sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Maaliskuun Boxycharm Premium

Maaliskuussa sain ihka ensimmäisen Boxycharm premium boksini ja vitsit mikä aloitus! Olen tässä viime kuukausien aikana perunut Boxycharmia lukuunottamatta kaikki kauneusboksini ja nyt otin perus boxyn rinnalle vielä Boxycharm premiumin. Premium boksi lanseerattiin muistaakseni marraskuussa ja seurailin pari kuukautta miltä se näyttää ennen tilaamista. Sisältö on vakuuttanut (todellakin!) ja lisäsin itseni jonotuslistalle tammikuun lopulla. Maaliskuun boksi oli ensimmäinen, jonka sain ja se oli yhteistyössä Fenty Beauty:n kanssa.

Premium boksista löytyi siis maaliskuussa ainoastaan Fentyn tuotteita, tämä oli Boxycharmin ensimmäinen yhden brändin boksi. Toivottavasti näitä tulee vielä lisää myöhemmin, sillä mä olin todella iloisesti yllättynyt boksin sisällöstä.



Killawatt freestyle highlighter / 36usd

Tämä highlighter oli osa Fentyn alkuperäistä lanseerausta ja tästä tuli lanseerauksen yksi puhutuimmista tuotteista. Fentyn korostustuotteet ovat todella upeita ja tämä Killawatt on joukon johtotähti, täysin uniikki. Sävyltään tämä sopii parhaiten tummille ihonsävyille, mutta itse ajattelin testata tätä kesällä jos onnistun saamaan rusketusta tai ainakin sekoitettuna vaaleampien sävyjen kanssa. Tämä toimii myös oikein hyvin luomivärinä.


Gloss bomb universal lip luminizer / 19usd

Fentyn huulikiiltoja on kehuttu todella paljon ja olinkin super innoissani, kun pääsen tätä vihdoin testaamaan. En ole mikään huulikiiltojen suurkuluttaja, mutta viimeaikoina käyttänyt niitäkin enemmän. Sävy tässä on läpikuultava ja kimalteleva, sopii siis hyvin minkä tahansa rajauskynän tai huulipunan päälle.

Mattemoiselle plush matte lipstick / 18usd

Näitä Fentyn huulipunia olen myös halunnut kokeilla jo pidemmän aikaa ja varsinkin tämä mattemoiselle koostumus on kiinnostanut. Sain sävyksi kauniin neutraalin rusehtavan nuden, joka sopi oikein hyvin. Tätä tulee käytettyä selkeästi enemmän, kuin vaikkapa tumman vihreää, joka oli myös yksi sävyvaihtoehdoista.


Invisimatte blotting paper / 16usd

Tämä blotting paper eli kiiltoa poistava paperi oli mulle boksin turhin tuote ja pieni pettymys, olisin toivonut kaikkien olevan meikkituotteita. Mä en juurikaan kiiltele, enemmänkin sitten kesällä kasvot hikoaa. En siis koe, että mulla olisi tarvetta tälläiselle, mutta kenties joskus tarve yllättää sattumalta. 

Match stix shimmer skinstick / 25usd

Fentyn match stix puikot ovat mulle ennestän tuttuja ja etenkin nämä highlighter puikot ovat mun mielestä aivan ihania! Tämä kultainen sävy on mulle liian tumma, mutta tätäkin voin käyttää sekoitettuna tai vaikka poskipunan päällä tms.  Koostumus näissä on todella miellyttävä ja heleyttä riittää!


Moroccan spice eyeshadow palette / 29usd

Tämä luomiväripaletti oli mun mielestä ehdottomasti kiinnostavin tuote. Tässä on aivan upeat sävyt ja mitä nyt yhden meikin perusteella voin sanoa, niin koostumus on myös todella hyvä. Fentyn luomivärit oli mulle ennestään vieraita, joten senkin puoleen tätä oli kiva päästä kokeilemaan.

Onko Fentyn tuotteet sulle tuttuja?

Love, Mari

12 kommenttia:

  1. Oi miten kiva sisältö! Tää olis ollut mulle ihan mahtava tapa päästä tutustumaan Fentyn tuotteisiin, kun en tosiaan oo testannut vielä mitään :) Toi luomiväripaletti on ihan superkaunis<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli tosiaan ihan huippu! Innolla odotan lisää näitä yhden brändin bokseja :).

      Poista
  2. Olipa tosi kiva sisältö! Mä oon kans Boxyn Premium-bokseja ihastellut ja miettinyt, että olisi joskus kiva tilata testiin :)

    Tällaiset yhden brändin teemaboksit ovat kivoja, kun pääsee tutustumaan laajasti kyseisen brändin tuotteisiin. Mä olen Fentyltä testannut vain huulikiiltoja ja ne oli tosi kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole vielä kun tämä yhden kuun kokemus, mutta tän perusteella suosittelen tilaamaan kokeiluun :D. Tykkään kanssa tästä yhden brändin ideasta, toivottavasti näitä nähdään lisää. Näin vihjailun, että JOUER saattaisi olla seuraava.

      Poista
  3. Ei ole mitenkään tuttu tuote, kivan raikkaat värit on paletissa :)

    VastaaPoista
  4. Tällä kertaa iskinkin silmäni tuohon highlighteriin - ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fentyn highlighterit on aivan ihania! Tämä killawatt myös, vaikka onkin vähän liian tumma sellaisenaan.

      Poista
  5. En ole kuullutkaan tällaisesta boksista, ylipäätään en koskaan mitään tilannut, kun pelottaa että tulee paljon ns. turhia tuotteita kaapin tukkeeksi. Kivaa että tykkäsit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän näissä bokseissa aina on, että voi tulla tuotteita, joille ei itsellä ole käyttöä. Mä olenkin tykännyt antaa niitä lahjaksi :).

      Poista
  6. Siis miten täydellinen sisältö! Nuo huulikiillot on kyllä kaikki 6/5 ja noi korostustuotteet ihan omaa luokkaansa. Luomivärejä tekisi vielä mieli testata, ehkä joku päivä!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin!! Tää oli mun eka huulikiilto, mutta oon vakuuttunut :D.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...