keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

TOP3 tuoksut

Mun blogissa ei olla juurikaan nähty mitään tuoksujuttuja. Siihen on hyvin yksinkertainen syykin olemassa, mä kun en ole mikään tuoksujen asiantuntija. Mulla ei myöskään ole edes montaa tuoksua, varsinkaan mitään hienoja ja kalliita. Mä kyllä tykkään niistä paljon ja haaveilen usein ihanista luksus tuoksuista, joita kaikkien kauppojen tuoksuhyllyt on pullollaan. Mä en vaan osaa laittaa niihin niin paljoa rahaa, vaikka muuten kosmetiikkaan menee hyvinkin reippaasti. Mä myös hyvin usein unohdan laittaa hajuvettä ulos lähtiessä, joten kannan laukussa mukana niitä pieniä näytteitä, jotta on sitten jotain suihkutettavaa kun vihdoin muistan koko asian. Tän esipuheen jälkeen aattelin kuitenkin esitellä tänään mun TOP3 tuoksut eli lemppari hajuvedet. Tähän ei kuulu nyt ne näytteet, joista kiistatta löytyy mun suosikki tuoksuni (joita en vaan ole raaskinut ostaa), vaan ihan ne kunnon hajuvesipullot. Mä olen myös todella surkea kuvailemaan tuoksuja, joten en edes yritä. :D


Ykköspaikkaa pitää mun ainoa luksus hajuvesi Marc Jacobsilta. Tämä Daisy Eau so fresh sorbet tuoksu oli mun häätuoksuna ja mä rakastan tätä ihan yli kaiken. Tuo mieleen aina ihania muistoja ja tää pullo on niin kaunis! 

Raikas ja hauska Daisy Eau so Fresh Sorbet Edition tuoksu herättää onnen tunteen suloisella yhdistelmällä hedelmiä ja kukkia. Tuoksu säkenöi mehukkaan mandariinin ja omenankukkien poreilevia tuoksusävyjä. Raikas magnolia ja tuore orvokki kukkivat sydäntuoksussa, kunnes tuoksu pehmenee kermaisen puiseen jälkituoksuun. (Sokos)


Mun uusin ostokseni on Sarah Jessica Parkerin Lovely, joka on myös aivan ihana. Tämä edustaa sitä hieman edukkaampaa hintaluokkaa, johon minäkin raaskin pistää rahaa. Tässäkin on nätti pullo ja hei SJP nyt vaan on ihana.

TOP NOTES: MANDARIN, BERGAMOT, ROSEWOOD, LAVENDER AND APPLE MARTINI.
HEART NOTES: PATCHOULI, PAPER WHITES AND ORCHID.
BASE NOTES: CEDAR WOOD, WHITE AMBER, AND SULTRY MUSKS AND WOODS. (sarahjessicaparkerbeauty.com)


Vanhin joukosta on mun arkisuosikkini CK one shock for her. Ostin tän aikoinaan Hulluilta päiviltä ja tää on ollut mulla nimenomaan arkikäytössä tai päiväkäytössä. Tässä on tosi "helppo" tuoksu, ei liian voimakas ja sopii hyvin tälläiselle tietämättömälle tuoksuttelijalle. 

Särmikäs – seksikäs – impulsiivinen ck one shock for her –tuoksu avautuu säväyttävillä passionkukan, pionin ja unikon tuoksuvivahteilla. Lisää intensiivisyyttä tuoksulle antavat sydäntuoksun karhunvatukka, jasmiini ja narsissi, joita sulaneen suklaan tuoksuvivahde ympäröi. Tuoksun viimeistelevät meripihka, vanilja patsuli sekä aistillinen myski.  (Sokos)


Mikä on sun kaikkien aikojen suosikki tuoksusi?

Love, Mari

4 kommenttia:

  1. Hei, nyt heräs kiinnostus, mikä se sun ehdoton suosikki on, mitä et oo raaskinut ostaa? SPJ:n tuoksusta mulle tulee itselle hauskoja muistoja mieleen vuosien takaa. :)

    VastaaPoista
  2. SJP:n Lovely-tuoksua minun on tehnyt mieli pitkään, mutta koska sitä ei enää saa Suomesta, sen hankkiminen aina unohtuu..:D Kiinnostaisi myös tietää, mitä tuoksia et ole raaskinut hankkia!

    Hmm, itselläni on valtavan pitkä suosikkilista, joten on vaikea nimetä yhtä. Tällä hetkellä suosikkini on Hermes'in Un Jardin Apres La Mousson. Se on ihanan kevyt, mausteinen ja vähän erikoinen.

    VastaaPoista
  3. Nuo Marc Jacobsit on kyllä ihania <3 Mulla oli joskus Jacobsin Oh Lola! ja voisin kyllä ostaa uudelleenkin :)

    P.s. Blogissani on parhaillaan käynnissä tuoksuarvonta!!!

    maailmameilleavoinna.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Mun suosikki ylitse muiden on aina ja ikuisesti Chanel 5. Siihen palaan aina.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...