sunnuntai 25. helmikuuta 2018

ColourPop kokoelma

Leppoisaa sunnuntaita ystävät! Tälle päivälle olisi luvassa postaus, jota olen lupaillut jo pitkään. Tämä aloittaa myös uuden "sarjan" blogissani, yhden brändin kokoelma -postaukset. Tänään käyn siis läpi mun koko ColourPop kokoelman kanssanne, varautukaa siis pitkään postaukseen! Tässä välissä kannattaa käydä hakemassa vaikka kuppi kahvia ja jotain pientä purtavaa :). 

ColourPop on ehdottomasti yksi mun suosikki brändini, ellei sitten jopa se ykkönen. Mun kokoelma on kasvanut aika valtavaksi tässä parin vuoden aikana, mutta mun on tosi vaikea karsia mitään näistä. Tämän postauksen loppuun olen koonnut vielä yhteen kuvaan kaikki tuotteet, jotka nyt tämän läpikäynnin aikana laitoin poistopinoon, joten myös pieni declutter on luvassa. Nämä kuvat on otettu noin pari viikkoa sitten ja kokoelma ei siis ihan ajantasalla ole, sain nimittäin torstaina ja perjantaina mun pari viimeisintä tilausta käsiini. Niistä puhutaan sitten myöhemmin! Mutta nyt itse asiaan.


Ostin mun ensimmäiset ColourPopit kesällä 2015, jolloin tilasin sekä Kathleen Lightsin, että Shaaanxo:n luomivärinelikot ja mun ensimmäisen lippie stixin (muistaakseni sävy oli Cookie). Siihen aikaan ColourPopin valikoimiin kuului ainoastaan super shock tuotteet, sekä tietysti lippie stixit. Pikkuhiljaa ColourPop on laajentanut valikoimaansa, ensin tuli ultra matte lip huulipunat ja siitä sitten lähti valtava kasvu ja suosio ja sen myötä myös mun kokoelman kasvu. 


Aloitetaan mun kokoelman läpikäynti kasvopaleteista. ColourPop aloitti puuterimaisten tuotteiden tuottamisen viime talvena/alkukeväästä näiden poskipuna/aurinkopuuteri/highlighter duojen kanssa. Alexis Ren -kokoelma oli ensimmäinen julkaistu, siitä löytyy aurinkopuuteri ja highlighter ja se onkin yksi mun suosikeista. Sonya Esman paletista löytyy poskipuna ja highlighter, mutta ne ovat ns. super shock -koostumusta. Kaksi alinta eli The Knockout ja Double play olivat osa kevätkokoelmaa, Double play on yksi mun lemppareista. Vasemmalta löytyy ColourPopin ensimmäinen highlighterpaletti, joka julkaistiin viime kesänä. Kuvasta puuttuu uusin highlighterpaletti Nude Endo, jonka sain käsiini torstaina sekä Karrueche kokoelman kasvopaletti, jonka olin juuri laittanut poistopinoon.


Super shock cheek tuotteita löytyy myös jonkin verran, pääasiassa highlightereita. Vasemmalla on kaikki mun yhdeksän highlighteria ja niitä suosittelen kyllä lämmöllä, ihan täydellisiä ja niin helppoja käyttää! Mun kestosuosikkini on Lunch money, joka sopii joka tilanteeseen. Oikealta löytyy mun poskipunat ja aurinkopuuterit. Näistäkin tykkään kovasti, mutta käytän jostain syystä vähän harvemmin. Mun suosikki poskipuna on kesäisin Holiday, joka on tuo kaunis kirkas koralli. Toinen lemppari on Prenup, jopa sopii täydellisesti syksyyn ja talveen. 


Puuterimaiset aurinkopuuterit, highlighterit ja poskipunat ovat melko uusia juttuja, olisiko nämä ilmestyneet viime syksynä. Multa löytyy tällä hetkellä kaksi aurinkopuuteria (toinen vaan kuvassa), yksi peruskokoelman highlighter sävyssä Here kitty kitty ja kaksi My little pony -kokoelman highlighteria. Yhtään poskipunaa en ole vielä hankkinut, mutta eiköhän sellainenkin tule ostettua. Näiden lisäksi ostin juuri uuden luster dust highlighterin, joka on siis ns. irtopuuteri, hyvin glitterinen.


Viime kesänä julkaistiin Crystals -kokoelma, johon kuului ColourPopin ensimmäiset nestemäiset highlighterit, pohjustus- ja kiinnityssuihkeet ja sävytettyjä huulivoiteita. Ostin tietysti koko kokoelman, niin kiinnostavilta nämä vaikutti. Näissä on tosi jännät sävyt, vihreää ja sinistä, joita harvemmin tulee käytettyä. Eniten olen käyttänyt tuota amethyst priming spray suihketta, joka alkaakin vedellä jo viimeisiään.


ColourPopin kulmatuotteet on mun suosikkeja. Olen käyttänyt loppuun ainakin pari kulmakynää, tällä hetkellä käytössä on kaksi vanhan mallista ja yksi uudistettu versio. Myös purkeissa olevat pomade tyyppiset kulmavärit on parhautta, tykkään niistä jopa enemmän kuin Anastasian alkuperäisistä, nämä ei kuivu yhtä nopeasti. Brow boss -kulmageeli on myös viime syksyn uutuus ja olen tykännyt siitäkin kovasti.


Huultenrajauskyniä mulle on kertynyt myös aika paljon ja nämä onkin mun suosikkeja, harvemmin käytän muita brändejä. Alkuaikoina kun ostin lippie stixejä niin ostin usein saman sävyn rajauskynän, nykyään löytyykin sopiva lähes kaikkien punien alle. Nämä on teroitettavia, mutta super pehmeitä ja kermaisia.


Sitten ne alkuperäiset lippie stixit. Näitä olen tässä vuosien varrella karsinut aika paljonkin, mutta tässä ne mun lempparit, jotka pysyy mun kokoelmassa aina vaan. Koostumuksia löytyy erilaisia, kermaista ja mattaa, satiinia ja matta x. Mun suosikkini on matte x, joka on todellakin matta, mutta tuntuu huulilla samettisen pehmeältä ja aika miellyttävältäkin. Nämä on mun suosikkeja arkikäytössä, niin helppoja ja vaivattomia. En ole pitkään aikaan ostanut uusia, näistä kun ei nykyään kuule puhuttavan ja uusia sävyjä ei ole mun tietooni tullut. Toivottavasti eivät ole lopettamassa näiden valmistusta.


Tässä yläpuolella on kaikki mun sekalaiset huulipunat, eli ultra metallic lipit, ultra blotted lipit, minit ja pari mattaa, jotka eivät enää mahdu omaan lokerikkoonsa. Nämä on niitä, joita käytän aika harvoin, mutta kuitenkin silloin tällöin. Metallic sävyistä mun lemppari on tuo ruusukultainen upeus.


ColourPopin ultra glossy lip huulikiillot on mun suosikkeja kiiltojen osalta. Näiden koostumus on tosi miellyttävä, ei yhtään ällön tahmea. Mä en yleensä ole ollut huulikiiltojen ylin ystävä, koska en siedä sitä tahmeutta, mutta näiden kanssa mulla ei ole ongelmaa ja niitä onkin kertynyt mun näkökulmasta aika paljon. Suosikkeja on Aquarius ja Bestie.


Näistä telineistä löytyy kaikki mun ultra matte lip punat (vasemmalla) ja ultra satin lip punat (oikealla). Molemmista tykkään kovasti, mutta ehkä ultra satin lipit on vielä niitä ylimpiä lemppareita. Niitä käytän enemmän kuin mitään muita nestemäisiä huulipunia. Ultra matte lipit on siitä vähän ikäviä, että niiden säilyvyysaika ei ole paras mahdollinen, niiden koostumus muuttuu melko nopeasti paksuksi ja senpä vuoksi aika usein joudun heittämään huonoksi menneitä pois. Uudet sävyt tuntuvat kestävän aikaa paremmin kuin ne vanhat alkuperäiset.


ColourPopin värikkäät eyelinerit on tosi hypetettyjä eikä suotta, ne on todella hyviä! Kermaisia, pehmeitä, hyvin levittyviä ja pysyviä. Ainoa, joka mulla ei ole toiminut on ruskea sävy Mr. Bing. Mulla on siitä varmaan joku maanantaikappale, kun siitä ei tunnu irtoavan juuri mitään väriä. Näissä on ongelmana se, että nämä on aika hauraita ja katkeilevat helposti, mutta käytössä se ei ole haitannut kun muistaa vääntää kärkeä ulos ihan vähän kerrallaan.


Loppuvuoden uutuuksia oli supernova shadow -nestemäiset luomivärit. Näihin olen ihan täysin rakastunut, niin mielettömän upeita! Näitä voisi verrata niihin Stilan supersuosittuihin glitterjuttuihin, mutta hinta on vaan murto-osa niistä. Kuvasta puuttuu yksi upea tumma vihreä sävy, jonka sain käsiini äskettäin. Oikeasta reunasta löytyy mun ainoa peiteaine, no filter concealer. Tämä on mun yksi suosikki peiteaineeni, tykkään tästä jopa enemmän kuin tarten shape tapesta. Monet sanovat, että nämä hapettuvat heillä käytössä, mutta mä en ole sellaista huomannut. 


Puuteriset irtoluomivärit ilmestyivät viime talvena ja saivat aikaan suurta hypetystä. ColourPop osui täysin nappiin näiden kanssa, sävyt ovat pigmenttisiä, hyvin blendaantuvia, kirkkaita ja kaikin puolin upeita. Mulla on kolme palettia, joista yksi on täynnä, yhdestä puuttuu neljä sävyä ja yhdestä 7, joten vielä on tilaa laajentaa kokoelmaa. Nuo molemmat oikean reunan paletit on muuten ColourPopin omia magneettipaletteja. 


Luomiväripaletteja alkoi ilmestyä viime kesänä. Yes, please! paletti oli ensimmäinen ja se onkin lähes kaikkien rakastama. Sen jälkeen paletteja on ilmestynyt tasaisin väliajoin ja nyt niitä alkaa olla jo monen monta. Mä en ihan kaikkia ole ostanut, jossain kohtaa alkoi tulla ähky kun joka viikko ilmestyi uusi paletti enkä pysynyt enää kärryillä. Kuvasta puuttuu kuitenkin kaksi palettia, jotka sain vasta käsiini; Double entendre ja All i see is magic. 


ColourPop julkaisi ensimmäiset kaksi sivellintään joskus viime talvena, nuo vaaleanpunaiset. Niitä sai silloin tilaajalahjana ja mulla onkin kaksi kumpaakin mallia. Valkoiset siveltimet julkaistiin muistaakseni viime kesänä/syksyllä ja niitä mulla on koko alkuperäinen kokoelma. Kuvasta puuttuu muutamia, sillä ne olivat pesussa, mutta nämä edustaa nyt niitä kaikkia. Uusimpia lisäyksiä en ole hankkinut.


Sitten päästäänkin niihin mun suurimpiin rakkausjuttuihin eli super shock shadow luomiväreihin. Näitä mulle on kertynyt todella paljon ja rakastan näitä kaikkia. Sävyt on niin kauniita ja koostumukset näissä ihan omaa luokkaansa! Mun suosikkeja on metalliset sävyt ja mattasävyt, mutta myös kaikki ihanat glitter top coatit on myös upeita. No, nämä on kaikki upeita! Valkoiset pakkaukset on peruskokoelmaa ja kaikki värikkäät ovat olleet limited edition tuotteita. Mun suosikki sävyjä on Weenie, Koosh, Wattle ja Paradox. 



Tässä vielä ne tuotteet, jotka nyt laitoin poistopinoon. Ne päätyvät joko myyntiin, kavereille ja tuttaville tai huonoksi menneet roskiin. En nyt mitenkään valtavasti saanut karsittua, mutta ihan kivasti kuitenkin ja oon ylpeä tästä saldosta :D. 

Löytyykö sinulta ColourPop tuotteita?
Minkä brändin kokoelman haluatte nähdä seuraavaksi?

Love, Mari

32 kommenttia:

  1. Melkoisen kunnioitettava kokoelma! :D Mulla löytyy tasan pyörä 0 ColourPopin tuotetta, mutta kyse ei ole siitä ettenkö haluaisi, oon vaan liian laiska tilaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, onhan näitä kertynyt tässä vuosien saatossa :D. Nykyään ColourPopin tilaaminen on super helppoa kun ei tarvitse enää shipitoa tai muuta välikättä.

      Poista
  2. Onhan siinä sutattavaa. :D Mulla oli noiden huulituotteiden kohdalla vaarana höpsähtää tilaamaan hullun tavalla tuotteita, mutta onneksi hyppäsin tähän kelkkaan vähän myöhässä ja joku muu ehti jo varoittaa siitä, että sävyt pilaantuvat herkästi. Mäkin tykkään Matte X -punista hulluna, mutta sit taas joku nestemäinen puna oli hirveä pettymys ja nuo palettiin kerätyt puuteriset luomivärit jättivät ihan huuli pyöreänä puhaltelemaan hiillokseen. :/ Kulmakynät on kivoja myös, mutta kaikkein suurin rakkaus roihahti Sculpting Stix -varjostuspuikkoon sävyssä Dove, joka on ihan vaatimattomasti täydellinen vaalean ihon varjostussävy. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita :). Mä oon todennut, että nuo kestää hyvinä noin 1,5 vuotta ja sen jälkeen alkaa huomata koostumuksessa muutoksia. Toiset kestää pidempään ja toiset vähemmän aikaa, mutta tuo on se keskiarvo mulla. Ja hei sculpting puikot! Miten ihmeessä unohdin, onhan mullakin niitä kaksi, vähän vaan huonoissa sävyissä. Oon kyllä tosi katkera, että niiden valmistus lopetettiin, ne kun on oikeasti tosi hyviä.

      Poista
  3. No oho mikä määrä! :D Multa löytyy muutama Super Shock -shadow, pari huulituotetta, yksi paletti, yksi highlighter ja muutama irtoluomiväri. Lisää kyllä haluaisin ja etenkin peitevoidetta olisi kiva testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulta löytyy myös kiva valikoima erilaisia juttuja :). Tuota peiteainetta suosittelen kyllä testaamaan, hintaansa nähden ihan täydellinen.

      Poista
  4. HUIKEA kokoelma :) Mulla on muutama luomiväri-ja highlighterpaletti ja useampia huulipunia. On myös mun suosikki merkki! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaan aikaan sekä ylpeä, että kauhuissani tästä :D. Mutta ColourPop on vaan ihana <3

      Poista
  5. En olekaan kuullut tästä tuotemerkistä, aivan ihania paletteja ja värejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua, todella edullinen ja laadukas merkki :)

      Poista
  6. Upea kokoelma! <3 Itseltä löytyy ColourPopilta pari luomiväripalettia ja kasa huulituotteita. Ai niin ja peiteaine, sitä tosin en ole vielä kerennyt testaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tää on mun ylpeys ja lempilapsi :D Testaa ihmeessä sitä peiteainetta, on tosi hyvä!

      Poista
  7. Mulla on ColorPopeja niin ikään nolla kappaletta, ja samasta syystä kuin Jonnallakin: en vaan ole jaksanut ruveta tilamaan. En tietäisi mistä aloittaa, kun tarjontaa on vähän liikaa, mutta ihania tuotteita kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä suosittelisin aloittamaan niistä alkuperäisistä jutuista, eli super shock luomiväreistä ja kaikki huulituotteet on ihan mahtavia, myös ne uudet lux lipstick punat! :)

      Poista
  8. Apua mikä määrä meikkejä! Ihana kokoelma<3 Mulla ei oo ColouPopilta enää mitään muuta kuin kolme highlighteria ja yksi huulimeikkituote, muista huulipunista oon luopunut kun ei tullut käytettyä niitä. Noi luomiväripaletit kyllä kiinnostaa kovasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D <3 Highlighterit on ihania, mitkä sävyt sulla on? :) Ja noita paletteja suosittelen ehdottomasti testaamaan, laatu on mun mielestä ihan loistava.

      Poista
  9. Ikinä kuullutkaan tuollaisesta merkistä. Nyt jäi arkarruttamaan, minkälaisesta tuottesarjasta hinnallisesti puhutaan? Siis edullista vai luksusta vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on todella edullinen sarja, senpä vuoksi mun kokoelma on näin isoksi kasvanut :). Yksittäisillä luomiväreillä on hintaa 5 dollaria, nestemäiset huulipunat 6 dollaria ja nuo luomiväripaletit on 16 dollaria. Siinä vähän osviittaa :). Brändiin voi käydä tutustumassa osoitteessa www.colourpop.com

      Poista
  10. Mulla on muutama super shock -luomiväri, mutta aattelin luopua niistä koska vaikka sävyt on upeita, en osaa käyttää niitä. En ymmärrä miten niitä häivytetään tai ylipäänsä käytetään, kun ei ne siveltimien kanssa toimi ja sormella taas ei voi häivyttää. Saman koostumuksen highlighterit toki toimii ja lunch money on minunkin suosikki. Luomiväripaleteista oon kans tykännyt, samoin kuin tuosta Knockoutista jonka sä siirsit poistopinoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Super shock luomivärit toimii parhaiten synteettisellä siveltimellä, aitokarvaisten kanssa ne ei toimi ollenkaan. Tykkään itse levittää sormella koko luomelle ja sitten luomivaon sävyn häivytän isolla synteettisellä häivytyssiveltimellä, kuten essencen tai wet n wildin. :)

      Poista
  11. Apua miten upea ja kunnioitettava kokoelma sulla onkaan! Colourpop on ihan mun lempparimerkkejäni, mutta kokoelma ei oo kyllä läheskään noin upea :D Oon tykännyt tosi paljon erityisesti luomiväripaleteista, ultra satin lip punista sekä tietenkin noista super shock shadow -luomiväreistä! :) Tän postauksen myötä tuli vaan hirveä hinku tilailla lisää, erityisesti mua kiinnostaisi Colourpopin uudet huulipunat perinteisessä muodossa. Colourpop on kyllä petollinen just niiden edullisten hintojen takia (puhumattakaan niiden superaleista aina välillä), jonka takia sieltä tulee usein haalittua ihan liikaa kaikkea vaikkei kaikkea todellakaan tarvitsis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos, tää on kyllä mun ylpeys :D. Ei näitä vaan voi vastustaa! Mä tosiaan tilasin myös niitä uusia huulipunia ja esittely on tulossa lähiaikoina, mutta voin vinkata, että on tosi hyviä! <3 :)

      Poista
  12. Onneksi oli jo valmiiksi iso kuppi teetä, kun aloin tätä postausta lukemaan. Apua, mikä määrä meikkejä! En ole kuullutkaan tuosta merkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, tästä tuli aika pitkä :D. Onhan noita kertynyt kyllä enemmän kuin yhden ihmisen tarpeisiin.

      Poista
  13. Mä luulin, että olen kommentoinut jo tänne. Hmmm....aika mahtava määrä purnukkaa ja purkkia.

    VastaaPoista
  14. Apua Apua :D miten ihana kokoelma! Saanko tulla teille leikkii ;D

    VastaaPoista
  15. Vau, mikä kokoelma! :o Mullakin on hurjasti Colourpopin meikkejä, koska se on myös mun lempimerkki, mutta huhhuh! Kunnioitettavaa :D

    Reetta / stoori.fi/reettakristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on mun rakkaus ja ylpeys :D On tosiaan vähän kertynyt, tän jälkeenkin tullut lisää jonkin verran. ColourPop on jotain parasta!

      Poista
  16. Uuuuh! Himottais aika paljon nuo luomivärit ja paletit, etenkin MLP <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on tosi hyviä, sekä yksittäiset luomivärit, että paletit. Kannattaa tutustua ehdottomasti :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...