tiistai 26. kesäkuuta 2018

LUSH Helping hands

Hei kaikille! Löytyykö sieltä ruudun takaa muita, jotka kärsivät aina vaan kuivista, karheista ja jopa "haavoittuvista" käsistä? Kuivat kädet on mun ikuisuusvaivani ihan ympäri vuoden, mutta oireet toki korostuu aina talviaikaan. Teen töitä paljon käsilläni ja pesen käsiä jatkuvasti, joten ne ovat kovalla koetuksella ihan päivittäin. Olen kokeillut paljon erilaisia käsivoiteita, osa hyviä ja osa täysin turhakkeita. 

Sain kesän alussa ihanan kesäpaketin LUSHilta, josta löytyi myös heidän jo perinteinen Helping hands -käsivoide. Tämä oli mulle uusi tuttavuus, jonka otin ilolla heti käyttöön. Olen käyttänyt tätä nyt päivittäin noin kuukauden ajan ja ajattelin jakaa teillekin vähän mietteitäni tästä voiteesta. 


Helping hands -käsivoide sisältää mm. kamomillavettä, manteliöljyä, sheavoita, luomukaakaovoita, hunajaa ja laventeliöljyä. Purkkiin on pakattu hoitavia luonnollisia aineita, jotka hemmottelevat käsiäsi heti ensi kosketuksella. Voide lupaa rauhoittaa ja ravita kuivia ja kipeitä käsiä ja hoitaa ne samettisen pehmeiksi. 

Voiteessa sanotaan olevan neutraali, hieman laventelinen tuoksu. Sitä en ihan täysin allekirjoita, tuoksu on mun nenääni melko voimakaskin enkä kauheasti laventelia tästä huomaa. En oikein tiedä mille tämä tuoksuu, mutta se tuoksu onkin ainoa asia koko voiteessa, mistä en niin välitä. Onneksi se kuitenkin katoaa käsistä melko nopeasti.


Koostumukseltaan voide on melko paksua, mutta ei kuitenkaan tönkköä. Se imeytyy käsiin todella nopeasti, mikä onkin yksi syy miksi tästä niin kovasti pidän. En tykkää yhtään siitä rasvaisesta tunteesta mikä käsiin joskus jää käsivoiteen jälkeen, tän kanssa ei ole ollut sitä ongelmaa. Kädet tuntuu voiteen jälkeen pehmoisilta ja ravituilta, helpotus tulee ihan samantien. Tämä on myös ihan super riittoisaa tavaraa, olen nimittäin käyttänyt tätä päivittäin noin kuukauden ja tähän on kulunut vain pieni kuoppa, vaikka käytän aina melko isojakin nokareita. 


Mun kädet on saaneet tästä helpotuksen, etenkin nyt kesäaikaan tämä on juuri sopivan tehokas hoito käsille. Voiteella on hintaa LUSHilla 14,95€ / 100g ja se tosiaan kestää ja pitkään. Ostoksilla voit käydä täällä.

Onko siellä muita kuivien käsien kanssa taistelijoita?

Love, Mari

*Tuote saatu pr näytteenä

12 kommenttia:

  1. Talvella enemmänkin tulee kamppailtua ihon kuivuuden kanssa - myös käsissä vaikkakin yritän kyllä kesälläkin muistaa huoltaa myös käsien ihoa (paino sanalla yritän - se vähän turhan usein unohtuu o.O)..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös talvella aina se pahin tilanne, mutta tänä kesänä on jostain syystä kädet kuivuneet tosi paljon.

      Poista
  2. Minä. Yöksi juuri joku tälläinen tosi hoitava käsivoide, mutta sitä ennen laitan käsille joko puhdasta sheavoita tai Elizabeth Ardenin Eight Hour Creamia niin aamulla on kädet todella pehmeät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kanssa tykästynyt nyt sheavoihin, oon käyttänyt sitä lähinnä jaloille, mutta täytyykin kokeilla myös käsiin sitä! :)

      Poista
  3. Mulla kuivuu kädet siinä missä muukin kroppa, oli sitten talvi tai kesä, eli tällaiset käsivoiteet kiinnostaa aina :) Muuten toi kuulostaa hurjan hyvältä, mutta voiteen tuoksu jäi vähän mietityttämään. Mä inhoan laventelin tuoksua, mutta toisaalta jos se ei siinä pahemmin tuoksu niin ehkä mä voisin tälle antaa jossain vaiheessa tilaisuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu on tässä se ainoa asia, josta en niin välitä. Mä oon mielestäni tykännyt laventelin tuoksusta aina, mutta tässä on vaan jotain outoa. :D Ei kuitenkaan niin häiritsevästi, että jäisi käyttämättä.

      Poista
  4. Mulla on alkanut nyt kuivua kädet, kun lapsen kanssa joutuu lotraa vedelle aika paljon. Normaalisti käsien kuiviminen on ollut talvinen ongelma. Vielä on hakusassa hyvä käsivoide, koska kriteereitä on paljon. Haluan muun muassa tuoksuttoman, hoitavan ja nopeasti kuivuvan voiteen. Usein perusvoiteet, jotka ovat tuoksuttomia, eivät imeydy kovin nopeasti. Hmm, vaikeaa :D

    https://lifewithhannamari.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mikään helppo tehtävä löytää hyvää voidetta, joka täyttäisi nuo kriteerit, mutta varmasti se on olemassa :). Toivottavasti löydät sen pian! Tämä voide täyttää mun mielestä 2/3 osaa sun kriteereistä :D

      Poista
  5. Kuulostaa ihanalle, täytyy ehdottomasti laittaa testiin itsekin sillä en voi elää ilman hyvää käsirasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tää on ollut yksi mun käsien pelastaja nyt tänä kesänä :)

      Poista
  6. Kädet ja jalat kuivuu paljon. Samoin näin atoopikkona talvisin koko kroppa. Pitänee joskus kokeilla näitä merkkituotteita markettirasvojen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marketistakin kyllä löytyy hyviä, jos vaan osaa etsiä :). LUSH on kuitenkin mun lemppareita luonnollisuuden vuoksi, heillä kaikki tuotteet tehdään edelleen käsityönä laadukkaista raaka-aineista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...