Näytetään tekstit, joissa on tunniste keväinen meikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keväinen meikki. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. maaliskuuta 2016

Spring rose

Heippa vaan! Tänään olisi sitten viiminen työpäivä ennen pientä pääsiäislomaa, hiphei. Miten te aiotte viettää pääsiäistä? Blogin puolella on luvassa mm. tuote-esittelyjä parista kivasta jutusta ja pääsiäis-teemaan sopiva meikkilook. Tänäänkin ollan meikin parissa ja hyvin keväisen sellaisen. Tämä on itse asiassa aikalailla lähes täysin samanlainen meikki minkä julkaisin vuosi sitten keväällä. Jostain syystä tämä vuodenaika inspiroi näihin sävyihin, sillä en ole koskenutkaan tuohon pigmenttiin sitten sen viime keväisen. Kuitenkin tykkään tästä meikistä ihan hurjasti, toivottavasti tekin tykkäätte! Jos ei mitään muuta uutta tästä saada irti niin ainakin nähdään olenko kehittynyt yhtään vuoden aikana tai onko kuvaus tyyli muuttunut :D


Keväiseen meikkiin kuulu mielestäni hyvin oleellisesti raikas ja kuulas pohjameikki ja kirkkaat sävyt. Näillä periaatteilla lähdin tätäkin meikkiä tekemään ja varsin onnistuneesti omasta mielestäni. Jos tämä on sun makuun liian pinkki niin lookkia saa helposti kevennettyä käyttämällä esim. nudea huulipunaa. 


Suihkautin kasvoille aluksi Tatchan dewy skin mistiä tuomaan hehkua, koska käytin MACin pro longwear meikkivoidetta, joka ei ole kaikista heleämmästä päästä. Tuo ihmesuihke on jotain niin täydellistä, se saa ihon näyttämään terveeltä ja kuulaalta, oli mikä oli. Muutoin käytin kasvoilla vain puuterimaisia tuotteita tälläkertaa, vaikka yleensä keväällä ne voidemaisetkin on kovassa käytössä.


Silmämeikki on tämän lookin kuningatar. RAKASTAN tuota MACin pigmenttiä sävyssä rose, joka luomen keskellä on kunniapaikallaan. Se on vaan niin kaunis. Käytin alla hieman Too Facedin glitter liimaa ja suihkutin siveltimeen fix+ suihketta, jotta sain pigmentistä vieläkin intensiivisemmän. Muut luomivärit ovatkin MUGilta.


Tämä meikki vaati mielestäni hieman volyymia ripsiin, mutta en kuitenkaan halunnut mitään övereitä peittämään luomiväriä. Päädyin laittamaan puolikkaat ripset molempien silmien ulkonurkkiin, tuttu kikka ja toimii aina! 


Kertokaahan mitä tykkäätte tästä meikistä ja mitkä on teidän suosikki sävyjä kevät meikissä?

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

Tatcha dewy skin mist
MUFE step1 smoothing primer
MAC pro longwear nourishing foundation
MAC pro longwear concealer
ABH contour kit
Urban Decay naked skin powder
Hikari blush, tango
MAC mineralize skinfinish, lightscapade
Too Faced blushing bronzer, pink leopard

Too Faced glitter glue
MAC pigment, rose
Makeup Geek eyeshadows; peach smoothie, shimma shimma, mango tango, razzleberry, simply marlena, bitten
Kat Von D tattoo liner, trooper
MAC technakohl liner, graphblack
Rimmel scandaleyes retro glam mascara
bareMinerals eyeliner, 9Pm

ABH dipbrow pomade, soft brown

MAC Viva glam Miley Cyrus huulipuna

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Coral attack

Hauskaa Palmusunnuntaita muruset! Jokos olette käyneet virpomassa? Jos palkaksi saisi suklaan sijaan meikkejä niin minä ainakin vetäisisin noitamaskin naamaan ja lähtisin kiertelemään ovelta ovelle namusien toivossa :D. Tänään on saatu nauttia taas ihanasta auringonpaisteesta, kyllä se kevät sieltä tulee kovaa vauhtia! Perjantai illalla joskus seitsemän aikoihin innostuin yllättäen meikkaamaan, vaikka sauna oli jo melkein kuumana. Turhaa kenties, mutta kivaa! Perjantainakin oli ollut ihana aurinkoinen päivä, joten halusin päästä myös meikkaamaan kirkkailla keväisillä sävyillä, tällä kertaa panostaen siihen huulimeikkiin.


Tarkoituksena ei ollut edes kuvata meikkiä tai tehdä mitään täyttä lookkia, lähdin vain kokeilemaan eri juttuja naamaani. Kokeilin myös yhtä vanhaa bhcosmeticsin sivellintä meikkivoiteen levittämiseen ja se oli täysi fiasko! Jos pohja näyttää oudolta, se johtuu siitä siveltimestä. Kokeilin taas muuten sitä Born this way -meikkivoidetta, koska tässä meikissä ei vaalea sävy olisi haitannut kun en mihinkään ollut menossa. Ihan hyvin sain sen kuitenkin toimimaan bronzerin avulla.


Kasvot halusin hyvin hehkuviksi ja silmät neutraaleiksi, mutta kuitenkin piti vähän jotain saada sinne luomillekin. Käytin Too Facedin mattapaletista paria mattaruskeaa varjostamaan luomea ja liikkuvalle luomelle MUGin foiled luomiväriä sävyssä in the spotlight.


Pääosassa tässä meikissä oli kuitenkin ne huulet. Olin jo pitkään halunnut käyttää tuota Dose of Colorsin upeaa korallista huulilakkaa meikissä, mutta ei se ole oikein talviaikaan sopinut. Tuo tulee olemaan niin täydellinen kesäpuna kun kasvot saavat vähän lisää väriä ja iho hehkuu auringossa. Me likey!


Joko kevät inspiroi teitä?

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

It's skin babyface one-step base, green
Too Faced Born this way foundation
Urban Decay Naked skin concealer
Lumene longer blur meikkipuuteri
Too Faced Cocoa contour
ColourPop super shock cheek, Poolside
ColourPop super shock cheek, Holiday
BECCA shimmering skin perfector, Champagne pop
Jelly pong pong All over glow

Too Faced Natural matte paletti, honey butter ja chocolate cookie
MUG foiled eyeshadow, in the spotlight
Chi chi eye brightener
Douce punk volumizer mascara

ABH brow definer, medium brown

Dose of Colors liquid lipstick, Coral crush

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

From Crenshaw to Sunset BLVD

MULLA ON UUS TUKKA! Apua! Niin kauan kun muistan, mun hiukset on olleet aina pitkät, ihan ylipitkät. Niissä ei ole ollut mitään muotoa, ne on vaan olleet raskaat ja roikkuneet päässä. Viime viikonloppuna sisko sitten nappasi sakset käteen ja leikkasi mulle lyhyen longbobin. Siis täähän on ihan super lyhyt mun mittapuussa, hyvä kun saa ponnarille. Olo on jotenkin keväisempi ja virkistyneempi hiusten muutoksen myötä, kuka olisi arvannut kuinka paljon joku hiusten leikkuu voi muuttaa koko olemusta. Niin että kiitos vaan siskoseni!

Tämä postaus ei kuitenkaan koske sen enempää uusia hiuksiani vaan kuvissa näkyvää meikkiä. Meikki on tehty lähes kokonaan ColourPopin tuotteilla ja silmämeikkiin käytin sitä uutta KaePop nelikkoa, jonka esittelin teille hetki sitten.


Tästä tuli tälläinen aurinkoisen päivän innoittama raikas, neutraali ja keväinen meikki (okei, huulet ei ehkä niin keväiset eikä raikkaat). Yläluomen halusin jättää hyvin neutraaliksi ja alaluomelle pieni juju tuolla nelikon punertavalla sävyllä. Lopputulos oli mielestäni oikein kiva arkimeikki, jos arkisin meikkiä käyttäisin. Nyt oon kyllä opetellut laittamaan huulipunaa töihin, koska aloin sääliä mun kaikkia huulipunia, jotka seistä nököttää paikoillaan odotellen käyttövuoroaan :D. 


Yläluomelle käytin siis nelikon sävyjä wilshire, crenshaw ja sunset blvd. Alaluomelle häivytin nelikon statement sävyä, joka tekee tästä nelikosta kokonaisen eli sävyä beverly. Beverly on aivan  upea punertavan ja ruskean sekoitus, joka tekee tästä muuten hyvin mitäänsanomattomasta meikistä hieman mielenkiintoisemman. Tässä lookissa viihtyisin oikein hyvin lähes missä vaan ja voisin kuvitella töihinkin meikkaavani näin, jos aamuisin jaksaisin.


Kasvoille käytin NARSin luottomeikkivoidetta ja koska halusin aivan erityisen keväisen kuultavan pohjan suihkautin sen alle vielä Tatchan dewy mistiä. Käytin poskipunana ColourPopin sävyä Non-Fiction, joka on kaunis hohtava puna ruskettuneelle iholle. Lisää hehkua toin vielä ColourPopin highlighterilla sävyssä parasol, joka taas on upea kultainen highlight.


Huulicomboksi  päätyi Rayezor lippie pencil ja Stingraye ultra matte, joista molemmista tykkäsin enemmän kuin olisin uskonut. Stingraye mätsäsi vielä tuon alaluomen sävyn kanssa hyvin yhteen. Ripsarina kokeilin Diorin diorshow iconicia ylä- ja alaripsiin ja se ei vaan toiminut lainkaan yläripsille. Diorshow on mun luottoripsari alaripsille, mutta jostain syystä se jätti yläripset todella pliisuiksi ja lähes olemattomiksi, buu.



Joko odotat kevättä?

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

benefit that gal primer
NARS all day luminous weightless foundation
NARS radiant creamy concealer
bareMinerals stroke of light
MUA matte perfect loose powder
benefit Hoola bronzer
ColourPop super shock cheek, Non-fiction & Parasol

Ingot eye makeup base
ColourPop super shock shadow, XO, crenshaw, beverly, wilshire, sunset blvd
Urban Decay 24/7 glide-on eye pencil, whiskey
ColourPop crème gel liner, swerve
Dior diorshow iconic overcurl mascara

ColourPop lippie pencil, Rayezor
ColourPop ultra matte lip, Stingraye

ABH brow wiz, medium brown
ABH clear brow gel


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...