiin, mutta siitä lisää sitten kesäkuussa!

Ennen kun hypätään niihin siveltimiin niin pieni maininta; olen ottanut siveltimien hinnan Beautybay verkkokaupasta, josta niitä on helpoin tilata Suomeen. Morphen omilla sivuilla hinnat ovat hieman alhaisemmat, mutta niihin tulee aina päälle postikulut ja alvit.


G1 Small buffer / 16,20€

Tämä pienikokoinen buffer sivellin hämmästytti ensialkuun, mutta kun kokeilin levittää tällä meikkivoidetta, se toimi kuin unelma. Tämä on tarpeeksi pieni, jotta sillä pääsee hyvin myös hankaliin kohtiin kasvoilla, kuten nenänpieliin ja silmien alle. Toki tällä pienellä siveltimellä meikin työstäminen on hitaampaa kuin isolla siveltimellä, mutta mä olin tähän todella tyytyväinen. Tätä voi käyttää myös muille voidemaisille tuotteille, kuten aurinkopuuterille ja poskipunalle.

Alunperin sivellin on tarkoitettu puuterituotteiden levittämiseen, mutta mun on vaikea nähdä itseäni käyttämässä näin tiivistä ja jämäkkää sivellintä puuterille. Pitää ehkä kokeilla kuitenkin, jotta tiedän mistä jään paitsi. Tämä sopii myös ilmeisen hyvin mineraalimeikkien levitykseen, sen voin uskoa helposti!


G40 Pro detail powder / 5,99 usd

Pienikokoinen puuterisivellin on kätevä, kun haluat levittää puuteria niille vaikeasti tavoitettaville alueille tai haluat keskittää puuterin vain tiettyyn kohtaan kasvoja. Mä tykkään itse levittää tällä puuterin silmien alle tai vaihtoehtoisesti huiskia irtopuuterin pois tällä. Myös nenän puuterointi käy tällä kätevästi. Olen myös kokeillut levittää tällä peiteainetta silmien alle ja toimi myös siihen tarkoitukseen erittäin hyvin! Tätä sivellintä ei ollut juuri nyt Beautybayn valikoimissa, joten hinta on napattu Morphen omilta sivuilta.


G41 Mini contour / 11,20€

Tämä litteä ja pieni contour sivellin on tarkoitettu tarkkaan varjostustyöhön niin voidemaisilla kuin puuterinmaisilla tuotteilla. Tällä saa tehtyä todella tarkat ja terävät varjostukset, mikä ei ole oikeastaan ihan mun juttuni. Itse käytän tätä silmämeikin siistimiseen irtopuuterilla, mikä on alunperin Jaclyn Hillin vinkki. Tällaisella litteällä siveltimellä kun taputtaa irtopuuteria silmäkulmaan, saa kätevästi siistittyä rajan. 


G19 Round liner contour / 5,60€

Tämä kapeakärkinen sivellin on tarkoitettu silmämeikin varjojen häivyttelyyn, sillä tällä pääsee kätevästi sinne luomivakoon tai silmän sisänurkkaan. Voisin kuvitella tän olevan erittäin hyvä myös cutcrease meikin tekoon. Itse tykkään käyttää tätä eniten alaluomen häivyttelyyn ja luomivärin levitykseen alaluomelle. Tarvittaessa tällä saa myös korostettua sisänurkkaa ja kulmaluuta.


G38 Mini round contour / 11,10€

Jos kaipaat sivellintä tarkkaan varjostukseen, on tässä hyvä vaihtoehto. Etenkin voidemaisille tuotteille tämä toimii erittäin hyvin. Sivellin on tarpeeksi pieni ja jämäkkä mahtuakseen poskiluun alle ja kuitenkin pyöreä muoto helpottaa varjostuksen häivyttelyä. Tämä on myös sopivan pieni mahtumaan mun voidemaisen peiteainepaletin nappeihin, joten jes! :D 


E22 Elite II pointed blender brush / 8,70€

Mun valitsema ilmainen sivellin oli tämä E22 häivytyssivellin. E -sarjan siveltimet on kaikki Morphen Elite -kokoelmaa eli vielä astetta parempilaatuisia, vaikka hyviä ne kaikki ovat. Tässä on kaikki kohdillaan, muoto on täydellinen luomivakoon ja tämä on ihanan pehmeä, ei raavi luomilla yhtään. 

Miltä toukokuun siveltimet vaikutti?
Kiinnostuitko MorpheMe palvelusta?

Love, Mari
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...