perjantai 16. joulukuuta 2016

Nordic style & beauty box


Heippa! Tänään olisi vuorossa uusi boksiesittely. Nordic Style & Beauty -Facebook ryhmän perustaja on koonnut yhdessä Beauty PopUp -verkkokaupan ja muiden yhteistyötahojen kanssa oman NSB boksin, joka ilmestyy kausittain. Tämä joulukuussa ilmestynyt boksi on kaikkien aikojen toinen ja mulle se ensimmäinen. Laitoin tämän ennakkotilaukseen I love me -messuilla, kun sai hieman alennusta ja nyt boksi on vihdoin ollut mun käsissä jo jonkin aikaa. Boksi maksoi normaalihinnalla 39,90€ eli kyseessä on selkeästi arvokkaampi kauneusboksi. Kurkataanpa mitä kaikkea tästä isohkosta laatikosta löytyi! 


Ensimmäisenä meikkituote, joka paljastettiinkin jo etukäteen. Tämä Lumenen uutuus on saanut osakseen paljon huomiota viime kuukausina ja moni on varmasti ollut tästä todella innoissaan. Kyseessähän on arvokkaampi tuote ja todella hyvä sellainen. Multa valitettavasti tämä jo löytyi, mutta lahjoitin tämän eteenpäin työkaverille. Tämä oli muuten täysikokoinen.


Seuraavaksi laatikosta sain käsiini Beautyblender nuden. Tästä olin innoissani, näitä tarvii aina ja tää nude versio on yksi mun lemppareista. Jes! Mukana oli myös pieni solid cleanser näyte.


Laatikosta löytyi myös kynsilakka, joka jätti mut hieman kylmäksi. Brändi on mulle täysin tuntematon, ilmeisesti italialainen. En ole tätä vielä kokeillut, joten en osaa sanoa koostumuksesta tai pysyvyydestä mitään, mutta tää sävy ei jokseenkaan ilahduttanut. 


Seuraava tuote oli idHairin lämpösuojasuihke. Mä en käytä mitään lämpörautoja, joten ei mulla ole tälle mitään käyttöä. Annoinkin myös tämän työkaverille kokeiluun. Monet oli tästä varmasti iloisia, mutta mulle aika tylsä. 


Laatikosta paljastui vielä kaksi hiustuotetta lisää, kosteuttava shampoo ja quick mask. Nämäkin oli jo etukäteen tiedossa ja nääkin oli vähän plääh. Mä en vaan oo niin kiinnostunut hiustuotteista. Nämä tulee kuitenkin omaan käyttöön ja jos ne tekee mun hiuksille jotain ihmetekoja niin voi olla, että ihastunkin ja tuun pyörtämään puheeni näiden tylsyydestä :D. Nämä oli molemmat 50ml näytekokoja eli arvoltaan siinä 5€ paikkeilla kappale. 


Seuraavaksi laatikosta löytyi täysikokoinen seesee mineral hand cream. Taas kerran on pakko sanoa, että ensivaikutelma oli "tylsää". Käsivoiteet on mun mielestä tylsiä, etenkin jos pakkauksessa ei ole mitään mielenkiintoista. Tosi tarpeellisia toki, etenkin näin talvella kun munkin kädet on kuin korput. Jostain syystä oon kuitenkin enemmän innoissani siitä mun Pokémon käsirasvasta kuin tästä. Tää pääsee kaappiin odottelemaan käyttövuoroaan ja kenties tämäkin vielä joku päivä mut yllättää ja pääsee esimerkiksi suosikit -postaukseen? 


Mun suosikiksi tässä laatikossa nousi Tangle Teezerin ultimate hiusharja. Mä rakastan mun tangle teezereitä ja oli ihanaa saada kokeiluun tälläinen varrellinen yksilö. Otinkin tän heti omaan käyttöön ja annoin vanhan harjani miehelle. Tää on ollut kiva!

Kaikenkaikkiaan boksi oli ihan ok. Mulle hieman tylsä, koska se ainoa meikkituotekin multa jo löytyi ja hiustuotteita oli liikaa mun makuuni. Olisin kaivannut enemmän meikkejä tms. BB ja Tangle Teezer oli suosikit, kynsilakkaa kokeilen ja käsirasva ja shampoo + hoitoaine tulee jossain kohtaa käyttöön. 

Mitä te piditte tästä NSB boksista? Löytyikö uusia lemppareita?

Love, Mari

4 kommenttia:

  1. Mä olen koittanut löytää lapselle joululahjaksi tota hiusharjaa useaan otteeseen Stockalta ja Sokokselta, turhaan. Ei kai auta kuin kääntyä internetin puoleen:) Varsin monipuolinen boksi, olisin kyllä ihan tykännyt sisällöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydät, toi harja on ollut tosi hyvä 😊 Tää on varmasti ollut monelle mieluisa boksi, mua vaan ei hiusjutut pääasiassa kiinnosta ja toi Lumene oli jo kaapissa 😕 Ei silti ollenkaan huono!

      Poista
  2. Millanen boksi olis sinusta hyvä, kun kaikista tuntuu olevan aina kommentti että tylsää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen, missä on uusia kiinnostavia brändejä ja tuotteita 😉 Mulla kun on kosmetiikkaa jo niin paljon ja kaikki ei vaan kiinnosta kaikkia.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...